Helsinki Contemporary

Marcus Eek

Tapetenwechsel

7.4.-30.4.2017

The Swedish artist Marcus Eek will have a solo exhibition at Helsinki Contemporary on April 7–30. In the new paintings Eek’s hallmark archetypes familiar from nature have had to give way, since he has now based his expression on abstract motifs. In the works we still see strongly applied layers of paint, even if the effect is now more reductive.

The exhibition’s German title, Tapetenwechsel, literally means a change of wallpaper and refers to a new beginning, a change of scenery – and in Eek’s case to finding new ways of working. There has been a clear desire and need for change. The artist has had to put time and effort into leaving behind him other people’s expectations and his own need to be understood.

The exhibition is showing new paintings from the Tells series. The title here refers to the unintentional gestures, or tells, made by poker players, which reveal their tactics. In the works what is revealed derives from the choices made by the artist during the painting process, which the viewer can try to trace. Just as in poker, this is not just about revealing the opposing player’s cards, but also about understanding their train of thought.

“A figurative painting tells a story and an abstract painting is the story. It is like a staring competition, trying to find common ground on a wordless level. […] It is about gaining and maintaining a connection,” Eek says.

When he is working, Eek tries not to think too much and to throw himself into painting. In the new works the bright colour contrasts and the materiality of the paint pigment meet in glossy and matt layers of colour, occasionally abundantly applied, and sometimes radiantly transparent. Despite all the planning the painting ultimately comes about during the process itself, and influences are picked up from everything that surrounds the artist. The works are not, however, tied to this world, but are already playing their own game.

Marcus Eek (b. 1968 in Stockholm) lives and works in Berlin, and graduated from the Royal Institute of Art in Stockholm in 1997. Eek currently has a solo exhibition at Galleri Charlotte Lund in Stockholm, until April 22. He has taken part in numerous solo and group exhibitions in the Nordic countries and Europe, including at Galleri Örsta in Kumla, Sweden (2016), Kunstkraftwerk, Leipzig, Germany (2016), Gallen-Kallela Museum, Espoo (2014), Landskrona konsthall, Sweden (2012), Björkholmen Gallery, Stockholm (2012, 2010) and Galerie Mikael Andersen, Berlin (2012). Eek is also known as one of the curator of Berlin-based collective Black Market, which organizes exhibition happenings and events. His works are in the collections of e.g. the Swedish State and Saastamoinen Foundation in Finland.

Ruotsalaistaiteilija Marcus Eekin yksityisnäyttely nähdään Helsinki Contemporaryssa huhtikuun 7.–30. Uusissa maalauksissa Eekille tunnusomaiset, luonnosta tutut arkkityypit ovat saaneet väistyä, kun hän on rakentanut ilmaisunsa abstraktien motiivien varaan. Teoksissa nähdään edelleen voimakkaita värikerroksia, vaikka jälki on nyt pelkistetympää.

Näyttelyn saksankielinen nimi, Tapetenwechsel, tarkoittaa kirjaimellisesti tapetin vaihtoa ja viittaa uuteen alkuun, maisemanvaihdokseen – ja Eekin tapauksessa uusien työskentelytapojen löytämiseen. Muutokselle on ollut selkeä halu ja tarve. Se on vaatinut taiteilijalta aikaa ja ponnistuksia jättää taakseen toisten odotukset sekä oma tarve tulla ymmärretyksi.

Näyttelyssä nähdään uusia maalauksia sarjasta Tells. Nimi viittaa pokerin pelaajien tahattomiin eleisiin eli telleihin, jotka paljastavat pelitaktiikan. Teoksissa paljastuminen juontaa taiteilijan maalausprosessissa tekemistä valinnoista, joita katselija voi yrittää seurata. Aivan kuin pokerissa, kyse ei ole vain vastapelaajan korttien paljastumisesta vaan tämän ajatuksenjuoksun ymmärtämisestä.

”Abstrakti maalaus ei vain kerro tarinaa – se on itse tarina. Se on kuin tuijotuskilpailua, jossa yhteinen sävel yritetään löytää sanattomalla tasolla. Kyse on siis yhteyden saavuttamisesta ja sen ylläpitämisestä”, Eek kertoo.

