Helsinki Contemporary’s autumn season begins with a group exhibition by three young artists, Time that Remains. Its theme is time and the concept of time. The artists approach their theme from several different viewpoints: subjectively and objectively, using the means of images and language, within the worlds of fairy tale and science. Their works contemplate myths, memories and truths that have a life in time. We cannot halt the passage of time, but can we preserve a moment?
Ida Koitila’s works often deals with the passage of time. In her sculptures she combines the meanings linked to different materials and objects with linguistic and cultural concepts. In the Time that Remains exhibition the unifying theme of Koitila’s works is human biological, intellectual and cultural evolution: the way that time shapes and develops us. Vocabulary and symbols from classical Greece recur in the titles of her works, and provide a key for interpreting their meanings.
A snake eating its own tail, Ouroboros, is a symbol of the universe and cyclicity, in which life and death are one. Koitila’s Ouroboros is made up of parts reminiscent of vertebrae. A straight spine has been bent into a circle, contrary to its own nature, and attained a new one. In Oxymoron extinguished matches form a source of fire, the sun. The work is a visual and linguistic game, which also deals with the human relationship with controlling the powers of nature. In Evolution, a work that borrows the shape of a church window, the clams and bits of bone refer to the strata of time. In the stained glass window the biological evolution of humankind and the world has replaced the creation story of the church.
Berit Talpsepp-Jaanisoo works with sculpture, photography and video. In her art she has dealt with people’s subjective memories and the notion of history. She also considers the nostalgia that is associated with them in relation to the potential objectivity of art. For the exhibition Talpsepp-Jaanisoo has created three sculptures of people, all twice their natural size. As a starting point of these objects, she sees her earlier photographic work – the nude photographs of artists. This time, the artist uses photography as a tool to sculpt life into the surfaces of her sculptures, which combine the three-dimensional objects and the fragments cut from the photographs.
The sculpturesare three-dimensional objects that act as physical manifestations of memory. In the two-dimensional surface of a painting the physical experience is left more open to interpretation. The photograph, meanwhile, was long seen as representing an objective rendering of reality, and as more accurate than immediate human experience. Talpsepp-Jaanisoo’s photograph-covered print sculptures are an interesting synthesis of these elements.
Paraphrasing the film theorist André Bazin, the artist compares her works to mummies. In ancient Egypt mummies were a way of preserving a person’s physical being, of exempting it from the passage of time. A mummy was the preservation of life via a representation of life.
In her works Emma Ainala interprets the stratified nature of time refracted through her own world of imagination. Ainala’s works often contain references to popular culture and, at the same time, to the various periods and mythologies of art history. They look at history, but also powerfully dissect the present day.
Ainala describes the mood of her paintings as film stills, as moments suspended from time, which have something strangely familiar and yet unidentified about them. In Farewell to the mermaids (hen night) she juxtaposes figures recognisable as female icons with the imagery of her childhood. Priscilla Presley, Brigitte Bardot and Chloë Sevigny are mixed with My Little Pony and Disney’s Ariel. H.C. Andersen’s tragic little mermaid and her story remind us of childhood and of the renunciation of girlhood. Of the moment when you have to take a step into the inexorable reality of adulthood and human relationships.
In Ainala’s large-format paintings real, mythical and dreamlike figures and motifs merge to form their own reality, which can be interpreted in many different ways. In Ainala’s works time appears in pictorial, narrative and stylistic layers, which are tinged with sentimentality and with the nostalgia that Talpsepp-Jaanisoo, too, deals with.
Emma Ainala (b. 1989 Helsinki) lives and works in Savonlinna. She graduated from the Finnish Academy of Fine Arts in 2013. Ainala’s solo exhibitions have been seen for example at Galleria Huuto on Jätkäsaari in 2014, at Hasan & Partners in 2013. Ainala has also taken part in numerous group exhibitions, the latest being Kunsthalle Helsinki’s Young Artists 2013 exhibition.
Ida Koitila (b. 1983 Borås, Sweden) lives and works in Berlin. She graduated from the Finnish Academy of Fine Arts in 2011 and has subsequently actively taken part in group exhibitions in Finland, Sweden and Germany. Koitila’s two solo exhibitions were seen at Galleria Sinne and Galleri Bergman in Helsinki in 2012 and after this she has also exhibited solo in Borås, Sweden and in Berlin.
