Oneness of Purpose
6.9.-29.9.2019

In September, Jukka Korkeila’s much-awaited solo show Oneness of Purpose will fill Helsinki Contemporary with new paintings and an installation made out of glowing golden foil. The exhibition will divide the gallery space into two parts that serve as emblems for this world and the next, and for the two together. The paintings seen in the different spaces will constitute their own integrated wholes, with the viewing experience taking on its own distinct form in each setting.

With his new works Korkeila urges viewers to experience light and oneness, instead of seeking out differences and distinctions. “Everything starts from light,” he says. “Oneness of Purpose – the purpose of oneness – is linked to the idea of a network that embraces the whole of humanity, of which we are all a part and connected with each other. We are all each other’s brothers and sisters. We are drops in the communal ocean, where we are at one with the primordial energy from which we have come, and which in our culture is called God.”

The fluttering flag on the invitation and in the exhibition itself leads viewers into the show’s themes. It combines two symbols that are filled with meaning: the Orthodox cross and the rainbow flag, which perhaps send out messages that can be seen as mutually antagonistic, but underlying both is the message of love and acceptance. 

“My aim is to reduce anxiety and to heal wounds in both camps, and to open up a constructive, loving discussion about issues that affect all of us: as complex entities we are a mixture, none of us is purely and exclusively homosexual or heterosexual, a man or a woman, rather we are a mix of different attributes, which serve as elements of the multiplicity that arises somewhere between all the different alternatives.”

Jukka Korkeila is one of Finland’s foremost painters, who each year takes part in exhibitions abroad. He lives and works in Helsinki, Berlin and Oberhessen. Korkeila represented Finland at the São Paulo Art Biennial in 2004 and participated in the Prague Biennale in 2003 and 2007. In 2014, he participated in the Bienal del Fin del Mundo at Mar del Plata, Argentina. Korkeila has had solo exhibitions at Moderna Museet, Stockholm, and the Nordic Watercolour Museum in Skärhamn, Sweden. He has participated widely in exhibitions around Europe and his works are in all the main Nordic collections.In 2014–15, Korkeila participated in the 4th Biennial of the End of the World in Mar del Plata, Argentina and, in 2017–18, in the extensive retrospective exhibition Pleasure at Helsinki Art Museum, HAM, and the Serlachius Museums in Mänttä. In 2018, Korkeila was included in the LucTuymans-curated Sanguine/Bloedrood exhibition at M HKA – Museum of Contemporary Art Antwerp. In summer 2019, Korkeila and Markus Karger co-curated the extensive international In Situ exhibition in Hirzenhain and Gedern, Oberhessen, near Frankfurt am Main.

Thank you to Markus Karger, as well as to the Arts Promotion Center Finland and Greta and William Lehtinen foundation for supporting the artist's work.

Jukka Korkeilan odotettu yksityisnäyttely Oneness of Purpose täyttää syyskuussa Helsinki Contemporaryn uusilla maalauksilla ja kullanhohtoisella foliolla toteutetulla installaatiolla. Näyttely jakaa galleriatilan kahteen osaan, jotka rinnastuvat tämän- ja tuonpuoleisiin maailmoihin ja niiden yhteyteen. Eri tiloissa nähtävät maalaukset muodostavat omat kokonaisuutensa, ja katsomisen kokemus muotoutuu omanlaisekseen kussakin ympäristössä.

Korkeila kehottaa uusien teostensa kautta katsojaa valon ja yhteyden kokemiseen erojen ja eroavaisuuksien hakemisen sijaan. ”Kaikki lähtee liikkeelle valosta”, Korkeila kertoo. ”Oneness of Purpose - Ykseyden tarkoitus, tämä liittyy ajatukseen koko ihmiskunnan kattavasta ihmisyyden verkosta, jossa me olemme kaikki osasina ja yhteydessä toisiimme. Me olemme kaikki toinen toistemme veljiä ja sisaria. Me olemme pisaroina yhteisessä meressä, jossa me olemme yhteydessä siihen alkuperäiseen energiaan, josta me olemme lähtöisin, jota meidän kulttuurissamme Jumalaksi kutsutaan.”

Kutsukuvassa ja myös itse näyttelyssä mukana oleva liehuva lippu johdattelee katsojan näyttelyn teemoihin. Lipussa yhdistyy kaksi merkityksentäyteistä symbolia, ortodoksiristi ja sateenkaarilippu, jotka saattavat sisältää keskenään erilaisina nähtyjä viestejä, mutta joiden molempien taustalla on rakkauden ja hyväksynnän sanoma. 

