News

Helsinki Contemporary ripustaa Artek Helsinki -myymälään maaliskuun ajaksi Eeva-Riitta Eerolan uusista maalauksista muodostuvan kokonaisuuden osana gallerian Taide tilassa -konseptia.



Artekin lippulaivamyymälässä Helsingin Keskuskadulla nähtävä kokonaisuus jatkaa Eeva-Riitta Eerolan tutkimuksia maalauksen olemuksesta sekä havaintomme suunnista figuurin käsittelyn ja pelkistämisen kautta.

Eerola syventyy keskustelussa työskentelyynsä ja uuden teossarjansa syntyyn. Lue keskustelu alla.

Eerolan uusissa, yhä pidemmälle abstrahoiduissa teoksissa vuorottelee tarkoin rajattu määrä elementtejä. Tiivis paletti sekä valikoitujen muotojen ja tekstuurien hienovaraiset variaatiot terävöittävät maalauksen ydinolemusta yhtäältä tilassa olevana ja vaikuttavana objektina ja toisaalta tilan puhkaisevana portaalina jonnekin toisaalle. Minimalistinen ilmaisu keskittää katsomiskokemusta empatian ja lämminhenkisen huumorinkin kautta. Teosten kokojen, elementtien ja esittävyyden asteiden vaihtelut rytmittävät kokonaisuutta ja jäsentävät katsomiskokemusta.

Artek Helsinki
Keskuskatu 1 B, 00100 Helsinki
ma-la klo 10.00–18.00

Lisää tietoa teoksista saa Artek Helsinki -myymälästä ja Helsinki Contemporarysta. Voit tutustua myymälässä esillä oleviin teoksiin myös ARTAP by Helsinki Contemporary -mobiilisovelluksessa, jonka avulla taidetta voi sovittaa digitaalisesti kotona.

Pidetään huolta toisistamme: suosittelemme käyttämään kasvosuojainta Artek Helsinki -myymälässä asioidessanne. Lisäksi käytettävissänne on käsidesiä heti sisääntulon yhteydessä. Halutessanne voitte ottaa Artekiin yhteyttä ja sopia yksityisestä käynnistä aukioloaikojen ulkopuolella.




Artek – Taidetta ja teknologiaa vuodesta 1935
Nuoret idealistit Alvar ja Aino Aalto, Maire Gullichsen ja Nils-Gustav Hahl perustivat Artekin Helsingissä vuonna 1935 "harjoittaakseen huonekalujen kauppaa sekä edistääkseen näyttelyiden avulla ja muulla tavoin nykyaikaista asuntokulttuuria". Yhä tänä päivänä Artek tunnetaan yhtenä nykyaikaisen muotoilun innovatiivisimmista toimijoista, joka luo tulevaisuuden polkuja muotoilun, arkkitehtuurin ja taiteen alueilla sekä niiden risteyksissä. Artekin kokoelma koostuu huonekaluista, valaisimista ja sisustustuotteista, joita ovat suunnitelleet suomalaiset mestarit ja johtavat kansainväliset muotoilijat. Ne edustavat selkeyttä, käytännöllisyyttä ja runollista yksinkertaisuutta.

Taide tilassa
Ripustus on jatkoa Helsinki Contemporaryn Taide tilassa -konseptille, joka nostaa esiin nykytaiteen roolia ja merkitystä erilaisissa tiloissa, sekä taiteen ja tilan keskinäistä vuorovaikutusta. Gallerian ulkopuolella toteutettavat tapahtumat, ripustukset ja teoskokonaisuudet mahdollistavat uusia kohtaamisia.


Keskustelu Eeva-Riitta Eerolan kanssa

Olet työstänyt Turning point -sarjaa vuoden ajan. Mikä on ollut ensimmäinen sysäys sarjalle ja miten se on edennyt, mitä uutta näihin uusimpiin sarjan teoksiin on tullut?

Sarja on ollut työn alla viime keväästä asti. Edellisessä yksityisnäyttelyssäni Helsinki Contemporaryssa elokuussa 2019 oli pitkästä aikaa ihmisfiguuri keskeisessä osassa. Siitä asti figuuri on ollut työskentelyssäni luontevasti mukana, tuntuu, että siinä riittää vielä tutkittavaa. Toki aiheeseen pyrkii aina löytämään uusia kulmia ja prosessin sisällä tapahtuu liikettä eri suuntiin – onko se sitten enemmän abstraktiin päin menemistä, tietoista, voimakkaampaa rajaamista ja esimerkiksi luonnosprosessiini kuuluvien kollaasien mukaan ottamista.

Työskentelyssä on aina samaan aikaan mukana intuitio ja tiedostetut ratkaisut. Uusimmissa teoksissani toistuvat tietyt muodot ja värit sekä pohjamateriaalin käytön variointi, paljaan kankaan nostaminen keskeiseen rooliin. Tiukemman rajaamisen kautta halusin syventää sarjan teemojen käsittelyä, tehdä pienillä muutoksilla ja siirtymillä näkyvämmäksi sitä, mitä maalauksessa tapahtuu – miten sen osat ovat liikkeessä, tulevat eteen tai taakse, nousevat päälle tai työntyvät syvemmälle. Työskentelyn ydin pysyy samana, mutta uuden prosessin tavoitteena on aina löytää uutta tietoa ja ymmärrystä.

