Flora
10.2.-5.3.2017

KATI IMMONEN'S AQUARELLES SERVE FORREST LANDSCAPES IN DELICIOUS BITES

Kati Immonen’s third solo exhibition at Helsinki Contemporary is on February 10–March 5, 2017. In her paintings Immonen has previously dealt with topics that include war and environmental concerns. In the works in the forthcoming exhibition she packs items from the Finnish forest into baskets and wraps them with a bow, like Christmas flower arrangements – thus creating the Flora exhibition. The works of this watercolour virtuoso carry on the nature theme and comment on the way we come into contact with nature – in a neat, controlled manner. The exhibition also reminds us that, however much we want to mould and shape it, nature always hits back at some point.

“In the motifs in my works the technique is a part of the content. Watercolour painting allows me to flirt with different genres, such as illustration art. I can, as it were, illustrate things wrongly and find joy in the baggage that the medium brings with it,” Immonen says.

In the new paintings the human desire for order and control competes with a convoluted organicness that it is impossible to coerce into some easy aesthetic experience. The series of small-format paintings, Leikkimetsä (Play Forest), combines components of the Finnish forest with influences from the bonsai aesthetic. The series has its origins in the miniature worlds of the summer-cottage games of Immonen’s childhood, which were constructed using elements from the forest: pine and fir needles, cones, May lilies, moss and lichen.

HARVESTING NATURAL BEAUTY

The other body of works in the exhibition depicts human attempts to turn a wilderness into a beautiful garden. In the large, black-and-white ink and watercolour paintings in the Korpi vastaan puutarha (Wilderness Versus Garden) series the forest and garden grow on top of and in between each other. Even if the garden has vanished from view, the flora – a midsummer rose (Rosa spinosissima ‘Plena’) or an apple tree planted in some strange places – have made a home for themselves in the midst of the forest. The biggest painting in the Kasvimaa (Vegetable Garden) series fills a whole wall, as if poking fun at the miniature worlds sitting in the safety of their frames in Leikkimetsä (Play Forest).

Immonen’s artful, humorous, beautiful works urge us to reconsider our motives when encountering nature, and also remind us of nature’s indefatigable power of self-renewal.


Kati Immonen (b. 1971) graduated as an artist from Turku School of Fine Arts in 1997. Her works have been shown widely in Finland and abroad, most recently, for instance, at Rovaniemi Art Museum; Wäinö Aaltonen Museum of Art, Turku: Galleria Joella, Turku; Mältiranta Art Center, Tampere; Saarijärvi Museum; and Galerie Christian Roellin, St. Gallen, Switzerland. This summer, Immonen will have a solo exhibition in the gallery space at Café Vivan, which adjoins Amos Anderson’s former summer residence at Söderlångvik.

KATI IMMOSEN AKVARELLEISSA NAUTITAAN METSÄMAISEMASTA HERKULLISINA SUUPALOINA

Kati Immosen kolmas yksityisnäyttely Helsinki Contemporaryssa nähdään 10. helmikuuta–5. maaliskuuta, 2017. Immonen on aiemmin käsitellyt maalauksissaan mm. sotaa ja ympäristökysymyksiä. Uusissa teoksissa hän paketoi suomalaisen metsän elementit pieniin koreihin ja ympäröi ne rusetilla kuin joulun kukka-asetelmat – tästä syntyy näyttely Flora. Vesiväritaiturin teokset jatkavat luontoteemalla ja kommentoivat tapaamme kohdata luonto – siististi ja hallitusti. Näyttely myös muistuttaa, että vaikka luontoa kuinka haluaa muokata, se lyö aina jossain vaiheessa takaisin.

”Teosteni aiheissa tekniikka on osa sisältöä. Vesivärimaalaus mahdollistaa flirttailun eri genrejen, kuten kuvitustaiteen kanssa. Voin ikään kuin kuvittaa väärin asioita ja ottaa ilon irti välineen painolastista”, Immonen sanoo.

