Helsinki Contemporaryn syksy 2021
17.06.2021
Share
X

Share this news

Facebook

Helsinki Contemporaryn syyskausi käynnistyy Emma Ainalan yksityisnäyttelyllä Season of the Witch. Taiteilijalle tunnusomaiseen tapaan rönsyilevät, yksityiskohtia pursuavat maalaukset pureutuvat yhteiskuntamme roolituksiin taruolentojen ja kertomuksien kautta. Monitulkintaiset teokset ovat täynnä symboliikkaa, jonka merkitykset jäävät katsojan koettaviksi. Ainalalle maalaus on itseilmaisun väline ja ilon lähde, mikä välittyy niin välineen kuin kuva-aiheidenkin pitelemättömyydessä.

 

Emma Ainala (s. 1989, Helsinki) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2013 ja on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin siitä lähtien. Ainalan ensimmäinen museoyksityisnäyttely nähtiin Mikkelin taidemuseossa jo vuonna 2017, ja vuonna 2019 toteutui laaja yksityisnäyttely Jyväskylän taidemuseossa. Vuonna 2020 Ainalalta nähtiin yksityisnäyttely Hyvinkään taidemuseossa. Keväällä 2018 Ainala kutsuttiin perinteikkääseen Spring Exhibition -näyttelyyn Kunsthal Charlotteborgiin Kööpenhaminaan. Hänen teoksiaan on edustettuna mm. Saastamoisen säätiön, Henna ja Pertti Niemistön säätiön ja Mikkelin taidemuseon kokoelmissa.

  

Janne Räisäsen yksityisnäyttely Kaikenkarvaiset ystäväni kertoo pieniä tarinoita ystävyydestä ja ihmisenä – tai olentona – olemisesta, toisen olevaisen tärkeydestä, läheisyydestä. Räisäselle ominaisella lämminhenkisellä huumorilla väritetyt teokset ovat syntyneet piirustukseen ja maalauksen vuorottelussa, ja Kaikenkarvaiset ystäväni koostuukin kankaalle sekä paperille toteutetuista teoksista. Osaksi näyttelyä asettuu myös neljä teosta, maalauksia ja piirustuksia kirjamuodossa, joihin voi syventyä galleriassa.


Berliinissä ja Helsingissä työskentevä Janne Räisänen (s. 1971) valmistui Kuvataideakatemiasta 1998. Seuraavana vuonna hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi yhdessä Janne Kaitalan ja Jukka Korkeilan kanssa ja hänelle myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen Dukaattipalkinto. Vuonna 2001 Räisänen oli Carnegie Art Award –ehdokkaana sekä vuonna 2008 hänet palkittiin William Thuring -pääpalkinnolla. Viime vuosina Janne Räisäsen näyttelyitä on nähty säännöllisesti sekä Saksassa että Suomessa ja hänen teoksiaan lukeutuu sekä suomalaisiin että ulkomaisiin julkisiin kokoelmiin, kuten Nykytaiteen museo Kiasman, Saastamoisen säätiön, Sara Hildénin taidemuseon ja Ruotsin valtion taidekokoelmaan.

 

Hannaleena Heiskan Blazing World -näyttelyssä nähdään sekä värikylläistä maalausta että samettista hiilipiirustusta. Uusi teoskokonaisuus pureutuu ihmisyyden rajoihin ja rajattomuuksiin, minuuden mahdollisuuksiin ja metamorfooseihin. 

Hannaleena Heiska (s. 1973) on esiintynyt aktiivisesti näyttelyissä eri puolilla maailmaa valmistuttuaan Kuvataideakatemiasta 2006, mm. 4th Ural Industrial Biennial, Jekaterinburg,; EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Espoo; Espace Louis Vuitton Gallery, Tokio; CAC – Contemporary Art Centre, Vilna; Bomuldsfabriken kunsthall, Arendal‚ ja Momentum – Nordic Biennial of Contemporary Art, Moss. Heiskan ensimmäinen yksityisnäyttely Ruotsissa oli Göteborgin taidemuseossa 2015, vuonna 2019 nähtiin yksityisnäyttely Turun taidemuseossa. Heiska oli Ars Fennica -ehdokkaana 2011. Hänen teoksiaan on edustettuina lukuisissa julkisissa kokoelmissa, mm. Nykytaiteen museo Kiasman, Göteborgin taidemuseon, Saastamoisen säätiön ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmissa.

 

Heidi Lampenius jatkaa uusissa teoksissaan luonnon aaltopituuksien tutkimista, luonnon kuuntelua ja sen kanssa elämistä. Uudessa teoskokonaisuudessa toteutuvat väri, vesi ja liike, teokset leikittelevät esittävän ja abstraktin, nähdyn ja koetun välillä. Lampeniukselle ominainen maalaustekniikka paljastaa pikemmin kuin peittää.

 

Heidi Lampenius (s. 1977) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2011. Lampenius on valmistumisestaan lähtien osallistunut laajasti ryhmä- ja yksityisnäyttelyihin Suomessa ja kansainvälisesti, mm. Ruotsissa, Ranskassa, Italiassa, Singaporessa ja Islannissa. Lampeniuksen teoksia lukeutuu useisiin merkittäviin julkisiin ja yksityisiin kokoelmiin, muun muassa Kiasman, EMMA Espoon modernin taiteen museon ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmiin. 

 

Joulukuussa Helsinki Contemporaryn täyttävä ryhmänäyttely tuo neljä uutta näkökulmaa galleriatilaan ja luo katsauksen yhden sukupolven maalaukseen. Neljän nousevan, yhdessä aikaisemminkin työskennelleen taiteilijan teoksista koostuva kokonaisuus keskittyy maalauksen mahdollisuuksiin tässä ja nyt, mutta sen osana nähdään myös kolmiulotteisia teoksia. Näyttelyn taiteilijat ovat Hanna Hyy, Lasse JuutiTuuli KerätärLinda Roschier.