Shore to Shore
4.9.-27.9.2020

This September, Miikka Vaskola’s Shore to Shore exhibition brings new paintings and sculptures to Helsinki Contemporary. The paintings, made in earthy tones on canvas, occupy the middle ground between abstract and figurative, exploring the limits of our perception. The artist’s gaze sweeps from a universal to a microcosm scale, outside of time and space.

The title of the exhibition, Shore to Shore, refers very concretely to the two islands between which Vaskola divided his time while working on the exhibition paintings, but also to “the way the light travels from a star to the eye”. For Vaskola, painting is a platform and a possibility for investigating something new, a way of seeking answers and of trying to understand.

The body of works now on display consists of several series. One new series in this exhibition is a set of collages that Vaskola has assembled out of fragments of his old works. In the plant still lifes and shiny metal vases in the collage works we can detect echoes of early art history and imagery from the Byzantine era, something that also recurs in Vaskola’s sculptures made out of combinations of wood, epoxy and plaster.

In both their materials and form language, the works oscillate between the organic that draws its strength from nature and the cultural. The works in Shore to Shore are simultaneously present here and now, in the past, and the future, while the silent dialogue between the different series of works in the exhibition space prompts thoughts of the structure of the universe and of our own place in it.

One distinct series here is constituted by the Screen Paintings, which contemplate the limits of perception and of our capacity for observation. Underlying them is a presence that we can sense, but not quite see, and which our gaze fractionally fails to reach.

Miikka Vaskola (b. 1975) is known for paintings combining abstract landscapes with figurative elements. His works have been in group and solo exhibitions in Finland and abroad, most recently including Berg Contemporary in Iceland, the Hydra School Projects on the island of Hydra in Greece, and EMMA – Espoo Museum of Modern Art. He had an extensive retrospective exhibition at Turku Art Museum in 2016. In 2021, Vaskola’s works will be in the Embrace group exhibition curated by Mika Hannula at the Akureyri Art Museum, Iceland, in January and at Norrtälje Konsthall, Sweden, in February. Vaskola’s works are in important private and public collections, including Helsinki Art Museum, HAM, Turku Art Museum, Museum of Contemporary Art Kiasma, EMMA – Espoo Museum of Modern Art, the Heino Art Foundation collection and Wihuri Foundation Art Collection.

You can learn more about the backgrounds of the exhibition in a discussion in Finnish between the artist and curator Mika Hannula on Helsinki Contemporary's podcast. 

Miikka Vaskolan yksityisnäyttely Shore to Shore tuo syyskuussa Helsinki Contemporaryyn uusia maalauksia ja veistoksia. Maanläheisin sävyin kankaille toteutetut maalaukset liikkuvat abstraktin ja esittävän välillä ja tutkivat havainnointikykymme rajoja. Taiteilijan katse liikkuu universumin mittakaavasta mikrokosmokseen, ajan ja avaruuden tuolle puolen.

Näyttelyn nimi Shore to Shore viittaa hyvin konkreettisesti kahteen eri saareen, joiden välillä taiteilija on jakanut aikansa työskennellessään näyttelyn teosten parissa, mutta myös siihen, ”miten valo kulkee tähdestä silmään”. Maalaus on Vaskolalle alusta ja mahdollisuus uuden tutkimiselle, tapa etsiä vastauksia ja pyrkiä ymmärtämään.

Nyt nähtävä kokonaisuus koostuu useasta sarjasta teoksia. Uutena sarjana näyttelyssä nähdään kollaaseja, jotka taiteilija on koostanut vanhojen teostensa kappaleista. Kollaasiteosten kasviasetelmissa ja metallinhohtoisissa ruukuissa voi tuntea muistumia varhaiseen taiteen historiaan ja Bysantin ajan kuvastoon, joka toistuu myös Vaskolan puun, epoksin ja kipsin yhdistelmin toteutetuissa veistoksissa.

Teokset liikkuvat orgaanisen, luonnosta ammentavan ja kulttuurisen välillä niin materiaaleissaan kuin muotokielessään. Shore to Shore -näyttelyn teokset ovat yhtäaikaisesti läsnä tässä ja nyt, menneessä ja tulevassa, teossarjojen hiljainen vuoropuhelu näyttelytilassa saa pohtimaan kaikkeuden rakennetta ja omaa paikkaamme siinä.

Oman sarjansa näyttelykokonaisuudessa muodostavat havaitsemista ja havainnointikykymme rajallisuutta pohtivat ”suojamaalaukset”, nimeltään Screen Paintings, joiden takana on jotain, jonka läsnäolon voi aistia, mutta ei aivan nähdä, johon katseemme juuri ei ylety.

