Leena Nion työskentelyä ohjaavat maalaamisen ja katsomisen nautinto. Tämä näkyy antautumisessa värien, yksityiskohtien ja toisiinsa kietoutuvien siveltimenvetojen valtaan. Hän leikittelee teoksissaan peittämisen ja paljastamisen, henkilökohtaisen ja yleisen, sekä erilaisten tekstuurien välisillä jännitteillä.

Nion uuden näyttelyn teokset kuvaavat elävästä elämästä rajattuja asetelmia. Useissa teoksissa pyykkikori toimii alustana näille arjen asetelmille. Pyykkikori on esine, joka on harvemmin esillä, mutta se on silti asia, josta voi löytää kauneutta, pehmeyttä ja sävyjä. Teoksissa ihmiset ovat läsnä heidän vaatteidensa kautta, joko tiukasti rajattuina fragmentteina tai pyykin muodossa.

Esittävän ja abstraktin rajalla liikkuvat teokset ovat monella tapaa kerrostuneita. Keskeinen elementti teoksissa on se, mitä on edessä ja mitä takana. Monessa maalauksessa katsojalle tarjotaan kirjaimellisesti kurkistusaukkoja. Teokset kuvaavat näin elämän kahta tasoa: julkista pintaa, ja yksityistä sisusta, jonka näkevät vain meille läheisimmät. Vaatteet, erityisesti pehmeät ja muhkeat neuleet, toimivat maalauksissa myös kuin pehmeänä suojakilpenä ihmisen ja maailman välissä.

Kerrostuneisuuden lisäksi teoksissa toistuu ajatus yhteen nivoutumisesta. Kuin palmikkoon kerätyt hiukset tai villalankaan kieputetut kuidut, Nion tarkoissa ja taidokkaissa maalauksissa erilaiset elementit kietoutuvat yhteen ja rinnastuvat visuaalisesti toisiinsa. Tämä moninainen yhteen kietoutuminen johdattelee katsojaa pohtimaan, miten erilaiset esineet, ihmiset ja olennot kietoutuvat elämissämme yhteen.

Nion teokset tuntuvat esittävän kysymyksen, millaisista sommitelmista elämämme muodostuu. Pyykkikorin rakenteen voi ajatella luovan yhdenlaisen kehyksen näille jatkuvassa muutoksessa olevalle sommitelmalle. Koreissa vaihtuvat vaatteet ovat kuin muuttuva näytelmä, prosessi, jota voimme seurata sivusta.

Leena Nios konstnärliga arbete styrs av nöjet i att måla och att se. Detta kan ses i det att hon helhjärtat ger sig i färgernas, detaljernas och de sammanflätade penseldragens våld. I sina verk leker hon med spänningarna mellan täckande och friläggande, det personliga och det allmänna samt olika slags texturer.

Verken på Nios nya utställning visar avgränsade bilder ur levande livet. I flera verken fungerar tvättkorgen som underlag för de vardagliga scenerna. Tvättkorgen är ett föremål som sällan visas upp, men det är ändå en sak där man kan hitta skönhet, mjukhet och nyanser. I verken är människorna närvarande genom sina kläder, antingen som hårt avgränsade fragment eller i form av tvätt.

Verken som rör sig på gränsen mellan det föreställande och det abstrakta är skiktade på många sätt. Det centrala elementet i verken är det som ligger framför och det som ligger bakom. I många målningar erbjuds betraktaren bokstavligen olika titthål. Verken skildrar livets två nivåer: den offentliga ytan och den privata kärnan som bara våra allra närmaste ser. Kläderna, speciellt stora och mjuka stickade plagg, fungerar på målningarna även som ett mjukt skydd mellan människan och världen.

I verken återkommer, förutom skiktningarna, idén om sammanflätning. Liksom hår samlat i en fläta eller yllegarnets hoptvinnade fibrer är de olika elementen sammanflätade och visuellt jämförbara med varandra i Nios exakta och skickligt utförda målningar. Den här mångsidiga sammanflätningen får betraktaren att fundera över hur olika föremål, människor och varelser flätas samman i våra liv.

Nios verk tycks ställa frågan om vilka slags kompositioner våra liv ger upphov till. Man kan tänka på tvättkorgens struktur som en sorts kreativ ram för dessa ständigt föränderliga kompositioner. De kläder som byts ut i korgarna är som ett föränderligt skådespel, en process som vi kan följa från sidan.