Väliintulo on aina yllättävä ja haastava tekijä. Kun sen vietäväksi suostuu, väliintulo avaakin lopulta suunnan kauniiseen, hyvään, lämpimään ja hellään.
Maalauksen väliintulemisessa on jostain suuremmasta kysymys, ei vain konkreettisesti maalauksen väliintulosta suhteessa perhearkeen. Väliintulo tapahtuu monella eri tasolla, se merkitsee esimerkiksi sitä, että on poikkeuksellisesti mahdollisuus pysähtyä tarkastelemaan etäämmältä jotakin syvällisesti, tässä yhteydessä perhettä ja sen elämää, dynamiikkaa.
Maalaus keinona antaa mahdollisuuden nostaa esiin olennaisia, tärkeitä ja haasteellisia kysymyksiä, kuten kuinka kohtaan lähimmäisen, minkälainen läsnäolo ja kohtaaminen tapahtuu, sekä mitä nämä merkitsevät.
Väliintulo on aina yllättävä ja haastava tekijä. Kun sen vietäväksi suostuu, väliintulo avaakin lopulta suunnan kauniiseen, hyvään, lämpimään ja hellään. Se mahdollistaa näin itsen, ympäristön ja elinpiirin lähestymisen hieman toista kautta, hiljaisuuden tai toisin sanoen hitaan katselun kautta.
Minulle maalaaminen on väistämättä arkea, päivittäistä tekemistä. Se, miten arki näyttäytyy maalauksen äärellä, on oleellinen kysymys ja liittyy katsomisen, kuuntelemisen ja näkemisen teemaan.
Minkälainen rooli maalaamisella on suhteessa arkeen, ympärillä olevan kokemiseen? Millainen perhe katsoo takaisin maalauksesta? Vastavuoroisuus tuntuu olevan läsnä, maalaus saa yksityiselämästä ja toisinpäin?
Ehdottomasti suhde on kaksisuuntainen ja äärettömän intiimi. Maalaukseen ja sen prosessiin syntyy intimiteetti, joka tuottaa väkisinkin sellaisia suhteita ja liikettä, että sisältö nousee valtavan tärkeään rooliin. Maalauksissa läsnäoleviksi tulevat tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset. Näitä ihmisiä me huomioimme eniten ja heidät tunnemme parhaiten, siten läsnäolo ja yhdessä vietetty aika kiteytyvät maalauksiin vahvasti ja syventävät maalauksen kokemuksellisuutta. Tällainen maalausprosessi vie maalarin katsetta ja kokemusta pois itsestä, sitä katsoo itseään suhteessa toisiin.
Kiinnostavaa on, miten teoksissa tunneside näkyy suhteessa kuvaamiisi ihmisiin. Käsittelet aiheita, jotka nousevat lähimmistä ihmisistä, omasta puolisosta ja lapsista, ja omista kokemuksista.
Keskeistä on, että käsittelen yleisinhimillisiä asioita, jotka ovat läsnä meidän kaikkien elämässä. On tärkeää, miten niitä huomioi ja kohtaa. Maalarilla on oiva paikka huomioida ja kohdata näitä asioita, mikä on myös haastavaa. Se ei näy katsojalle suoraan niin kuin se maalarille näkyy, ja sen täytyykin mennä niin, jotta maalarin kokemus ja tulkinta tulee yleiselle tasolla. Tähän liittyy edellä mainitsemani intimiteetin läsnäolo. Toivonkin, että maalausprosessin myötä läpikäytyjen kokemusten ja näkemisten kautta löytyisi tasoja ja oivalluksia myös katsojalle. Tämä on keskeinen asia väliintulon näkökulmasta – pystyä jakamaan siitä omalta paikalta jotain sellaista, mistä voi olla iloa ja apua myös muille.
Koskaan ei maalaa sitä asiaa vain ja ainoastaan itseään tuijotellen, vaan mukana kulkee myös halu jakaa kokemus muille. Me eletään aina yhteisöissä, olivat ne pieniä tai isompia. Kyse on siis vuoropuhelusta kokemuksen tasolla.
Maalaukset nousevat yksityiselämästä ja ovat tarkasteltavissa yleisellä tasolla. Maalaukset ovat muotokuvia myös tästä ajasta ja yhteiskunnastamme?
Aina kun toimitaan figuratiivisen taiteen alueella, on lähtökohtia, kuten referenssikuvia, joista teokset nousevat, ja nyt ne ovat niin läheisiä kuin oma perhe. Se liittyy siihen, että prosessi on intiimi, samalla avoin ja haastava. Toivon, että katsojan näkökulmasta yleinen tulisi vahvempaan rooliin, eikä jäisi muotokuvalliselle tasolle. Näissä on kyse yleisemmistä asioista. Vaikka maalaankin myös muotokuvia, ne todella harvoin jäävät vain yksittäisen henkilön kuvaamiseen, vaan kurottavat yleisempiinkin teemoihin.