Miikka Vaskola (s. 1975) tunnetaan maalauksistaan, joissa yhdistyvät abstraktit maisemat ja figuratiiviset elementit. Vaskolan teoksia on nähty ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä Suomessa ja kansainvälisesti, viimeisimpänä mm. Berg Contemporaryssa Islannissa, Kreikassa Hydran saaren Hydra School Projects -kokonaisuudessa ja EMMA – Espoon modernin taiteen museossa. Hänen laaja retrospektiivinen näyttelynsä nähtiin Turun taidemuseossa 2016. Vuonna 2021 Vaskolan teoksia tullaan näkemään Mika Hannulan kuratoimassa Embrace-ryhmänäyttelyssä, tammikuussa Akureyri Art Museumissa Islannissa ja helmikuussa Norrtälje Konsthallissa Ruotsissa. Vaskolan teoksia löytyy merkittävistä yksityisistä ja julkisista kokoelmista, mukaan lukien HAM Helsingin taidemuseo, Turun taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Heinon taidesäätiön kokoelma ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelma.

Näyttelyn taustoihin voi tutustua taiteilijan ja kuraattori Mika Hannulan välisessä keskustelussa Helsinki Contemporaryn podcastissa.

Utställningen Shore to Shore på Helsinki Contemporary i september visar nya målningar och skulpturer av Miikka Vaskola. Målningarna i jordnära nyanser på duk rör sig mellan det abstrakta och det föreställande och utforskar gränserna för vår iakttagelseförmåga. Vaskolas blick fångar intryck i olika skalor, från universum till mikrokosmos, bortom tid och rum.

Utställningens titel Shore to Shore refererar högst konkret till de två öar där konstnären vistades då han gjorde utställningsverken, men också till ”hur ljuset går från stjärnan in i ögat”. För Miikka Vaskola är måleriet en plattform, en möjlighet till att utforska någonting nytt, ett sätt att söka svar och försöka förstå. 

Utställningen består av flera verkserier. Där ingår en helt ny serie collage som består av stycken av Vaskolas tidigare verk. Collageverkens växtstilleben och metalliskt skimrande krukor väcker associationer till tidig konst och bysantinsk bildtradition, något som går igen även i hans skulpturer av trä, epoxi och gips.

Både vad gäller material och formspråk rör sig verken mellan å ena sidan det organiska och naturinspirerade, å andra sidan det kulturbaserade. De är samtidigt närvarande här och nu, i det förflutna och i framtiden. Den lågmälda dialogen mellan verkserierna väcker tankar om världsalltets konstitution och vår plats i den.

Screen Paintings, en serie ”skyddsmålningar” med någonting förnimbart men likväl knappt synbart bakom sig bildar en egen serie som dryftar iakttagandet och gränserna för vår iakttagelseförmåga.

Miikka Vaskola (f. 1975) är känd för sina målningar som förenar abstrakta landskap med figurativa element. Hans verk har visats på grupp- och separatutställningar både i Finland och utomlands, senast bl.a. på Berg Contemporary i Island, inom utställningskonceptet Hydra School Projects på ön Hydra i Grekland samt på EMMA – Esbo moderna konstmuseum. År 2016 visades en bred retrospektiv utställning av hans verk på Åbo konstmuseum. År 2021 ska Vaskola delta i grupputställningen Embrace som i januari visas på Akureyri Art Museum i Island och i februari på Norrtälje Konsthall i Sverige. Kurator för den utställningen är Mika Hannula. Vaskolas verk ingår i betydande privata och offentliga samlingar, däribland Helsingfors konstmuseum HAMs, Åbo konstmuseums, Museet för nutidskonst Kiasmas, EMMA - Esbo moderna konstmuseums, Heinos konststiftelses samt Jenny och Antti Wihuris fonds konstsamling.

MIIKKA VASKOLA
SHORE TO SHORE
 
4.–27.9.2020
 

Shore to Shore, because I have worked on the exhibition on two islands (Lauttasaari – landesaari, or cottage island), and endlessly gone back and forth between them. The title also links to Jason Molina’s song Shore to Shore, which has been heavily present on my playlist.

And also to the way light travels from star to eye. And light understood as a quantity, a photon; a particle of light that is a carrier particle in an electromagnetic interaction.

Some facts, as background. According to the standard model of particle physics, photons generate all electrical and magnetic fields, and are themselves a product of the requirement for space-time symmetry. Scientific experiments have indicated that a human being is capable of sensing the vanishingly small amount of energy sent out by a single photon, even if it does not induce a normal light response in the brain.

