Playground
6.2.-1.3.2015

"We could imagine that for me the ground or base of the painting is quite concretely a kind of ‘playground’.”

The title of Maiju Salmenkivi’s exhibition refers both to her way of working and to the themes of her works. Playground is a series of paintings that, in Salmenkivi’s characteristic way, combine fantasy with everyday objects, phenomena and locations, along with topical news images.

“The subjects and my way of working vary. I am unable, nor do I want, to commit overmuch to a single way of doing and seeing things. The making has to keep that freshness. My approach to the subject and the painting process itself has something playful about it. I try to keep a certain lightness there, even if the subjects and the working process sometimes seem difficult and laborious.”


Salmenkivi’s paintings have a pictorial starting point that metamorphoses as the work progresses. Alongside the completed picture, equally important elements are painterliness, chance, and the artist’s constant openness. Another important thing is working on the grounds of the paintings in advance: tipping acrylic paint onto canvases creates a variety of puddles, from which the paintings start to take shape. The chance nature of the technique is an integral part of the painting process; it serves as an initial impetus and sets the tone for the future painting. In this way, Salmenkivi also avoids the risk of giving too much of an impression of illustrativeness.

In addition to everyday experiences and smaller-scale events, mass meetings and crowds are a recurrent subject in Salmenkivi’s works. The starting point for some of them has been celebrations or places in a city where people gather to celebrate. The subjects of the works in the Playground exhibition include the demonstrations in Ukraine and the Umbrella protests in Hong Kong. At the same time as they are a depiction of a grave crisis and of popular demonstrations, they are also reminiscent of a kind of folk festival. Of people’s need to be together.

“The Hong Kong demonstration pictures were gorgeous for a painter; different masses and shapes, water, umbrellas, riot police in close ranks in their visors, and the countermovement created by the demonstrators. And when these masses and shapes meet, it generates an energy and various kinds of subtle effects and interactions that I look for in paintings.”
- Maiju Salmenkivi

Maiju Salmenkivi (b. 1972, Helsinki) graduated with an MFA from the Finnish Academy of Fine Arts in 2003. She has shown widely in solo and collective exhibitions in Finland and elsewhere in Europe, for instance, in Pimeän päivä, Kluuvi Gallery, 2009; AARGH! – 10 years later. Galleria Huuto 10th anniversary exhibition, Galleria Huuto, 2012; and It's a set-up, Museum of Contemporary Art Kiasma, 2010. Salmenkivi’s works have been shown at Helsinki Contemporary in the solo exhibition Splash in 2012 and in the collective exhibition Street Life in 2013. Her works are represented in Finland’s leading collections, including those of EMMA – Espoo Museum of Modern Art, Museum of Contemporary Art Kiasma, and the Jenny and Antti Wihuri Foundation Art Collection.

”Ihan konkreettisesti voi ajatella että maalauspohja on minulle eräänlainen playground.”

Maiju Salmenkiven näyttelyn nimi viittaa sekä taiteilijan työskentelytapaan, että teosten teemoihin. Playground on sarja maalauksia, joissa Salmenkivelle ominaiseen tapaan fantasia yhdistyy arjen esineisiin, ilmiöihin ja tapahtumapaikkoihin sekä ajankohtaiseen uutiskuvastoon.

”Aiheet ja tapani työskennellä vaihtelevat. En pysty, enkä halua liiaksi sitoutua yhteen tapaan tehdä ja nähdä asioita. Tekemisessä pitää pysyä tuoreus. Lähestyessäni aihetta, ja itse maalaamisessa on jotain leikinkaltaista. Pyrin pitämään siinä tietynlaisen keveyden, vaikka aiheet ja työskentely tuntuvatkin välillä vaikeilta ja raskailta.”