”Tarkoituksenani on vähentää ahdistusta ja parantaa haavoja molemmissa leireissä ja avata rakentavaa ja rakkaudellista keskustelua asioista, jotka koskevat meitä kaikkia: me olemme kokonaisuuksina sekoituksia, kukaan meistä ei ole täysin puhtaasti homo- tai heteroseksuaalinen, mies tai nainen, vaan me olemme sekoituksia eri ominaisuuksista, jotka toimivat osina kaikkien vaihtoehtojen välillä syntyvää moninaisuutta.”
 

Jukka Korkeila lukeutuu Suomen eturivin taiteilijoihin. Hänet tunnetaan niin kuvasisältöjen kuin maalausperinteiden rohkeasta rajojen rikkomisesta. Korkeila työskentelee Berliinissä ja Oberhessenissä sekä Helsingissä. Hän edusti Suomea São Paulon biennaalissa vuonna 2004 ja osallistui Prahan biennaaliin vuosina 2003 ja 2007. Korkeila on osallistunut näyttelyihin laajalti Euroopassa, ja hänen teoksiaan on kattavasti keskeisissä pohjoismaisissa kokoelmissa. Korkeila osallistui 4. Bienal del Fin del Mundo:n, Mar del Plata:ssa Argentiinassa vuonna 2014-15 ja vuonna 2017-18 laajaan retrospektiiviseen Nautinto-näyttelyyn Helsingin taidemuseossa, HAM:issa sekä Serlachius-museossa Mäntässä. Vuonna 2018 Korkeila oli mukana Luc Tuymansin kuratoimassa Sanguine/Bloedrood -näyttelyssä Antwerpenin nykytaiteen museossa M HKA:ssa. Vuoden 2019 kesällä Korkeila kuratoi yhdessä Markus Kargerin kanssa laajan kansainvälisen In Situ -näyttelyn Frankfurt am Mainin lähelle Oberhesseniin.

Kiitokset Markus Kargerille, sekä Taiteen edistämiskeskukselle ja Greta ja William Lehtisen säätiölle näyttelyn ja taiteilijan työskentelyn tukemisesta.

Jukka Korkeilas motsedda separatutställning Oneness of Purpose fyller i september Helsinki Contemporary med nya målningar och guldskimrande installationer av folie. Utställningen delar in galleriet i två delar som representerar denna värld och livet efter detta och den totalitet de tillsammans bildar. Målningarna i de två separata delarna bildar varsin helhet som bägge ger en unik upplevelse.

Med sina nya verk vill Korkeila uppmana oss att uppleva ljus och enhet i stället för att söka skillnader.”Allting börjar från ljuset”, säger han. ”Oneness of Purpose – gemensam strävan, det handlar om hela mänskligheten sedd som ett nätverk där vi alla ingår, kopplade till varandra. Vi är alla varandras bröder och systrar. Droppar i ett gemensamt hav där vi står i förbindelse med den ursprungliga energi som vi kommit från och som vår kultur kallar Gud.”

Den vajande flaggan på inbjudningskortet som också ingår i utställningen fungerar som en inkörsport till utställningens teman. Flaggan kombinerar två betydelseladdade symboler, det ortodoxa korset och regnbågsflaggan. De kan upplevas som motstridiga, men bägge bär på ett budskap om kärlek och acceptans.

”Min avsikt är att lindra ångest och hela sår i båda lägren och att initiera ett konstruktivt och kärleksfullt samtal om sådant som berör oss alla: vi är alla en mix med många ingredienser, ingen är enbart och uteslutande homo- eller heterosexuell, man eller kvinna, utan vi är blandningar av olika egenskaper som är delar av en den mångfald som alla variationer tillsammans bildar.”

