Happy Garden
3.11.-3.12.2017

During 3 November–3 December, Helsinki Contemporary is hosting Maiju Salmenkivi’s Happy Garden exhibition – the colour saturation and fantasy worlds of her works illuminate the grey scene of November. In the paintings, tree houses like labyrinths are built into dense forests, and the water element is part of the original impression of many works. The worlds of the paintings are spread into the gallery space also in the form of a three-dimensional installation. In addition, Salmenkivi will present, for the very first time, ink and watercolour works made on paper.

In the paintings of Happy Garden, made with acrylic, oil and spray paints, the rhythm builds from the meeting of regular and organic forms. Earlier explored spontaneous brushwork of the artist has sided with a more deliberate and sharper brush stroke, occasionally even a sawtooth mark. The worlds of the paintings have in parts been built a colour surface and a line element at a time, like in the exhibition’s central, large-scale painting Chinese Puzzle. Drab suburban scene becomes aesthetic by chequered picnic blankets, colourful pendants and gazebo structures. Grid and pyramid structures pace the painting in a new way.

Architecture gets room in the production of Salmenkivi, which has been inspired by urban and fantasy-like moments. Different, and strange to each other, places and cultures meet and the characters in the scenes bring the paintings intensive feeling of presence. Starting point has been simultaneously familiar and unfamiliar architectural subjects and places, which recede from their origin in the paintings. Frank Lloyd Wright’s famous Fallingwater building has inspired a painting carrying the same name and in which a structure of more irregular cots meander.

Central part of the exhibition are Salmenkivi’s ink paintings. In the hazy forests of the organic Wald series, characters are climbing trees and the fine-tuned moods are rooted in an interest in the forest. Ink and watercolour technique has enabled spontaneity and has brought an element of surprise to the painting process.

A painting’s relationship to space has always interested Salmenkivi. The starting point of the installation in Happy Garden exhibition is a greenhouse or a space, where we protect something. Spatial work brings tones that connect to the paintings’ charged scenes and Chinese decorativeness.

Maiju Salmenkivi’s (b. 1972) works were previously presented in Helsinki Contemporary in the Field Trip group exhibition in summer 2016 and in the solo exhibitions Playground in 2015 and Splash in 2012. Salmenkivi’s works have been seen widely in both solo and group exhibitions around Finland and abroad, last time in the group exhibitions The Only Way is Up in the Stavanger kunsthall (2016) and Sensual Knowledge in Landskrona Museum (2017). Her works are i.e. in the collections of EMMA – Espoo Museum of Modern Art, the Museum of Contemporary Art Kiasma, Amos Andersson Art Museum, Turku Art Museum and Jenny and Antti Wihuri Foundation.

Helsinki Contemporaryssa nähdään 3.11.–3.12. Maiju Salmenkiven Happy Garden -näyttely – uusien teosten värikylläisyys ja fantasiamaailmat lieventävät marraskuun harmaata maisemaa. Maalausten tiheisiin metsiin rakentuu labyrinttimaisia puumajoja, betonilähiöihin kirjavia piknik-keitaita, ja vesielementti on keskeinen osa monen teoksen omintakeista vaikutelmaa. Maalausten maailmat levittäytyvät galleriatilaan myös kolmiulotteisesti installaation muodossa. Lisäksi Salmenkivi esittää ensimmäistä kertaa näyttelyssään paperille tehtyjä muste- ja akvarelliteoksia.

Happy Garden -näyttelyn akryyli-, öljyväri- ja spraymaalilla toteutetuissa maalauksissa rytmi rakentuu säännöllisten ja orgaanisten muotojen kohtaamisesta. Aiemmin tutuksi tullut taiteilijan spontaani jälki on saanut rinnalleen harkitumman ja terävämmän siveltimenvedon, välillä sahaviivamaisen jäljen. Maalausten maailmat ovat paikoitellen rakentuneet väripinta ja viivaelementti kerrallaan, kuten näyttelyn keskeisessä suuressa Chinese Puzzle -maalauksessa. Ankea lähiömaisema estetisoituu kirjavilla piknik-peitoilla, värikkäillä viireillä ja huvimajarakennelmilla. Ristikko- ja pyramidirakenteet rytmittävät maalausta uudella tavalla.