Salmenkiven maalauksissa on kuvallinen lähtökohta, joka muokkautuu työn edetessä. Valmiin kuvan lisäksi yhtä tärkeitä elementtejä ovat maalauksellisuus, sattuma, ja taiteilijan jatkuva avoimuus. Tärkeää on myös pohjien työstäminen etukäteen: kaatamalla akryylimaalia kankaille syntyy erilaisia lammikoita, joista maalaus lähtee muotoutumaan. Tekniikan sattumanvaraisuus on oleellinen osa maalausprosessia; se toimii alkusysäyksenä ja virittää tulevan maalauksen. Näin taiteilija myös välttää riskin liiaallisesta kuvittamisen vaikutelmasta.

Arkisten kokemusten ja pienimuotoisempien tapahtumien lisäksi joukkokohtaamiset ja kansanjoukot ovat toistuva aihe Salmenkiven teoksissa. Osassa on ollut lähtökohtana juhlat tai sellaiset paikat kaupungeissa, joihin kokoonnutaan juhlimaan. Playground-näyttelyn teosten aiheina ovat mm Ukrainan mielenosoitukset ja Hong Kongin sateenvarjomielenosoitus. Samalla, kun ne ovat kuvausta vakavasta kriisistä ja ihmisten mielenilmauksesta, muistuttavat ne myös eräänlaista kansanjuhlaa. Ihmisten tarvetta olla yhdessä.

”Hong Kongin mielenosoituskuvat olivat maalarille herkullisia; erilaisia massoja ja muotoja, vettä, sateenvarjoja. Mellakkapoliisit tiukassa rivissä visiireissään ja mielenosoittajien luoma vastaliike. Ja kun nämä massat ja muodot kohtaavat, syntyy energiaa ja erilaisia virityksiä, jota haen maalauksissani.”
- Maiju Salmenkivi

Maiju Salmenkivi (s. 1972, Helsinki) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2003. Yksityis- ja ryhmänäyttelyitä häneltä on nähty laajasti Suomessa ja Euroopassa mm. Pimeän päivä, Kluuvin galleria, 2009; Aargh - Huudon 10 v. juhlanäyttely, Galleria Huuto, 2012 ja Järjestetty juttu, Nykytaiteen museo Kiasma, 2010. Galleriassa Salmenkivien töitä on nähty yksityisnäyttelyssä Splash 2012 sekä ryhmänäyttelyssä Street Life 2013. Taiteilijan teoksia on edustettuna Suomen keskeisimmissä kokoelmissa, mm. EMMA – Espoon modernin taiteen museossa, Nykytaiteeen museo Kiasmassa ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokolemissa.

”Helt konkret kan man se det så att målningsunderlaget för mig är ett slags playground.”

Namnet på Maiju Salmenkivis utställning refererar både till hennes arbetssätt och till motiven i verken. Playground är en serie målningar där fantasi förenas med alldagliga föremål, fenomen, platser och aktuella nyhetsbilder på ett för Salmenkivi typiskt sätt.

”Mina motiv och arbetssätt varierar. Jag varken kan eller vill binda mig vid bara ett sätt att se och göra saker. Det måste finnas fräschör i det jag gör. Det finns någonting lekfullt i mitt sätt att närma mig motivet, och också i själva målandet. Jag eftersträvar en viss lätthet trots att arbetet och motiven emellanåt känns svåra och tunga.”

I sina målningar utgår Salmenkivi från bilder, men utgångspunkten formas under arbetsprocessens lopp. Det måleriska, det slumpmässiga och Salmenkivis egen kontinuerliga öppenhet är lika viktiga element som den slutliga bilden. Också förberedandet av underlagen är viktigt: Salmenkivi häller akrylfärg på dukarna så att det uppstår olika formade pölar från vilka själva målningen börjar ta form. Teknikens slumpmässighet är en viktig del av målarprocessen; den fungerar som tändande gnista och definierar premisserna för den blivande målningen. På så vis undviker Salmenkivi också risken för att hemfalla till illustrering.

