Helsinki Contemporary

Helsinki Contemporary aloittaa yhteistyön Aki Turusen kanssa

10.06.2020

Helsinki Contemporarylla on ilo lisätä edustustaiteilijoidensa joukkoon Aki Turunen.

Aki Turusen maalausten taustalla vaikuttaa yhdistelmä intuitiivista, alitajuista kuvastoa ja taiteen historian tuntemusta. Turusen kiinnostus historiaan ja perinteeseen saa taiteilijan asettamaan itsensä vahvasti jatkumoon niin materiaalivalintojensa kuin käsittelemiensä kuva-aiheiden kautta. Muovaamalla perinteisiä välineitä omaan käyttöönsä ja yhdistämällä historiasta ammentavaan kuvastoon henkilökohtaista narratiivia lähestyy Turunen teostensa kautta jaettua inhimillistä kokemusta. Turunen pyrkii työskentelyssään avoimuuteen ja sallivuuteen, mikä näkyy valmiiden teosten herkässä, kirkkaassa jäljessä. Utelias, näyttelystä toiseen uusiutuva tekijä on käsitellyt teoksissaan esimerkiksi kevään merkkejä, meren pohjassa kimmeltäviä jalokivimäisiä käärmeitä, sateenkaaria yöllä sekä paloiksi pilkkoutuvia arvovaltaisia kuningattaria.

Aki Turusen ensimmäinen näyttely Helsinki Contemporaryssa nähdään 30.10.-22.11.2020.

Työskentelyssäsi vuorottelevat puhtaan abstrakti ilmaisu ja esittävät elementit. Mitä näiden välinen suhde merkitsee työssäsi?

Taiteellinen luomisvoima virtaa hyvin, kun luo eri metodein kuvaa. Kun keskittyy yhdenlaiseen maalauksen, toisaalla toisenlainen maalaus unohtuu, ja alitajuinen mieli ratkoo unohtunutta teosta. En näe eroa esittävän ja epäesittävän välillä. Mitä tahansa esittävää maalausta voi tarkastella maalauseleitten ja värisävyjen ääreltä, ja toisaalta epäesittävän maalauksen voi nähdä maalausta esittävänä maalauksena. On myös hauska muistaa, että vaikkapa Alexandr Rodtšenkon epäesittävät maalaukset 1910-luvulta ovat vanhempaa taidehistoriaa kuin Peter Doigin esittävät maalaukset 2000-luvun alusta.

Epäesittävissä maalauksissani olen viime aikoina maalannut neliskulmioita käsivaralta. Muistelen Leena Krohnin Mehiläispaviljonki-teoksen ajatusta siitä, miten vanhan rakennuksen seinässä yksittäinen käsintehty tiili näyttäytyy kokonaisena maisemana. Käsivaralla maalatussa neliskulmiossa kiinnostaa keikkua rajalla: mikä tulkitaan virheeksi, miten käsityö punoo läsnäoloa tylyyn neliskulmion muotoon, tai miksi intuitio kertoo rinnastaa juuri tiettyjä värejä.

Esittävissä maalauksissani olen jatkanut kuningataraiheista teossarjaa, jossa tyhjennän kuvan merkitystä maaliksi ja eleiksi. Työstän myös intuitiivis-alitajuista kuivapastellisarjaa ja vielä kolmatta, erilaista teossarjaa, jonka sisältöä en vielä halua paljastaa. Pyrin mahdollisimman laajaan havaintoon: vanhoihin maalauksiin ja valokuvaan pohjaavaan, alitajuista kuvastoani hyödyntävään ja myös elävän maailman piirroksiini pohjaavaan.

Maalauksia yhdistää puhdas paletti, jonka löysin vietettyäni Italiassa residenssijakson syksyllä 2019. Aiemmin syvästi inhoamani kadmiumkeltainen näytti Italian valossa hätkähdyttävän upealta, ja nyt haluan tunkea sitä jokaiseen maalaukseen.

Mistä maalausprosessisi lähtee liikkeelle?

Aloitan maalaamiseen uteliaisuudesta ja tarpeesta. Jokin asia riivaa, ja se saattaa tupsahtaa ilmestyksenomaisesti tietoisuuteeni. Otan asiasta maalaamalla selvää ja koitan päästä siitä lopulta eroon. Näyttelyn jälkeen liikun uuteen maastoon, eikä minua kiinnosta toistaa itseäni. Maalausprosesissa kiehtoo siihen sisäänrakennettu sadomasokismi: kipu ja nautinto kietoutuvat tiiviisti toisiinsa, ja välillä maalaus alistaa tekijänsä täydellisesti.