Arkkitehtuuri saa sijaa urbaaneista ja fantasianomaisista hetkistä inspiroituneen Salmenkiven tuotannossa. Erilaiset, toisilleen vieraat paikat ja kulttuurit kohtaavat ja maisemissa oleilevat hahmot tuovat maalauksiin intensiivistä läsnäolon tuntua. Lähtökohtana on ollut samanaikaisesti tuttuja ja tuntemattomia arkkitehtonisia kohteita ja paikkoja, jotka maalauksissa etääntyvät alkuperästään. Frank Lloyd Wrightin kuuluisa Fallingwater-rakennus on inspiroinut samannimistä maalausta, jossa rönsyää epäsäännöllisempi majojen rakennelma.

Keskeinen osa näyttelykokonaisuutta ovat Salmenkiven musteella toteutetut maalaukset. Orgaanisen Wald-sarjan utuisissa metsissä hahmot kiipeilevät puissa ja hienovireiset tunnelmat ovat saaneet inspiraatiota kiinnostuksesta metsään. Muste- ja akvarellitekniikka on mahdollistanut spontaaniuden ja maalausprosessin yllätyksellisyyden.

Maalauksen suhde tilaan on aina kiinnostanut Salmenkiveä. Happy Garden -näyttelyn installaation lähtökohdat ovat kasvihuoneessa ja tilassa, jossa suojelemme jotakin. Tilallisen teoksen luomat tunnelmat yhtyvät maalausten positiivisesti virittyneisiin maisemiin ja kiinalaiseen dekoratiivisuuteen.


Maiju Salmenkiven (s. 1972) tuotantoa oli viimeksi esillä Helsinki Contemporaryssa Luokkaretki-ryhmänäyttelyssä kesällä 2016 ja yksityisnäyttelyissä Playground vuonna 2015 ja Splash vuonna 2012. Salmenkiven teoksia on nähty laajalti sekä yksityis- että ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, edellisen kerran ryhmänäyttelyissä The Only Way is Up Stavangerin taidehallissa (2016) sekä Sensual Knowledge Landskronan museossa (2017). Hänen teoksiaan lukeutuu muun muassa EMMA – Espoon modernin taiteen museon, Nykytaiteen museo Kiasman, Amos Anderssonin taidemuseon, Turun taidemuseon ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmiin.

Helsinki Contemporary visar 3.11–3.12 Maiju Salmenkivis utställning Happy Garden – en utställning vars färgmättade verk och fantasivärldar skänker lindring i novemberrusket. I målningarnas täta skogar ser vi labyrintaktiga trähyddor, i betongförorter picknic-oaser. Vatten är ett centralt element i många verks egenartade värld. Dessa världar breder ut sig i galleriet också som en tredimensionell installation. Därtill visar Salmenkivi för första gången också bläck- och akvarellverk på papper.

Målningarna är målade med akryl-, olje- och sprayfärg. Deras rytm uppstår ur mötet mellan regelbundna och organiska former. Den spontanitet vi sett i Salmenkivis tidigare produktion har här kompletterats med en mer eftertänksam och skarp, ibland något sågtandad penselföring. Målningarnas världar är ställvis konstruerade en färgyta och ett streckelement i sänder, såsom i den centrala stora målningen Chinese Puzzle. Ett dystert förortslandskap estetiseras med brokiga picknicfiltar, färggranna vimplar och lusthuskonstruktioner. Rut- och pyramidkonstruktioner skapar en fräsch rytmiseraring.

Salmenkivis produktion är inspirerad av urbana och fantasiaktiga ögonblick där arkitektur spelar en roll. Sinsemellan främmande platser och kulturer möts samtidigt som figurer i landskapen tillför målningarna en intensiv känsla av närvaro. Salmenkivi har utgått från arkitektoniska objekt och platser som är både bekanta och främmande och som i målningarna distanseras från sin ursprungliga skepnad. Frank Lloyd Wrights berömda byggnad Fallingwater har varit inspirationskällan för målningen med samma namn där en mer oregelbunden hyddkonstruktion växer fram.

Salmenkivis bläckmålningar spelar en central roll på utställningen. I de disiga skogarna i serien Wald klättrar gestalter i träden; verkens finstämda atmosfär bottnar i konstnärens intresse för skogen. Bläck- och akvarelltekniken har öppnat för spontanitet och överraskningar i målarprocessen.

