Helsinki Contemporary

Teemu Mäenpää

On The Wall

11.8.-10.9.2023

The gallery’s autumn season opens with visual artist Teemu Mäenpää’s (b. 1977) solo exhibition On The Wall. Mäenpää’s debut at Helsinki Contemporary consists of expressive, mixed-media paintings that are intricately detailed, rich in colour, and infused with dark humour. His roots are in street art, but he is also known for creating large-scale murals. The appeal of Mäenpää’s works lies above all in the impact of individual gestures. Over time, the painted surface reveals ever more subtle marks, concealed traces, and intentions.

Mäenpää’s creative process is intuitive, avoiding the formulaic. “I start by making gestures on the canvas, what kind depends quite a bit on my state of mind. Sometimes, the initial gestures can be so intriguing that they take me a long way. I observe the emergence of the gestures, seize coincidences, and begin seeing ideas and stories,” he says. Occasionally, he draws words on the canvas, like reminders, which guide the working process, eventually vanishing beneath layers of paint. Through the making of a painting, while working on it, a certainty arises about where and where not to act, how far to go, and when to stop.

Spray-painted lines, drips and pastel drawings create contrasts on the surface of his oil paintings. Mäenpää makes open-ended use of the means of street-art to combine the disparate techniques. “I use oil pastels for their simplicity and specifically for the “honest” marks that result from drawing. I’m happy to use anything that comes to hand, as long as it serves the work.” The unconstrained use of colour and the bold approach to painting stem from Mäenpää’s background as a graffiti artist. The spontaneity and ephemerality of graffiti are still there in his spacious compositions framed by light backgrounds.

The paintings in On The Wall exhibition contain allusions to physical reality, such as mask-like faces, brick walls and vegetation. However, Mäenpää's main motivator for expression is internal emotion. Through painting, he illustrates things he observes around him and that people can relate to. Headhunter is a variation of a theme that recurs in Mäenpää's body of work. The title refers to the brutality of working life, the worship of talent, and the transient nature of human relationships. The mood varies from playful to serious. “Which direction it leans towards, I want to leave it for the viewer to decide. I try to make paintings that can be experienced in multiple ways, depending on the viewer’s own life situation, and even their social class.”

For Mäenpää, painting is about seeking something new, but also about caring, for himself and for his own works. One of his smaller paintings, Elekieltä (eng. body language), is being shown in the exhibition. It contains two houseplants, one representing the artist himself. “It’s sometimes a relief to deal with a person through houseplants. Houseplants are almost always in front of a window, with the world outside it, and the home on the inside. I know my plants, I know when they need water, when they need fertilizer, when they need a shadier spot, and, well yes, sometimes they die in my hands.”

Teemu Mäenpää (b. 1977) is a visual artist from Tampere who graduated from the Academy of Fine Arts, Helsinki, in 2008. In his paintings, he combines masterful technique with expressive and strong emotional expression, as well as intensive use of colours. Mäenpää’s works have been shown in several exhibitions in Finland and abroad, including Gallery Halmetoja, Make Your Mark Gallery and ARTag Gallery. His works are in the collections of Tampere and Turku Art Museums, the Nelimarkka Foundation, Saastamoinen Foundation, and the Espoo Museum of Modern Art – EMMA, as well as in Seppo Fränti’s Collection at Museum of Contemporary Art Kiasma. Mäenpää has also created several public commissioned artworks and was awarded the William Thuring Prize by the Finnish Art Society in 2018. Thank you to Arts Promotion Centre Finland (Taike) for supporting the artist’s work.

Gallerian syyskauden avaa kuvataiteilija Teemu Mäenpään (s. 1977) yksityisnäyttely On The Wall. Mäenpään debyyttinäyttely Helsinki Contemporaryssa koostuu sekatekniikalla toteutetuista, ekspressiivisistä maalauksista, jotka ovat ehtymättömän yksityiskohtaisia, runsasvärisiä ja mustalla huumorilla kyllästettyjä. Mäenpään juuret ovat katutaiteessa, mutta hänet tunnetaan myös suurten seinämaalausten tekijänä. Hänen teostensa vetovoima piilee ennen kaikkea yksittäisten eleiden vaikuttavuudessa. Ajan kanssa tarkasteltuna maalauspinta paljastaa alati lisää hienovaraisia merkintöjä, peiteltyjä jälkiä, aikomuksia.

Mäenpään luomisprosessi on intuitiivinen ja kaavoja kaihtava. ”Aloitan tekemällä eleitä kankaaseen, riippuen aika paljon mielentilasta millaisia ne ovat. Joskus jopa alkueleet ovat niin kiinnostavia, että ne kantavat pitkälle. Seuraan eleiden tuloa, tartun sattumiin ja hiljalleen alan näkemään asioita ja tarinoita,” hän kertoo. Toisinaan kankaalla piirtyy sanoja, kuin muistilappuja, jotka ohjaavat Mäenpään työskentelyn etenemistä, mutta lopulta häipyvät maalikerrosten alle. Tekemisen kautta, maalausta työstäessä syntyy varmuus siitä, missä toimia ja missä ei, kuinka pitkälle mennä ja milloin pysähtyä.

