Locus
7.1.-30.1.2022

 

Helsinki Contemporary is delighted to be launching its spring season with Eeva-Riitta Eerola’s solo exhibition Locus. This suite of paintings has been built around themes of experientiality, the body and the sensory perception of space. These themes derive from the artist’s visit to the Museo Nazionale di San Marco, set in an old Dominican convent in Florence, and on her multisensory, analytical experience of Fra Angelico’s frescos. Continuing on from Eerola’s earlier production, the exhibition challenges those who experience it to look and to sense the works holistically – viewing them from the outside or merging to become part of them.

The title of the exhibition, Locus, refers to the experience of a space, to the place where something is happening or to where something is situated. It underscores the holistic nature of the sensory perception of space and the significances of the mutual relationship between human being and space. The physical experience of Fra Angelico’s convent frescos encapsulates something fundamental about painting and the experiencing of space, both on an emotional level and via conscious perception. “My own viewing experience when faced with Fra Angelico’s frescos is one example of the ability of painting to be simultaneously fixed in time and place and totally outside of them. The frescos were painted almost 600 years ago, and yet, as I looked at them, in a way, the time separating them from me vanished. The works are, of course, rooted in their context and their time, but also in Fra Angelico and his assistants’ concrete labours, in their presence in the space, in the choices they made, and in the touch of their hands. When I was looking at the paintings, all of those levels were present for me in my own time as both a cognitive and a sensory experience,” Eerola says.

Eerola deals with delicate shifts between image and place in three series of works, Act, Observer and Passage. The symbols that appear in the paintings give rise to multiple layers in this suite of paintings. The Actseries refers to authorship, action and perception. The hands in the paintings are simultaneously like the author’s or viewer’s hands at this moment, while also referring to details in Fra Angelico’s frescos. The Observer painting series is based on a powerful, multifarious symbol, an eye shape reminiscent of that of an almond or shell. In these reductive paintings it refers to the main mode of sensory perception – looking. In thePassage series the accent is on the relationship between human and space – the experience of place. The fragmentary figures in the new paintings exist more in relation to the space than in Eerola’s earlier works. When working on the paintings in the Locus exhibition, the artist has drawn on the concepts of stratification, transparency, repetition and disintegration.

The choices of material in the works are closely linked to their contents. The unprimed canvas speaks of making the process visible and thematically of a study of the fresco technique. On the bare canvas, as in the frescos, the paint, and with it the image, becomes in some special way a part of the space.

 

Eeva-Riitta Eerola (b. 1980, Siilinjärvi) graduated from the Finnish Academy of Fine Arts in 2010 and also studied at the École nationale supérieure des Beaux-arts de Paris. She has exhibited in several group and solo exhibitions in Finland and abroad, e.g. at Galleri Bo Bjerggaard, Copenhagen, in 2015 and Gallery Jaus, Los Angeles, in 2014. Eerola's latest solo show, The Shape of Thing to Come, was seen at Helsinki Contemporary in autumn 2019. Her work is represented in a number of Finnish public collections, including Museum of Contemporary Art Kiasma, Saastamoinen Foundation, Sara Hildén Art Museum, and the Wihuri Foundation. In 2016, Eerola worked on the internationally prestigious ISCP (International Studio & Curatorial Program) residence program in New York. Besides that, she has collaborated with the video artist Jenni Toikka, their latest joint project being a site-specific exhibition at Maison Louis Carré, France, in autumn 2019. In 2021, Eerola’s works were shown in Art Center Purnu’s PINTA (surface) summer exhibition and as part of the hanging in Artek Helsinki’s shop. Thanks go to Arts Promotion Centre Finland (Taike), the Finnish Institute in Rome, and Jenny and Antti Wihuri Foundation for supporting Eerola’s work.

 

 

 

Helsinki Contemporarylla on ilo käynnistää kevätkausi Eeva-Riitta Eerolan Locus-yksityisnäyttelyllä. Maalauskokonaisuus rakentuu kokemuksellisuuden, kehollisuuden ja tilan aistimisen teemojen ympärille. Nämä pohjautuvat taiteilijan vierailuun San Marcon luostarimuseossa Firenzessä ja Fra Angelicon freskojen moniaistiseen ja analyyttiseen kokemiseen. Jatkumona Eerolan aiemmalle tuotannolle näyttely haastaa kokijaa katsomiseen ja aistimaan teoksia kokonaisvaltaisesti - ulkopuolelta tarkkaillen tai osalliseksi sulautuen.