Förhållandet mellan en målning och det omgivande rummet har alltid intresserat Salmenkivi. Inspirationen till installationen på Happy Garden har hon hämtat från växthus och andra rum avsedda för att skydda någonting. De stämningar verket skapar förenas med målningarnas positivt laddade landskap och kinesiskt dekorativa inslag.

Maiju Salmenkivis (f. 1972) produktion visades senast på Helsinki Contemporary på grupputställningen Klassresa sommaren 2016 och på hennes separatutställningar Playground 2015 och Splash 2012. Salmenkivis verk har visats på många separat- och grupputställningar både i Finland och utomlands, senast på grupputställningarna The Only Way is Up på konsthallen i Stavanger (2016) och Sensual Knowledge på Landskrona museum (2017). Hennes verk ingår i bl.a. EMMA – Esbo moderna konstmuseums, Museet för nutidskonst Kiasmas, Amos Anderssons konstmuseums, Åbo Konstmuseums samt Jenny och Antti Wihuris fonds samlingar. 

ARTIST-CURATOR DISCUSSION: MAIJU SALMENKIVI & MIKA HANNULA

HAPPY GARDEN
3.11.–3.12.2017

Maiju Salmenkivi’s (b. 1972) works have been seen widely in both solo and group exhibitions around Finland and abroad, last time in the group exhibitions The Only Way is Up in the Stavanger kunsthall; Norway (2016) and Sensual Knowledge in Landskrona Museum, Sweden (2017). Her works are i.e. in the collections of EMMA – Espoo Museum of Modern Art, the Museum of Contemporary Art Kiasma, Amos Andersson Art Museum, Turku Art Museum and Jenny and Antti Wihuri Foundation.


Mika Hannula: Let’s begin, not from the name, but from the exhibition’s central large piece, a diptych called Chinese Puzzle. Where does the name come from? What’s the story of this work?

Maiju Salmenkivi: Making Chinese Puzzle took long, working on it was like building something. Usually my painting processes do not take this long. At first, I started to illustrate a dreary apartment building scenery, in front of which, a colourful picnic has been set up, printed blankets, pennants and some vague junk. I wanted to create a conflict between the drab suburb and the colourful picnic.

The painting was too static like this, and I added different colour surfaces and line elements – one new thing always led to another new element or part in the painting. I got excited about new and old paintings. and for example, suddenly Wassily Kandinsky started to look really good. Somehow, I felt like I was building a puzzle, there were long times when the painting was standing still, then again there was a movement and the painting proceeded. China refers to the name of the exhibition and that this painting puzzle is kind of weird, like someone is speaking Chinese and you do not understand.

MH: Building? How the puzzle of the work took form or opened? And why Kandinsky specifically started to interest you?

MS: Different elements, colour surfaces and line elements were built into the painting over time. It was in that sense, building, that I often added one element in a day and the next day I saw that it needed another to balance it. And then at some point, that grid or pyramid structure came along into the painting. Its purpose was to take out that static vertical setting and bring structure into the surface. Kandinsky is just one example, in his works, the vividness of the composition and the contrasts between the shades of black and lights and the use of line and surface interested me. I have observed similar elements for example in the works of Roberto Matta and Arshile Gorky, of whom we were told about already in the Academy of Fine Arts.

MH: The exhibition has many surprises, new elements and materials. One of these are the works on paper. Is this the first time that you are showing paper works in this magnitude? Where is the name of the series Wald coming from?

MS: Working with paper has interested me for a longer time now. I have used it mostly on sketch books and in a paper collage started in 2010. I don't really know how to handle the structure of the aquarelle paper, it is somehow “too fine”. I have not reached a sort of natural relationship with it. When I started to make tries on Ingres paper and ink, it felt somehow very comfortable right away. I did not even think much, what would be in the paintings, trees and people just intuitively appeared. I have always done forest-themed works, but there are a lot of them in this exhibition. Thus, the name of the series became Wald, which means forest in German.

MH: Were you surprised with the result? Regardless of the material, it is very organic, the images have great depth and fine-tuned moods enabled by the colours.