Meillä on hirveä määrä oppaita, miten tulee elää ja olla. Eihän niissä ole välttämättä mitään vikaa, mutta vaatimukset kasvavat rusentavan suuriksi. Resurssit eivät ole jakautuneet tasaisesti kaikkien välillä ja siinä olennaiseksi kysymykseksi nousee, mistä löytyy voimavarat tukea tärkeintä perusyksikköä. Miten ihminen lopulta eheytyy, löytyykö se lopulta itsestään antamisesta ennemmin kuin ulkoisten keinojen kautta.
Miten itse näet aikaisempien polkujen merkityksen tässä kokonaisuudessa?
Kysymys on rakkauden etsimisestä. Tällä hetkellä se tapahtuu perheen muodon kautta. Itse olen päässyt ymmärtämään todella tärkeitä asioita siitä, mitä rakkaus on. Aikaisemmassakin tuotannossa, jossa olen hyödyntänyt teologista kuvaa, on ollut kyse etsimisestä, rakkauden ilmenemismuodon tutkimisesta. Uskonnollinen kieli on pyrkinyt kuvaamaan ja kuvannut tätä samaa asiaa. Nykypäivänä nimittäjät ovat muuttuneet ja uskonnollinen kieli on tullut ihmisille vieraammaksi. Siksi on myös tärkeää löytää muita kanavia. Maalaus antaa välineen etsimiseen ja löytämiseen. Siinä peilautuu myös itse hyvällä tavalla. Edellisen näyttelyn yhteydessä käsittelin teemaa rukous, nyt lähestyn asiaa väliintulon ajatuksen myötä kuten kysymyksillä, kuinka kohdataan, miten lähestytään ihmistä, joista olemme riippuvaisia ja kuinka minä luovun omista tarpeistani, jotta saavuttaisin läsnäolon toisen ihmisen kanssa. Ihmisten pitäisi luopua enemmän omasta, jotta saisi enemmän. Tämä on ristiriidassa aikamme kapitalistisen yhteiskunnan arvojen kanssa.
Mitä maailmoja ja tuntemuksia maalausten voimakkaat kompositiot ja värimaailmat avaavat ja kuvaavat tässä teoskokonaisuudessa? Mitä olet halunnut nostaa arkielämästä teoksiin?
Jos tässä lähtee liikkumaan reunoilta sisään, pohdin, kuinka toteuttaa ihmisyyden kasvua ja kutsua tässä ajassa. Miten ottaa vastaan haasteet, virtaukset ja trendit, joita aikamme pitää esillä. Kuinka perhe elää, säilyy ja kasvaa yksikkönä mm. markkinatalouteen ja hedonismiin keskittyneen kulttuurin keskellä. Kysymys on haasteesta, kuinka maalari tai perhe asettautuu tähän aikaan ja sen tarjoamiin virikkeisiin. Jos tarkastelee maalauksen kuvallista maailmaa, pohdin, miten kuva- ja tietotulvaa pystyy itse käsittelemään ja suodattamaan, saati miten perheessä suodatetaan sitä kaikkea materiaalia niin ettei huku ulkoa tuotettuihin tarpeisiin. Aika asettaa paljon vaateita perheelle. Mistä löytyy aineksia, joilla vahvistaa sitä yksikköä, joka lopulta luo tärkeimmän turvapaikan ja voimavaran ihmiselle? Olemme hyvin pitkällä yhteisöllisen ajattelun polulla.
Tässä uudessa teossarjassa hyvin keskeisessä roolissa ovat lapset, yhdessä tai ryhmässä, mutta myös omakuva, perhe, kasvu tässä maailmassa ja oma suhde perheeseen.
Maalauksissa on voimakas kontrasti ja lataus ehkä ristiriita, jota yrittää kohdata, ymmärtää sekä osallistua. Uppoudutaan leikin maailmaan, samalla ollaan voimakkaiden tunteiden ja reaktioiden äärellä. Figuurin hajoaminen abstraktioksi ja muodon rikkoutuminen ovat keinoja lähestyä tätä. Jos ikonitaiteessa kuvataan tuonpuoleisuutta hyödyntäen käänteisperspektiiviä, tässä läntisessä maalaamisessa abstraktion kautta pystytään käsittelemään elementtejä, jotka eivät ole käännettävissä käsitteille. Lapset eivät tule maailmaan valmiina, vaan ottavat innolla vastaan ja imevät kaiken. Lapselle leikki on luomistyötä, jonka kautta pikkuhiljaa nousee esiin persoonallisia piirteitä sekä arvomaailmaa kehittyy ja tulee näkyviin niin hyvässä kuin huonossa. Sama asia tapahtuu maalatessa.