Förutom vardagliga erfarenheter och händelser i mindre format är folkhopar och stormöten ett återkommande motiv i Salmenkivis verk. Ibland är utgångspunkten en fest eller en plats i en stad där folk brukar samlas för att festa tillsammans. På den här utställningen har bland annat demonstrationerna i Ukraina och den s.k. paraplydemonstrationen i Hong Kong fått tjänstgöra som motiv. Samtidigt som verken illustrerar allvarliga kriser och mänskliga manifestationer påminner de också om ett slags folkfest. Om människornas behov av att vara tillsammans.

”Bilderna från demonstrationen i Hong Kong var läckra för en konstnär: variationsrika massor och former, vatten, paraplyer. Kravallpoliser i täta led med fördragna skyddsvisir, demonstranternas motrörelse. När dessa massor och former kolliderar uppstår det energi och olika konstellationer som jag försöker fånga i mina målningar.”

Maiju Salmenkivi (f. 1972 i Helsingfors) utexaminerades från Bildkonstakademin 2003. Hon har haft många separat- och grupputställningar både i Finland och runtom i Europa, bl.a. Mörkrets dag, Glogalleriet 2009, Aargh – Huutos 10-årsutställning, Galleria Huuto 2012 och Uppgjort i förväg, Kiasma 2010. I Helsinki Contemporary har Salmenkivis verk visats på separatutställningen Splash 2012 och grupputställningen Street Life 2013. Salmenkivis produktion är representerad i de främsta samlingarna i Finland, bl.a. EMMA – Esbo moderna konstmuseum, Museet för nutidskonst Kiasma samt Jenny och Antti Wihuris fonds konstsamlingar.

Discussion – Maiju Salmenkivi & Mika Hannula

PLAYGROUND

Mika Hannula: This exhibition is your second in the gallery’s new premises. The previous one, Splash, was exactly three years ago. What has happened between the exhibitions? What has changed in the working process, and what has remained the same?

Maiju Salmenkivi: I started off partly from the themes and ways of doing things from the previous exhibition, and new ideas, visual motifs and experiments have come up along the way. Several of the paintings began with tipping acrylic paint onto the canvas. The painting began to take shape from these puddles. The randomness of the technique is an important part of the process, it gives the initial impetus and sets the tone for the future painting. In the final stage of the painting, I have paid more attention than previously to the way that the different colours and shapes affect and alter each other, to what shades and shapes the painting needs in order to work. The exhibition includes some subjects familiar from the previous exhibition, winter landscapes, the funfair and water theme, and mass gatherings. Seen from a slightly different viewpoint from one work to the next.

MH: This time, the exhibition’s title is Playground. Where did it come from or stick in your mind?

MS: The title of the exhibition refers to both the working process and the exhibition’s themes. The subjects and my way of working vary. I am unable, nor do I want, to commit overmuch to a single way of doing and seeing things. The making has to keep that freshness. My approach to the subject and the painting process itself has something playful about it. I try to keep a certain lightness there, even if the subjects and the working process sometimes seem difficult and laborious. We could imagine that for me the ground or base of the painting is quite concretely a kind of “playground”.

MH: A playground – art as an experience and as a kind of game, as participation. But what kind of playground are we talking about, what atmosphere does the situation have: a funfair for the whole nation, a wild waterpark at a spa, the Tall Ships Race by the banks of a river, or what?

MS: Pretty much all of them, different places and atmospheres on different days. Sometimes a more rowdy mood, sometimes more sedate and serious. Yes, even playing often feels like work.

MH: You have been actively working on this exhibition for about 1½ years. How did the process get started and go forward?

MS: I started off with the paintings that followed the last exhibition. I had some unfinished grounds left over, which I initially set about working on. Sometimes, they had to be put to one side. I had to work on others, until I felt they were somehow fresh and inspiring again. I took part in some collective exhibitions in Finland and abroad, and I painted new paintings for them. And gradually I began thinking about the overall shape of the Playground exhibition. I started some new paintings and also went back to work on some old ones. In the more intense phases of the work, I had some thirty or so unfinished paintings scattered around the studio.