Uusissa maalauksissa kilpailevat inhimillinen järjestelyn ja kontrollin halu sekä rönsyilevä orgaanisuus, joka ei ole pakotettavissa helpoksi esteettiseksi kokemukseksi. Sarja pienikokoisia maalauksia, Leikkimetsä, yhdistää suomalaisen metsän elementtejä ja vaikutteita bonsain estetiikasta. Sarja juontaa taiteilijan lapsuuden kesämökkileikkien pienoismaailmoista, jotka rakentuivat metsän elementeistä: havunneulasista, kävyistä, oravanmarjoista, sammaleesta ja jäkälästä.

LUONNOLLISTA KAUNEUTTA KYNTÄMÄSSÄ

Näyttelyn toinen kokonaisuus kuvaa ihmisen yritystä muovata korvesta kaunis puutarha. Sarjan Korpi vastaan puutarha suurissa mustavalkoisissa tussi- ja vesivärimaalauksissa metsä ja puutarha kasvavat päällekkäin ja limittäin. Vaikka puutarha on kadonnut näkyvistä, metsän keskelle on kotiutunut outoihin paikkoihin istutettua kasvustoa, juhannusruusu tai omenapuu. Sarjan maalauksista mittavin, Kasvimaa, täyttää kokonaisen seinän, kuin härnäten kehysten turvassa istuvia Leikkimetsän pienoismaailmoja.

Immosen taidokkaat, humoristiset ja kauniit teokset herättelevät pohtimaan motiivejamme luontoa kohdatessa, ja myös muistuttavat luonnon väsymättömästä uudistusvoimasta.


Kati Immonen (s. 1971) valmistui kuvataiteilijaksi Turun Piirustuskoulusta vuonna 1997. Hänen teoksiaan on ollut laajalti esillä Suomessa ja ulkomailla, viimeksi mm. Rovaniemen taidemuseossa, Wäinö Aaltosen museossa ja Galleria Joellassa, Turussa, Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella, Saarijärven museossa sekä Galerie Christian Roellinissa Sveitsin Sankt Gallenissa. Tulevana kesänä Immosen yksityisnäyttely nähdään Amos Andersonin entisen kesäasunnon Söderlångvikin yhteydessä toimivassa Café Vivanin galleriatilassa.

KATI IMMONENS AKVARELLER SERVERAR SKOGSVYER SOM LÄCKRA MUNSBITAR

Kati Immonens tredje separatutställning på Helsinki Contemporary visas från den 10 februari till den 5 mars. I sina tidigare verk har Immonen behandlat bl.a. krig och miljöfrågor. På den här utställningen placerar hon element från den finska skogen i små korgar och omger dem med en rosett likt en blomsterkorg till julen – därav Flora. De skickligt målade akvarellerna fortsätter på naturtemat och kommenterar vårt prydliga och behärskade sätt att konfronteras med naturen. Utställningen är också en påminnelse om att hur vi än försöker forma och bearbeta naturen så slår den alltid tillbaka i något skede.

”I mina verk är tekniken en del av innehållet. Akvarelltekniken gör det möjligt att flirta med olika genrer, exempelvis illustrationskonsten. Jag kan liksom illustrera någonting felaktigt och driva med uttrycksmedlets barlast”, säger Immonen.

I de nya målningarna konkurrerar människans kontroll- och ordningslust med frodigt organiska former som inte låter sig reduceras till en enkel estetisk upplevelse. En serie små målningar, Leksaksskog, kombinerar element och influenser från den finska skogen med bonsaiestetik. Serien bottnar i Immonens barndom och lekar på sommarstugan där hon byggde miniatyrvärldar av element hon hittade i skogen: barr, kottar, ekorrbär, mossa och lav.