Näyttelyn nimi Locus viittaa tilan kokemukseen, paikkaan, jossa jotakin tapahtuu tai jokin sijaitsee. Nimi alleviivaa tilan aistimisen kokonaisvaltaisuutta ja ihmisen ja tilan keskinäisen suhteen merkityksiä. Fra Angelicon luostarifreskojen fyysiseen kokemukseen tiivistyy jotakin olennaista maalauksesta ja tilan kokemisesta, sekä tunnetasolla että tiedollisen havainnon kautta. ”Oma katsomiskokemukseni Fra Angelicon freskojen äärellä on yksi esimerkki maalauksen kyvystä olla samaan aikaan kiinni ajassa ja paikassa ja täysin irti niistä. Freskot on maalattu lähes 600 vuotta sitten, ja kuitenkin niitä katsoessani aika tavallaan katosi niiden ja minun väliltä. Teokset kiinnittyvät tietysti kontekstiinsa ja aikaansa, mutta myös Fra Angelicon ja hänen avustajiensa konkreettiseen työhön, heidän läsnäoloonsa tilassa, tekemiinsä valintoihin ja käsiensä kosketukseen. Katsoessani maalauksia nuo kaikki tasot olivat läsnä minulle omassa ajassani sekä tiedollisena että aistimuksellisena kokemuksena”, Eerola pohtii.

Eerola käsittelee teoksissaan herkkiä siirtymiä kuvan ja paikan välillä kolmen kokonaisuuden, Act-, Observer- ja Passage-sarjojen kautta. Maalauksissa esiintyvien symbolien keinoin teoskokonaisuuteen syntyy kerronnallisuutta. Act-sarja viittaa tekijyyteen, toimimiseen ja havaitsemiseen. Maalausten kädet ovat samanaikaisesti kuin tästä hetkestä tekijän tai katsojan käsiä ja toisaalta ne viittaavat Fra Angelicon freskojen yksityiskohtiin. Observer-maalaussarja pohjautuu vahvan ja moninaisen symbolin varaan, mantelin tai simpukan muotoa muistuttavaan silmän muotoon. Pelkistetyissä maalauksissa se viittaa aistimisen keskeiseen muotoon, katsomiseen. Passage-sarjassa korostuu ihmisen ja tilan suhde, paikan kokemus. Uusien maalausten fragmentaariset figuurit ovat enemmän suhteessa tilaan, kuin Eerolan aiemmissa teoksissa. Kerroksellisuuden, läpinäkyvyyden, toistumisen ja hajoamisen käsitteistä taiteilija on ammentanut työskennellessään Locus-näyttelyn maalausten parissa.

Teosten materiaalivalinnat kytkeytyvät tiiviisti sisältöihin. Pohjustamaton kangas viestii prosessin näkyväksi tekemisestä ja temaattisesti freskotekniikan tutkimisesta. Paljaalla kankaalla, kuten freskoissa, maali tulee kuvan kanssa erityisellä tavalla osaksi tilaa.

 

Eeva-Riitta Eerola (s. 1980) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2010, ja on opiskellut myös École nationale supérieure des Beaux-arts'issa Pariisissa. Eerolan teoksia on nähty yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja kansainvälisesti, muun muassa Galleri Bo Bjerggaardissa Kööpenhaminassa vuonna 2015 ja Gallery Jausissa Los Angelesissa vuonna 2014. Edellinen yksityisnäyttely Helsinki Contemporaryssa, The Shape of Things to Come, oli syksyllä 2019. Eerolan teoksia sisältyy useisiin suomalaisiin julkisiin kokoelmiin, kuten Kiasman, Saastamoisen säätiön, Sara Hildénin taidemuseon ja Wihurin rahaston kokoelmiin. Eerola työskenteli kansainvälisesti arvostetun ISCP:n (International Studio & Curatorial Program) residenssissä New Yorkissa vuonna 2016. Eerola on lisäksi tehnyt yhteistyötä videotaiteilija Jenni Toikan kanssa, viimeisimpänä yhteisprojektina paikkasidonnainen näyttely Ranskassa Maison Louis Carréssa, syyskuussa 2019. Vuonna 2021 Eerolan töitä nähtiin osana Taidekeskus Purnun PINTA-kesänäyttelyä sekä Artek Helsinki -myymälän ripustuksessa. Kiitokset Taike, Suomen Rooman-instituutti sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto taiteilijan työn tukemisesta.

