Artist Interview: Sanna Kannisto

Gestures

March 14 - April 6, 2025


Katja Räisänen: Your working process is unique. How did you find your method and how has it evolved over the years? How would you describe your image-making process?

Sanna Kannisto: In my image-making process, I separate the object from its original environment and move it to my field studio for examination, where it is given a new context in front of the studio backdrop. In the studio, the birds take the leading role. I personally have much more freedom to plan the image and lighting in advance, and I particularly enjoy this phase of planning and construction. Of course, the coincidences and unexpected moments with living birds are some of the best things in the process; you must give these moments room to happen. My way of working has evolved over the years, especially during my time working in rainforests and research stations in South America. One typical aspect of my work has been always to work alongside and in collaboration with researchers while doing my own independent artistic work.

KR: How did birds become your main subject?

SK: I have continued to photograph birds for a long time because it offers the opportunity to create such a wide variety of images. Birds are such a diverse group, and I think they have interesting ways of being in the picture. However, it is anything but easy to photograph them. Whenever I start in the spring or autumn (at migration time) I always wonder how I managed to photograph in the past. Every time it's like starting all over again. There are fewer elements in a studio photo than in nature, so everything that is included up in the picture is ever more important, the positions of the birds, the choice of the right kind of branch, the cropping of the image, and so on.

KR: You have been photographing birds for over ten years now. How has your photography changed during this time?

SK: One of the biggest changes is that I now consider the images I shoot as raw material from which I start an experimental creative process based on a plan. I always change something in the image. If the bird has been in the same position, I can, for instance, choose a leg or tail for the bird from another frame with better depth of field. After releasing the bird, I may photograph the branch and other similar branches again. In image processing, I combine pieces of branches and rotate and resize them. The need for this activity is partly because my field studio is very small, and I have no assistants. However, I do want to have larger plants in my pictures, for example.

In the three-part piece Unexpected Warm Day, my studio was only able to accommodate only a 50-centimetre section of cattail at a time. I photographed the cattail plants in the whole again later against a large white background. In Turdus merula I photographed a maple branch in full bloom in my studio in Helsinki and a blackbird separately in Hanko, sitting on the same branch when the flowers were already wilted. I have done this before especially when photographing delicate blooms. When I make more complex images, the workload increases considerably. I constantly have a bunch of sketches that I'm working on – images where I still need some element to complete the whole.

KR: In your recent works you have made different visual choices compared to the earlier ones, such as using a black background. What factors and sources of inspiration influence these choices?

SK: The black background is a natural choice for shooting owls, as it evokes darkness and night. The black background is somehow more timeless and estranged than a white one, even more portrait or studio-like. It is not as open to interpretation as the white background. The black background has no reference to the tradition of scientific photography but is more closely related to the tradition of still life – if we are talking about these two traditions. I see it as carrying with it a heavier symbolism of the transience and impermanence of life. I've been using a white background for so long that I've had gradually to get used to using black. In some images it has felt completely strange and impossible, such as with the green tree leaves.

KR: Plants and branches play an important role in your work. How do you choose the branches and plants for your images?

SK: Branches and the whole "interior design" of the studio need to be given special attention in the shoot. Above all, the studio must have enough resting places for the birds, a variety of branches at all heights, rocks, things that create a sense of security and things for the birds to explore. And there must be that one "good" branch for the picture. A new rule I have is that the branches and plants I use as part of the pictures must be interesting enough to work in the picture even without the bird. There is a rugged beauty in dry branches. Plant cankers and decaying trees have a certain aesthetic in themselves. There is so much small detail that is usually hidden from view. Once you start looking for these things, you find all sorts of interesting things. Branches also allow me to create contrasts inside the image. If the bird is flamboyant, like a bee-eater, it's better if the branch is barren.

KR: How do you choose the locations you are shooting in?

SK: I have photographed a lot of images at the Hanko Bird Station, which is run by the Helsinki Region Ornithological Society. I've shot there because it's the biggest one in Finland and there are regular bird ringers working there. The station is located in the Tulliniemi nature reserve, and it is the last stop for the birds to rest before crossing the sea on their migration. For this exhibition I’ve also photographed images in Italy on the island of Ponza last spring, and this was the second time I was there. The station in Ponza is small and only open during the spring migration, but the species are partly different from those that are ringed in Finland.