Työskentelyssään Eek pyrkii olemaan ajattelematta liikaa ja heittäytymään maalaamiseen. Uusissa teoksissa risteävät kirkkaat värikontrastit ja maaliaineksen materiaalisuus kiiltävinä ja mattaisina, toisinaan runsaina ja joskus heleän kuulaina värikerroksina. Kaikesta suunnittelusta huolimatta maalaus syntyy lopulta prosessin itsensä aikana, ja vaikutteita tarttuu kaikkialta ympäristöstä. Teokset eivät kuitenkaan ole kiinni tässä maailmassa, vaan pelaavat jo omaa peliään.

Berliinissä asuva ja työskentelevä Marcus Eek (s. 1968 Tukholmassa) valmistui Tukholman Kuninkaallisesta taidekorkeakoulusta 1997. Eekin yksityisnäyttely on paraikaa esillä Galleri Charlotte Lundissa Tukholmassa 22.4. saakka. Hän on osallistunut lukuisiin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin Pohjoismaissa ja Euroopassa, mukaan lukien Galleri Örsta Ruotsin Kumlassa (2016), Kunstkraftwerk Leipzig Saksassa (2016), Gallen-Kallelan museo Espoossa (2014), Landskronan taidehalli Ruotsissa (2012), Björkholmen Gallery Tukholmassa (2012, 2010) ja Galleri Mikael Andersen Berliinissä (2012). Eek tunnetaan myös Berliinissä toimivan, näyttelytapahtumia järjestävän Black Market -sarjan kuraattorina. Hänen teoksiaan on mm. Ruotsin valtion ja Saastamoisen säätiön kokoelmissa.

Den svenska konstnären Marcus Eek håller en separatutställning på Helsinki Contemporary den 7–30 april. I de nya målningarna har Eeks välbekanta arketyper från naturen fått ge plats åt abstrakta motiv. De mustiga färgskikten finns dock fortfarande där trots att stilen nu är stramare.

Utställningens tyska namn, Tapetenwechsel, betyder bokstavligen tapetbyte och syftar på omstart, byte av landskap – och i Eeks fall på att finna nya sätt att arbeta. Förnyelsen är en reaktion på personliga önskningar och behov. Att lämna andras förväntningar bakom sig och försöka bli förstådd av andra har krävt konstnären på både tid och möda.

På utställningen visas nya målningar ur serien Tells. Namnet syftar på pokerspelarnas oavsiktliga gester och handlingsmönster, tells, som avslöjar deras speltaktik. I Eeks konstverk bottnar avslöjandet i de val som han gjort under målarprocessen och som betraktarna kan försöka spåra. Precis som i poker handlar det inte bara om att motspelarens kort blottas, utan om att förstå hans eller hennes sätt att tänka.

”En abstrakt målning berättar inte bara en berättelse – den är själva berättelsen. Den är som att stirra i kapp för att nå samförstånd på ett ordlöst plan. Det handlar med andra ord om att få kontakt”, berättar Eek.

I sitt konstnärliga arbete försöker Eek låta bli att tänka för mycket och i stället kasta sig in i målandet. I de nya verken möter bländande färgkontraster målarfärgens materialitet i blanka och matta, ibland massiva och ibland skirt klara färgskikt. Trots all planering uppstår målningen till sist under själva processens lopp, med influenser från hela den omgivande miljön. Men verken är inte förankrade i denna värld utan spelar redan sitt eget spel.

Marcus Eek (f. 1968 i Stockholm) utexaminerades från Kungliga konsthögskolan i Stockholm 1997. Han bor och arbetar i Berlin. Hans separatutställning på Galleri Charlotte Lund i Stockholm pågår till och med den 22 april. Eek har deltagit i talrika separat- och grupputställningar i Norden och på kontinenten, däribland Galleri Örsta i Kumla (2016), Kunstkraftwerk Leipzig (2016), Gallen-Kallela Museet i Esb0 (2014), Landskrona konsthall (2012), Björkholmen Gallery i Stockholm (2012, 2010) och Galleri Mikael Andersen i Berlin (2012). Eek är känd också som kurator för Black Market som ordnar olika konstevenemang i Berlin. Eeks verk ingår i bl.a. svenska statens och Saastamoinenstiftelsens samlingar.