ATT SKÖRDA NATURLIG SKÖNHET

Det andra huvudtemat i utställningen handlar om människans försök att forma vildmark till en fager trädgård. I de stora svartvita tusch- och akvarellmålningarna i serien Vildmark versus trädgård växer skogen och trädgården dels på, dels in i varandra. Fast trädgården försvunnit ur sikte ser man mitt i skogen planterade växter på konstiga ställen: en midsommarros, ett äppelträd. Seriens största målning, Trädgårdsland, fyller en hel vägg liksom för att retas med Leksaksskogens miniatyrvärldar där de skyddas av sina ramar.

Immonens konstfärdiga, humoristiska och vackra verk får oss att dryfta våra motiv i mötet med naturen samtidigt som de är en påminnelse om naturens outtröttliga förnyelseförmåga.


Kati Immonen (f. 1971) utexaminerades som bildkonstnär från Åbo Ritskola 1997. Hennes verk har visats på talrika ställen, senast bl.a. på Rovaniemi konstmuseum, Wäinö Aaltonens museum och Galleri Joella i Åbo, konstcentret Mältinranta i Tammerfors, Saarijärvi museum samt Galerie Christian Roellin i Sankt Gallen i Schweiz. I sommar visas Immonens verk på en separatutställning på Café Vivans galleri på Söderlångviks herrgård, Amos Andersons tidigare sommarresidens.

Artist-curator discussion: Kati Immonen & Mika Hannula
FLORA

Mika Hannula: The exhibition is called Flora, and it’s your third exhibition at Helsinki Contemporary. How did this get started?

Kati Immonen: The starting point was the flower baskets that are sold around Christmas that have warm-country flowers arranged in such a sweet way. The arrangements typically include a few elements of the Finnish forest too: reindeer lichen, moss and gold-painted pine cones. The way they were arranged in the basket was like a cute and comforting microcosm. This is how I would like to experience nature: in a nice clean package. To this starting point I added pictures of walks around my family’s summer cottage in the wilds of central Finland. This is where the Leikkimetsä (Play Forest) series of works in the exhibition got its name.

MH: So the work is combining two different – if not opposite – ways of relating to nature: a pre-packaged kitsch still life and the experience of being in the middle of a large, relatively wild forest. How do these contradictions or interweaving aspects reveal themselves in the exhibition, in the works and their creation process?

KI: I made another series of paintings called Korpi vastaan puutarha (Wilderness Versus Garden), which was also inspired by central Finland’s forest. I wanted to depict the power of the forest and wrestle with it. My mother and father tried to clear some forest around the summer house to make a garden among the wilderness. The theme of control and organisation can be found in these paintings too.

The thing is, if you don’t do it in a totalitarian manner – with a digger or a bulldozer or maybe some napalm – the forest will come back and destroy the order and take the land back. Our garden didn’t die completely, although that’s what it looked like at first. The original garden is gone, but in the middle of the forest you can still find our garden plants growing in other places. Perhaps a special forest of midsummer roses will grow on the banks of Vuosjärvi in a hundred years from now.

Actually I began the Leikkimetsä (Play Forest) series of paintings when I was just five years old. I took those chaotic forest elements and built miniature worlds in a wooden box on the cottage porch. Soft mossy hummocks that represented mountains, rotten stumps that were mountains too, or sometimes bridges, and blueberry bush twigs for the trees.

MH: How does Flora compare with your previous gallery exhibition Beside the Point from 2014, or with what did you did for the OTOS exhibition at the Wäinö Aaltonen Museum of Art in Turku in spring 2015?

KI: With regards to the themes of the paintings, the previous exhibition depicted water and sea, whereas now I’m walking through the forest. In my previous gallery exhibition I wanted to try making large watercolours. At the OTOS exhibition in the Wäinö Aaltonen Museum of Art I took the idea further and designed the way the paintings were arranged on the walls in relation to one wall-sized painting. Flora continues along the same lines.

Those older paintings are strongly influenced by the idea of protecting nature and waterways. The paintings in the Flora exhibition – at least in the Leikkimetsä (Play Forest) series – are more about enjoying nature.