Jukka Korkeila hör till de främsta konstnärerna i Finland. Han är känd både för sina bilder och för sitt djärva sätt att spränga målartraditionernas gränser. Korkeila arbetar i Berlin och Oberhessen i Tyskland samt i Helsingfors. Han representerade Finland på São Paulobiennalen 2004 och deltog i Pragbiennalen 2003 och 2007. Han har deltagit i utställningar runtom i Europa och hans verk ingår i många centrala nordiska samlingar. Han deltog också i den fjärde Bienal del Fin del Mundo i Mar del Plata i Argentina 2014–2015 och i den stora retrospektiva utställningen Njutning på Helsingfors konstmuseum, HAM och Serlachius-museet i Mänttä 2017–2018. År 2018 deltog också han i utställningen Sanguine/Bloedrood på museet för samtidskonst M KHA i Antwerpen med Luc Tuymans som kurator. I somras var han tillsammans med Markus Karger själv kurator för den stora internationella utställningen In Situ i Hirzenhain nära Frankfurt am Main och i Gedern i Oberhessen.

Tack till Markus Karger och till Taike och Greta och William Lehtinens stiftelse.

 

Artist-Curator Discussion
Jukka Korkeila and Mika Hannula

Oneness of Purpose
6.–29.9.2019

 

Mika Hannula: The image on the invitation to the exhibition has a fluttering flag that combines two symbols, two different worlds. What are they and what do they mean to you?

Jukka Korkeila: To begin this debate, I would like to consider and highlight the differences and similarities that exist between us. You look at the art world through a theoretical kaleidoscope. What kind of image does it construct of the reality that the works in the exhibition represent? Do we have a common view of what we are trying to observe from different positions? What can we, each of us, do by writing down our observations of the reality in the paintings? Are we talking about the same thing?

Paintings have a material nature and thus a maternal connection to the earth. The painting rises from the ground. All the materials needed for painting are bound to the earth. Flax grows in the field and wedges are made of wood that has been nourished by the soil, as well as sun and water. I have a connection to the world of materials through the practice of painting. The mental and practical distance between us comes down to two distinct approaches which penetrate our thoughts and actions. We talk and write about the works in this exhibition and we’re tied to verbal communication, even though we’re dealing with an object that opens up through visual perception. Will we find something tangible together in this way, or should the works in this exhibition only be viewed?

To return to your question: we live in a world full of symbols and meanings. These include an orthodox cross and a rainbow flag, for instance, both of which carry their own meanings. These meanings are understood to be bound to each other as exclusive and limiting, but why is this and should it be so?

I well understand the way that LGBTQI people have been offended and withdrawn their faith because their love is not recognized by the Orthodox Church, for instance, at least with regards to the so-called blessing of gay couples which has not yet come to pass, never mind an actual wedding. Inside the church there is a grey scale that is invisible to outsiders, however, just as there is within Finnish society, with regards to different degrees of support and opposition.

However, I think this is a bigger issue that goes beyond instances when I’ve been personally offended or taken knocks to my ego. It’s about finding a spiritual home and the eternal life of the soul that transcends problems concerning the body or binary and non-binary gender issues. The soul itself has no sex, only the experience of sexuality in the body. It is also about being humble. Who is willing to humble theirself and surrender their will? Am I ready for that?

Pope Francis is a good example of how the world’s largest congregation can reach out to the LGBTQI community and its Catholic members. The Orthodox Church as a whole would also need an open debate on homosexuality, and perhaps we are gradually getting ready for this.

My intention was to combine two symbols, the Orthodox Cross and the Rainbow Flag which, even though they both preach love and tolerance in their own way, appear to be poles apart. The majority of the LGBTQI community perceive religious members of their community primarily as troublesome and marginalized problem cases. The LGBTQI community within the Orthodox Church, on the other hand, is a largely invisible minority that does not even statistically exist within the Church as a whole. My purpose is to reduce anxiety and heal wounds in both camps, and to open up a constructive and loving discussion about things that concern us all: we are all holistic blends – none of us are purely gay or heterosexual, or male or female, but rather combinations of different qualities that create the diversity that is born of all the different options.

Symbolically and mystically, the Orthodox Cross (the Life-creating Cross) is the “prism” through which the passing light (the source of which is God) gives birth to a rainbow, a symbol of the diversity and beauty of life. If we look at the diffusion of white light in the prism into different optical wavelengths, and think of the process in reverse, then we can think of the way that everything is gathered together in a single starting point, or that God is both the escape point and source of light, where everything begins and ends. This is what “Oneness of Purpose” means. The flag thus contains two symbols and a redefinition of each symbol: the refractive prism of light and its reflection from infinity to finite, from the other side to this side and back again. Spiritually, the passage of light is a cyclic process in which light does not disappear, but returns to whence it came; to God. Lux aeterna.