MS: Maybe just that organicity fascinates me, the paper gives the result or the answer only once it has been dried. So, the result is a bit of a surprise. And when you have not worked with paper and ink for that long, its uncontrollability and that I don't yet know all the tricks is interesting. I am on an expedition with paper and ink.

MH: And for comparison: how does painting on paper differ from painting on canvas?

MS: I use paper a little like a painting canvas, I pour puddles, wait for drying and then I start to work from there, if necessary. Paper can be only worked on until a certain point, but that is a good thing. Finding paper material in this exhibition process opened certain locks, that had formed with the works painted on canvas/boards. Through those I found freedom into the acrylic and oil paintings.

MH: What does freedom mean in this context and how does it manifest – also in relation to other materials?

MS: The same kind of freedom, like now with the paper works, I experienced with big canvases in the exhibition Splash held in Helsinki Contemporary in 2012. Then I was pouring acrylic and oil paint on canvases and I associated puddles into paintings. Now I feel that the method was strongly related to the moment and the life situation at the time. I was pregnant and moving with big stretched canvases was somehow liberating and nonimperative. Paintings were born in a moment and they were associated with very strong emotional charges. Freedom is generally related to something unknown, which challenges you to try and to experience a new thing. Each process is different, but afterwards, when you are observing them, you notice that this is how it was supposed to go.

MH: Another clearly new thing and theme is the space – and the spatial work part of the exhibition. What is its significance and function? Why entirely separate own space?

MS: I have now held two painting exhibitions in this gallery space and I wanted to think, how to approach the exhibition space in another way. Ever since my studies, I have been interested in the expanded space of the painting and a painting as a part of an installation. I wanted to bring another element into the “clinical gallery space”, for both content and structure. Exhibition’s timing, November, is mentally tough for me. That is when you feel like the nature dies and darkness descends everywhere. In November, I try to go to places which relieve this anxiety and for example, winter gardens are such places.

MH: Against the darkness…is there anything concrete related to this spatial work? What is it made of, what is inside of it and why?

MS: I have also earlier dealt with the darkness aspect in a context of painting and now in the level of an installation. The space is a sort of a greenhouse, it is made of old windows. When the paintings were challenging, I dreamt and planned this space. I still don't know how to say specifically what all is going to be inside, but at least lights, plants, bird nests. Things, that relate to Happy Garden as connotations. The entity will form concretely only while building the exhibition.

MH: Let’s discourse the longer, wider span. If I compare the Happy Garden exhibition to the few you have done in the past years, both the solo exhibition and the group sets, how is this different? Continuation or a clear separation – or both?

MS: Probably both, the process has been different than in the last two exhibitions, I have started off making plans and tried to stay with these plans. I started this one by collecting a lot of image material and thinking of a framework which I would start from. First, I was fascinated by a visual conflict between fine architecture and trash that fell on it.

I have this strong imagery vision from a certain party, I would have wanted to make a painting of the atmosphere of the day after. I did not know how to visualise this thing into a painting. It was good to make plans and create starting points, but somehow it started to give me more anxiety than help me proceed. I am interested in the artistic process, which is full of surprises and unpremeditated things. The process this time has been harder and more challenging, but it is an important reminder that things do not always go the way you would like or anticipate. Sometimes it must be hard so that things do not become obvious. If things get too obvious, there is a danger that the working becomes self-repeating, a mannerism.

MH: Harder and more challenging in what sense? Were the references to the architecture going to make the paintings too static and dominant?

MS: Pictures in my own head were probably the biggest problem. It was really hard to start making paintings, when you were under some lock, you felt a bit too charged or the flow of painting was lost. And probably that intention to renew, to go towards something new was causing friction.

MH: Yes, and let’s go further. Joy of painting, where comes from that want, need and ability to stay in painting, try over and over again? From year to year, exhibition to the next one?

MS: Painting and artistic work is some basic need. Although I am at times hitting my head in the wall, I enjoy the work very much. Painting challenges, you can wrestle with it. It's really hard on me when the working is not going, I might also paint a work so that it has finally about ten “just okay” paintings on top of each other. At that point, you definitely think, what is the point of all this?