MH: Enjoying in what way? From a distance or at close quarters? Perhaps at the same time laughing or giggling to yourself?

KI: I said before that this exhibition began with a Christmas flower basket, but now I’m not so sure. Maybe I first painted a beautiful green flower pot and I haven’t painted anything into it yet. It’s just an empty pot, a first thought. Then I painted another pot and a pine tree to grow inside it. The painting contained the same kind of element of sincere admiration that can be found in the earlier Bottled series, which features paintings of the summer’s best swimming places inside bottles.

Now I painted the finest stunted beach pine (which turned into a terrible painting). I painted more wonderful tiny trees in tiny pots. How fine is a twisting beach alder? Not that you’d want to spend too much time staring at one in the archipelago though – you could get bitten by a tick.

And those stunted pot plants that they sell in the shops and that suffer on my window-sill at home grow wild and chaotically in the forest in countries further south. That made me think of the forest being packed up into a small and manageable size. It’s funny to think of a shore pine neatly planted in a pot – and you won’t get any ants in your pants while you watch it. This brings to mind my basket-and-bow work, which takes the idea of neat packaging even further.

MH: What do you think is the key work in Flora? Which one feels closest to you, and why?

KI: Pieni myrskykori (Small Storm-basket) from the Leikkimetsä (Play Forest) series. It’s the starting point of the whole exhibition in a nutshell: elements of the Finnish forest packaged in a basket, all wrapped up in a bow.

MH: On the other hand, the forest and nature both escape very nimbly from the little basket and search for metamorphosis. The question is: even though it’s small and pretty, does it contain a seed of chaos?

KI: Perhaps you could put it that boldly. At least that’s how it goes when you organize and organize and plan and plan – it’s guaranteed to slip and slide when something surprising happens and chaos bursts through. Like a seed through a crack in the asphalt, for instance, in the painting that depicts an asphalt pot. Or in the work Kielopelto (Lily-of-the-valley field), where something else is bursting through among the straight lines of flowers.

MH: And if we compare the size and content of the works: how do individual works in the series compare with bigger ones?

KI: The Leikkimetsä (Play Forest) series of paintings shrinks forest experiences down to miniature worlds, which are ornamental and manageable. Trees and weeds are well ordered when they grow in pots, or they’re arranged in baskets and the bow keeps the weeds in line.

In the bigger works I depict the struggle between the forest and man – people’s efforts to tame the wilderness and make a garden or vegetable plot. Gradually the gardens melt back into the layers of the forest. These are black-and-white paintings, and they contain more randomness than the Leikkimetsä (Play Forest) works.

MH: The realisation of these works includes the small and controlled on one hand and the large and abundant on the other. In your opinion, how are these different sizes and atmospheres linked?

KI: In a couple of small paintings the plants straggle and fill the pots and baskets. In the miniature worlds I like to safely watch not just the beautiful memories of nature, but also its chaotic and disgusting side, for instance leaving something to rot. I just painted Maan musta sydän (The Earth’s Black Heart), a flower basket in which the flowers are leaking a black sludge and the bows hang sadly like a wet rabbit’s ears. In larger paintings, for instance in Korpi vastaan puutarha (Wilderness Versus Garden), I made one where flower pots that are similar to those in the Leikkimetsä (Play Forest) paintings represent the garden. The darkness of the forest versus the order of the pots! The pots are perhaps a kind of symbol for control and neatness in this exhibition.

MH: And if we were to highlight one of these large paintings, which would it be and why?

KI: The wall-sized Kasvimaa (Vegetable Garden), with the vigorous forest on one side of the stream and the vegetables in the garden, still well ordered, on the other. The weeds will be creeping back soon.

MH: The relationship with nature, with all its contradictions, is clearly and strongly in the background. And what about the more direct cultural context? What factors, not just in painting but more generally, have influenced you in this process?

