Emma Ainala's latest works originate in her observations of the surrounding world, in discussions about it and, conversely, in her personal pain. Being a woman, sexuality, human relationships and power structures, social roles, the meaning vacuum, escapism, consumerism, the effects of individualism, longing for love, fear – these are just a few of the common threads running through the plethora of Ainala’s themes.
This body of works is framed by the world of social media, which has become an essential part of communication today. Ainala equates social-media communication with real-world exchanges. We seek to make a connection with other people through it and use it for self-expression: the selected aspects of ourselves that we put on public display construct a story that also leaves many things untold. Ainala is fascinated by visual communications, an example being “statement” clothes or hairstyles that can signal membership of a group or manifest an emotional state or an attitude. This is all a kind of fantasy and a game, while also being a plane of communication that Ainala sees more as an opportunity than a threat.
At the centre of these new paintings are women, often posing defiantly and self-confidently. Growing up as a woman was already a subject of Ainala’s previous works, but this time she focuses on relationships between women and on a sense of community, on myths related to womanhood and sexuality, on restrictions, ideals and taboos, on the phenomenon of “slut shaming”, and on the male gaze. Her sources of inspiration have been selfie photos taken by women and the community that has arisen around them, in which the women comment on each other’s pictures and encourage each other. The women do not compete with each other, but provide mutual support. This selfie culture has also faced criticism and stirred up misogyny – women who celebrate themselves and their own sexuality are seen as attention-seeking, dangerous or narcissistic.
Posing for the camera can also be a performance. The clown – one particular archetype of performance – appears in two of Ainala’s works. Some of the women in the paintings are also hiding behind a mask – they are on display, but via a role. Being on display is one kind of artisthood; a public persona is moulded out of the self, but where does the performance end – or does it end at all?
Ainala’s paintings are a form of visual fun, a jungle of symbols, figures and elements. It is impossible to get a coherent impression of a painting all in one go, as more new details are constantly emerging. Besides online images, Ainala quotes from the films and toys of her childhood, from games, and from art history. Her works are like kaleidoscopes, highly multi-dimensional, both visually and in their content. She is intrigued by the idea of convolutedness – of how things can be viewed from many different angles, instead of acceding to the pressure to package and squeeze them into some easily understandable form. A painting arises out of the subconscious, the unconscious, providing support for Ainala’s occasionally paradoxical or contradictory subject matter.
Ainala has frequently positioned object assemblages alongside her paintings, but on this occasion, the subjects of the paintings get their continuation in ceramic sculptures. One particular issue that emerges through them is consumerism, which is touched on in the paintings, too. The pastel-toned trainers, hamburgers and pizza slices underscore the attractiveness of the objects with their overstated cuteness.
Emma Ainala (b. 1989, Helsinki) lives and works in Savonlinna. She graduated from the Academy of Fine Arts, Helsinki, in 2013 and has been actively taking part in exhibitions ever since. Ainala was invited to hold her first solo museum show at Mikkeli Art Museum in 2017, and an extensive exhibition at Jyväskylä Art Museum is scheduled for 2019. This year, she received an invitation to the tradition-steeped Spring Exhibition at Kunsthal Charlotteborg in Copenhagen. Her works are represented, for instance, in the Saastamoinen Foundation, Henna and Pertti Niemistö Art Foundation and Mikkeli Art Museum collections. Soft Hardcore is Ainala’s third appearance at Helsinki Contemporary.
Helsinki Contemporaryssa marraskuussa nähtävän Emma Ainalan Soft Hardcore -soolonäyttelyn maalausten ja keramiikkaveistosten lähtökohtina ovat olleet hänen havaintonsa ympäröivästä maailmasta, sen ympärillä käytävästä keskustelusta ja toisaalta henkilökohtaisesta kipuilusta. Naiseus, seksuaalisuus, ihmissuhteet ja valta-asetelmat, sosiaaliset roolit, merkitystyhjiö, eskapismi, konsumerismi, individualismin vaikutukset, rakkauden kaipuu, pelko – nämä ovat muutamia juonteita Ainalan aiheiden runsaudessa.