KR: In making the images for this exhibition, you have been interested in the relationships and communication between birds. Encountering birds and establishing contact with them have been special starting points for your photography, haven't they?

SK: In making art, I think intention and mood are very important – the mindset with which something is made. For me, it's important to encounter the bird in a calm and appreciative way.

My aim is not to portray the bird as a representative of its species, but as an individual with its own temperament and character. I want to convey a certain feeling or thought about the bird I am photographing. It is probably a combination of my own feelings and knowledge and the impressions of the situation I am photographing, in the way the bird behaves. The pictures show the energy level or curiosity of the bird. Eye contact is also important. If the bird is confident, you can see it in its gestures.

KR: In the works in the exhibition, we encounter some birds that you haven't had the chance to photograph before. What was it like to work with, for example, Eurasian jays?

SK: The Latin name for jays, Garrulus, means "talkative", and it's an apt description for these birds. The Eurasian jays were making noises on set and staring at me, maybe even bossing me around. Photographing both the Eurasian jay and the Northern nutcracker was demanding, as they are very intelligent species of the crow family. As the philosopher John Berger has written in his essay Why Look at Animals, the animal gaze is both fascinating and frightening because it points to something unknown, something beyond our understanding. The animal gaze makes people self-aware.

In photographing all these larger birds, it was important that everything was carefully prepared. In the final picture, the bird seems to turn at just the right moment, one leg in motion, and the pose is just perfect. The bird doesn't look too light. Sometimes, when I released the birds I was shooting, the last thought that occurred to me was that the birds probably thought they were more cunning and clever than I when they initially got away from the shoot. I’ve read in Jennifer Ackerman’s book Smart Birds that the New Caledonian crows involved in a long-running study recognised their researcher from the crowd on the university campus after their release and they bombarded the researcher with twigs, small stones and bird droppings! Luckily, my moments with these birds were short!

KR: You've also talked about your fascination with owls. What is it about owls and working with them that particularly interests you?

SK: They have a very different kind of enigmatic gaze to them compared to crow birds. You don't even really meet their gaze, because it seems like they're looking right through you into somewhere where their instincts take them – into another time and place. It's amazing that owls can fly and hunt in total darkness without making a sound! New research has even shown that owls process sound in the visual center of their brains, so they may actually have in their minds a “picture” of the environment that they can hear.

The cultural significance of owls is also fascinating. The oldest man-made images of owls can be found in cave paintings, including one from the Chauvet cave in France, dating back as far as 32 000 years. In Indian folklore, owls were symbols of wisdom. The Moche culture of Peru depicted owl warriors with human features. The owls' ability to fly in the dark was seen as a divine power. The owl is also a symbol of intelligence and understanding in Roman and Greek mythology (the owl of Minerva). Francisco Goya's The Sleep of Reason Produces Monsters (1797–1799) is one of the best-known works on owls, and in art the owl was also depicted by Picasso, who famously also owned a pet owl.

KR: In your working process, art and science meet. What role does natural science play in your work? How has the ecological state of alarm influenced your work over the years?

SK: Research knowledge is a kind of fuel that can provide ideas for making art or push you in a certain direction. It's interesting to see things viewed from different perspectives. I have made works that deal with the relationship between man and nature and the decline of the natural world. In some works, this is more direct, in others more subtle. My work has always had a respectful approach to nature. Therefore, I believe that presenting my work can contribute to the understanding of the natural world, and the research and conservation of the of it, as well as increase people's appreciation of, for example, birds. Bird populations in Finland have been declining throughout the 2000s. Bird researchers have calculated that this means the disappearance of 15 million individual birds in Finland over the last twenty years. In order to protect birds, their habitats must be protected from human activity.

Taiteilijahaastattelu:

Sanna Kannisto

Gestures

14.3.-6.4.2025

Katja Räisänen: Työskentelytapasi on ainutlaatuinen. Miten olet löytänyt metodisi ja miten se on muuntunut vuosien varrella? Millä tavalla kuvaisit kuvantekemisen prosessiasi?