Marcus Eek

Artist & Curator discussion

Artist-Curator-discussion: Marcus Eek & Mika Hannula
TAPETENWECHSEL

Mika Hannula: Let’s begin with an easy one and start smoothly. You have reached the stage where you can proudly say that you have worked almost two decades as a professional artist. After all these years, after all these shows, why painting? What’s in it for you right now?

Marcus Eek: Paintings, yes. Because it feels like it just gets more interesting the older I get. Many things I felt were important before just aren’t anymore, while others feel more and more timeless. That is where I try to boil it down to now.

MH: What things are more important? What feels more timeless? What are the things you now focus on?

ME: It’s kind of a backwards motion or logic. More like avoiding the less important things to give space for something else. To watch what is left when you take away things like expectations, or your own desire to be understood.

MH: Let’s take a trip down the memory lane – a trip back to the basics. Can you remember or choose an exhibition from the early days, that has become important for you, and why so? How do you think you have changed, or is it a broad but distinct continuity?

ME: This is an easy pick, it has to be this: Stop for a moment - Painting as presence. It was shown in Wäinö Aaltonen Museum in Turku, Finland in 2002 and then later in Arken Museum in Denmark in 2002–2003. It was really truly amazing. I got to be shown in the company of Danish artists like Tal R and John Körner, and Finnish artists Jukka Korkeila and Elina Merenmies.

At that point, I was just a few years out of art school and had moved to Berlin on a whim, and suddenly my paintings were hanging in museums. That felt both incredible and awkward. Since then, my desire to paint has not changed, but my life and thoughts on painting, of course, have. That process-based evolution will always show up on the canvas.

MH: And to continue with self-reflection. What would you say is your best exhibition so far and why so?

ME: My first solo show with Gallery Arnstedt in Sweden. It was based on a very long and intense period of studio work and it had several paintings in it that had reached a very personal expression. But I also have to mention my first show with Gallery Kalhama & Piippo in 2008.

MH: Then, lets return back to the contemporary issues. Your current on-going series is titled, as a catch-all name for it, as Tells. What does it mean or refer to? What’s its relevance to your process of painting?

ME: Tells is a word often used in poker. It means what someone does that reveal how they think. You give away a tell, a hint. I think it is relevant also in the context of painting. The painter is making a series of decisions and the viewer can follow the thought process while looking at it. And just like in poker, it is not just about the actual cards that you might be holding, but also about reflecting on how the other player is thinking. The funny thing about painting is, that at the same time I’m trying not to think too much about it and just do it.

MH: Ok, so it’s a bit like the game of staring at one another and who blinks first – or? And as in Tells, what’s the main hint that you are giving in this series to the viewer?

ME: Yes, that is a good point, staring at each other, trying to find common ground on a wordless level. Therefore, it is about gaining and maintaining a connection.

MH: Connecting the recent past with the near future: If you compare your last exhibition, Swedish Democracy, jointly with Michael Johansson at Helsinki Contemporary in 2015, with this new solo show, what’s different? How much has there been a chance in content or in direction?

ME: I was in a period where things were changing and I had multiple possible openings or directions to follow. The chance of exhibiting together with Michael was great, because I felt I could lean on him a bit while developing my new direction, which has taken a shift from figurative expression to more abstract forms. With this current show my work has found it’s form and I feel ready to turn it into solo exhibition.

MH: This returns us to the title of exhibition, the often-used German, or perhaps more precisely, Berlin style saying of Tapetenwechsel – the wish or need for a proper change, a change of the scenery and creation of new ways of working?

ME: Yes, exactly. That’s it – the duality of it: a wish and a need in motion to do something in a different manner.

MH: You mentioned the move from more figurative towards abstraction. Why – what’s the motivation? Or in other words, what’s the main difference for you between these two ways of addressing the chances and challenges of painting?

ME: For me, a figurative painting tells a story and an abstract painting is the story. And, come to think of it, it is basically so that I do love to spend time thinking about colours and contrasts and materials. Don’t forget, most painters are real nerds.

MH: Oh my, that’s news, nerds, that’s a surprise! In your process of painting, more precisely, in the work Flickr / Red (2016), what’s so nerdy here? Or on a more serious note: What’s the main color and composition challenge here? And how much of it is solved beforehand and how much in the act of doing it?

ME: It’s 50/50. I think a lot about how and why beforehand, but in the end a huge part of the painting is uncontrollable. I knew I wanted to work with the contrasts between matt red and glossy bright blue in the background and had them planned beforehand, but after that certain things just had to happen.