 

MH: Can you explain a little more and give some background to the title of the exhibition, Oneness of Purpose?

JK: Oneness of Purpose is related to the idea of a network that joins all of humanity, and within that network we are all part of and connected to each other. We are each other’s brothers and sisters. We are drops in an ocean whereby we are connected to the original energy from whence we are born, which in our culture is called God.

 

MH: What do you think is the meaning or role of painting within this oneness? Is it a glue, a critic or a questioner?

JK: Painting is a form of immediate and direct expression that can react instantly to new horizons that have been opened up by inspiration. A painting includes different mental and physical spaces and times, and it has a much more direct connection to the human subconscious and, consequently, to the collective subconscious than other, more technological instruments. Paintings act as a chain of thoughts and the glue that connects them.

 

MH: Let’s delve into the details; your paintings. Specifically, one called Äärioikeiston nousu ja tuho, or The rise and destruction of the far right. At what stage in the working process has this come into being, and what might you say is happening, also with respect to the title?

JK: Perhaps this painting contains some kind of animal-like human or human-like animal. It harbours an animal rage and an ecstasy of self-destruction, and a naked sense of how life sometimes drives a person in the wrong direction. Man is once again his own worst enemy. Rise and destruction is set just before the moment of orgasm, which precedes the inevitable collapse. The forbidden fruit is everywhere, all the time: this is the rise and fall in a single image.

Last summer, together with the actor and director Markus Karger, we organized an extensive exhibition called In Situ in Oberhessen, Germany. Supporters of the nationalist populist AfD (Alternativ für Deutschland) party organized and agitated against the exhibition on social media, mainly on Facebook, and this is related to the painting and its theme. The agitation culminated in a hate speech resembling Nazi rhetoric from Germany in the 1930s and 1940s which was specifically intended to harm the exhibition, its artists and its supporters.

However, the opposite happened: their attack on us backfired because the exhibition only gained more attention – they shot themselves in the foot. Those AfD members and their sympathizers seem to regard contemporary art and artists as their enemies. As an interesting example, I can tell you that an exhibition venue in a nearby small town in Oberhessen had an exhibition where Max Weinberg, a German Jew from Frankfurt am Main, was invited to hold an exhibition. He’s close to one hundred years old, a still-surviving artist whose family was destroyed in concentration camps by Germans during World War II. One local couple, both of them doctors, declared that they would not be attending the exhibition because it was showing the work of a Jewish artist!

The painting, though, was actually completed before this exhibition-related incident. The rise and destruction of the far right is accompanied by a hope for a wave of movements that would pull the rug from under the whole movement. This time has polarized and politicized us. We must once again choose which side we’re standing on and demonstrate to others what we think. It is our duty to fight the evil that within us, in the world, and in other people.

Through the In Situ exhibition we also got to experience the culmination of the so-called free commercial press: German journalist Jessica Sobetzko from Bild Zeitung wrote a “sensational and scandalous story” without even seeing the exhibition. The story was titled: “Schirmherrin von Penisschau, Minister of European Affairs - Hochkultur in Hirzenhain” (Minister for Europe, Patron of the Penis - High Culture in Hirzenhain). The story focuses on the same paintings and installations that are featured in this exhibition. The story was full of ambiguity, exaggeration and misrepresentation. This is also a kind of heteronormative and patriarchal penis phobia, a horror that permeates German society. The penis is a big taboo in German society.

 

MH:  That’s a rough, tough game. Did those reactions and attacks come as a surprise?

JK: The total intolerance of the people who attacked us came as a surprise. We expected some resistance, but not this kind of anger without any respect for us or our work. All the attacks took place on social media platforms, without any of these “critical individuals” having even seen the exhibition. Knee-jerk reactions and judgments based on a fragment of an unknown entity were typical. The feedback we received from visitors to the show was overwhelmingly positive and encouraging.

 

MH: Let’s return to the Oneness of Purpose exhibition, which features an installation that fills an entire room and is made with a thin gold glossy foil. Where did this idea come from and what does the material symbolize for you?

JK: Everything starts with light. Light can be divided into two different categories and concepts: created and non-created light. Created physical light surrounds us during the day and we can experience it with our senses: we can’t experience non- created light with our physical senses, however, but rather we can see it with the “soul’s eyes.” Non- created light also refers to the so-called morning of the eveningless day, a person’s last day when the eyes of the soul and the gates to the afterlife open. The gold in the icons and in this installation symbolize non-created light.