KI: When I was making the Flora exhibition I read Mika Myllyneva’s book Bonzai (2008), which explains how to grow a pine tree in a pot. One of my treasures is a Bambi storybook I bought in a second-hand shop. It’s one of the older books in my workroom. It has been saved from a fire and the edges are beautifully charred. It has a fantastic illustration, and the story is a gruesome depiction of the relationship between nature and man.

MH: And what about art and its history and contemporary phenomena, painters and trends? What do they mean to you?

KI: Every kind of re-labelling interests me. The San Franciscan illustrator and artist Mona Caro has made fine murals where the weeds are painted on a giant scale on scruffy city walls. Kara Walker’s decorative and ferocious historically-themed paintings and painting installations have influenced my earlier work, and I’m also an admirer of Petri Hytönen, Tiina Heiska, Maria Nordin and Marjukka Paunila. I find their paintings very inspiring.

Taiteilija-kuraattori-keskustelu: Kati Immonen & Mika Hannula
FLORA

Mika Hannula: Näyttely on nimeltään Flora, ja se on järjestyksessään kolmas Helsinki Contemporaryssa. Mistä se lähti liikkeelle?

Kati Immonen: Se lähti joulunaikaan myytävistä kukkakoreista. Niissä lämpimien maiden kukkaset on sommiteltu suloisiksi asetelmiksi. Lisäkoristuksena on usein suomalaisen metsän elementtejä: poronjäkälää, sammalta, kultamaalilla silattuja käpyjä. Nämä koreihin sommitellut asetelmat edustavat minulle suloista pienoismaailmaa, lohtua ja tapaa jollaisena itse haluaisin luontokokemukseni saada: siistissä paketissa. Tähän lähtökohtaan yhdistyi kuvia metsäkävelyistä keskisuomalaisessa korvessa, perheeni kesämökin maisemissa. Eli tästä taustasta tulee näyttelyn teossarja Leikkimetsä.

MH: Eli kokemuksessa yhdistyy kaksi, jos ei nyt ääripäätä, niin erilaista tapaa suhteuttaa luontoa: valmiiksi paketoitu kitsch-asetelma, ja sitten kokemus keskellä isoa suhteellisen luonnonvaraista metsää. Miten nämä vastakkaisuudet tai yhteen nivoutumiset tulevat esille näyttelyn teoksissa ja niiden tekoprosesseissa?

KI: Tein keskisuomalaisen metsän herättämistä mielikuvista toisenkin maalaussarjan, nimeltään Korpi vastaan puutarha. Siinä halusin kuvata metsän voimaa, ja sen kanssa kamppailua. Äitini ja isäni yrittivät muokata metsää kesämökillä perustamalla puutarhan sinne korpeen. Siinäkin on jonkinlainen hallinnan ja järjestyksen idea.

Se vaan, että jos sitä ei tee tarpeeksi totalitaarisesti – jollain kaivinkoneella ja maansiirtokoneella tai napalmilla ehkä – niin metsä tulee ja tappaa sen järjestyksen ja ottaa omansa takaisin. Mutta ei meidänkään puutarha kokonaan kuollut vaikka ensin siltä näytti. Alkuperäinen puutarha on jo hävinnyt, mutta metsän keskeltä on löytynyt puutarhan kasveja uusista paikoista. Ehkä Vuosjärven rannalla kasvaa sadan vuoden päästä erikoinen juhannusruusumetsä.

Oikeastaan aloitinkin Leikkimetsä-maalaussarjan jo viisivuotiaana. Niistä kaoottisista metsän elementeistä rakentelin mökin kuistilla puulaatikkoon pienoismaailmoja. Pehmeitä sammalmättäitä, joista muodostui vuoria, lahokantoja jotka myös esittivät vuoria tai vaihtoehtoisesti siltoja, mustikanvarpuja, joista tuli metsän puut.

MH: Miten Flora vertautuu edelliseen gallerianäyttelyysi, Asian vierestä vuonna 2014? Ja samalla myös siihen mitä teit turkulaisen nykymaalauksen OTOS-näyttelyssä Wäinö Aaltosen museossa keväällä 2015?