 

 

Helsinki Contemporary har glädjen att inleda vårsäsongen med Eeva-Riitta Eerolas separatutställning Locus.Utställningsverken bygger på teman kring det empiriskt upplevda, kroppslighet och rumslig varseblivning. De har inspirerats av Eerolas besök på klostermuseet San Marco i Florens där hon kunde tillägna sig och analytiskt studera Fra Angelicos fresker. Utställningen är en fortsättning på Eerolas tidigare produktion och utmanar oss att se och uppleva verken ur ett helhetsperspektiv – både som utomstående observatörer och som involverade aktörer.

Utställningens namn Locus refererar till rumsupplevelsen, platsen där någonting sker eller befinner sig.Namnet framhäver den helhetsmässiga upplevelsen och betydelsen av människans rumsrelation. Den fysiska upplevelsen av Fra Angelicos klosterfresker sammanfattar någonting väsentligt hos måleriet och rumsupplevelsen, såväl på känslonivå som via reflekterande varseblivning. ”Min egen upplevelse inför Fra Angelicos fresker är ett exempel på hur en målning samtidigt förmår vara bunden till och helt frikopplad från tid och plats. Freskerna är målade för närmare 600 år sedan, och likafullt liksom försvann denna tidsrymd mellan dem och mig. Verken är naturligtvis bundna till sin kontext och tid, men också till Fra Angelico och hans assistenters konkreta arbete, deras närvaro i rummet, de val de gjorde och deras händers beröring. Då jag tittade på målningarna fanns alla dessa nivåer närvarande i min egen tid, både på ett medvetet plan och som en sinnesupplevelse”, berättar Eerola.

Eerola behandlar små förskjutningar mellan bild och plats i tre verkserier: Act, Observer och Passage. De olika symbolerna tillför målningarna en narrativ dimension. Serien Act refererar till aktörskap, handling och observation. De avbildade händerna är å ena sidan lika närvarande som konstnärens eller betraktarens händer, å andra sidan refererar de till detaljer i Fra Angelicos fresker. Serien Observer är baserad på en stark och mångtydig symbol, ögonformen som liknar en mandel eller en snäcka. I de stramt hållna målningarna refererar den till ett viktigt sinne, seendet. I serien Passage accentueras relationen mellan människan och rummet, platsupplevelsen. De nya målningarnas fragmentariska figurer har en starkare relation till rummet än i Eerolas tidigare verk. I sitt arbete med utställningens målningar har hon hämtat influenser från skiktning, transparens, repetition och upplösning.

Valen av material är starkt kopplade till verkens innehåll. Den ogrundade duken antyder att konstnären vill synliggöra arbetsprocessen och utforska freskotekniken tematiskt. Liksom i fresker förvandlas färgen på ogrundad duk på ett speciellt sätt till en del av rummet.

 

Eeva-Riitta Eerola (f. 1980) utexaminerades från Bildkonstakademin 2010 och har också studerat på École nationale supérieure des Beaux-arts i Paris. Hennes verk har visats på separat- och grupputställningar både i Finland och internationellt. Hennes förra separatutställning The Shape of Things to Come på Helsinki Contemporary visades hösten 2019. Eerolas verk ingår också många inhemska samlingar, såsom Kiasmas, Saastamoinenstiftelsens, Sara Hildéns konstmuseums och Wihuris fonds samlingar. Eerola har också samarbetat med videokonstnären Jenni Toikka. Deras senaste gemensamma projekt var en platsspecifik utställning på Maison Louis Carré i Frankrike i september 2019. År 2021 visades Eerolas verk på konstcentret Purnus sommarutställning PINTA samt i affären Artek Helsinki. Vi tackar Centret för konstfrämjande TAIKE, Finlands Rominstitut samt Jenny och Antti Wihuris stiftelse för deras stöd till konstnären.

 

 

 

Artist-curator conversation

Eeva-Riitta Eerola: Locus
8.–30.1.2022
 
Eeva-Riitta Eerola & Mika Hannula

 

Mika Hannula: Let’s start with the exhibition process. What are the starting points and context of this exhibition?