MH: One of the main works in the exhibition, a painting titled First of May, connects and links us to celebrations and to celebrating specific things, but it does so, in both painterly terms and in its content, in a way that creates something special, something surprizing. What is the background to the work and what did you originally intend to make?

MS: That is one of the unfinished works from the previous exhibition. I had been working too much on skies, and I had to take a sky break. When the crisis in Ukraine began, the torrent of images was quite tremendous and I got interested in the subject. I had already depicted mass gatherings and crowds in my previous paintings. The starting point for some of them had been celebrations or places in a city where people gather to celebrate. Maidan square and its various details were, thus, the starting point for this painting. At the same time as it is a depiction of a grave crisis and of popular demonstrations, it is also reminiscent of a kind of folk festival. Of people’s need to be together. It was good to set about working on the pictorial material on a partly finished ground, otherwise there would have been a danger that the painting would turn out too illustrative.

MH: How did you try to resolve this dilemma of illustration that is central to and typical of painting?

MS: I give the painting process enough space and I work on the same theme on several grounds at the same time. Sometimes, a painting simply does not succeed, no matter how you try. For this exhibition I had intended to make a painting for which I have a lot of pictorial material, and I think it would have been a splendid and important addition to the exhibition. But the painting turned out bad. And the new paintings equally bad. I don’t know whether I was too charged-up about the subject in question, or whether it was too clear in my mind. Perhaps I will still make a version of this theme at some point.

MH: How precisely do you plan your works? I.e. how much do you already know in the initial phase about what will happen, what kind of painting will come about and develop?

MS: I don’t plan paintings so terribly much and it is generally a surprize if the painting goes according to a particular plan. Often things that are carefully planned turn out quite dreadful, as I said before. I don’t make proper sketches, often sketches do get made as the painting progresses. I often do them on scraps of paper or the back of a diary. I don’t sit in the studio making sketches, but draw them on the tram or while I’m waiting for one. I do a lot of picture on a pocket pad as I go around the city and, of course, I have one with me on trips. I also use materials found in Hesari [Helsinki main newspaper], on the Net, and from various other sources of pictures, as my picture material.

In this exhibition there are, certainly, various kinds of paintings, those that have come out of the puddles, the puddles have constituted the pictorial motifs that go in a certain direction, following which I have set about making the painting. For example, Night is one such “puddle painting”. The same goes for the first umbrella painting. The next painting, Masquerade, is clearly designed to carry on a certain theme, so this is associated more with planning and sketch making, and simply constructing the painting out of certain elements.

MH: If we think about the exhibition as a whole, the works contain certain figures, and symbols, that come up repeatedly: the carousel, the tower, the public meeting place. The way in which these become paintings is simultaneously recognizable, rooted in realism, and yet at the same time powerfully modulated and coloured, layered. We know the term magical realism from literature. How do you think this term is related to or fits these works?

MS: We could say that fantasy is always present in my paintings, I am not a realist. The starting points for the paintings often come from reality, from memories, but they change shape during the painting process. For example, the starting point for the painting titled The Magician is a moment in summer in a park when someone I know was making enormous soap bubbles. The same goes for the flying practice, the birds in the paintings were the Finnish Adult Education Institute’s recycled birds, which I saw in a rainy Kallio [Helsinki] when the students were practising with them for the centenary celebrations.

Some symbols recur in the paintings, sometimes, they become ballast, and I start repeating a particular thing, but, on the other hand, they are things that have to be worked out. The lighthouses appeared after the last exhibition, the first one in the Labyrinth painting, which started from the ski jump in Koff park. The ‘Koffari’ tower turned into a lighthouse and the ski jump became very much a serpentine. After that, lighthouses came into – it must be – four or five paintings. Now, the last thing, the kites have come in.

MH: Another recurrent feature of the exhibition paintings is the living, organic movement, the painterly gesture, typical of you. A movement and a gesture that give the painting an impulse, their direction, and a certain sensuality. What does the movement in the painting mean and signify to you?