It is some lock, which will go away at some point as long as you keep believing in yourself and the painting. Still adding to that artistic process, I count a lot more into it than just what happens in the studio. Sometimes you have to visit the flea market, go walk in a forest or take a dip in a pool, and that is how you find the solution and the will to work. While walking or swimming, that problem or some lock might be resolved.

MH: What about museums, exhibitions, art context? What is their significance?

MS: Art exhibitions are really important. I try to see all the exhibitions in Helsinki and naturally, elsewhere when possible. I am a little lazy to search/see art from the internet, looking at the screen is tiring. Contemporary art and contemporary painting is interesting to follow internationally, but unfortunately, the collection of art books in Finland diminishes every year. Of course, I could order the books online, but I would like to flip through the book before the purchase. It was great to go see David Hockney’s exhibition in the Tate Britain in London during spring and see how diverse he has been. I have always been a fan of Hockney as an illustrator. Now it was possible to see also lot of the paintings. Many of the paintings were incredible in their colours.

MH: And finally, the name of the exhibition – what is it about, what does it refer to?

MS: Happy Garden refers to many things. First of all, it reminds me of a Chinese restaurant. I think of the working process, and it is like a Chinese restaurant, this and that has been put into the same bowl and it is okay, it works. Authenticity does not matter that much. Or of course it does, but in this world, there is nothing unique left. Then maybe just the mixing is what becomes that own thing.

Secondly, I really thought about the fact that working is found at its best in some happy state, from a Happy Garden, or the paintings can be Happy Gardens. This does not mean that they would not have all kinds of shades, darker moods, anxiety and melancholy, maybe even aggression, but the paintings are not from negativity but from positivity. And then that November, I want to bring some Happy Garden into this November.

Based on the discussion between Maiju Salmenkivi and Mika Hannula in Helsinki 10.9.2017.

TAITEILIJA-KURAATTORIi-KESKUSTELU: MAIJU SALMENKIVI & MIKA HANNULA

HAPPY GARDEN
3.11.–3.12.2017

Maiju Salmenkiven (s. 1972) tuotantoa oli viimeksi esillä Helsinki Contemporaryssa Luokkaretki-ryhmänäyttelyssä kesällä 2016 ja yksityisnäyttelyissä Playground vuonna 2015 ja Splash vuonna 2012. Salmenkiven teoksia on nähty laajalti sekä yksityis- että ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, edellisen kerran ryhmänäyttelyissä The Only Way is Up Stavangerin taidehallissa (2016) sekä Sensual Knowledge Landskronan taidemuseossa (2017). Hänen teoksiaan lukeutuu muun muassa EMMA – Espoon modernin taiteen museon, Nykytaiteen museo Kiasman, Amos Anderssonin taidemuseon, Turun Taidemuseon ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmiin.

Mika Hannula: Aloitetaan, ei näyttelyn nimestä, vaan näyttelyn keskeisestä kookkaasta teoksesta, diptyykistä nimeltään Chinese Puzzle. Mistä nimi nousee? Mikä on teoksen tarina?

Maiju Salmenkivi: Chinese Puzzlen tekeminen kesti pitkään, sen tekeminen oli rakentelua. Yleensä maalausprosessini eivät kestä näin pitkään. Ihan aluksi aloin hahmotella ankeahkoa kerrostalomaisemaa, jonka eteen oli viritelty värikäs piknikki, kuviollisia peittoja, viirejä ja jotain epämääräistä roinaa. Halusin luoda maalaukseen ristiriitatilanteen ankean lähiön ja värikkään piknikin välille. 

Maalaus oli näin liian staattinen ja mukaan tuli erilaisia väripintoja ja viivaelementtejä – uusi asia johti aina uuteen elementtiin tai osaan maalauksessa. Innostuin uusista ja vanhoista maalauksista, ja esimerkiksi Wassily Kandinsky rupesi yhtäkkiä näyttämään tosi hyvältä. Jotenkin tuntui kuin olisi tehnyt palapeliä, oli pitkiä aikoja kun maalaus seisoi paikallaan, sitten taas tapahtui joku liikahdus ja maalaus eteni. Kiina viittaa näyttelyn nimeen ja siihen, että tämä maalauspalapeli on jotenkin outo, kuin joku puhuisi kiinaa ja sitä ei ymmärrä.

MH: Rakentelua? Miten teoksen palapeli hahmottui tai avautui? Ja miksi juuri Kandisky alkoi kiinnostaa?