Eeva-Riitta Eerola: The exhibition is based on my experience of visiting the Convent of San Marco museum in Florence. Years ago, I had seen pictures of Fra Angelico’s frescoes there and was interested in their visual look and narrative process. I finally got to see the works for myself in September 2020 while I was working at Villa Lante in Rome. Due to the pandemic situation, my residence had been reduced to a month, but I still felt it was important to travel to Florence, especially with that destination in mind. I’m very glad I did that because the experience was even more significant than I would have guessed. In many ways, I can’t articulate why exactly, but I’ve tried to reflect on that in the process of making this work.

At the same time, I was able to feel and rationally observe how the images define themselves in relation to the space and open it up elsewhere. They form an image and depth, but are a part of the building, the physical space. Equally, they resemble windows, or otherwise comment on window structures. Some of the frescoes have particularly interesting pictorial elements, such as the synthesis between different visual themes and temporal layering. However, there was also something in my experience that was a purely emotional, hard-to-define feeling of being present.

MH: And what kind of paths did the exhibition lead you down?

ERE: I found it meaningful to approach the process of my next solo exhibition from that experience and the ideas that it evoked. However, I had two exhibitions scheduled for 2021 (a summer group exhibition in Purnu and a display at Artek Helsinki, so the work on them had to be completed before I started to concentrate on this exhibition. When I began working concretely, it took a frustratingly long time and nothing worked, and the months were slipping away. I couldn’t seem to find a way to approach such a gigantic subject, or at least I felt I needed a lot more time, but at some point I had to say to myself that I was allowed to do the exhibition from my own point of view and trust that open processing and staying with the questions I had in mind could give rise to something interesting.

MH: The exhibition consists of a series of paintings, a very personal and self-contained series made on raw material. What is interesting about this material; what do you find special about it?

ERE: Showing the process is very natural to me, in such a way that the process becomes one of the subjects of the works. The use of unprimed canvas is related to this same thing – making the structure and materiality of the painting visible. To a certain extent, this has been part of my work for some time, but in my recent series I have consciously focused on exploring its potential. The paint behaves very differently of course, depending on the base and its absorbency, so this gives me more ways to vary the impression created by the marks that the paint leaves behind. This means that I can manipulate the spatiality of a painting, for example through layering or transparency.

In this particular series, the use of unprimed canvas is also thematically related to the fresco technique. One thing that is so fascinating about frescoes is how the paint and therefore the image form an integral part of the space because of the way that they’re made. At their best there is something revelatory about them, and their relationship to the environment is different from a painting of an object. The material choices of my works were thus influenced by an attempt to refer to the frescoes, and also to ideas about image absorption and intangibility.

MH: Let’s go into the details of the material. You use both linen and cotton canvas. What’s the difference between these?

ERE: I feel that the associations evoked by linen and cotton are very different, and it’s interesting to work with that. Linen refers more directly to the tradition and materiality of painting, and it’s also a really beautiful and vibrant material with many different shades and weaving qualities. A cotton base has a smooth and dense surface that I find more neutral and intangible. Perhaps I could say it’s more distant, while linen comes closer to meet me. On the other hand, the surface and shade of cotton also makes me think of light-coloured skin, or the surface of a whitewashed wall. But back on a practical level, different base materials allow for different kinds of paintings and, since I leave parts of the base visible, they also have a significant impact on the visual aspect of the work.

MH: How do you dare to let things be and trust in that exquisite minimal painting gesture?

ERE:

My way of painting has varied from expressive to a more minimalist approach because it felt interesting at the time and was a kind of exploration of what the medium is capable of. In recent years, I have felt it important to strive for a compact yet breathable result. Perhaps it also has something to do with the fact that I’m currently working with Jenni Toikka, and we have carried out projects using other mediums, especially film. Working with film helps me focus on other interests and I think in a way it has eased my relationship with painting. This means that, when I paint, I have tried to deal with things in an even more concentrated way through the painting tools themselves, and it has seemed necessary to reduce my expression.

MH: What about these so-called red paintings – sometimes with one character, sometimes with two. What are these about? Gestures and movements, silence and concentration?