Mitä sarjallinen työskentely merkitsee prosessille? Keskitytkö aina yhteen sarjaan kerralla vai liikutko sarjojen välillä?

Ajattelen saman prosessin aikana syntyneitä teoksia yhtenä kokonaisuutena, jonka sisälle syntyy pienempiä, tarkemmin toisiinsa liittyviä sarjoja – ne yleensä erotankin nimien kautta. Sarjallisessa tavassa työskennellä minua kiinnostaa sen tuoma mahdollisuus rakentaa tietoisesti merkityssuhteita teosten välille, ja sitä kautta se tuntuu luontevalta tavalta tarkastella sentyyppisiä abstrakteja asioita, kuten vaikkapa sitä, miten kokemusta tietystä liikkeestä voi kuvata.

Mikä on ollut lähtökohta figuurin tai ihmishahmon käsittelyyn teossarjassa? Mitä haasteita se tuo ja mitä se paljastaa katsomiskokemuksesta?

Ihmishahmo herättää luonnollisesti katsojassa odotuksen edes jonkinasteisesta kerronnasta. Minua on kiinnostanut yrittää käyttää figuuria toisin, merkkinä, jonka kautta rakentaa ja määrittää kuvaa ja kuvata esimerkiksi tapahtumallisuutta tai maalauksen rakenteita. Tämä on sarjan lähtökohtainen haaste: miten työskennellä figuurin kanssa, mutta niin, että katsominen ei heti ohjaudu tuohon tunnistamisen tai kerronnan odotukseen.

Käsittelen kuva-aiheita samanarvoisina: ei ole väliä, onko kyseessä pallo, kuutio vai ihmishahmo, rakentaessani maalausta voin liittää mielessäni saman intention tai tunteen eri aiheisiin. Maalaus rakentuu toimijoista, jotka reagoivat ja liikkuvat suhteessa toisiinsa. Kun palauttaa teoksen elementit maalaustapahtumaan, niin hiuksiksi tulkittavat kuvapinnatkin ovat vain hieman muista elementeistä poikkeavalla tavalla maalattuja osia kokonaisuudessa. Ja vielä – puhuttaessa teosten muodostamista risteävistä lukutavoista, minua kiinnostaa se, miten abstrakti teos alkaa figuroitumaan esittävimpien töiden rinnalla.

Minulle keskeinen motiivi työskentelyssäni on tehdä näkyväksi havainnon ja tunnistamisen kokemusta ja pyrkiä siis nostamaan näitä kuvan lukemisen mekanismeja katsojankin pohdittavaksi. Kuitenkin katsominen on aina henkilökohtaista, ja vaikka tekijänä voin liittää teoksiini erilaisia intentioita, haluan yhtä lailla niiden olevan sallivia erilaisille lähestymistavoille.
 

Ilmaisusi tuntuu liikkuneen yhä pelkistetympään suuntaan. Onko kyseessä saman asian tutkimisen luontainen prosessi, onko tekemiseen tullut enemmän rohkeutta ja sen myötä pelkistämistä?

Olen halunnut yksinkertaistaa ilmaisuani ja pyrkiä pelkistämään asioiden esitystapaa. Aiemmin käytin laajaa skaalaa tavassani maalata liikkuen ekspressiivisestä minimalistiseen, se tuntui silloin kiinnostavalta ja liittyi mielestäni yhtä lailla välineen keinojen tutkimiseen. Joidenkin töiden kohdalla osa kuva-aihetta oli jättää maalauseleiden kautta prosessin jäljet näkyviin, se, miten olen hakenut ratkaisua esittää jokin asia. Ja toisinaan maalasin maalarinteippiä tai kehyspuita, konkreettisia teoksen osia näkyviin. Prosessin näkyväksi tekeminen on luontaista minulle, siitä, itse tapahtumasta, tulee yksi teosten aihe. Paljaan kankaan käyttö liittyy tähän samaan asiaan, se on ollut jo pidempään mukana työskentelyssäni mutta kuten edellä mainitsin, tässä teoskokonaisuudessa halusin nostaa sen keskeiseen osaan kuvan rakentamisessa.

Miten työskentelyprosessisi etenee? Miten tutkimus, luonnostelu, teoksen rakentaminen suhteutuvat toisiinsa?