MS: Movement is important, and the way that the colour spreads out in different ways on the painting ground. And what it looks like after spreading out. In this exhibition there is a lot of organic, serpentine-like, circular form language. I like it, it is, in some way, free and bound at the same time.

MH: The work Masquerade already mentioned; human figures and umbrella-like objects on a yellow ground. What is the starting point for this work?

MS: Its starting point is last year’s umbrella protests in Hong Kong. Once I had got interested in the demonstrations in Maidan square, I was looking for and thinking about a similar theme. The Hong Kong demonstration pictures were gorgeous for a painter; different masses and shapes, water, umbrellas, riot police in close ranks in their visors, and the countermovement created by the demonstrators. And when these masses and shapes meet, it generates an energy, and various kinds of subtle effects and interactions that I look for in paintings.

MH: The exhibition has a number of both quite sizeable and obviously smaller works; works whose world and atmosphere are still very close to each other. What is the difference between making paintings on a large or small canvas or a board?

MS: Starting on a large ground is often enjoyable and the dimensions suit me. You often have to work on a small painting for even longer than a big one. The scale is so different. I usually make small paintings on board, which as a material is different from canvas. It repels, and the paint often gets wiped off. And then you have to add paint again and wipe it off again. On a large canvas you can actually only add paint; of course, you can remove a little of it with a rag, but not in the same way. Maybe I have started working on the large canvases with more forethought, and the small ones more by jumping in. But then I like both, and I want to make small ones, too.

MH: And one more thing to end – let’s go back to the idea of play and the playground, something that brings us together to specifically, but randomly do something. In its starting point it can be a very dramatic event, like the recent mass demonstrations around the world, or it can be a very commonplace situation at a children’s playground. But: how do you preserve the spirit of play as it is, so that it opens up and develops – and so that it is not assumed to be overly serious, and not made static or overly controlled?

MS: That’s a good question. Perhaps it is a matter of trusting in the process. Or of trust in general. The fact that, sometimes, you get those states and feelings of too much control and stasis, but in the end something new emerges and it carries you over these still-water stages. It is not easy, but does it have to be easy? I have learned to take things, in a way, more easily, so that when I really do start to get anxious in the studio, I go and do something else, and I am not left fighting with myself and the paintings. Things work themselves out in their own time.

2.2.2015

Keskustelu – Maiju Salmenkivi & Mika Hannula

PLAYGROUND

Mika Hannula: Näyttelysi on toinen gallerian uusissa tiloissa. Edellinen, nimeltään Splash, pidettiin tarkalleen kolme vuotta sitten. Mitä näyttelyiden välillä on tapahtunut? Mikä työskentelyprosessissa on muuttunut, mikä säilynyt?

Maiju Salmenkivi: Olen lähtenyt liikkeelle osittain edellisen näyttelyn teemoista ja tekemistavoista, matkan varrella on tullut vastaan uusia ideoita, kuva-aiheita, kokeiluja. Useat maalaukset ovat saaneet alkunsa akryylivärin kaatelusta kankaalle. Näistä lätäköistä maalaus on lähtenyt muotoutumaan. Tekniikan sattumanvaraisuus on tärkeä osa prosessia, se antaa alkusysäyksen ja virittää tulevan maalauksen. Maalaamisen loppuvaiheessa olen kiinnittänyt aiempaa enemmän huomiota eri värien ja muotojen välisiin virityksiin, mitä sävyjä ja muotoja maalaus tarvitsee toimiakseen. Näyttelyssä on edellisestä näyttelystä tuttuja aiheita, talvimaisemia, huvipuisto -ja vesiteemaa ja joukkokohtaamisia. Vähän eri näkökulmasta teoksesta toiseen.

MH: Nyt näyttelyn nimenä on Playground. Mistä se löytyi tai jäi mieleen?