Teoskokonaisuuden kehyksen muodostaa sosiaalisen median maailma, josta on tullut olennainen osa kommunikaatiotamme. Ainala asettaa somekommunikaation samalle viivalle reaalimaailman vuorovaikutuksen kanssa. Haemme sen kautta yhteyttä toisiimme ja käytämme sitä itseilmaisuun: valikoimalla, mitä itsestämme asetamme julki, rakennamme tarinaa, josta jätämme myös monia asioita kertomatta. Visuaalinen viestintä kiehtoo Ainalaa, esimerkkinä ”statement”-vaatteet tai -hiustyylit jotka voivat viestiä ryhmään kuulumista tai ilmentää tunnetilaa tai asennetta. Tämä kaikki on eräänlaista fantasiaa ja leikkiä, mutta samalla kommunikaation taso, jonka taiteilija näkee ennemmin mahdollisuutena kuin uhkana.
Uusien maalausten keskiössä ovat naiset, usein uhmakkaasti ja itsevarmasti poseeraavina. Naiseksi kasvaminen on tuttu aihe Ainalan teoksissa, nyt hän keskittyy naisten välisiin suhteisiin ja yhteisöllisyyteen, naiseuteen ja seksuaalisuuteen liitettyihin myytteihin, rajoitteisiin, ideaaleihin ja tabuihin, ”slut-shaming” -ilmiöön ja miehiseen katseeseen. Innoituksen lähteenä ovat olleet naisten ottamat selfiekuvat ja niiden ympärille syntynyt yhteisöllisyys, jossa naiset kommentoivat toistensa kuvia ja kannustavat toisiaan. Tätä selfiekulttuuria on myös kritisoitu ja se on nostattanut misogyniaa – itseään ja omaa seksuaalisuuttaan juhlistavat naiset koetaan huomionhakuisina, vaarallisina tai narsistisina.
Kameran edessä poseeraaminen voi olla myös performanssia. Klovni, performanssin tietynlainen arkkityyppi, esiintyykin kahdessa Ainalan teoksessa. Osa maalausten naisista myös piiloutuu maskin taakse – esillä ollaan roolin kautta. Esilläolo on eräänlaista taiteilijuutta; itsestä muokataan julkinen minä, mutta mihin esiintyminen päättyy – vai päättyykö lainkaan?
Ainalan maalaukset ovat visuaalista ilottelua, symbolien, hahmojen ja elementtien viidakko: taiteilija lainaa nettikuvaston lisäksi lapsuuden elokuvista ja leluista, peleistä ja taidehistoriasta. Teokset ovat kuin kaleidoskooppeja, visuaalisesti ja sisällöllisesti hyvin moniulotteisia. Ainalaa kiehtookin ajatus rönsyilevyydestä – siitä, miten asioita voi tarkastella monenlaisista eri näkökulmista sen sijaan, että noudattaisimme painetta paketoida ja litistää ne helposti ymmärrettävän muotoon. Maalaus nousee alitajunnasta, tiedostamattomasta, ja se tukee Ainalan välillä paradoksaalisia tai ristiriitaisia aiheita.
Maalausten rinnalle Ainala on usein asettanut esinekoosteita. Soft Hardcore -näyttelyssä maalausten aiheet saavat ensimmäistä kertaa jatkoa keramiikkaveistoksissa. Niiden kautta nousevat esiin konsumerismin kysymykset, joita maalauksissakin sivutaan. Pastellisävyiset tennarit, hampurilaiset ja pizzapalat alleviivaavat esineiden houkuttelevuutta ylitseampuvalla söpöydellään.
Emma Ainala (s. 1989, Helsinki) asuu ja työskentelee Savonlinnassa. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2013 ja on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin siitä lähtien. Ainalan ensimmäinen museoyksityisnäyttely nähtiin Mikkelin taidemuseossa jo vuonna 2017, ja vuonna 2019 tulossa on laaja yksityisnäyttely Jyväskylän taidemuseoon. Keväällä 2018 Ainala sai kutsun perinteikkääseen Spring Exhibition -näyttelyyn Kunsthal Charlotteborgiin Kööpenhaminaan. Hänen teoksiaan on edustettuna mm. Saastamoisen säätiön, Henna ja Pertti Niemistön säätiön ja Mikkelin taidemuseon kokoelmissa.
Soft Hardcore on taiteilijan kolmas esiintyminen Helsinki Contemporaryssa.