Materiaalin kerääminen on jatkuvaa, mutta uuden työskentelyjakson alussa käyn tietoisemmin läpi mitkä kysymykset ja tekotavat kiinnostavat eniten ja tuntuvat luontevimmilta siinä hetkessä. Nämä suunnat toki usein muuttuvat, tai vähintään tarkentuvat, työn edetessä mutta tärkeintä on päästä liikkeelle jotain kohti. Olen viimeisimpiä näyttelyitä tehdessäni palannut luonnostelemaan töitä tekemällä paperisia kollaaseja. Käytin samaa metodia joskus vuosia aiemmin. Tällöin se liittyi selkeästi kiinnostukseeni liikkua tunnistettavan ja määrittelemättömän välillä, ja sitä kautta kuvan konkreettiseen hajottamiseen ja uudelleenrakentamiseen. Pidän kollaaseista siksi, että ne ovat nopeaa ja välitöntä muodon hakemista ja tulevat siten lähellä piirtämistä. Siirryttäessä maalaamiseen asiat muuttuvat tietysti toisiksi ja varsinaiset ratkaisut syntyvät sitä kautta.

Minulle on tärkeää saada iso määrä maalauksia työn alle, koska ne alkavat prosessin edetessä ratkaisemaan toisiaan. Tällä tarkoitan sitä, että maalausten alkaessa muodostamaan viittauksia toistensa välille, se myös selkeyttää minulle sitä mistä kulloinkin on kyse ja auttaa viemään tietoisesti prosessia valitsemaani suuntaan.

Edelliseen liittyen; vietit viime syksyn Italiassa, Suomen Rooman-instituutin Villa Lanten residenssissä. Mitä sieltä jäi mukaan työskentelyysi? Uusia suuntia?

Residensseistä jää kokemukseni mukaan aina jotain työskentelyyn, koska pelkästään materiaalin kerääminen ja töiden suunnittelu toisessa ympäristössä herättelee ja kirkastaa ajatuksia niin tehokkaasti. Hain Villa Lanteen, koska toiveenani oli viettää aikaa niin Roomassa kuin matkustaa maan sisälläkin ja tutkia keskittyneesti eri aikakausien teoksia. Poikkeustilanteesta johtuen residenssijaksoni lyheni ja matkustaminen toisiin kaupunkeihin jäi vähäiseksi, mutta sain joka tapauksessa kotiin vietäväksi monenlaista materiaalia. Toivottavasti nuo ajatukset kypsyvät ja löytävät muodon tulevissa näyttelyissä, puhun niistä ehkä konkreettisemmin sitten.

Ja vielä, tutkit teoksissasi maalaustaiteen ja maalauksen peruselementtejä ja niiden suhteita. Onko taiteen historialla suuri rooli työskentelyssäsi? Onko sellaisia tekijöitä, maalareita tai muita, jotka erityisesti ovat vaikuttaneet? 

Kuulun kyllä siihen koulukuntaan, jonka mielestä tradition tunteminen on todella tärkeää, ja löydän vanhemmasta taiteesta paljon kiinnostavaa tutkittavaa suhteessa omaan tekemiseen. Liittyen myös edelliseen kysymykseen, erityisesti Italian 1300- ja 1400-luvun taide on ollut viime vuosina minulla paljon mielessä.

Olet työskennellyt jo useamman vuoden ajan yhteistyössä videotaiteilija Jenni Toikan kanssa ja toteuttanut erilaisia projekteja, viimeisimpänä Alvar Aallon suunnittelemassa Maison Louis Carréssa Ranskassa. Mitä yhteistyö ja kahden eri välinein työskentelevän taiteilijan katseet ovat tuoneet omaan maalaukseesi?

Saan yhteistyön kautta suunnattua huomioni erilaisiin kiinnostuksen kohteisiin ja uskoakseni se on maalatessa auttanut minua käsittelemään asioita keskittyneemmin kyseisen välineen keinoin. Se tuo myös taiteen tekemiseen konkreettista vaihtelua – koen maalaamiseen liittyvän yksin tekemisen ja omaan todellisuuteen kääntymisen toisinaan raskaanakin, joten on ihanaa saada välillä työskennellä välittömässä vuorovaikutuksessa toisen, ja ajoittain työryhmänkin, kanssa. Tietenkin yhteistyö myös tarjoaa hyvää haastetta, koska silloin joudun koko prosessin ajan sanallistamaan ajatuksiani toisille ja toisaalta luopumaan siitä hallinnan kuvitelmasta, mitä yksin tekeminen minulle tutuimmalla välineellä mahdollistaa.

Jennin kanssa meitä kiinnostavat samantyyppiset sisällölliset kysymykset ja kuvan rakentamisen tavat, joten yhteistyössä olemme voineet käsitellä niitä toisella tapaa. Meidän kummankin töissä esimerkiksi toistuu kahden tai kahdentumisen motiivi, usein liittyen aika abstrakteihinkin kysymyksiin samanaikaisuudesta tai -kaltaisuudesta, sisä- ja ulkopuolesta, katsojasta ja katsotusta. Taiteilijaparina – jaetusti –  työskennellessä tämä tematiikka on tietysti lähtökohtaisesti läsnä, ja olemme käsitelleet sitä eri muodoissa kaikissa projekteissamme. Tällä hetkellä suunnittelemme seuraavaa videoteostamme, joka liittyy kahteen meille esikuvalliseen naiseen, sisaruksiin Virginia Woolfiin ja Vanessa Belliin.