MS: Näyttelyn nimi viittaa sekä työskentelyyn että näyttelyn teemoihin. Aiheet ja tapani työskennellä vaihtelevat, en pysty enkä halua liiaksi sitoutua yhteen tapaan tehdä ja nähdä asioita. Tekemisessä pitää pysyä tuoreus. Lähestyessäni aihetta ja itse maalaamisessa on jotain leikinkaltaista, pyrin pitämään siinä tietynlaisen keveyden, vaikka aiheet ja työskentely tuntuvatkin välillä vaikeilta ja raskailta. Ihan konkreettisesti voi ajatella että maalauspohja on minulle eräänlainen ”playground”.

MH: Leikkikenttä – taide kokemuksena ja tietynlaisena pelinä, osallistumisena. Mutta minkälainen leikkikenttä on kyseessä, minkälainen tunnelma siinä tilanteessa on: koko kansan huvipuisto, kylpylän villi vesipuisto, joen rannan Tall Ships Race vai mikä?

MS: Varmaan kaikkia näitä, eripäivinä erilaisia paikkoja ja tunnelmia. Välillä riehakkaampaa meininkiä, välillä vakaata ja vakavampaa. Kyllähän se leikkikin tuntuu usein työltä.

MH: Olet työstänyt tätä näyttelyä aktiivisesti noin 1 ½ ajan. Miten prosessi lähti liikkeelle ja eteni?

MS: Lähdin liikkeelle edellisen näyttelyn jälkeisistä maalauksista. Minulla oli jäänyt keskeneräisiä pohjia, joita lähdin aluksi työstämään. Välillä ne oli laitettava syrjään ja tehtävä muita kunnes koin ne taas jotenkin tuoreiksi ja innostaviksi. Osallistun joihinkin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, näihin maalasin uusia maalauksia ja pikkuhiljaa aloin miettiä Playground näyttelyn kokonaisuutta. Aloitin uusia maalauksia ja palasin vanhojenkin töiden pariin. Intensiivisemmässä työvaiheessa minulla oli keskeneräisiä maalauksia kolmisenkymmentä kappaletta pitkin työhuonetta.

MH: Näyttelyn yksi keskeisistä teoksista, maalaus nimeltään First of May, liittää ja linkittää meidät juhliin ja tiettyjen asioiden juhlistamiseen, mutta se tekee sen sekä maalauksellisesti että sisällöltään tavalla, joka luo jotakin erityistä, yllättävää. Mikä on teoksen tausta ja mitä lähdit tekemään?

MS: Tämä on niitä edellisen näyttelyn keskeneräisiä teoksia. Olin työstänyt liiaksi taivaita ja oli pakko ottaa taivastaukoa. Kun Ukrainan kriisi alkoi, kuvatulva oli aivan valtava ja kiinnostuin tästä aiheesta. Olen aiemmissa maalauksissa kuvannut joukkokohtaamisia ja kansanjoukkoja. Osassa on ollut lähtökohtana juhlat tai kaupungissa sellaiset paikat mihin kokoonnutaan juhlimaan. Maidanin tori ja sen erilaiset yksityiskohdat olivat siis lähtökohta tälle maalaukselle. Samalla kun se on kuvaus vakavasta kriisistä ja ihmisten mielenilmauksesta, se muistuttaa myös eräänlaista kansanjuhlaa. Ihmisten tarvetta olla yhdessä. Kuvamateriaalia oli hyvä lähteä työstämään osittain valmiille pohjalle, muuten vaarana olisi ollut että maalauksesta olisi tullut liian kuvittava.

MH: Miten pyrit ratkaisemaan tämän maalaukselle keskeisen ja tyypillisen kuvittamisen dilemman?

MS: Annan maalausprosessille tarpeeksi tilaa ja työstän useaan pohjaan samanaikaisesti samaa aihetta. Välillä joku maalaus ei vaan onnistu, vaikka kuinka yrittäisi. Minulla oli tarkoitus tehdä tähän näyttelyyn sellainen maalaus, johon minulla oli paljon kuvamateriaalia ja se olisi mielestäni ollut hieno ja tärkeä lisä näyttelyyn. Maalauksesta tuli vaan huono. Ja uusista maalauksista yhtä huonoja. En tiedä olinko liian latautunut kyseiseen aiheeseen, oliko se liian selvänä mielessä. Ehkä teen vielä joskus version aiheesta.