MS: Maalaukseen rakentui erilaisia elementtejä, väripintoja ja viivaelementtejä ajan myötä. Se oli siinä mielessä rakentelua, että usein lisäsin yhden elementin päivässä ja seuraavana päivänä katsoin, että se vaatiikin toisen tasapainottamaan sitä. Ja sitten tuli se sellainen ristikko- tai pyramidirakenne jossain välissä mukaan maalaukseen. Sen tarkoitus oli juuri poistaa sitä staattista vertikaalista sommittelua ja tuoda rakennetta kuvapintaan. Kandinsky on nyt vaan yksi esimerkki, hänen teoksissaan kiinnostaa ehkä sommittelun lennokkuus ja mustan ja vaaleiden sävyjen väliset kontrastit sekä viivan ja pinnan käyttö. Samankaltaisia elementtejä olen tarkastellut esimerkiksi Roberto Mattan ja Arshile Gorkyn teoksissa, joista meille puhuttiin jo Kuvataideakatemian aikana.

MH: Näyttelyssä on useita yllätyksiä, uusia elementtejä ja materiaaleja. Näistä yksi on teokset paperille. Onko tämä ensimmäinen kerta kun näytät tällaisessa laajuudessa paperiteoksia? Mistä tämä sarjan nimi Wald on syntynyt?

MS: Paperin työstäminen on kiinnostanut minua jo pidempään. Olen käyttänyt sitä lähinnä luonnoskirjoissa ja vuonna 2010 aloitetussa paperikollaasissa. En oikein osaa käsitellä akvarellipaperin struktuuria, se on jotenkin ”liian hienoa”. En ole saanut siihen sellaista luontevaa suhdetta. Kun aloin tehdä kokeiluja pariisinpaperilla (Ingres-paperi) ja musteella, se tuntui heti jotenkin tosi luontevalta. En edes kauheasti miettinyt, mitä maalauksiin tulisi, niihin vaan intuitiivisesti ilmestyi puita ja ihmisiä. Metsä-aiheisia teoksia olen tehnyt aina, mutta tässä näyttelyssä niitä on nyt paljon. Tätä kautta sarjan nimeksi tuli Wald, joka merkitsee saksaksi metsää.

MH: Yllättikö lopputulos? Se on materiaalista huolimatta hyvin orgaaninen, kuvissa on hienoa syvyyttä ja värimaailman mahdollistamia hienovireisiä tunnetiloja.

MS: Ehkä juuri se orgaanisuus viehättää, paperi antaa lopputuloksen tai vastauksen vasta kuivuttuaan. Eli lopputulos on vähän yllätys. Ja kun en ole kauhean pitkään työskennellyt paperin ja musteen kanssa niin sen hallitsemattomuus ja se etten osaa vielä kaikkia kikkoja on kiinnostavaa. Olen löytöretkellä paperin ja musteen kanssa.

MH: Entä vertailun vuoksi: miten maalaaminen paperille eroaa maalaamisesta kankaalle?

MS: Käytän paperia vähän maalauskankaan tapaan, kaadan lätäkköjä, odotan kuivumista ja sitten alan työstää sitä eteenpäin jos on tarvetta. Paperia ei voi työstää kuin tiettyyn pisteeseen asti, mutta sehän on hyvä asia. Paperi-materiaalin löytäminen tässä näyttelyprosessissa avasi tiettyjä lukkoja, joita kankaalle/levylle maalattujen töiden kanssa oli ehtinyt tulla. Niiden kautta löytyi vapaus myös akryyli- ja öljymaalauksiin.

MH: Mitä tarkoittaa vapaus tässä yhteydessä ja miten se ilmenee – suhteessa myös eri materiaaleihin?

MS: Samanlaista vapautta kuin nyt paperitöiden kanssa koin isojen kankaiden kanssa vuonna 2012 Helsinki Contemporaryssa pitämässäni Splash-näyttelyssä. Tuolloin kaatelin akryyli- ja öljymaalia kankaille ja assosioin lätäköistä maalauksia. Nyt tuntuu, että tekemistapa liittyi voimakkaasti siihen hetkeen ja sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Olin raskaana ja isojen pohjien kanssa heiluminen oli jotenkin vapauttavaa ja pakotonta. Maalaukset syntyivät hetkessä ja niihin liittyi tosi vahva tunnelataus. Vapaus liittyy yleisesti johonkin tuntemattomaan, joka haastaa kokeilemaan ja kokemaan jonkun uuden asian. Jokainen prosessi on erilainen, mutta jälkikäteen niitä tarkastellessa huomaa, että näinhän sen kuului mennä.