ERE: I think they refer at least to the relationship between humans and space, to experientiality in a place. The concepts that have been especially on my mind in this process are, for example, repetition, layering, dissolution and concurrence. Perhaps the things that refer to structures are permanent, and the characters are kind of mediators and more visible through their movement. In the works in the exhibition, I have continued to work with the figures, but in relation to the spatial elements and by referring to the person in a more fragmentary way – through hair, hands or eyes.

MH: How narrative do you find these paintings? As part of a longer view or as moments in everyday life, in its flow?

ERE: I’m not sure what you mean – for myself, narrative refers most of all to cinema. In that sense, I wouldn’t call my works narrative. However, their visual language includes symbols and references to Fra Angelico’s frescoes in particular, so when you look at the whole, you might think they’re starting to form a kind of narrative. I would associate the works with both longevity and transience, for example, in relation to painting as a tool and a process.

MH: The hands in the paintings – who do they belong to? The creator? If so, what is the significance of this dimension?

ERE: I attach various meanings to them: first of all, the hands refer to Fra Angelico’s frescoes and how they depict events at different levels of time through the action of the hands.

I think the hands in my paintings refer to me, the creator, and a portrayal of the process, but also to the viewer and the moment of viewing. Perhaps the viewer can experience the transition from the hands in the painting to their own, in a way that they feel the gesture I’ve portrayed and an event in their own hands too.

MH: Let’s return to the experiences of the frescoes. The arc of time is enormous – and at the same time very perceptible and approachable. How do you personally experience this historical continuum in painting?

ERE: My own viewing experience when faced with Fra Angelico’s frescos is one example of the ability of painting to be simultaneously fixed in time and place and totally outside of them. The frescos were painted almost 600 years ago, and yet, as I looked at them, in a way, the time separating them from me vanished. The works are, of course, rooted in their context and their time, but also in Fra Angelico and his assistants’ concrete labours, in their presence in the space, in the choices they made, and in the touch of their hands. When I was looking at the paintings, all of those levels were present for me in my own time as both a cognitive and a sensory experience.

Taiteilija-kuraattori-keskustelu
 
Eeva-Riitta Eerola: Locus
8.–30.1.2022
 
Eeva-Riitta Eerola & Mika Hannula

 

Mika Hannula: Aloitetaan näyttelyn prosessista. Mitkä ovat tämän näyttelyn taustat, lähtökohdat ja konteksti?

Eeva-Riitta Eerola: Näyttelyn taustalla on kokemukseni vierailusta San Marcon luostarimuseossa Firenzessä. Olin vuosia sitten nähnyt kuvia siellä olevista Fra Angelicon freskoista ja kiinnostunut niiden visuaalisesta ilmeestä ja kuvakerronnasta. Pääsin viimein näkemään teokset syyskuussa 2020 työskennellessäni Villa Lantessa Roomassa. Residenssini oli pandemiatilanteen takia lyhentynyt kuukauteen, mutta koin kuitenkin tärkeäksi matkustaa myös Firenzeen, erityisesti kyseinen kohde mielessäni. Onneksi, koska kokemus oli vielä merkittävämpi kuin olisin arvannut. Monelta osin en osaa sanallistaa miksi, mutta sitä olen yrittänyt pohtia tämän teoskokonaisuuden prosessissa.

Paikan päällä ollessani saatoin samaan aikaan tuntea ja tiedollisesti tarkastella sitä, miten kuvat määrittyvät suhteessa tilaan ja avaavat sitä jonnekin toisaalle. Ne muodostavat kuva-alan ja syvyyden, mutta osana rakennusta, fyysistä tilaa. Yhtä lailla ne rinnastuvat huoneiden ikkunoihin tai kommentoivat muilla keinoin sen rakenteita. Osassa freskoja on erityisen kiinnostavia kuvallisia elementtejä, kuten kuva-aiheen tapahtumien synteesimäinen esitys ja ajallinen kerrostaminen. Kuitenkin kokemukseeni liittyi myös jotain puhtaasti tunnetasolla aistittua, vaikeasti määrittyvä läsnäolon kokemus.

MH: Entä minkälaisia polkuja näyttely eteni?