MH: Miten tarkkaan suunnittelet teokset? Eli miten pitkälti teidät jo alkuvaiheessa mitä tulee tapahtumaan, minkälainen maalaus syntyy ja kehittyy?

MS: En suunnittele maalauksia ihan kauheasti ja on yleensä yllätys jos maalaus etenee jonkun tietyn suunnitelman mukaan. Usein tarkkaan suunnitelluista tulee aika kauheita kuten tuossa jo aiemmin kerroinkin. En varsinaisesti tee luonnoksia, usein luonnoksia syntyy maalauksen edetessä. Nämä teen usein epämääräisille papereille tai almanakan takasivuille. En istu työhuoneella luonnostelemassa, vaan piirtelen niitä ratikassa tai odotellessa. Kuvaan paljon pokkarilla kulkiessani kaupungilla ja tietysti kanssa matkoilla. Käytän kuvamateriaaleina myös Hesarista, netistä ja erilaisista muista kuvalähetistä löytynyttä materiaalia.

Tässä näyttelyssä on tosiaankin erilaisia maalauksia, niitä jotka ovat syntyneet lätäköistä, lätäköt ovat muodostaneet tietynsuuntaisia sommitelmia/kuva-aiheita, joita seuraamalla olen lähtenyt tekemään maalausta. Esimerkiksi Yö on tällainen ”lätäkkömaalaus”. Samoin ensimmäinen sateenvarjomaalaus. Sitä seurannut maalaus nimeltä Naamiojuhla on selkeästi suunniteltu jatkamaan tiettyä teemaa, jolloin tähän liittyy enemmän suunnitelmallisuutta ja luonnosten tekoa ja ihan puhdasta maalauksen rakentamista tietyistä elementeistä.

MH: Jos ajatellaan näyttelyä kokonaisuutena, teoksissa on tiettyjä hahmoja, symboleitakin, jotka toistuvat: karuselli, torni, yleinen kokoontumispaikka. Tapa millä nämä tulevat maalauksiksi on yhtäaikaisesti tunnistettavaa, realismista lähtevää mutta samalla vahvasti viritettyä ja väritettyä, kerronnallista. Kirjallisuudesta tiedämme termin maaginen realismi. Miten tämä termi suhtautuu tai sopii mielestäsi näihin teoksiin?

MS: Voi sanoa että maaluksissani on aina läsnä fantasia, en ole realisti. Maalausten lähtökohdat tulevat usein todellisuudesta, muistikuvista, mutta muokkautuvat maalatessa. Esimerkiksi Taikuri nimisessä maalauksessa on lähtökohtana kesäinen hetki puistossa kun eräs tuttu teki valtavia saippuakuplia. Samoin lentoharjoituksia maalauksien linnut olivat työväenopiston kierrätyslintuja, jotka näin sateisessa Kalliossa kun oppilaat harjoittelivat niiden kanssa 100-vuotisjuhlia varten.

Tietynlaiset symbolit toistuvat maalauksissa, välillä niistä tulee painolastia, rupean toistamaan tiettyä asiaa, mutta toisaalta ne ovat asioita, jotka täytyy työstää pois. Majakat ilmestyivät viime näyttelyn jälkeen, ensimmäinen tuli Labyrinth maalaukseen, jossa lähtökohtana oli mäenlasku Koffin puistossa. Koffarin tornista tulikin majakka ja mäenlaskusta aikamoista serpentiiniä. Majakoita tuli sen jälkeen varmaan neljään viiteen maalaukseen. Nyt viimeiseksi on tullut näitä leijoja.