The installation and the rest of the gallery space is about unifying and juxtaposing the idea of this side and the other side, and it’s linked to a series of works which I began with the I don’t belong to myself exhibition which was held in this same gallery space in 2011. I’m now in a totally different situation than I was back then in autumn 2011. This side is being in the world: it’s where I exist and flow as the world flows into me. The part that symbolizes the other side in the exhibition (the gold foil installation) is again some kind of spiritual projection of what it feels like to step inside an Easter egg, inside the Resurrection (the Easter egg is the symbol of the Resurrection). I understand the resurrection as the soul’s detachment from the body, and the golden light symbolizes the continuation of life after death. The lack, or marginalisation, of colour in the paintings inside the installation acts as a colour contrast to the other paintings in the exhibition and draws a diffuse line between this side and the other side. It is the difference between these two states, where a person is still one with their Creator, all other people and the world.

 

MH: So it’s all about light and power, freedom and movement?

JK: Yes, it’s about the free will and movement of a person, which occurs at an internal level, and the light and power that surrounds us throughout our lives.

Taiteilija-kuraattori-keskustelu:
Jukka Korkeila ja Mika Hannula

Oneness of Purpose
6.–29.9.2019


Mika Hannula: Näyttelyn kutsukuvassa on lippu, liehuva lippu, jossa yhdistyy kaksi symbolia, kaksi eri maailmaa. Mitkä ne ovat, ja mitä ne sinulle merkitsevät?

Jukka Korkeila
: Tämän keskustelun aluksi haluaisin pohtia ja tuoda esiin niitä eroavaisuuksia ja yhteneväisyyksiä, joita meidän välillämme on. Sinä tarkastelet taiteen maailmaa (ainakin tässä tilanteessa) teoreettisen kaleidoskoopin lävitse. Millaisen kuvan se muodostaa siitä todellisuudesta, jonka näyttelyn teokset muodostavat? Muodostuuko meille yhteinen näköyhteys siihen, mitä me yritämme tarkkailla eri positioista? Mitä me pystymme, kukin tahoillamme, kirjoittamalla havainnollistamaan näyttelyn maalausten todellisuudesta? Puhummeko samasta asiasta?

Maalauksilla on materiaalinen luonne ja sen kautta maternaalinen yhteys maahan. Maalaus nousee maasta. Kaikki maalaamiseen tarvittavat materiaalit ovat sidoksissa maahan. Pellava kasvaa pellolla ja kiilapuut tehdään puusta, joka on kasvanut maassa ja saanut voimansa siitä, sekä auringosta ja vedestä. Minulla on yhteys materiaalien maailmaan maalaamisen praksiksen kautta. Meidän välillämme olevassa ajatuksellisesta ja käytännöllisessä etäisyydessä on kysymys on kahdesta erilaisesta lähestymistavasta, jotka kummatkin kulkevat ajatusten ja tekojen lävitse. Me puhumme ja kirjoitamme näyttelyn töistä ja olemme sidottuja kielelliseen kommunikointiin, vaikka käsittelemme kohdetta, joka avautuu näköaistin kautta. Löydämmekö tällä tavoin yhdessä substanssin, vai tulisiko näyttelyn töitä vain katsoa?

Palatakseni varsinaiseen kysymykseesi: me elämme maailmassa, joka on täynnä symboleja ja niihin sidottuja merkityksiä. Näitä ovat mm. ortodoksiristi ja sateenkaarilippu, jotka molemmat sisältävät omat merkityksensä. Näiden merkitysten ymmärretään olevan sidottuja, toisiaan rajaavia ja toinen toisensa poissulkevia, mutta miksi näin on ja tulisi olla?

Ymmärrän hyvin HLBTIQ-ihmisten (Lyhenne sanoista homo, lesbo, bi, trans, inter ja queer) loukkaantumisen ja vetäytymisen uskon alueelta, koska heidän rakkauttaan ei esim. ortodoksikirkko, virallisen linjansa mukaisesti, halua tunnustaa – ainakaan ns. homoparien siunaamiseen ei ole vielä päästy, vihkimiseen ei tulla koskaan pääsemäänkään. Kirkon sisältä löytyy ulkopuolisille näkymätön harmaa skaala, sama, joka löytyy suomalaisesta yhteiskunnasta, kannatuksineen ja vastustuksineen.