ERE: Koin mielekkäänä lähestyä seuraavan yksityisnäyttelyn prosessia tuosta kokemuksesta ja sen herättämistä ajatuksista käsin. Minulla oli kuitenkin sovittuna vuodelle 2021 kaksi näyttelyä (kesän ryhmänäyttely Purnussa ja ripustus Artek Helsingillä, joten niihin tulevat työt oli tehtävä valmiiksi ennen keskittymistä tähän teoskokonaisuuteen. Toki prosessoin samanaikaisesti näidenkin töiden maailmaa, varmaan alitajuisesti paljonkin. Aloittaessani konkreettisen työskentelyn kesti turhauttavan pitkään, että mikään ei onnistunut ja kuukaudet vain hupenivat. Tuntui, etten löydä sitä, miten lähestyä näin jättimäistä aihepiiriä tai ainakin koin tarvitsevani siihen paljon enemmän aikaa. Mutta jossain vaiheessa sain sanottua itselleni, että minulla on lupa tehdä näyttely omista lähtökohdistani käsin ja luottaen siihen, että avoin prosessointi ja kysymysten äärellä olo voivat synnyttää jotain kiinnostavaa.

MH: Näyttelyn kokonaisuudessa on sarja maalauksia, hyvin omakohtainen ja omaehtoinen sarja, jotka on tehty raakapohjalle. Mikä tässä materiaalissa kiinnostaa, mikä on siinä erityistä?

ERE: Prosessin näkyväksi tekeminen on luontaista minulle, siitä, itse tapahtumasta, tulee yksi teosten aihe. Paljaan kankaan käyttö liittyy tähän samaan asiaan – maalauksen rakenteen ja materiaalisuuden näkyväksi tekemiseen. Se on ollut jossain määrin mukana työskentelyssäni pidempään, mutta viimeaikaisissa teossarjoissani olen tietoisesti keskittynyt sen mahdollisuuksien tutkimiseen. Maali luonnollisestikin käyttäytyy hyvin eri tavalla riippuen alustasta ja sen imevyydestä, joten näin saan lisää keinoja varioida maalatun jäljen luomaa vaikutelmaa. Ja siten taas voin käsitellä maalauksen tilallisuutta esimerkiksi kerroksellisuuden tai läpinäkyvyyden kautta.

Tässä nimenomaisessa kokonaisuudessa paljaan kankaan käyttö liittyy myös temaattisesti freskotekniikkaan. Yksi asia, mikä freskoissa on niin kiehtovaa, on se, miten maali ja siten kuva on tekotavastaan johtuen kiinteä osa tilaa. Siinä on parhaimmillaan jotain ilmestyksen kaltaista ja sen suhde ympäristöön on erilainen kuin objektin kaltaisessa maalauksessa. Teosteni materiaalisiin valintoihin vaikutti siis myös pyrkimys viitata freskoihin ja edelleen ajatuksiin kuvan imeytymisestä ja aineettomuudesta.

MH: Mennään materiaalin yksityiskohtiin. Käytät sekä pellava- että puuvillakangasta. Mikä ero näissä on?

ERE: Koen, että pellavan ja puuvillan herättämät assosiaatiot ovat hyvin erilaisia, ja sen kanssa on kiinnostavaa työskennellä. Pellava viittaa suoremmin maalauksen traditioon ja materiaalisuuteen. Se on myös todella kaunis ja elävä materiaali lukuisine eri sävyineen ja kudontalaatuineen. Puuvillapohjassa on sileä ja tiivis pinta, luen sen jotenkin neutraalimmaksi ja aineettomammaksi. Se ehkä ennemmin etääntyy, kun pellava taas tulee lähelle. Toisaalta puuvillan pinta ja sävy luovat minulle mielleyhtymiä myös vaaleaan ihoon tai kalkittuun seinäpintaan. Käytännön tasolle palautuen, erilaiset pohjamateriaalit mahdollistavat erilaisia maalauksellisia tekoja, ja koska jätän osia pohjasta näkyviin, ne tietysti myös vaikuttavat olennaisesti teoksen visuaalisuuteen.

MH: Entä miten osaa, uskallat antaa olla, luottaa siihen erinomaisen minimaaliseen maalauksen eleeseen?