MH: Toinen selkeästi uusi asia ja teema on tila – ja näyttelyyn kuuluva tilallinen teos. Mikä on sen merkitys ja funktio? Miksi aivan erillinen oma tila?

MS: Olen nyt pitänyt kaksi maalausnäyttelyä tässä galleriatilassa ja halusin miettiä, miten lähestyä näyttelytilaa toisella tavalla. Minua on opiskeluajoista asti kiinnostanut maalauksen laajennettu tila ja maalaus installaation osana. Halusin tuoda ”kliiniseen galleriatilaan” toisenlaisen elementin, niin sisällön kun rakenteen puolesta. Näyttelyn ajankohta, marraskuu, on minulle henkisesti raskas. Silloin tuntuu, että luonto kuolee ja pimeys laskeutuu kaikkialle. Marraskuussa koitan käydä paikoissa, joissa voi lievittää tätä ahdistusta ja esimerkiksi talvipuutarhat ovat tällaisia paikkoja.

MH: Pimeyttä vastaan… Mitä konkreettista tähän tilalliseen teokseen liittyy? Mistä se on tehty, mitä siellä on sisällä ja miksi näin?

MS: Olen aiemminkin käsitellyt maalauksen kontekstissa pimeysaspektia ja nyt sitten installaation tasolla. Tila on eräänlainen kasvihuone, se on tehty vanhoista ikkunoista. Kun maalausten kanssa oli haasteellista niin haaveilin ja suunnittelin tätä tilaa. En osaa vielä ihan tarkkaan sanoa mitä kaikkea sen sisälle tulee, mutta ainakin valaisimia, kasveja, linnunpesiä. Asioita, jotka liittyvät konnotaatioina Happy Gardeniin. Kokonaisuus rakentuu lopullisesti vasta näyttelyä konkreettisesti rakentaessa.

MH: Käsitellään pidempää, laajempaa kaarta. Jos vertaan Happy Garden -näyttelyä muutamaan viime vuosina tekemääsi, sekä yksityisnäyttelyyn että ryhmä-kuvioihin, miten tämä erottuu niistä? Jatkumo vai selkeä irtiotto – vai molempia?

MS: Varmaan molempia, prosessi on ollut erilainen kuin kahdessa edellisessä näyttelyssä, olen lähtenyt liikkeelle tehden suunnitelmia ja koittanut pysyä näissä suunnitelmissa. Aloitin tämänkertaisen prosessin keräämällä paljon kuvamateriaalia ja miettimällä viitekehystä mistä lähtisin liikkeelle. Aluksi minua kiehtoi sellainen kuvallinen ristiriita hienon arkkitehtuurin ja sen päälle kaatuneen trashin välillä.

Minulla oli sellainen vahva kuvallinen visio yksistä juhlista, olisin halunnut tehdä maalauksen seuraavan päivän tunnelmista. En osannut kuitenkaan visualisoida tätä juttua maalaukseen. Oli hyvä tehdä suunnitelmia ja luoda lähtökohtia, mutta jotenkin se alkoi tällä kertaa ennemmin ahdistaa kun auttaa eteenpäin. Minua kiinnostaa taiteellinen prosessi, jossa tapahtuu yllätyksiä ja ennalta suunnittelemattomia asioita. Tämänkertainen prosessi on ollut vaikeampi ja haasteellisempi, mutta tärkeä muistutus siitä, että asiat ei mene niin kuin haluaa ja luulee. Välillä pitää olla vaikeaa, ettei asioista tule itsestään selviä. Jos asiat menevät liian itsestään selviksi on vaara, että tekeminen muuttui itseään toistavaksi, maneeriksi.

MH: Vaikeampi ja haastavampi missä mielessä? Uhkasiko viitteet arkkitehtuuriin ja sen kuvakieleen tehdä maalaukset liian staattisiksi ja dominoiviksi?