Mielestäni kyse on kuitenkin suuremmasta asiasta, joka ylittää omat loukkaantumiset ja egon saamat kolhut. Kyse on henkisen kodin ja sielun ikuisen elämän löytämisestä, joka ylittää ruumiin, sukupuolittuneisuuksien tai sukupuolittamattomuuksien problematiikat. Sielulla ei itsessään ole sukupuolta, vain kokemus sukupuolisuudesta ruumiissa. Kyse on myös nöyrtymisestä. Kuka teistä on valmis nöyrtymään ja luopumaan omasta tahdostaan? Olenko minä valmis siihen?

Paavi Fransiskus on hyvä esimerkki siitä, millä tavoin maailman suurin kirkkokunta ojentaa kätensä HLBTIQ-yhteisölle ja sen katolisille jäsenille. Ortodoksinen kirkkokunta tarvitsisi kokonaisuudessaan myös avoimen homokeskustelun. Ehkä tähän ollaan pikku hiljaa valmiita ortodoksisen kirkon sisällä?

Tarkoituksenani oli yhdistää kaksi symbolia: ortodoksiristi ja sateenkaarilippu, jotka tuntuvat olevan etäällä toisistaan, vaikka kumpikin saarnaa rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta omalla tavallaan. HLBTIQ-yhteisön enemmistö kokee uskovat jäsenensä lähinnä kiusallisina ja marginalisoituina ongelmatapauksina. HLBTIQ-yhteisö ortodoksikirkon sisällä taas on lähinnä näkymätön vähemmistö, jolla ei ole edes tilastollista näkyvyyttä kirkon kokonaisuudessa. Tarkoituksenani on vähentää ahdistusta ja parantaa haavoja molemmissa leireissä sekä avata rakentavaa ja rakkaudellista keskustelua asioista, jotka koskevat meitä kaikkia: me olemme kokonaisuuksina sekoituksia: kukaan meistä ei ole täysin puhtaasti homo- tai heteroseksuaalinen, mies tai nainen, vaan me olemme sekoituksia eri ominaisuuksista, jotka toimivat osina kaikkien vaihtoehtojen välillä syntyvää moninaisuutta.

Symbolisesti ja mystisesti ortodoksiristi (Eläväksi tekevä Risti) on ”prisma”, jonka lävitse kulkevasta valosta (Jumala itse on tuon valon lähde) syntyy sateenkaari, elämän moninaisuuden ja kauneuden symboli. Jos tarkastellaan valkoisen valon hajoamista prismassa valon eri aallonpituuksiksi ja ajatellaan prosessi käänteisesti, niin silloin päästään ajatukseen kaiken kokoontumisesta yhteen alkupisteeseen tai siitä, että Jumala on elämän ainoa pakopiste ja valon lähde, josta kaikki alkaa ja johon kaikki myös päättyy. Tässä on tiivistettynä ”ykseyden tarkoitus (= Oneness of Purpose)”. Lippu sisältää siis kaksi symbolia ja kummankin symbolin uudelleen määrittelyn: valon taittavan prisman ja sen heijastuksen, jonka suunta on äärettömyydestä äärelliseen, tuonpuoleisesta tämänpuoleiseen ja takaisin. Henkisesti valon kulkeminen on syklinen prosessi, jossa valo ei häviä, vaan palaa sinne mistä se on lähtenyt, Jumalan luokse. Lux aeterna.


MH: Voitko hieman avata ja taustoittaa edellä esille tullutta näyttelyn nimeä, Oneness of Purpose?

JK: Oneness of Purpose - Ykseyden tarkoitus, tämä liittyy ajatukseen koko ihmiskunnan kattavasta ihmisyyden verkosta, jossa me olemme kaikki osasina ja yhteydessä toisiimme. Me olemme kaikki toinen toisiemme veljiä ja sisaria. Me olemme pisaroina yhteisessä meressä, jossa me olemme yhteydessä siihen alkuperäiseen energiaan, josta me olemme lähtöisin, jota meidän kulttuurissamme Jumalaksi kutsutaan.


MH: Mikä on mielestäsi maalauksen merkitys tai rooli tässä yhteenkuuluvaisuudessa? Kitti, kriitikko, kyseenalaistaja?