Sanna Kannisto: Kuvantekemisprosessissani erotan kohteen alkuperäisestä ympäristöstään ja siirrän sen tarkasteltavaksi kenttästudiooni, jossa se saa uuden kontekstin kuvaustaustan edessä. Studiossa linnut saavat pääroolin, ja minulla on paljon enemmän vapautta suunnitella kuvaa ja valaistusta etukäteen. Nautin erityisesti tästä suunnittelun ja rakentamisen vaiheesta. Toki myös sattumat ja yllättävät hetket elävien lintujen kanssa ovat niitä parhaita juttuja; niille täytyy antaa tilaa tapahtua. Työskentelytapani on kehittynyt vuosien aikana, erityisesti aikana, jolloin työskentelin sademetsissä ja tutkimusasemilla Etelä-Amerikassa. Tyypillistä työskentelylleni on ollut se, että olen työskennellyt rinnakkain ja yhteistyössä tutkijoiden kanssa, mutta tehden omaa taiteellista työtäni.

KR: Miten linnut ovat tulleet keskeisimmäksi kuvauskohteeksesi?

SK: Linnut ovat niin monilajinen joukko ja niillä on mielestäni kiinnostavia tapoja olla kuvassa. Olen jatkanut lintujen kuvaamista pitkään, koska se tarjoaa mahdollisuuden luoda niin monenlaisia kuvia. Kuvaustyö on kaikkea muuta kuin helppoa. Aina, kun aloitan keväällä tai syksyllä (muuton aikaan) mietin, miten aiemmin olen onnistunut kuvaamaan. On kuin alkaisi aina alusta. Studiossa kuvatussa kuvassa on vähemmän elementtejä kuin luonnossa, siksi kaikki mikä kuvassa näkyy, on entistä tärkeämpää; linnun asento, oikeanlainen oksa, rajaus ja niin edelleen

KR: Olet kuvannut lintuja yli kymmenen vuoden ajan. Miten kuvaustyö on muuttunut tänä aikana? 

SK: Yksi suurimmista muutoksista on se, että nykyisin pidän kuvaamiani kuvia raakamateriaalina, josta käynnistän kokeilevan luovan prosessin suunnitelman pohjalta. Muutan aina jotain kuvassa. Jos lintu on ollut samassa asennossa voin valita toisesta ruudusta linnulle vaikka syväterävämmän jalan tai pyrstön. Linnun vapauttamisen jälkeen saatan kuvata oksaa ja muita samanlaisia oksia uudelleen. Kuvankäsittelyssä yhdistän oksien paloja, kääntelen ja muokkaan oksien kokoa. Tarve tällaiselle toiminnalle johtuu osittain siitä, että kenttästudioni on hyvin pieni, eikä minulla ole assistentteja apunani. Haluan kuitenkin kuviin esimerkiksi isompia kasveja. Kolmiosaisessa Unexpected Warm Day -teoksessa lintukuvaus-studiooni on mahtunut kerralla vain 50 sentin pätkä osmankäämiä. Olen kuvannut kasvit kokonaisuudessa myöhemmin uudestaan isoa valkoista taustaa vasten. Turdus merula -teoksessa olen kuvannut vaahteran oksan ”täydessä loistossaan” Helsingissä työhuoneeni studiossa ja mustarastaan erikseen Hangossa istumassa samassa oksassa kukkien jo ollessa kuihtuneita. Olen toiminut näin aiemminkin, kun olen kuvannut herkkiä kukintoja. Kun teen monimutkaisempia kuvia, työmäärä kasvaa huomattavasti. Minulla on jatkuvasti joukko luonnoksia, jotka ovat kesken – kuvia, joihin tarvitsen vielä jonkin elementin täydentämään kokonaisuutta.

KR: Uudemmissa teoksissa olet tehnyt erilaisia visuaalisia ratkaisuja verrattuna aiempaan, kuten käyttänyt mustaa taustaa. Mitkä tekijät ja inspiraation lähteet vaikuttavat näihin valintoihin?