 

* * *

 

A beautiful thought: “painting as a finding-place not a hiding place.” Quoted and modified from the author Jeanette Winterson. It’s about seeking, not hiding.

 

* * *

 

Time and temporality. Thinking of time, we exist and we live as if in a cube. We are close and distant, all times exist simultaneously. As if we were approaching the issue from many different directions at once. Possibly.

 

* * *

 

There are lots of different series of paintings in the exhibition. One of them is special and new: screen paintings, painted on window screens, typically showing a rural landscape or traditional still life. They are made directly onto a protective mesh surface, carefully and meticulously, removing the paint from the holes so that air can pass through. The end result is a special effect, since the protective mesh prevents the eye from focusing behind the image, the gaze stays on the surface – at the same time, protecting what is inside, so that from the outside there is only a limited possibility of seeing inside.

* * *

 

Screen paintings are usually made directly onto screens fitted to windows. This mode of painting is a form of folk art that originally comes from Baltimore, Maryland, from immigrant-worker districts. It was developed by a Czech immigrant William Oktavec at the start of the 20th century. The function of the painting was to prevent intrusive sunlight getting into the room.

 

* * *

 

This style of painting is also known in Japan. There they use the term byōbu, which literally means “protection from wind”. It refers to their local use for blocking currents of air and drafts. In the screen paintings in the exhibition the wind, as it were, comes from behind, from within the landscape – from where the gaze and the eye cannot reach, have no access.

 

* * *

 

The concept of “instar” refers to a phase in biological development, and is found in the US writer and activist Rebecca Solnit’s book A Field Guide to Getting Lost. The idea of perpetual, continual change, which is a moulting, a metamorphosis, a cycle.

An instar is both/and. It is heavenly and homespun, something exceptionally fine and at the same time horrifying – and perhaps change, the state we are in, is actually like a buried star. Not so long ago, a massive cluster of stars was newly identified, as if buried behind vast clouds. What is most important, it moves and changes position, being at once near and far.

The concept is also linked to the world of insects; to the way the environment and changes in the environment affect living beings. And correspondingly to the way the different working environments have influenced the works, bringing new materials and new colours with them.

 

* * *

 

About  the sculptures. A friend urged, advised me to experiment, to see what comes up and what happens.

 

* * *

 

About the paintings. One thing we can say is that they have mainly been made outdoors.

And that the whole thing, the series of actions and the exhibition, is linked to looking to the sky. To the way that when you look into something, you are seeing into events from 1.2 light years ago, but when you look a bit to one side, you are seeing 4 million light years ago. So that means you can see a star that may no longer exist…

So, as an idea, it is the same as if you were standing on a hill in Helsinki and looking towards Herttoniemi and seeing what the place was like, for instance, in the 1970s, but if you change direction and look towards the city centre, you see what it was like in the 18th century. An idea of how all histories overlap each other, how all histories can be seen at the same time. Or, in another situation again, it is as if you were walking around a big museum, and looking at a painting from the 14th century, and then, when you turn your head, you are facing a sculpture that takes you into the time 4,400 BCE.

 

MIIKKA VASKOLA
SHORE TO SHORE

4.–27.9.2020

  

Shore to Shore, koska olen työskennellyt näyttelyn kanssa kahdella saarella (Lauttasaari – landesaari), ja mennyt eestaas niiden väliä rutkasti. Nimi liittyy myös Jason Molinan kappaleeseen Shore to Shore, joka on ollut soittolistallani vahvasti mukana.

Kuten siihen, miten valo kulkee tähdestä silmään. Ja valo ymmärrettynä määreenä fotoni; valohiukkanen, joka on sähkömagneettisen vuorovaikutuksen välittäjähiukkanen.

Hieman faktaa, taustaksi. Hiukkasfysiikan standardimallin mukaan fotonit tuottavat kaikki sähkö- ja magneettikentät, ja ovat itse tulosta avaruusajan symmetrian vaatimuksesta. Tieteellisessä kokeissa on saatu viitteitä siitä, että ihminen kykenee aistimaan yhden ainoan fotonin lähettämää häviävän pientä energiaa, vaikka se ei synnytäkään aivoissa normaalia valoaistimusta.

 

*      *      *

 

Kaunis ajatus: painting as a finding place, not as a hiding place. Lainattu ja modifioitu kirjailija Jeanette Wintersonilta. Kyse on etsimisestä, ei piiloutumisesta.