JK: Maalaus on välittömän ja suoran ilmaisun muoto, joka voi herkästi reagoida hetkessä inspiraation avaamiin uusiin horisontteihin. Maalaukseen sisältyvät erilaiset henkiset ja fyysiset tilat ja ajat. Maalauksella on yhteys ihmisen omaan alitajuntaan ja sitä kautta myös kollektiiviseen alitajuntaan paljon suoremmin kuin muilla, teknologisemmilla välineillä. Kyllä, maalaukset toimivat ajatusten ketjuttajina ja niitä toisiinsa yhdistävänä kittinä.


MH: Mennään yksityiskohtiin, teoksiin. Maalaus nimeltään Suomen äärioikeiston nousu ja tuho. Missä vaiheessa työprosessia tämä on tullut ja mitä siinä ns. tapahtuu, suhteessa nimeenkin?

JK: Ehkä tässä maalauksessa on jokin ihmistä muistuttava eläin tai eläimeksi jäänyt ihminen. Siinä on eläimellinen kiima ja oman tuhon ekstaasi, paljas tunne siitä, miten elämä kuljettaa ihmistä välillä väärään suuntaan. Ihminen on jälleen oman itsensä pahin vihollinen. Nousu ja tuho kuvattuna hetkeä ennen orgasmia, jota seuraa romahdus. Kielletty hedelmä on joka paikassa ja koko ajan läsnä: nousu ja tuho yhdessä kuvassa.

Järjestimme viime kesänä näyttelijä ja ohjaaja Markus Kargerin kanssa laajan In Situ -nimisen näyttelyn Oberhessenissä Saksassa. Tähän maalaukseen ja sen tematiikkaan liittyvää ja mielenkiintoista oli paikallisten ”persujen”, AFD-ihmisten (Alternativ für Deutschland -puolue) agitoiminen ja järjestäytyminen In Situ -näyttelyä vastaan sosiaalisessa mediassa, lähinnä Facebookissa. Agitaatio päätyi natsi-Saksan 1930- ja 1940- lukujen retoriikkaa muistuttavaan vihapuheeseen, jonka suorana tarkoituksena oli vahingoittaa näyttelyä, sen taiteilijoita ja tukijoita.

Toisin kuitenkin kävi: meitä vastaan suunnattu hyökkäys suuntautuikin heitä itseään vastaan, sillä näiden hyökkäysten kautta näyttely sai vain enemmän huomiota – pilkka sattuikin omaan nilkkaan. Näyttää siltä, että nämä AFD-puolueen jäsenet ja heitä sympatisoiva joukko ihmisiä pitävät nykytaidetta ja -taiteilijoita vihollisinaan. Mielenkiintoisena ”esimerkkinä” voin kertoa, että eräässä lähellä sijaitsevan oberhesseniläisen pikkukaupungin näyttelypaikassa oli näyttely, jonne Frankfurt am Mainissa asuva saksanjuutalainen Max Weinberg oli kutsuttu pitämään näyttelyä. Hän on lähemmäs satavuotias, vielä elossa oleva taiteilija, jonka perhe tuhottiin keskitysleireillä saksalaisten toimesta toisen maailman sodan aikana. Tämän juutalaisen taiteilijan näyttelystä eräs paikallinen lääkäripariskunta totesi, etteivät he tule näyttelyn avajaisiin, koska esillä on juutalaisen taiteilijan töitä!

Maalaus on tosin tehty ennen tätä näyttelyyn liittyvää tapausta. Äärioikeiston nousu ja tuho -maalaukseen liittyy toive sen aaltoliikkeen etenemisestä, joka vie pohjan pois koko liikkeeltä. Tämä aika polarisoi ja politisoi meitä. Meidän tulee jälleen valita se puoli, jolla me seisomme ja osoittaa, mitä me ajattelemme. Meidän velvollisuutemme on taistella sitä pahaa vastaan, joka on meissä itsessämme, maailmassa ja muissa ihmisissä.