SK: Musta tausta sopii luontevasti pöllöjen taustaksi, sillä se tuo mieleen pimeyden ja yön. Musta tausta on jotenkin ajattomampi ja etäännytetympi, vielä enemmän muotokuvamainen tai studiokuvamainen. Se ei ole tulkinnoiltaan niin avoin kuin valkoinen tausta. Mustassa taustassa ei myöskään ole viitteitä tieteellisen kuvaamisen perinteeseen, vaan se liittyy vahvemmin asetelman perinteeseen – jos nyt näistä kahdesta traditiosta puhutaan. Näen sen kantavan mukanaan raskaampaa symboliikkaa elämän hetkellisyydestä ja katoavaisuudesta. Olen käyttänyt valkoista taustaa niin pitkään, että mustan käyttöön on pitänyt totutella. Joissain kuvissa se on tuntunut täysin oudolta ja mahdottomalta, kuten esimerkiksi vihreiden puunlehtien kanssa.

KR: Kasvit ja oksat ovat tärkeässä osassa teoksissasi. Miten valitset oksia ja kasveja kuviin? 

SK: Oksiin ja studion ”sisustukseen” täytyy kiinnittää erityistä huomiota kuvauksessa. Ennen kaikkea studiossa pitää olla linnulle riittävästi levähdyspaikkoja, monenlaisia oksia eri korkeuksilla, kiviä, turvallisuuden tuntua ja asioita, joita linnut voivat tutkia. Kuvien kannalta pitää olla se ”hyvä” kuvausoksa. Uutena sääntönä minulla on, että oksien ja kasvien, joita käytän osana kuvia, täytyy olla niin mielenkiintoisia, että ne voisivat toimia kuvassa ilman lintua. Kuivissa oksissa on karua kauneutta; pökkelöt ja lahopuut ovat esteettisiä itsessään, ja niissä on niin paljon pientä, joka on piilossa katseelta. Kun niitä alkaa tarkastella, löytää kaikenlaista. Oksilla voin luoda myös kontrasteja. Jos lintu on loistelias, kuten mehiläissyöjä, on parempi, että oksa on karu. 

KR: Miten kuvauspaikat valikoituvat?

SK: Olen kuvannut paljon Hangon lintuasemalla, joka on Helsingin lintutieteellisen yhdistyksen ylläpitämä. Olen kuvannut siellä, koska se on isoin Suomessa ja siellä on säännöllisesti rengastajia. Asema sijaitsee Tulliniemen luonnonsuojelualueella ja se on linnuille viimeinen etappi levähtää ennen meren ylitystä. Tämän näyttelyn kuvia kuvasin myös Italiassa Ponzan saarella viime keväänä, ja olin siellä nyt toista kertaa. Asema on pieni ja auki vain kevät muuton aikaan, mutta lajisto on osin erilaista verrattuna Suomessa rengastettaviin lajeihin. 

KR: Tämän näyttelyn kuvia tehdessäsi sinua on kiinnostanut lintujen keskinäiset suhteet ja viestintäkeinot. Lintujen kohtaaminen ja yhteyden muodostaminen ovat olleet erityisiä lähtökohtia kuvaamiselle, eikö niin?

SK: Taiteen tekemisessä on mielestäni erittäin tärkeää intentio ja tunnelma – se, millä mielellä jokin asia on tehty. Minulle tärkeää on kohdata lintu rauhallisesti ja arvostavasti.

Tavoitteeni ei ole kuvata lintua lajinsa edustajana, vaan yksilönä, jolla on oma temperamenttinsa. Haluan välittää tietynlaisen tunteen tai ajatuksen linnusta, jonka kuvaan. Se on varmaan yhdistelmä omasta tunteesta ja tiedosta ja kuvaustilanteen vaikutelmista, siinä miten lintu käyttäytyy. Kuvissa näkyy linnun energiataso tai uteliasuus, katsekontakti on myös tärkeä. Jos lintu on ollut luottavainen, se näkyy sen eleistä.

KR: Näyttelyn teoksissa kohtaamme joitakin lintuja, joita et ole päässyt aiemmin kuvaamaan. Millaista työskentely esim. närhien kanssa oli?

SK: Närhen latinankielinen nimi Garrulus tarkoittaa puheliasta, ja se on osuva kuvaus. Närhet ääntelivät kuvauksissa ja tuijottivat ja ehkä komensivat minua. Sekä närhen että pähkinähakin kuvaaminen oli vaativaa, sillä ne ovat todella älykkäitä varislintuja. Kuten filosofi John Berger on kirjoittanut esseessään Why Look at Animals, eläimen katse on sekä kiehtova että pelottava, koska se viittaa johonkin tuntemattomaan, johonkin ymmärryksen ulkopuolelle. Eläimen katse saa ihmisen tietoiseksi itsestään.