MH: Was this new alteration of direction difficult to achieve or to maintain? How organically or with how much struggle did you find the new terrain and domain?

ME: It has taken some time and struggle. Like trying to put up a theatre play but feeling that one important character is missing.

MH: But it certainly looks like a radical move, or?

ME: Yes I like that – it is a move that gets recognized.

MH: Moving on with another new abstract work, Suggesting Landscape (2016) what’s going on here on the level of a painting? Was this done at the beginning or closer to the end of the exhibition process?

ME: This is from the beginning of the whole trajectory. At first I didn’t know it, but it draws inspiration from a Japanese gift-wrap paper that was lying around. The small piece of paper had the colours pink and orange, black and white, and these colours sneaked into my paintings one after the other. I didn’t realise from where I got the inspiration, but when I saw the connection there were already 4 paintings on my walls with those colours. That also tells something about how I paint.

MH: In connection to the exhibition, you are also planning to publish a new book. The text is written by the British artist and curator Michael Petry. Petry will also be curating a group show in Helsinki Contemporary in June 2017, focusing on the close interplay and connection between visual art and words or texts. He has also written to your catalogue before, right? How did the collaboration come about this time?

ME: A collector of mine put us in contact again, and a publishing company in London got interested and wanted to publish it. The process is still on going and it’s not yet clear if we manage to get the book ready by the time of the Helsinki opening. The book project, in effect, provides a very nice kind of re-connection with Michael Petry who, in fact, wrote to my catalogue that was published in connection with the above mentioned show at Kalhama & Piippo back in 2008.

MH: Finally, lets engage in a game of a sort. From Petry’s new text, please select a quote that in your view most effectively puts the finger on what’s going on in your paintings right now?

ME: Yes, many different things to choose from, but well, perhaps we go with this one: “Eek has made a totally new body of work that don’t have an anchor in the real world, they simply are.”

Taiteilija & kuraattori -keskustelu

Taiteilija-kuraattori-keskustelu: Marcus Eek & Mika Hannula
TAPETENWECHSEL

Mika Hannula: Aloitetaan pehmeällä laskulla ja helpolla kysymyksellä. Voit ylpeänä sanoa työskennelleesi lähes kaksi vuosikymmentä ammattitaiteilijana. Mikä maalaustaiteessa kiehtoo juuri nyt, kaikkien näiden vuosien ja näyttelyiden jälkeen?

Marcus Eek: Niin, se tuntuu muuttuvan sitä mielenkiintoisemmaksi, mitä vanhemmaksi tulen. Aiemmin tärkeiltä tuntuneet asiat eivät tunnu siltä enää, kun taas toiset asiat tuntuvat yhä enemmän ja enemmän ajattomilta. Siitä kai tässä kaikessa on kyse.

MH: Mitkä asiat ovat muita tärkeämpiä? Mikä tuntuu ajattomalta? Mihin juuri nyt keskityt?

ME: Se on tavallaan takaperoista liikettä tai logiikkaa. Ennemminkin välttelen vähempiarvoisia asioita jättääkseni tilaa jollekin muulle. Haluan nähdä mitä jää jäljelle, kun poistaa yhtälöstä sellaisia asioita kuin ennakko-odotukset tai oman halunsa tulla ymmärretyksi.

MH: Katsotaan hetkeksi menneeseen ja palataan perusasioihin. Muistatko tai pystytkö valitsemaan urasi alkuajoilta jonkin näyttelyn, joka on sinulle tärkeä ja miksi? Mikä on mielestäsi muuttunut, vai onko urallasi havaittavissa laaja-alainen, mutta selkeä jatkumo?

ME: Helppo valinta, se on ehdottomasti Stop for a Moment – Painting as Presence. Näyttely pidettiin Wäinö Aaltosen museossa Turussa vuonna 2002 ja myöhemmin Tanskan nykytaiteen museossa ARKENissa 2002–2003. Se oli todellakin ihmeellistä. Olin hyvässä seurassa, sillä mukana olivat myös tanskalaiset taiteilijat Tal R ja John Körner sekä suomalaiset Jukka Korkeila ja Elina Merenmies.