Spraymaaliviivat, valumajäljet ja liitupiirros luovat kontrastia öljyvärimaalauksen pinnalla. Mäenpää yhdistää ennakkoluulottomasti eri tekniikoita katutaiteen keinoja hyödyntäen. ”Käytän öljypastelliliituja niiden mutkattomuuden ja ”rehellisen” piirrosjäljen takia. Käytän mielelläni kaikkea mitä käteeni tarttuu, kunhan se palvelee teosta.” Estoton värienkäyttö ja rohkea asenne maalaamiseen juontaa Mäenpään graffitimaalarin taustasta. Graffitien tekemiseen yhdistyvä spontaanius ja hetkellisyyden määre välittyvät teoksien ilmavassa, vaaleiden taustojen kehystämässä sommittelussa.

On The Wall -näyttelyn maalaukset sisältävät viittauksia fyysiseen todellisuuteen, kuten naamiomaisiin kasvoihin, tiiliseiniin ja kasvillisuuteen, mutta Mäenpään ilmaisun motivaattori on ennen kaikkea sisäinen tunne. Maalaamalla hän kuvittaa asioita, joita havaitsee ympärillään ja joihin ihmiset voivat samaistua. Headhunter on variaatio aiheesta, joka toistuu Mäenpää tuotannossa. Teosnimi viittaa työelämän raadollisuuteen, lahjakkuuden palvontaan ja ihmissuhteiden väliaikaisuuteen. Tunnelma vaihtelee leikkisästä vakavaan. ”Kumpaan suuntaan se kääntyy, haluan jättää katsojan päätettäväksi. Koetan tehdä maalauksia, jotka voi kokea hyvin monella tapaa katsojan omasta elämäntilanteesta ja vaikka yhteiskuntaluokasta riippuen.”

Maalaaminen on Mäenpäälle uuden etsimistä, mutta myös huolehtimista, itsestä ja omista teoksista. Osana näyttelyä nähdään pienempi maalaus nimeltä Elekieltä. Teoksessa on kaksi huonekasvia, joista toinen kuvastaa taiteilijaa itseään. ”Tuntuu välillä helpottavalta käsitellä ihmistä huonekasvien kautta. Huonekasvit ovat melkein aina ikkunan edessä, takana on maailma, toisella puolella koti. Tunnen kasvini, tiedän milloin ne tarvitsevat vettä, milloin lannoitusta tai varjoisampaa paikkaa, ja no, joskus ne kuolevat käsiin.”

Teemu Mäenpää (s. 1977) on Kuvataideakatemiasta 2008 valmistunut tamperelainen kuvataiteilija. Hänen maalauksissaan taiturimainen tekniikka yhdistyy usein ekspressiiviseen ja vahvaan emotionaaliseen ilmaisuun sekä intensiiviseen värienkäyttöön. Mäenpään teoksia on ollut esillä useissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, mm. Galleria Halmetojassa, Make Your Mark -galleriassa ja ARTag-galleriassa. Hänen tuotantoaan lukeutuu mm. Tampereen ja Turun taidemuseoiden, Nelimarkka-Rahasto säätiön, Saastamoisen säätiön ja Espoon modernin taiteen museon EMMAn kokoelmiin sekä Seppo Fräntin kokoelmaan Nykytaiteen museo Kiasmassa. Mäenpää on toteuttanut useita julkisia tilausteoksia ja hänet on palkittu Suomen taideyhdistyksen William Thuring -palkinnolla vuonna 2018. Kiitokset Taiteen edistämiskeskukselle taiteilijan työskentelyn tukemisesta.

Galleriets höstsäsong öppnas av bildkonstnären Teemu Mäenpääs (f. 1977) separatutställning On The Wall. Mäenpääs debututställning på Helsinki Contemporary består av expressiva målningar i blandteknik, oändligt detaljerade, färgrika och kryddade med svart humor. Mäenpää har sina rötter i gatukonsten, men är också känd för sina stora väggmålningar. Dragningskraften i hans verk grundar sig framför allt i de enskilda åtbördernas effektfullhet. När man granskar målningarnas yta mer ingående avslöjas ständigt fler och fler subtila markeringar, övertäckta märken, avsikter.

Mäenpääs skapandeprocess är intuitiv och undviker mönster. ”Jag börjar med att göra markeringar på duken och det beror ganska mycket på mitt humör hur de blir. Ibland är de här inledande markeringarna så intressanta att de får hänga med länge. Jag följer upp hur de kommer och tar tag i tillfälligheter och börjar då se saker och ting och berättelser”, berättar han. Ibland är det ord på duken, som kom ihåg-lappar, som styr hur Mäenpääs arbete framskrider, men som till sist försvinner under lagren av målarfärg. Genom att arbeta praktiskt och bearbeta målningen uppstår vissheten om var han ska göra något och var han ska låta bli, hur långt han ska gå innan han slutar.