Kaikkia näitä isompia lintuja kuvatessa oli tärkeää, että kaikki oli huolellisesti valmisteltu. Kuvassa närhi kääntyy juuri oikeassa hetkessä, toinen jalka on liikkeessä ja asento on siksi juuri täydellinen. Lintu ei vaikuta kepeältä. Joskus, kun vapautin närhen, minulle tuli viimeisenä ajatus, että lintu tunsi itsensä kuitenkin ovelammaksi ja nokkelammaksi kuin minä, kun se pääsi lentämään pois. Jennifer Ackerman kirjoittaa Viisaat linnut -kirjassaan, että pitkäkestoiseen tutkimukseen osallistuneet Uuden-Kaledonian varikset tunnistivat tutkijansa vapauttamisensa jälkeen yliopistokampuksen väkijoukosta ja pommittivat heitä oksilla, pienillä kivillä ja ulosteilla! Onneksi kuvaushetkeni närhien kanssa olivat lyhyitä!

KR: Olet puhunut myös pöllöjen kiehtovuudesta. Mikä niissä ja niiden kanssa työskentelyssä erityisesti kiinnostaa? 

SK: Niillä on ihan eri tavalla arvoituksellinen katse kuin varislinnuilla. Niiden katsetta ei oikein edes kohtaa, sillä tuntuu, että ne katsovat ihmisen läpi jonnekin, mihin niiden vaistot ne vievät – toiseen aikaan ja paikkaan. Onhan se uskomatonta, että pöllöt voivat lentää ja saalistaa täydessä pimeydessä äänettömästi! Uusi tutkimus on jopa osoittanut, että pöllöt käsittelevät ääntä aivojensa visuaalisessa keskuksessa, joten ne saattavat todellisuudessa saada ”kuvan” ympäristöstään, jonka ne kuulevat.

Kiehtova on myös pöllöjen kulttuurinen merkitys. Vanhimmat ihmisen tekemät kuvat pöllöistä löytyvät luolapiirroksista mm. Ranskasta Chauvet-luolasta jo 32 000 vuoden takaa. Intialaisessa kansantarustossa pöllöt esiintyivät viisauden symboleina. Perun Moche-kulttuurissa kuvattiin pöllösotureita, joilla oli ihmisen piirteitä. Pöllöjen kyky lentää pimeässä nähtiin jumalallisena voimana. Pöllö on älykkyyden ja ymmärryksen symboli myös roomalaisessa ja kreikkalaisessa mytologiassa (Minervan pöllö). Francisco Goyan The Sleep of Reason Produces Monsters (1797–1799) on yksi tunnetuimmista pöllöteoksista, ja taiteessa pöllöä on kuvannut myös Picasso, joka tunnetusti omisti lemmikkipöllön.

KR: Työskentelyprosessissasi taide ja tiede kohtaavat. Mikä merkitys luonnontutkimuksella on työskentelyllesi? Miten ekologinen hälyttävä tila on vaikuttanut työskentelyysi vuosien varrella?

SK: Tutkimustieto on eräänlaista polttoainetta, joka voi tarjota ideoita taiteen tekemiseen tai sysätä johonkin suuntaan. On mielenkiintoista, kun näkee asioita katsottavan eri perspektiiveistä.

Olen tehnyt teoksia, joissa käsittelen ihmisen ja luonnon suhteita sekä luonnonkirjon vähenemistä. Joissain teoksissa tämä on suorempaa, toisissa taas hienovaraisempaa. Teoksissani on aina ollut luontoa kunnioittava ote. Siksi uskon, että teoksieni esittäminen voi tukea luonnonkirjon ymmärtämistä, tutkimusta ja luonnonsuojelua, sekä lisätä ihmisten arvostusta vaikkapa lintuja kohtaan. Suomessa lintukannat ovat pienentyneet koko 2000-luvun. Lintututkijat ovat laskeneet, että se tarkoittaa Suomessa 15 miljoonan lintuyksilön katoamista viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Jotta voidaan suojella lintuja, pitää suojella elinympäristöjä ihmisen toiminnalta.