Siihen aikaan olin vasta muutamaa vuotta aikaisemmin valmistunut taidekoulusta ja muuttanut Berliiniin hetken mielijohteesta, kun yhtäkkiä maalauksiani roikkuikin museoiden seinillä. Se tuntui yhtä aikaa uskomattomalta ja kiusalliselta. Siitä lähtien haluni maalata on pysynyt ennallaan, mutta elämäni ja ajatukseni maalaamisesta ovat tietenkin muuttuneet. Prosessiperäinen kehityskaari on aina näkyvissä kankaalla.

MH: Jatketaan itsereflektiosta. Mikä on mielestäsi paras näyttelysi tähän mennessä ja miksi?

ME: Ensimmäinen yksityisnäyttelyni galleria Arnstedt & Kullgrenissa, Ruotsissa vuonna 2001. Näyttely perustui erittäin pitkään ja intensiiviseen studiotyöskentelyjaksoon, ja siihen kuului useita maalauksia, joissa oli hyvin henkilökohtaista ilmaisua. Mutta täytyy myös mainita ensimmäinen näyttelyni Galleria Kalhama & Piipossa Helsingissä vuonna 2008.

MH: Palataan ajankohtaisiin aiheisiin. Nykyisellä sarjallasi on kaikenkattava nimi: Tells. Mitä se tarkoittaa tai mihin se viittaa? Mikä on sen merkityssuhde maalausprosessiisi?

ME: Tells viittaa sanaan, jota käytetään usein pokerissa. Se tarkoittaa merkkiä tai elettä, jolla pelaaja paljastaa tilanteensa tai ajatuksensa. Mielestäni sellaisella vihjeellä on merkitystä myös maalaustaiteen kontekstissa. Taiteilija tekee sarjan päätöksiä, ja katsoja voi seurata ajatusprosessia katsomalla teosta. Ja aivan kuten pokerissa, kyse ei ole pelkästään kädessä olevista korteista, vaan myös kanssapelaajien mielenliikkeistä. Merkillistä maalaamisessa onkin se, kuinka paljon yritän olla ajattelematta sitä ja vain maalata.

MH: Kyse on siis tavallaan kuin eräänlaisesta tuijotuskilpailusta, ensimmäisenä räpäyttänyt häviää – vai mitä? Mikä Tells-sarjassa on se kaikkein tärkein vinkki, jonka annat katsojalle?

ME: Niin, hyvä vertaus tuo tuijotuskilpailu, siinähän on kyse yhteisen maaperän etsimisestä sanattomalla tasolla, yhteyden löytämisestä ja ylläpitämisestä.

MH: Lähimenneisyys sulautuu lähitulevaisuuteen: jos vertaat tätä uutta yksityisnäyttelyäsi viimeisimpääsi, Swedish Democracyyn, jonka pidit yhdessä Michael Johanssonin kanssa Helsinki Contemporaryssa vuonna 2015, mikä on erilaista? Kuinka paljon sisältö tai suunta on muuttunut

ME: Elin tuolloin ajanjaksoa, jossa oli paljon muutosta ja liikettä, monet eri vaihtoehdot ja suunnat olivat auki. Yhteisnäyttely Michaelin kanssa oli hieno mahdollisuus, koska tunsin voivani hieman tukeutua häneen kehitellessäni uutta suuntaani, joka on kääntynyt figuratiivisesta ilmaisusta abstraktimpiin muotoihin. Nykyisessä näyttelyssäni työni on löytänyt uomansa ja tunnen olevani valmis yksityisnäyttelyyn.

MH: Siitä pääsemmekin tämän näyttelyn nimeen, useasti käytettyyn saksalaiseen, tai pikemminkin berliiniläistyyliseen, ilmaisuun Tapenwechsel. Se tarkoittaa halua tai tarvetta konkreettiseen muutokseen - ehkäpä maisemanmuutokseen tai uusien työtapojen luomiseen?

ME: Kyllä, juuri niin. Siinäpä se onkin – sen kaksijakoisuus: liikkeelle sysäävä tarve tai halu tehdä jotakin entisestä poikkeavalla tavalla.

MH: Mainitsit suunnanvaihdon figuratiivisesta ilmaisusta kohti abstraktisuutta. Miksi, mikä siihen motivoi? Tai toisin sanoin, mikä on mielestäsi tärkein ero niiden välillä maalaamisen mahdollisuuksien tai haasteiden tavoittamisessa?