Berit Talpsepp-Jaanisoo (b. 1984 Tartu, Viro) lives and works in Finland. She has studied at the Estonian Academy of Arts and Glasgow School of Art. She has taken part in group exhibitions in Finland, Estonia, Britain and elsewhere.
Helsinki Contemporaryn syyskauden avaa kolmen nuoren taiteilijan ryhmänäyttely Time that Remains. Näyttelyn teemana on aika ja ajan käsite. Taiteilijat tarkastelevat aihetta useasta eri näkökulmasta: subjektiivisesti ja objektiivisesti, kuvallisuuden ja kielen keinoin, sadun ja tieteen maailmoissa. Teokset pohtivat ajassa eläviä myyttejä, muistoja ja totuuksia. Ajan kulkua ei voi pysäyttää, mutta voiko hetken säilyttää?
Ida Koitila käsittelee teoksissaan usein ajan kulkua. Hän yhdistää veistoksissaan eri materiaaleihin ja objekteihin liittyvät merkitykset kielellisiin ja kulttuurisiin käsitteisiin. Time that Remains -näyttelyssä Koitilan teoksia yhdistävä teema on ihmisen biologinen, älyllinen ja kulttuurinen evoluutio: miten aika muokkaa ja kehittää meitä. Klassisen kreikan sanasto ja symbolit toistuvat teosten nimissä, ja antavat avaimen teosten merkitysten tulkintaan.
Käärme, joka syö omaa häntäänsä, Ouroboros, on kaikkeutta ja syklisyyttä kuvaava symboli, jossa yhdistyy elämä ja kuolema. Koitilan Ouroboros-teos koostuu selkänikamia muistuttavista paloista. Suora selkäranka on taipunut ympyräksi vastoin luontoaan ja saavuttanut uuden luonnon. Teoksessa Oxymoron sammuneet tulitikut muodostavat tulen lähteen, auringon. Teos on visuaalinen ja kielellinen leikki, joka myös käsittelee ihmisen suhdetta luonnonvoimien hallitsemiseen. Kirkkoikkunan muotoa lainaavassa teoksessa Evolution simpukat ja luunpalat viittaavat ajan kerrostumiin. Tässä lasimaalauksessa ihmisen ja maailman biologinen evoluutio on korvannut kirkon luomiskertomuksen.
Berit Talpsepp-Jaanisoo työskentelee kuvanveiston, valokuvan ja videon parissa. Hän on käsitellyt taiteessaan ihmisen subjektiivisia muistoja ja historiakäsitystä. Hän myös pohtii niihin liittyvää nostalgiaa suhteessa taiteen mahdolliseen objektiivisuuteen. Näyttelyä varten Talpsepp-Jaanisoo on luonut kolme veistosta ihmishahmoista kaksi kertaa luonnollista kokoaan suurempina. Teosten lähtökohtana taiteilija näkee aikaisemmat valokuvateoksensa, taiteilijoiden alastonkuvat. Tällä kertaa hän käyttää valokuvausta välineenä veistää eloon veistoksiensa pinnat, yhdistäen kolmiulotteiset objektit ja valokuvista leikatut fragmentit.
Veistokset ovat kolmiulotteisia objekteja, jotka toimivat muistin fyysisinä ilmentyminä. Maalauksen kaksiulotteisessa pinnassa fyysinen kokemus jää enemmän tulkinnanvaraiseksi. Valokuvan taas katsottiin pitkään edustavan objektiivista ja ihmisen välitöntä kokemusta tarkempaa todellisuuden kuvausta. Talpsepp-Jaanisoon valokuvilla päällystetyt tulosteveistokset ovat mielenkiintoinen synteesi näistä elementeistä.
Elokuvateoreetikko André Bazinia mukaillen taiteilija rinnastaa teoksensa muumioihin. Muinaisessa Egyptissä muumiot olivat tapa säilöä henkilön fyysinen olemus, poistaa se ajan kulusta. Muumio oli elämän säilyttämistä elämän representaation kautta.