MS: Omassa päässä olevat kuvat olivat varmaan se suurin ongelma. Oli todella vaikea lähteä tekemään maalauksia, oli vaan joku lukko päällä, oli ehkä liian latautunut olo, tai jotenkin se maalauksen flow oli kateissa. Ja varmaan se pyrkimys jotenkin uudistua, mennä kohti jotain uutta, aiheutti hankausta.

MH: Ja niin, lisätään vielä kierroksia. Maalauksen ilo, mistä lähtee se halu, tarve ja kyky pysyä maalauksessa, yrittää aina uudestaan ja uudestaan? Vuodesta toiseen, näyttelystä aina seuraavaan?

MS: Kyllä se maalaaminen tai taiteellinen tekeminen on joku perustarve. Vaikka välillä hakkaan päätä seinään niin kyllä siitä tekemisestä nauttii tosi paljon. Maalaaminen haastaa, sen kanssa jaksaa painia. Tosi paljon minua rassaa kun työskentely ei suju, saatan maalata jotain työtä niin, että siinä on lopulta päällekkäin kymmenen ihan ookoo maalausta. Kyllä sitä siinä vaiheessa miettii, että mikä pointti tässä hommassa on.

Se on joku lukko, joka sitten lähtee jossain välissä pois kunhan vaan jaksaa uskoa itseensä ja maalaukseen. Vielä siihen taiteelliseen prosessiin liittyen niin kyllä minä lasken siihen kaikkea muutakin kun sen työhuoneella heilumisen. Välillä on pakko mennä kirpparille tai metsään kävelemään tai uima-altaaseen ja sen kautta löytyykin se tekemisen halu tai se ratkaisu. Siellä kävellessä tai uidessa se ongelma tai jokin lukko saattaa aueta.

MH: Entä museot, näyttelyt, taidekonteksti? Mikä on niiden merkitys?

MS: Taidenäyttelyt on tosi tärkeitä. Koitan kiertää Helsingin näyttelyt läpi ja tietysti mahdollisuuksien mukaan muuallakin. Olen vähän laiska hakemaan/katsomaan netistä taidetta, ruudulta tiiraaminen on väsyttävää. Nykytaidetta ja nykymaalausta on kiinnostava seurata kansainvälisellä tasolla, mutta harmittavasti taidekirjojen valikoima Suomessa pienenee vuosi vuodelta. Tietysti voisi tilata kirjoja netistä, mutta minusta on hauska selata kirja ennen ostamista. Oli hienoa käydä katsomassa keväällä Lontoossa David Hockneyn näyttely Tate Britainissa ja nähdä miten monipuolinen tekijä hän on ollut. Olen aina fanittanut Hocneyta piirtäjänä. Nyt oli mahdollista nähdä tosi paljon myös maalauksia. Monet maalaukset on värillisesti ihan mielettömän hienoja.

MH: Ja lopuksi, näyttelyn nimi – mistä siinä on kyse, mihin se viittaa?

MS: Happy Garden nimi viittaa moneen asiaan. Ihan ensiksi se muistuttaa minua kiinalaisesta ravintolasta. Ajattelen tekemistä, että se on vähän kuin kiinalainen ravintola, sitä sun tätä on laitettu samaan kulhoon ja se on ihan ok, se toimii. Autenttisuudesta ei ehkä niin väliä. Tai tietysti on, mutta tässä maailmassa ei ole enää mitään täysin uniikkia. Ehkä vaan sitten siitä sekoituksesta tulee se oma juttu.

Toiseksi mietin ihan tosissani sitä, että tekeminen löytyy parhaimmillaan jostain onnellisuuden tilasta, Happy Gardenista, tai ne maalaukset voivat olla Happy Gardeneita. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö niissä ole kaikenlaisia sävyjä, tummia sävyjä, ahdistusta ja melankoliaa, ehkä aggressiotakin mukana, mutta ei ne maalaukset lähde negatiivisuudesta vaan positiivisuudesta. Ja sitten vielä se marraskuu, haluan tuoda tähän marraskuuhun vähän Happy Gardenia.


Perustuu Maiju Salmenkiven ja Mika Hannulan väliseen keskusteluun Helsingissä 10.9.2017.

X