Olet Kuvataideakatemian lisäksi opiskellut Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa. Miten Kööpenhaminassa vietetty aika vaikutti työskentelyysi?

Kööpenhaminan taideakatemia on noin sata vuotta vanhempi kuin Kuvataideakatemia Helsingissä, ja rakennus kaupungin keskeisimmän torin Kongens Nytorvin laidalla kertoo taidekoulutuksen arvoperspektiivin maassa. Koulu ei vaihtovuotenani 2011 ollut vielä käynyt läpi Bolognan prosessia, ja kaikenlainen paperinpyörittely oli hyvin vähäistä. Kanslian ainut hallintohenkilö kirjasi käsin tietoni infoliuskaan, joka talletettiin puiseen lokerikkoon – that ́s it. Köpiksen kuvataide-elämä tuntui vireämmältä kuin Helsingin, ja opiskelijat luottivat enemmän tulevaisuuteensa. Tanskalainen maalausperinne pohjaa puhtaaseen palettiin, kun taas Suomessa 1910-luvun Marraskuun ryhmän vaikutus tuntuu edelleen: Fyysinen maalausele luetaan rehellisyyden kuvaksi, vaikka kyseessä ei ole muuta kuin tuulettamaton konventio.

Tanskan kuninkaallisen taideakatemian rakennus, 1600-luvulta peräisin oleva Charlottenborgin linna luouvutettiin taideakatemialle 1700-luvulla sillä ehdolla, että siellä vietettäisiin silloisen kuninkaan Fredrik viidennenen syntymäpäiväjuhlia hamaan ikuisuuteen. Muistelen myhäillen, kun erään opiskelijan studio tyhjennettiin kuningatar Margareta II:n tupakointisalongiksi juhlien kunniaksi.

Työssäsi näkyy myös sarjallisuus. Työskenteletkö usean sarjan parissa yhtäaikaisesti vai valmistuuko yksi sarja kerrallaan?

Sarjallisuuden takana piilee halu päästä jostain taiteellisesta riivauksesta eroon. Aihetta työstää niin pitkään, että siitä vapautuu. Voi hengähtää, kunnes seuraava poltergeist tupsahtaa työhuoneelle. Minusta tuntuu, että valmiskaan sarja teoksia ei anna tekijälleen välttämättä yhtään syvempää ymmärrystä aiheesta. En osaa sanoa, minkä ihmeen takia maalasin aikoinaan näyttelyllisen käärmeistä. Voin kuitenkin iloita, että valmistuttuaan sarja avaa uutta. Ruotsin sana framgång, menestys on tässä hyvä: tekijä pääsee eteenpäin.

Työskentelen tällä hetkellä viiden erilaisen teossarjan parissa. Poukkoilen sarjojen välillä ja koetan uskaltaa niin paljon kuin kantti kestää. Koetan olla liikaa merkityksellistämättä teoksia suhteessa toisiinsa – kyllä teokset sitten löytävät paikkansa ripustusvaiheessa.

Minua puhuttelee nykyään vahvasti itsenäisten, keskenään erilaisten teosten näyttelyt, koska on kivaa itse saada muodostaa erilaisten teosten välille yhteyksiä. Näyttelyille asetettu piilevä vaatimus yhtenäisyydestä ei toteudu samaa toistavan sarjallisuuden kautta mielestäni aina kauhean mielekkäästi, vaan saatan pitää sellaista tylsänä ja pelokkaana. Pitää luottaa katsojien assosiaatiokykyyn ja uteliaisuuteen!

Materiaalivalintasi ovat kiinnostavia, mistä eri materiaalit ovat tulleet työskentelyysi? Työskentelet sekä kankaalle että paperille. Miten liikut eri työskentelytapojen välillä, työstätkö samaan aikaan molempia tekniikoita?

Maalaus on elävä kuva, ja ihmisellä on kyky kokea paljon syvempää visuaalista aistillisuutta, kuin mitä maailma usein tarjoaa. Materiaalivalintani tähtäävät tähän. Tein ensimmäisen llima–liitupohjani vuonna 2002, kun uteliaasti kokeilin eri pohjustustapoja selatessani taidehistorian lehdyköitä. Rakastuin palavasti. Ihastuin välittömästi myös pohjustustavan työläyteen ja hitauteen. Pohjaan saa muodostettua syvällisen suhteen, kun sitä on ensin valmistanut useita päiviä. Yhdyn erääseen kollegaani, että taiteilijan ei tarvitse olla ympäristökasvattaja, mutta on ihan hyvä miettiä, mitä materiaaleillaan edistää; onko halvin ja nopein puuvillan ja ja muoviliiman yhdistelmä sisällöllisestikään perustelluinta? Kuvataiteen materiaaleissa välittyy myös perinnettä ja tietoa, ja ajattelen, että meillä taiteilijoilla on velvollisuuksia näitä kohtaan, koska muuten ne siirtyvät ulos tästä maailmasta.