Emma Ainala tulkitsee teoksissaan ajan kerroksellisuutta omasta mielikuvitusmaailmastaan käsin. Ainalan teoksissa on usein viitteitä populaarikulttuuriin sekä samalla taidehistorian aikakausiin ja mytologiaan. Ne katsovat historiaan, mutta ruotivat myös vahvasti nykypäivää.
Ainala kuvaa maalaustensa tunnelmaa elokuvan stillkuviksi, ajasta pysäytetyiksi hetkiksi, joissa on jotain oudosti tuttua mutta samalla tunnistamatonta. Teoksessa Hyvästit merenneidoille (polttarit) hän rinnastaa naisikoneiksi tunnistettavia hahmoja lapsuutensa kuvastoon. Priscilla Presley, Brigitte Bardot ja Chloë Sevigny sekoittuvat My Little Ponyyn ja Disneyn Arieliin. H.C. Andersenin traaginen pieni merenneito muistuttaa tarinallaan lapsuudesta ja tyttöydestä luopumisesta. Hetkestä, jolloin on astuttava aikuisuuden ja ihmissuhteiden ehdottomaan todellisuuteen.
Ainalan suurikokoisissa maalauksissa todelliset, myyttiset ja unenomaiset hahmot sekä kuva-aiheet sekoittuvat omaksi todellisuudekseen, jota voi tulkita monin eri tavoin. Aika näyttäytyy Ainalan töissä kuvallisina, narratiivisina ja tyylillisinä kerrostumina, jotka on sävytetty sentimentaalisuudella ja Talpsepp-Jaanisoonkin käsittelemällä nostalgialla.
Emma Ainala (s. 1989 Helsinki) asuu ja työskentelee Savonlinnassa. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2013. Ainalan yksityisnäyttelyt on nähty mm Jätkäsaaren Huudossa 2014 sekä Hasan & Partnersilla 2013. Ainala on osallistunut myös lukuisiin ryhmänäyttelyihin, viimeksi Taidehallin Nuoret 2013 -näyttelyyn.
Ida Koitila (s. 1983 Borås, Ruotsi) asuu ja työskentelee Berliinissä. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2011 ja on sen jälkeen osallistunut aktiivisesti ryhmänäyttelyihin niin Suomessa, Ruotsissa kuin Saksassa. Koitilan kaksi yksityisnäyttelyä nähtiin vuonna 2012 Helsingissä, Galleri Sinnessä ja Galleri Bergmanissa, joiden jälkeen taiteilijalla on pitänyt yksityisnäyttelyt myös Boråsissa ja Berliinissä.
Berit Talpsepp-Jaanisoo (s. 1984 Tartu, Viro) asuu ja työskentelee Suomessa. Talpsepp-Jaanisoo on opiskellut Viron taideakatemiassa ja Glasgow School of Artissa. Hän on osallistunut ryhmänäyttelyihin mm. Suomessa, Virossa ja Iso-Britanniassa.
Helsinki Contemporary inleder höstsäsongen med grupputställningen Time that Remains som visar verk av tre unga konstnärer. Utställningens tema är tiden och tidsbegreppet. Konstnärerna granskar motivet ur olika synvinklar: subjektivt och objektivt, via bild och språk, i sagans och vetenskapens världar. Verken dryftar myter, minnen och sanningar som lever i tiden. Ingen kan stanna tiden, men kan det vara möjligt att hålla kvar ett ögonblick?
Ida Koitila behandlar ofta tidens gång. I sina skulpturer kombinerar hon betydelser hos olika material och objekt med språkliga och kulturella begrepp. Det gemensamma temat för Koitilas verk på utställningen är människans biologiska, intellektuella och kulturella evolution: hur tiden formar och utvecklar oss. Ord och symboler från den klassiska grekiskan går igen i verknamnen och ger också en nyckel till hur verken ska tolkas.
Ormen som äter sin egen svans, Ouroboros, är en symbol för alltet och det cykliska där liv och död möts. Verket med samma namn består av stycken som liknar ryggkotor. Den raka ryggraden har i strid med sin egen natur böjt sig till en cirkel och antagit en ny skepnad. I verket Oxymoron bildar brunna tändstickor en eldhärd, en sol. Verket är en visuell och språklig lek som också studerar människans försök att bemästra naturkrafterna. I verket Evolution som lånar sin form från kyrkofönster fungerar snäckor och benbitar som referenser till tidens avlagringar. I denna glasmålning har både människans och hela planetens biologiska evolution ersatt kyrkans och civilisationens skapelseberättelse.