ERE: Aiemmin tapani maalata liikkui laajalla skaalalla ekspressiivisestä minimalistiseen, se tuntui silloin kiinnostavalta ja liittyi välineen keinojen tutkimiseen. Viime vuosina minusta on tuntunut tärkeältä pyrkiä kohti tiivistä mutta kuitenkin hengittävää lopputulosta. Ehkä sillä on osuutensa, että työskentelen nykyisin myös taiteilijaparina Jenni Toikan kanssa, ja olemme toteuttaneet projekteja muilla välineillä, erityisesti liikkuvan kuvan keinoin. Saan niiden parissa suunnattua huomioni erilaisiin kiinnostuksen kohteisiin ja se on luullakseni tavallaan helpottanut suhdettani maalaamiseen. Siten maalatessani olen pyrkinyt käsittelemään asioita vielä keskittyneemmin kyseisen välineen keinoin ja minun kohdallani se on näkynyt tarpeena pelkistää ilmaisuani.

MH: Entä nämä ns. punaiset maalaukset – toisinaan yhdellä hahmolla, toisinaan kahdella. Mistä kyse? Eleistä ja liikkeistä, hiljentymisestä ja keskittymisestä?

ERE: Ajattelen niiden viittaavan ainakin ihmisen ja tilan suhteeseen, kokemuksellisuuteen jossain paikassa. Mielessäni olleita käsitteitä erityisesti tässä prosessissa ovat esimerkiksi toistuminen, kerrostuminen, hajoaminen, samanaikaisuus. Ehkä rakenteisiin viittaavat asiat ovat pysyviä ja hahmot ovat eräänlaisia välittäjiä ja näkyvämmin liikkeessä. Näyttelyn teoksissa olen jatkanut figuurin parissa työskentelyä, mutta suhteessa tilallisiin elementteihin ja viitaten ihmiseen fragmentaarisemmin – hiusten, käsien tai silmien kautta.

MH: Miten tarinallisiksi koet nämä maalaukset? Osana pitkää raamia vai hetkiä arjessa, sen virrassa?

ERE: En ole varma, mitä tarkoitat, itselläni tarinallisuudesta tulee ensimmäiseksi mieleen tietynlainen elokuvallisuus. Siinä mielessä en koe teoksiani tarinallisiksi. Niiden kuvakieleen sisältyy kuitenkin symboleja ja viittauksia erityisesti Fra Angelicon freskoihin, joten katsottaessa kokonaisuutta voidaan ehkä ajatella niiden alkavan muodostaa jonkinlaista kertomusta. Sekä pitkäkestoisuuden että hetkellisyyden liittäisin teoksiin esimerkiksi suhteessa maalaamiseen välineenä ja prosessiin.

MH: Maalausten kädet – kenen kädet? Tekijän kädet? Jos kyllä, mikä merkitys tällä ulottuvuudella on?

ERE: Liitän niihin mielessäni useampia merkityksiä. Ensinnäkin kädet viittaavat Fra Angelicon freskoihin ja siihen, miten niissä kuvataan käsien toiminnan kautta eri aikatasoihin sijoittuvia tapahtumia.

Ajattelen maalausteni käsien viittaavan minuun, tekijään, ja prosessin kuvaukseen, mutta myös katsojaan ja katsomishetkeen. Ehkä katsoja voi kokea siirtymän maalauksen käsistä omiinsa, siis siten, että hän tuntee kuvatun eleen ja tapahtuman omissa käsissään.

MH: Palataan vielä kokemuksiin freskoista. Ajallinen kaari on valtava – ja samalla hyvinkin hahmotettavissa oleva, lähestyttävissä. Miten itse koet tämän historiallisen jatkumon maalauksessa?

ERE: Niin, oma katsomiskokemukseni Fra Angelicon freskojen äärellä on yksi esimerkki maalauksen kyvystä olla samaan aikaan kiinni ajassa ja paikassa ja täysin irti niistä. Freskot on maalattu lähes 600 vuotta sitten, ja kuitenkin niitä katsoessani aika tavallaan katosi niiden ja minun väliltä. Teokset kiinnittyvät tietysti kontekstiinsa ja aikaansa, mutta myös Fra Angelicon ja hänen avustajiensa konkreettiseen työhön, heidän läsnäoloonsa tilassa, tekemiinsä valintoihin ja käsiensä kosketukseen. Katsoessani maalauksia nuo kaikki tasot olivat läsnä minulle omassa ajassani sekä tiedollisena että aistimuksellisena kokemuksena.

X