ME: Figuratiivinen maalaus kertoo tarinan, kun taas abstrakti maalaus on itsessään tarina. Nyt kun tulen ajatelleeksi asiaa, oikeastaan on kyse siitä, että rakastan viettää aikaa ajattelemalla värejä ja kontrasteja ja materiaaleja. Ei pidä unohtaa, että useimmat maalarit ovat nörttejä.
MH: Todellako, vai nörttejä, aika yllättävää! Mikä maalausprosessissasi, tarkemmin ottaen teoksessa Flickr/Red (2016), oikeastaan on nörttimäistä? Tai vakavammin ottaen: mikä on teoksen tärkein värienkäytön ja asettelun haaste? Kuinka paljon näistä asioista ratkaiset etukäteen ja mitä jää itse maalausprosessiin?

ME: 50/50. Pohdin paljon toteutustapoja ja perusteluita etukäteen, mutta loppujen lopuksi valtava osa maalauksesta on kontrollin ulottumattomissa. Tiesin haluavani työskennellä mattapunaisen ja kiiltävän kirkkaansinisen välisen kontrastin kanssa, ja suunnittelin sen etukäteen, mutta sitten tiettyjen asioiden vain täytyi saada tapahtua.

MH: Oliko tämä suunnanvaihdos vaikea saavuttaa tai säilyttää? Kuinka orgaanista tai vaikeaa oli löytää uusi alue ja maaperä taiteellesi?

ME: Se on vaatinut aikaa ja kamppailua. On kuin yrittäisi kursia kasaan teatteriesitystä, josta puuttuu tärkeä roolihenkilö.

MH: Se kuitenkin vaikuttaa aika radikaalilta siirrolta, eikö vain?

ME: Kyllä, siitä juuri pidän. Se on siirto, joka huomataan.

MH: Jatketaan toisen uuden abstraktin teoksen parissa: Suggesting Landscape (2016). Mitä maalauksen tasolla on meneillään? Syntyikö tämä aivan alussa vai lähempänä näyttelyprosessin loppua?

ME: Se on aivan kehityskaaren alusta. Alkuun en ollut siitä tietoinen, mutta teos ammentaa inspiraatiotaan eräästä lojumaan jääneestä japanilaisesta lahjapaperitilkusta. Pienen paperinpalan värit olivat samat pinkit ja oranssit, mustat ja valkoiset, joka päätyivät yksitellen maalaukseen. En tajunnut alkuun inspiraationi lähdettä, mutta kun ymmärsin, mistä värit olivat peräisin, seinälläni oli jo neljä saman värimaailman ominutta maalausta. Sekin kertoo jotain tavastani maalata.

MH: Näyttelyn lisäksi suunnittelet kirjan julkaisemista. Tekstin on kirjoittanut brittiläinen taiteilija ja kuraattori Michael Petry. Kesäkuussa 2017 Petry myös kuratoi Helsinki Contemporarylle ryhmänäyttelyn, joka keskittyy visuaalisen taiteen ja sanojen tai tekstin läheiseen vuorovaikutukseen. Hän on myös aiemmin kirjoittanut näyttelysi katalogiin. Mistä yhteistyönne sai alkunsa tällä kertaa?

ME: Eräs keräilijäni järjesti meidät yhteen pitkästä aikaa ja lontoolainen kustantamo kiinnostui projektista ja halusi julkaista sen. Prosessi on vielä kesken, eikä ole selvää, saammeko kirjan valmiiksi Helsingin avajaisiin mennessä. Käytännössä kirjaprojekti tarjoaa minulle erittäin hyvän tavan yhdistää jälleen voimani Michael Petryn kanssa, joka itse asiassa kirjoitti katalogiini Kalhama & Piipon näyttelyäni varten vuonna 2008.

MH: Lopuksi pieni leikki. Valitsisitko Petryn uudesta tekstistä lainauksen, joka mielestäsi kiteyttää parhaiten maalaustesi tämänhetkisen luonteen?

ME: On monta hyvää, josta valita, mutta ehkä kuitenkin tämä: ”Eek oli luonut täysin uuden teossarjan, jolla ei ollut ankkuria reaalimaailmassa, se yksinkertaisesti vain oli.”

Exhibitions

Works