Berit Talpsepp-Jaanisoo arbetar med skulptur, fotografi och video. I sina verk har hon behandlat människans subjektiva minnen och historieuppfattning. Hon ventilerar också den nostalgi som de är förknippade med och ställer den i relation till konstens hypotetiska objektivitet. Till denna utställning har Talpsepp-Jaanisoo gjort tre skulpturer av människogestalter i skalan 2:1. Som utgångspunkt för dessa objekt ser hon sin sina tidigare fotografiska verk – nakenfotografier av konstnärer. Den här gången använder hon fotografierna som ett verktyg att skapa liv till ytan av sina skultpturer, vilka kombinerar de tredimensionella objekten med fragment från fotografierna.
Skulpturerna är tredimensionella objekt som fungerar som fysiska manifestationer av minnet. På en målnings tvådimensionella yta är den fysiska upplevelsen mer beroende av tolkningen. Fotografiet åter ansågs länge representera en objektiv verklighetsbild som är exaktare än människans omedelbara upplevelse. Talpsepp-Jaanisoos skulpturutskrifter draperade med fotografier bildar en intressant syntes av dessa element.
Hon parafraserar filmteoretikern André Bazin och jämför sitt verk med mumier. I det forna Egypten var mumifieringen ett sätt att bevara den dödes fysiska skepnad, frikoppla den från förgängelsen. I mumien bevarades livet via en livsrepresentation.
Emma Ainala tolkar i sina verk tidens skiktning med utgångspunkt i sin egen fantasivärld. I hennes verk finns ofta referenser till populärkulturen och samtidigt också till konsthistoriska epoker och mytologins värld. På samma gång som de riktar blicken mot historien är de också starkt samtidsanalytiska.
Ainala jämför stämningen i sina målningar med stillbilder från filmer, frysta ögonblick som bär på någonting mystiskt bekant men samtidigt oidentifierbart. I verket Farväl till sjöjungfrurna (möhippa) drar hon paralleller mellan å ena sidan gestalter som kan ses som kvinnoikoner, å andra sidan bilder från sin egen barndom. Priscilla Presley, Brigitte Bardot och Chloë Sevigny mixas med My Little Pony och Disneys Ariel. H.C. Andersens berättelse om den lilla sjöjungfrun är en tragisk påminnelse om barndomen och steget ut från flickåldern. Det nödvändiga steget till vuxenåldern och de mänskliga relationernas ovillkorliga verklighet.
Ainala målar i stort format. I verken blandas verkliga, mytiska och drömlika gestalter och bildmotiv till en egen, mångtydig verklighet. Tiden framstår som bildskikt och narrativa och stilistiska avlagringar som Ainala nyanserar med sentimentalitet och samma slags nostalgi som även Talpsepp-Jaanisoo behandlar i sina verk.
Emma Ainala (född 1989 i Helsingfors) bor och arbetar i Nyslott. Hon utexaminerades från Bildkonstakademin 2013. Ainala har haft separatutställningar bl.a. på Galleria Huuto på Busholmen 2014 samt på Hasan & Partners 2013. Hon har också deltagit i talrika grupputställningar, senast i De Unga 2013 i Konsthallen.
Ida Koitila (född 1983 i Borås, Sverige) bor och arbetar i Berlin. Hon utexaminerades från Bildkonstakademin 2011 och har sedan dess aktivt deltagit i grupputställningar i Finland, Sverige och Tyskland. Koitila hade 2012 två separatutställningar i Helsingfors på Galleri Sinne resp. Galleri Bergman och efter det har hon ställt ut separat i både Borås och Berlin.
Berit Talpsepp-Jaanisoo (född i 1984 Tartu, Estland) bor och arbetar i Finland. Hon har studerat vid Estlands konstakademi och Glasgow School of Art. Talpsepp-Jaanisoo har deltagit i grupputställningar bl.a. i Finland, Estland och Storbritannien.
Share this exhibition