Kohtasimme In Situ -näyttelyn myötä myös ns. vapaan kaupallisen lehdistön huipentuman: Saksalainen Bild Zeitungin toimittaja Jessica Sobetzko kirjoitti ”sensaatio- ja skandaalijutun” näkemättä näyttelyä laisinkaan. Juttu oli otsikoitu: ”Europaministerin Schirmherrin von Penisschau – Hochkultur in Hirzenhain” (= Eurooppaministeri penisnäytöksen suojelijana – korkeakulttuuria Hirzenhainissa). Juttu kohdentuu näihin samoihin, myös tässä näyttelyssä esillä oleviin maalauksiin ja installaatioon. Juttu oli täynnä kaksimielisyyksiä, liioitteluja ja faktojen vääristelyjä. Tässä on kyse myös eräänlaisesta heteronormatiivisesta ja patriarkaalisesta penisfobiasta, kauhusta, jolla on saksalaisen yhteiskunnan läpäisevä luonne. Penis on tabun alueella saksalaisessa yhteiskunnassa.

MH: Eli varsin raakaa, kovaa peliä. Tulivatko reaktiot ja hyökkäykset yllätyksenä?

JK: Meitä vastaan hyökänneen ihmisjoukon totaalinen suvaitsemattomuus tuli yllätyksenä. Jotain vastarintaa arvelimme ilmestyvän, mutta emme ihan odottaneet tämänkaltaista vihaa ilman minkäänlaista kunnioitusta meitä ja tekemäämme työtä kohtaan. Kaikki hyökkäykset tapahtuivat sosiaalisen median alustoilla, ilman, että kukaan näistä ”kriittisistä yksilöistä” olisi edes nähnyt näyttelyä. Tyypillistä tässä oli nopea reaktiivisuus ja tuomioiden langettaminen perustuen johonkin fragmenttiin kokonaisuudesta, joka jää täysin tuntemattomaksi ja pimentoon. Saamamme palaute näyttelyvierailta oli läpäisevän positiivinen ja kannustava.

MH: Palataan Oneness of Purpose -näyttelyyn, jossa on koko huoneen täyttävä ohuella kultaisella, kiiltävällä foliolla tehty installaatio installaatio. Mistä tämä idea on lähtenyt ja mitä se materiaali itsessään sinulle symboloi?

JK: Kaikki lähtee liikkeelle valosta. Valo voidaan jakaa kahteen eri kategoriaan ja käsitteeseen: luotuun ja luomattomaan valoon. Luotu fyysinen valo ympäröi meitä päivällä ja me voimme kokea sen aisteillamme. Luomatonta valoa me taas emme voi kokea fyysisillä aisteillamme, vaan me voimme nähdä sen ”sielun silmin”. Luomaton valo viittaa myös ns. illattoman päivän aamuun, ihmisen viimeiseen päivään, jolloin sielun silmät ja portti tuonpuoleiseen avautuvat. Ikoneissa ja tässä installaatiossa oleva kulta symboloi luomatonta valoa.

Installaatiossa ja siitä vapaasta galleriatilassa on kyse tämän- ja tuonpuoleisen yhdistävästä ja rinnastavasta ajatuksesta sekä teoskokonaisuudesta, jonka aloitin Minä en kuulu vain itselleni -näyttelyssä tässä samassa galleriatilassa vuonna 2011. Tilanne, jossa olen nyt, on muuttunut, se on aivan toinen kuin silloin syksyllä 2011. Tämänpuoleinen on maailmassa olemista, siellä minä olen ja vuodan, ja maailma vuotaa minuun. Näyttelyn tuonpuoleista symbolisoiva osa (kultafolioinstallaatio) on taas jonkinlainen henkinen projektio siitä, miltä tuntuu astua pääsiäismunan sisälle, ylösnousemuksen sisään (pääsiäismuna on ylösnousemuksen symboli). Ymmärrän ylösnousemuksen sielun irtautumisena ruumiista. Kultainen valo symbolisoi elämän jatkumista kuoleman jälkeen. Installaation sisällä olevissa maalauksissa todentuva värin poissaolo tai marginalisoituminen toimii värivastakohtana näyttelyn muille maalauksille ja vetää diffuusin viivan tämän- ja tuonpuoleisen väliin. Se muodostaa eroavaisuuden näiden kahden tilan väliin, jossa ihminen on kuitenkin yhtä Luojansa, kaikkien muiden ihmisten ja maailman kanssa.


MH: Kyse on siis valosta ja voimasta, vapaudesta ja liikkeestä?

JK: Kyllä, kyse on ihmisen vapaasta tahdosta ja liikkeestä, joka tapahtuu ihmisen sisällä ja valosta ja voimasta, joka ympäröi meitä koko elämämme ajan.

X