KI: Maalausaiheiden puolesta edellinen näyttely kuvasi vettä ja merta, nyt siis kuljen metsässä. Edellisessä gallerianäyttelyssä halusin kokeilla suurten vesivärimaalausten tekemistä. Wäinö Aaltonen museon OTOS-näyttelyssä vein idean pidemmälle ja suunnittelin ripustuksen suhteessa yhteen seinän kokoiseen maalaukseen. Flora jatkaa Wäiskin linjoilla tässä suhteessa.

Noissa vanhemmissa maalauksissa on taustalla vahvasti luonnon- ja vesiensuojelun näkökulma. Flora-näyttelyn maalauksissa – ainakin Leikkimetsä-sarjassa – on enemmän kyse luonnosta nauttimisesta.

MH: Nauttimisesta missä mielessä? Etääntyneenä tai lähelle tuotuna? Ehkä samaan aikaan itselleen nauraen ja hihittäen, vai?

KI: Sanoin aiemmin, että tämä näyttely alkoi joulun kukkakoreista, mutta en ole enää ihan varma. Maalasin ehkä sittenkin ihan ensimmäiseksi vain vihreän kauniin kukkaruukun, johon en ole vieläkään maalannut mitään sisälle. Se on vain tyhjä ruukku, alkuajatus. Sitten maalasin toisen ruukun ja siihen männyn kasvamaan. Maalauksessa oli samanlainen vilpitön ihastuksen elementti kuin aiemmassa Pullotettu-sarjassa, jossa on kesän parhaita uimapaikkoja maalattu pullojen sisään.

Nyt maalasin hienoimman kitukasvuisen rantamännyn (josta tosin tuli surkea maalaus). Maalasin lisää ihania puita pikku ruukkuihin. Miten hieno on esimerkiksi kiemurteleva rantaleppä. Mutta ei sitäkään saaristossa kovin läheltä viitsi kauaa katsella, siellä on punkkeja taatusti.

Ja kaupassa myytävät ja kotonani ikkunalaudalla kituvat ruukkukukat kasvavat jossain villeinä ja kaoottisina eteläisempien maiden metsissä. Ajattelin ehkä sitäkin kautta metsän paketointia pieneen ja hallittavaan kokoon. Jotenkin sitä rantamäntyäkin on kiva ajatella siistissä ruukussa. Ei mene muurahaisia housuihin sitä katsellessa. Siinä samalla tuli mieleen se rusetti- ja korijuttu, missä paketoinnin idea on viety pidemmälle.

MH: Mikä on sinulle Floran avainteos? Se joka tuntuu ehkä läheisimmältä, ja miksi niin?

KI: Leikkimetsä sarjaan kuuluva maalaus Pieni myrskykori. Siinä on tiivistettynä se koko näyttelyn lähtöajatus: suomalaisen metsän elementit paketoituna koriin ja rusetin ympäröimiksi.

MH: Mutta toisaalta näyttelyssä metsä ja luonto vastaavasti karkaavat varsin vikkeläänkin siitä pikkukorista ja etsivät erinäisiä muodonmuutoksia. Eli onko sen pienen ja sievän sisällä myös kaoottisuuden siemen?

KI: Ehkä voisi noinkin reippaasti sanoa. Ainakin niin se menee, että kun järjestelee ja järjestelee ja suunnittelee ja suunnittelee, niin takuuvarmasti jossain välissä lipsahtaa ja napsahtaa kun yllätys tai kaaos purskahtaa ilmoille. Esimerkiksi siemenen muodossa asfaltin raosta, asfalttiruukkua kuvaavassa maalauksessa. Tai Kielopelto-teoksessa, jossa suorien kielorivien seasta näyttää pinnistävän esiin muitakin kuin kieloja.

MH: Entä jos verrataan teosten kokoja ja rakenteita. Miten yksittäiset, sarjassa tapahtuvat työt vertautuvat isompiin teoksiin?