MH: Näyttelyn maalauksissa on toistuva myös sinulle tyypillinen, orgaaninen ja elävä liike, maalauksellinen ele. Liike ja ele, joka antaa maalauksille sysäyksen, niiden suunnan ja tietyntyyppisen sensuaalisuuden. Mitä maalauksen liike tarkoittaa ja merkitsee sinulle?

MS: Liike on tärkeää, ja se miten väri levittyy eritavoin maalauspohjalla. Ja miltä se näyttää levittämisen jälkeen. Tässä näyttelyssä on paljon orgaanista, serpentiinimäistä, pyöreää muotokieltä. Pidän siitä, se on jollain tapaa vapaata ja kahlittua samanaikaisesti.

MH: Jo mainittu teos nimeltä Naamiojuhla, keltaisella kirkkaalla pohjalla olevia ihmishahmoja ja sateenvarjoja muistuttavia esineitä. Mikä on tämän teoksen lähtökohta?

MS: Sen lähtökohta on Hong Kongin viimevuotisissa Sateenvarjo-mielenosoituksissa. Kiinnostuttuani Maidanin aukion mielenosoituksissa etsin ja mietin jotain samankaltaista aihetta. Hong Kongin mielenosoituskuvat olivat maalarille herkullisia; erilaisia massoja ja muotoja, vettä, sateenvarjoja, mellakkapoliisit tiukassa rivissä visiireissään ja mielenosoittajien luoma vastaliike. Ja kun nämä massat ja muodot kohtaavat syntyy energiaa ja erilaisia virityksiä, jota haen maalauksissa.

MH: Näyttelyssä on useita sekä varsin kookkaita ja selkeästi pienempiä teoksia; teoksia, joiden maailma ja tunnelma on kuitenkin hyvin lähellä toisiaan. Mikä ero on tehdä isolle tai pienelle kankaalle tai levylle maalausta?

MS: Ison pohjan aloittaminen on usein nautinnollista ja sen mittakaava sopii minulle. Pientä maalausta tarvitsee usein työstää jopa pidempään kuin isoa. Mittakaava on niin erilainen. Pienet maalaukset teen useimmiten levylle, joka on materiaalina erilainen kuin kangas. Se hylkii ja siinä väriä tulee usein enemmän pyyhittyä. Ja sitten pitää taas lisätä väriä ja taas poistaa. Suurelle kankaalle voi vain oikeastaan vaan lisätä väriä, vähän tietty siitäkin voi rätillä poistaa, mutta ei samalla tapaa. Ehkä olen ruvennut työstämään isoja kankaita harkitummin ja pieniä vaan enempi jumpaten. Mutta pidän siis molemmista ja haluan tehdä myös pientä.

MH: Ja vielä lopuksi – palaamme ajatukseen leikistä ja leikkikentästä, jotakin joka kokoaa meidät täsmällisesti mutta sattumanvaraisesti tekemään jotakin. Se ovi olla lähtökohtaisesti hyvinkin dramaattinen tapahtuma, kuten viime aikojen suuret mielenosoitukset maailmalla, tai se voi olla hyvinkin arkinen tilanne lasten leikkipaikalla. Mutta: miten säilyttää leikin henki sellaisena, että se avaa ja kehittyy – ja että sitä ei oleta liian tosissaan ja että sitä ei pysäytetä tai liiaksi kontrolloida?

MS: Tuo onkin hyvä kysymys. Ehkä kyseessä on luottamus prosessiin. Tai ylipäätään luottamus. Se, että välillä tulee niitä liiallisen kontrollin ja pysähdyksen tiloja ja tunteita, mutta lopulta joku uusi juttu tulee eteen ja se kantaa näiden suvantovaiheiden yli. Ei se helppoa ole, mutta pitääkö olla helppoa? Olen oppinut ottamaan sillä tapaa rennommin, että kun oikein alkaa ahdistaa työhuoneella niin lähden tekemään jotain muuta enkä jää tappelemaan itseni ja maalausten kanssa. Asiat ratkeavat aikanaan.

2.2.2015

X