 

*      *      *

 

Aika ja ajallisuus. Aikaa ajatellen olemme, elämme kuin kuutiossa. Olemme läheisiä ja etäisiä, kaikki ajat ovat olemassa samanaikaisesti. Ikään kuin lähestyisimme asiaa monista eri suunnista yhtäaikaisesti. Mahdollisesti.

 

*      *      *

 

Maalauksia on näyttelyssä esillä monta erilaista sarjaa. Yksi näistä on erityinen ja uusi: suojamaalaukset. Englanniksi kyse on termistä screenpaintings, jotka tyypillisesti esittivät maalaismaisemaa tai perinteisiä asetelmia. Ne tehdään suoraan suojaavalle verkkopinnalle, huolellisesti ja tarkkaan siten, että suojapinnan rei’istä poistetaan maali, jotta ilma pääsee kulkemaan sen lävitse. Lopputuloksena erikoinen efekti, sillä verkkomainen suojamateriaali estää silmää fokusoimasta kuvan taakse, katse jää pinnalle – samalla suojaten sisällä olevia siten, että ulkoapäin on vain rajallinen mahdollisuus nähdä sisälle.

 

*      *      *

 

Suojamaalaukset on tavanomaisesti tehty suoraan ikkunaan asetettuihin verkkosuojiin. Maalaustapa on kansantaidetta, joka on lähtöisin Baltimoresta, Marylandista, maahanmuuttajataustaisista työläiskaupunginosista. Sen kehitti tšekkiläinen maahanmuuttaja William Oktavec 1900-luvun alussa. Maalauksen funktiona oli estää häiritsevän auringonvalon tuleminen sisätiloihin.

  

*      *      *

Maalaustyyli on tunnettu myös Japanissa. Siellä on käytössä termi "byōbu", joka sananmukaisesti tarkoittaa tuulen suojaa. Se viittaa niiden paikallisiin tarkoituksiin tuulen virtausten ja vedon estämiseksi. Näissä näyttelyssä olevissa suojamaalauksissa tuulee ikään kuin siellä takana, siellä sisällä maisemassa – siellä minne katse ja silmä ei ylety, pääse.

 


 

*      *      *

  

Käsite nimeltään Instar, siis biologinen kehitysvaihe, joka löytyy Rebekka Solnitin kirjasta Field Guide to Getting Lost. Ajatus alituisesta, jatkuvasta muutoksesta, joka on nahan luontia, muodon muutosta, kiertokulkua.

Instar on sekä-että. Se on taivaallinen ja kotikutoinen, jotakin erinomaisen hienoa ja samalla hirvittävää – ja ehkä muutos, tila jossa olemme onkin kuin se haudattu tähti. Ei niin kauan sitten vasta tunnistettu massiivinen tähtiryhmä, joka on ikään kuin haudattu valtavien pilvien taakse. Mikä merkittävintä, se liikkuu ja vaihtaa paikkaansa, ollen yhtä aikaa lähellä ja kaukana.

Käsite liittyy myös hyönteismaailmaan; siihen miten ympäristö ja ympäristön muutokset vaikuttavat olioihin. Ja vastaavasti miten eri työympäristöt ovat vaikuttaneet teoksiin, tuoden mukaan uusia materiaaleja ja uusia värejä.

 

*      *      *

 

Veistoksista. Eräs ystäväni kehotti, neuvoi minua kokeilemaan, katsomaan mitä syntyy ja tapahtuu.

 

 *      *      *

 

Maalauksista. Sen voi sanoa, että ne on tehty pääasiallisesti ulkona.

Ja sen, että koko juttu, tekojen sarja ja näyttely liittyy taivaalle katseluun. Siihen, että kun katsoo johonkin niin näkee 1.2 valovuoden takaisin tapahtumiin, mutta kun katsoo hieman sivuun, näkeekin 4 miljoonaa valovuotta taaksepäin. Eli voi siis nähdä tähden, jota ei enää ehkä olekaan …

Ajatuksena siis sama kuin seisoisi kukkulalla Helsingissä ja katsoisi Herttoniemeen päin ja näkisi millainen paikka se oli vaikka 1970-luvulla mutta jos vaihtaa suuntaa ja katsookin keskustaan, näkee millainen se oli 1700-luvulla. Ajatus siitä miten kaikki historiat ovat keskenään limittäin, miten kaikki historiat on nähtävissä samaan aikaan. Eli taas toisessa tilanteessa se on kuin kävelisi isossa museossa, katsot maalausta 1300-luvulta, ja kun käännät päätä, kohtaat veistoksen joka vie sinut aikaan 4 400 eaa. 

X