Fiilistelen erilaisten pellavien hienouksia. Millä lämpötilalla liimataan ohuin pellava? Pidän sileistä papereista. En voi sietää karkeita vesiväriarkkeja. Papereita saatan värjätä teellä ja kipsipohjusteita sävyttää rautaoksidipigmentein. Kumpaakin yhdistää ihon tai nahkan sävy, ja pompin luontevasti sikin sokin kankaalta paperille.

Muistelen, kun näin Venetsiassa ensi kertaa käsintehtyä samettia, ja visuaalisen kokemuksen syvyys tuntui alkuvoimaiselta järistykseltä selkäpiissä. En muistanut, että pystyn aistia näin voimakkaasti – se palautti mieleeni kuvan materiaalisuuden tärkeyden.

Teoksissasi toistuvat tietyt kuvat: käärmeet, kuningataraiheet ja sateenkaaret. Mikä merkitys juuri näillä kuvilla on?

On mielenkiintoista ja myös erittäin vaivaannuttavaa jälkikäteen merkityksellistää omia teoksia. Mutta yritän kaikesta huolimatta. Käärmeissä näen peniksen metaforan ja kuva liittyy myös uinuvaan erotiikkaan. Kunigataraiheessa näen kysymyksiä äitisuhteesta: saako äidille olla vihainen? Mustan madonnan veistos Einsiedelnin kirkossa Sveitsissä kannattelee vahvaa ristivetoista vertauskuvallisuutta: musta, paha, hyvä, pyhä, äiti, vieraus.... On hauska flirttailla ajatuksilla Sigmund Freudin Unien tulkinta -teoksen loppupuolelta: Voiko (alitajuisella) kuva-aiheella olla selvä merkitys? Voisiko maalauksen kuva-aiheen Jungin hengessä ajatella kompleksina? Kuva tukkii taiteilijan psyyken, kunnes kuvaa tarpeeksi maalaamalla pääse sovintoon.

Soitat itse pianoa, inspiroiko musiikki sinua muutenkin?

Soitan pianoa joka päivä ennen kuin menen työhuoneelleni. Soittoharrastuksessa tuntuu vapauttavalta saada olla amatööri ja on palkitsevaa pystyä oppimaan uutta, laajaa ja vaikeaa. Rakastan barokkimusiikkia ja ihailen J.S. Bachin musiikkia. Moniääninen fuuga muistuttaa hyvää maalausta. Moniäänistä teosta ei pysty ottamaan kertakuuntelulla haltuun: Voi keskittyä kuuntelemaan harmonioita tai yhtä ääntä kerrallaan, mutta harvemmin kaikkea yhtä aikaa. Teos on isompi kuin kokijansa. Soittaminen virittää keskittymistä maalaustyöhön.

Ammennat paljon taiteen historiasta – välineistä ja tarinoista. Onko sellaisia nykytaiteilijoita, jotka ovat vaikuttaneet työskentelyysi? Haetko inspiraatiota myös jostain muualta?

Nykytaiteilijoista minua puhuttelee vaikkapa jo mainitsemani Peter Doig, Marlene Dumas, Hiroshi Sugito ja Francesco Clemente... Fasinoidun jatkuvasti uusista tekiöistä. Lista on loputon. On tärkeää pitää innoituksen horisontti laajana ja kansainvälisenä. Haen innoitusta mutta myös ratkaisuja kirjallisuudesta, arkkitehtuurista, muotoilusta; venetsialaisesta lasista, itämaisista matoista. Yritän muodostaa eri taidesuuntausten ilmiöistä kokonaiskuvia: Mitä renessanssimaalaukselle tapahtuu, kun sen taustalla kuuntelee Orlando di Lasson musiikkia? Viime aikoina kovaa on iskenyt Virginia Woolfin tuotanto tai vaikkapa Thomas Bernhardin Hakkuun naseva misantropia.

Teokset:
1) Kevätfantasia, sitruunaperhonen, öljy kankaalle, 2013–2014
2) Musta merenneito, öljy ikonipohjalle, 2011–2013
3) Kaikki käärmeistä, leopardikeitaan lampi, öljy ikonipohjalle, 2014–2015
4) Sateenkaari yöllä: hurmioituminen, öljy kankaalle, 2016–2017

News