Emma Ainala har i sina nya verk utgått från sina iakttagelser av omvärlden och diskussionen om den men också från sin personliga våndor. Kvinnlighet, sexualitet, människorelationer och maktkonstellationer, sociala roller, meningslöshet, eskapism, konsumism, individualismens effekter, kärlekslängtan, rädsla – se där några teman i Ainalas ymnighetshorn.
Verken inramas av de sociala mediernas värld som kommit att bli en betydande del av den mänskliga kommunikationen idag. Ainala ställer kommunikationen på sociala medier jämsides med umgänge i den reella världen. Den är ett sätt att söka kontakt med andra människor och vi använder den för självuttryck: genom att välja vad vi visar offentligt av oss själva bygger vi en berättelse där vi också undanhåller mycket. Visuell kommunikation fascinerar Ainala. Exempelvis s.k. statementplagg och -frisyrer kan signalera tillhörighet till någon viss grupp eller uttrycka en känsla eller en attityd. Allt det är ett slags fantasi och lek, men samtidigt ett kommunikationsplan som Ainala själv ser som en möjlighet snarare än ett hot.
I de nya målningarnas centrum står kvinnor, ofta trotsigt och självsäkert poserande. Att växa till kvinna har redan tidigare varit ett motiv i Ainalas verk. Den här gången fokuserar hon på kvinnliga relationer och kvinnlig socialitet, myter, begränsningar, ideal och tabun kring kvinnlighet och sexualitet, fenomenet
”slut-shaming” och den manliga blicken. Inspirationskällor har varit kvinnors selfier och den sociala gemenskap som vuxit fram kring dem där kvinnor kommenterar varandras bilder och sporrar varandra. Kvinnor konkurrerar inte med utan stöder varandra. Detta slags selfiekultur har också mött kritik och framkallat misogyni – kvinnor som hyllar sig själv och sin sexualitet upplevs som exhibitionister, farliga eller narcissistiska.
Att posera framför kameran kan också vara en performance. Clownen, ett slags arketyp inom performance, förekommer i två av Ainalas verk. En del av kvinnorna på målningarna döljer sig bakom en mask – de framträder via en roll. Att vara synlig är ett slags konstnärskap: den egna personligheten formas till ett offentligt jag, men var slutar föreställningen – eller slutar den alls?
Ainalas målningar är ett slags visuellt gyckelspel, en djungel av symboler, gestalter och element. Det är omöjligt att på en gång ta till sig allt i en målning, nya detaljer dyker hela tiden upp. Konstnären lånar förutom från webbens bildflöde också från barndomens filmer, leksaker och spel och från konsthistorien. Verken är ett slags kalejdoskop, visuellt och innehållsligt utpräglat mångdimensionella. Ainala fascineras just av bångstyrig mångfald – av hur vi kan betrakta saker och ting ur många olika synvinklar i stället för att ge efter för trycket att paketera och platta till dem i en lättillgänglig form. Målningarna växer fram ur det undermedvetna, det omedvetna, vilket stöder Ainalas tidvis paradoxala eller motstridiga motiv.
Ofta ställer Ainala en samling föremål bredvid sina målningar, men den här gången fortsätter målningarnas motiv i form av keramiska skulpturer. De lyfter särskilt fram frågor om konsumism som även målningarna tangerar. Tennisskor i pastellfärger, hamburgare och pizzabitar understryker föremålens lockande kraft med överdriven gullighet.
Emma Ainala (f. 1989 i Helsingfors) bor och arbetar i Nyslott. Hon utexaminerades från Bildkonstakademin 2013 och har aktivt deltagit i utställningar sedan dess. Ainala inbjöds redan 2017 att hålla sin första egna museiutställning på S:t Michels konstmuseum, och 2019 håller hon en stor utställning på Jyväskylä konstmuseum. Ainala har i år inbjudits att delta i den traditionsrika utställningen Spring Exhibition på Kunsthal Charlottenborg i Köpenhamn. Hennes verk är representerade i bl.a. Saastamoinenstiftelsens, Henna och Pertti Niemistös stiftelses och S:t Michels konstmuseums samlingar. Soft Hardcore är Ainalas tredje framträdande på Helsinki Contemporary.
Share this exhibition