KI: Leikkimetsä-sarjan maalaukset kutistavat metsäkokemuksia pienoismaailmoiksi, korumaisiksi ja hallittaviksi. Puut ja rikkaruohot kasvavat ruukuissa hyvässä järjestyksessä, tai ne on sommiteltu koreihin ja rusetti pitää rikkaruohot kurissa.

Isommissa töissä kuvaan metsän ja ihmisen kamppailua – ihmisen yrityksiä muokata korvesta puutarha tai kasvimaa. Pikkuhiljaa puutarhat sulautuvat osaksi metsän kerroksia. Nämä maalaukset ovat mustavalkoisia, ja niissä on enemmän sattumanvaraisuutta kuin Leikkimetsä-sarjan maalauksissa.

MH: Tekotavoissa on siis verrattavissa nämä pienet ja hallitut, ja isot ja rönsyilevät. Miten nämä eri koot ja tunnelmat sinusta nivoutuvat yhteen?

KI: Parissa pienessä maalauksessa kasvit rönsyävät ruukut ja korit umpeen. Pienoismaailmakoossa tekee mieli myös turvallisesti katsella paitsi kauneimpia luontomuistoja, myös luonnon kaoottista ja ällöttävää puolta, esimerkiksi laittaa jotain mätänemään. Maalasin juuri Maan mustan sydämen, kukkakorin jossa kukat vuotavat mustaa hyhmää ja rusetit riippuvat surullisesti kuin märät pupun korvat. Isompiin, esimerkiksi Korpi vastaan puutarha -sarjan maalauksiin tein yhden, jossa puutarhaa edustaa samantyyppiset kukkaruukut kuin Leikkimetsä-maalauksissa. Metsän pimeys vastaan ruukkujen järjestys! Ne ruukut ovat ehkä jonkinlaisia kontrollin ja siisteyden vertauskuvia tässä näyttelyssä.

MH: Entä jos nostetaan esille yksi näistä isommista maalauksista, mikä se olisi ja miksi?

KI: Seinänkokoinen Kasvimaa, jossa puron toisella puolella velloo metsä ja toisella puolella on istutukset vielä toistaiseksi hyvässä järjestyksessä. Rikkaruohot ovat kuitenkin jo hiipimässä kohti.

MH: Suhde luontoon, kaikissa ristiriitaisuuksissaan, on selkeästi ja vahvasti taustalla. Entä se suoremmin kulttuurinen konteksti. Mitkä tekijät, ei pelkästään kuvataiteessa vaan yleisemminkin, ovat olleet tässä prosessissa sinulle tärkeitä keskustelukumppaneita?

KI: Flora-näyttelyä tehdessäni luin Mika Myllynevan Bonsai-kirjan (2008), jossa kerrotaan miten männyn saa kasvamaan ruukussa. Yksi aarteeni on divarista on ostettu Bambi-satukirja, vanhimpia kirjoja työhuoneellani. Se on joskus pelastettu tulipalosta, reunat ovat kauniisti hiiltyneet. Kirjassa on upea kuvitus, ja sadun muodossa kaamea kuvaus luonnon ja ihmisen suhteesta.

MH: Entä kuvataide, historia tai sen nykyilmiöt, tekijät tai suuntaukset? Mitä ne sinulle merkitsevät?

KI: Kaikenlainen uudelleenmerkitseminen kiinnostaa minua. Sanfranciscolainen kuvittaja ja kuvataiteilija Mona Caron on tehnyt komeita seinämaalauksia, joissa rikkaruohoja on maalattu jättikokoisiksi suttuisille seinille kaupunkitilaan. Kara Walkerin koristeelliset ja hurjat historia-aiheiset maalaukset ja maalausinstallaatiot ovat vaikuttaneet aikaisempaan tuotantooni. Katselen ihaillen ja innostuen esimerkiksi Petri Hytösen, Tiina Heiskan, Maria Nordinin ja Marjukka Paunilan maalauksia.

X