Maalauksen tapahtumasta tulee myös itseen katsomisen paikka, maalaus paljastaa. Luominen ja uudelleen muovaaminen, tai tosin sanoen kasvu tapahtuu, mikä tulee esiin joissakin teoksissa figuurin alkaessa menettää osittain esittävää muotoaan, mutta samalla minulle on hirveän tärkeää myös, että figuuri säilyy, ja yhdistyen abstraktiin ikään kuin muovautuen uudestaan liikkeen ja prosessin myötä. Ja siksi haluan säilyttää figuurin, koska ajattelen että, ihminen on syvin kohtaamisen paikka, jossa voimme ymmärtää toiseutta ja lähimmäisyyttä. Ihminen on aina se kuva, jota me katsomme ja tulkitsemme, ja josta käsin yritämme ymmärtää itseämme ja toista. Myötätunnon väliintulo on suurimpana kattoterminä uudessa teossarjassa.
Teoksissa on läsnä leikki, naamioituminen, piiloutuminen, kuvaan tuleminen tai siitä poistuminen, liike, mitä nämä avaavat?
Liike on hirveän tärkeä asia, kaikki on koko ajan liikkeessä, ja sillä on myös kasvatuksellinen merkitys. Teos on aina enemmän kuin pelkkä figuuri. Figuuri ohjaa syvemmälle. Minulle teos syntyy aina suhteesta liikkeeseen. Niin kuin yllä totesin, leikki on luovaa liikettä. Lapsi ymmärtää maailmaa leikkien ja luo leikin kautta todellisuutta, kaikki on mahdollista. Peleissä on säännöt, mutta leikeissä välttämättä ei, vaan synnytetään leikin lomassa ja niitä muutetaan tarvittaessa. Mielekkään toiminnan kautta tapahtuu kasvua, kyse on luovuudesta ja vapaudesta. Lapsi ei lähtökohtaisesti leiki tuhotakseen tai suorittaakseen vaan iloitakseen. Iloa harvoin löytyy, kun me suoritetaan jotain asiaa. Maalaaminenkaan ei voi toteutua suorittamisen kautta.
Olemme leikissä samoin kuin maalaamisessa fantasiamaailman äärellä. Nämä liittyvät fantasioiden, utopioiden ja toiveiden käsittelyyn. Naamioiden ja maskien avulla voidaan haaveilla ja tutkia omaa persoonallisuutta, kätkeytyä fantasioihin.
Se on suurin lahja mikä taiteilijoilla on, että heitä ei ole sidottu määrättyihin ehtoihin, voi kasvaa ja kyseenalaistaa eri suuntiin. Muutoin muutosta ja kasvua ei tapahdu. Fantasian kautta voimme katsoa eteenpäin.
Värimaailma on hyvin erilainen kuin aikaisemmissa teoksissasi, miten sitä voisi avata?
Kaikki valinnat tapahtuvat yhtäaikaisesti. Jos ajatellaan aiempaa näyttelyä, voidaan nähdä, miten suuri siirtymä on edellisen näyttelyn värin niukkuudesta tähän seuraavaan näyttelyyn. Kun on suhteessa toisiin ja vaikuttuu, se on johtanut näihin tiedostamattomiin valintoihin. Väri löytää omaa kieltään ja paikkaa vaikuttumisen myötä. Jollain tavalla elämän mahdollisuudet taiteilijana ja suhteessa perheeseen on avautuneet positiivisesti, väri ja skaala ovat runsaasti lisääntyneet.
Sommitelmassa lapsi on usein etualalla valmiina, vahvana ja rohkeana. Se herättää toiveikkuutta, luottamusta tulevaisuuteen, mitä sinä ajattelet?
Ehdottomasti, lasten valossa kuljetaan. Lapset ovat vilpittömiä, tekevät asioita puhtaasta kiinnostuksesta ja halusta. Suorituskeskeisyys ja pyrkimys miellyttää muita puuttuvat, mennään silmät auki ja toiveikkaina. Meillä on siinä paljon oppimista ja vaalimista, tukien ja ohjaten hyvään suuntaan. Lapset ovat valmiita korjaamaan toimintaansa, he ajattelevat myös mahdollisuuden tehdä asioita toisella tavalla. Kyllä täällä on tilaa kompuroida. Kun katsomme lapsen tarpeita, vertailematta muihin, lapselle voi riittää, vaikka männynkäpy, josta voi luoda koko maailman. On tärkeää löytää vähentämisen kautta. Kun sydän alkaa lämmetä, tarpeet alkavat vähentyä. Lapset tuovat hirveästi toivoa tähän maailmaan.
Share this news