Streck med sprayfärg, spår av runnen färg och kritteckning skapar kontraster på oljemålningens yta. Mäenpää kombinerar fördomsfritt olika tekniker genom att utnyttja gatukonstens metoder. ”Jag använder oljepastellkritor eftersom de är så okomplicerade och ger ett så ’ärligt’ intryck. Jag använder gärna allt vad jag får tag i så länge som det gynnar verket.” Den gränslösa användningen av färger och den modiga attityden till målandet härstammar från Mäenpääs bakgrund som graffitimålare. Graffitiskapandets karakteristiska kombination av spontanitet och flyktighet förmedlas i verkens arrangemang som inramas av ljusa luftiga bakgrunder.

Målningarna i utställningen On The Wall inkluderar referenser till den fysiska verkligheten, såsom förtäckta ansikten, tegelväggar och växtlighet, men Mäenpääs uttryck inspireras allra mest av en inre känsla. Genom att måla illustrerar konstnären sådant som han lägger märke till runt omkring sig och som människor kan identifiera sig med. Headhunter är en variation på ett motiv som återkommer i Mäenpääs produktion. Verkets namn hänvisar till brutaliteten i arbetslivet, avgudandet av begåvning och människorelationers tillfälliga natur. Stämningen växlar från lekfull till allvarlig. ”Jag vill lämna det till åskådarens avgörande åt vilket håll det svänger. Jag försöker skapa målningar som kan upplevas på många olika sätt utifrån betraktarens egen livssituation och till exempel beroende på samhällsklass.”

För Mäenpää är målandet ett sätt att söka något nytt, men också ett sätt att ta hand om sig själv och de egna verken. I utställningen ingår en mindre målning vid namn Elekieltä (sv. teckenspråk). Den avbildar två krukväxter varav den ena föreställer konstnären själv. ”Ibland är det en lättnad att behandla människor genom krukväxter. Krukväxterna står nästan alltid i ett fönster, bortom dem finns världen och på andra sidan finns hemmet. Jag känner mina växter, jag vet när de behöver vatten, gödsling, en skuggigare plats och nåja, ibland dör de för mig.”

Teemu Mäenpää (f. 1977) är en bildkonstnär från Tammerfors, utexaminerad från Bildkonstakademin 2008. I hans målningar kombineras mästerlig teknik ofta med expressiva och starkt emotionella uttryck samt en intensiv användning av färger. Mäenpääs verk har ställts ut på flera håll i Finland och utomlands, bland annat på Galleria Halmetoja, Make Your Mark-galleriet och ARTag-galleriet. Hans verk ingår bland annat i Tammerfors och Åbo konstmuseums, Nelimarkka-fondens, Saastamoinen stiftelsens och Esbo moderna konstmueum EMMAS samlingar samt i Seppo Fräntis samling på Museet för nutidskonst Kiasma. Mäenpää har skapat flera offentliga konstverk och belönats med Finska konstföreningens William Thuring-pris år 2018. Centret för konstfrämjande tackas för understödet till konstnärens arbete.

Teemu Mäenpää

Taiteilija & kuraattori -keskustelu

Taiteilija–kuraattori-keskustelu

Teemu Mäenpää

On The Wall

11.8.–10.9.2023

Teemu Mäenpää & Mika Hannula

Mika Hannula: Puhutaan maalauksesta, ei niinkään siitä mitä, vaan erityisesti miten, ja ennen kaikkea yksilöllisesti teoksista. Maalaus nimeltään Headhunter. Mistä siinä on kyse, mitä siinä on menossa, tulossa?

Teemu Mäenpää: Maalauksellisesti teoksessa ollaan lähempänä jopa piirtämistä. Käytän öljypastelliliituja niiden mutkattomuuden ja ”rehellisen” piirrosjäljen takia. Käytän mielelläni kaikkea mitä käteeni tarttuu, kunhan se palvelee teosta. Kyseisessä teoksessa varioin aihetta, jota olen käyttänyt monta kertaa: maassa istuva hahmo, ikään kuin hiekkalaatikolla. Siinä ollaan samanaikaisesti leikin ja todella vakavien asioiden äärellä. Kumpaan suuntaan tunnelma kääntyy, haluan jättää katsojan päätettäväksi. Koetan tehdä maalauksia, jotka voi kokea hyvin monella tapaa katsojan omasta elämäntilanteesta ja yhteiskuntaluokasta riippuen. Niissä pitää näkyä, että olen elänyt ja kokenut, mutta se ei saa tulla heti päin pläsiä.

MH: Mistä nimi Headhunter tulee? Mihin se viittaa?

TM: Se on eräänlaista mustaa huumoria ja sanaleikkiäkin vakavan asian ympärillä. Kuten tiedämme, headhunterit etsivät lahjakkuuksia tai sopivuuksia ja viskovat ne pelikentälle sakaalien syliin. Toisaalta teos juontaa juurensa siitä, ettei mikään parisuhteeni ole kestänyt, ihmiset tulevat ja menevät, myös ystävät. On helvetin raskasta menettää hyviä ihmissuhteita, mutta on helpottavaa pukea tunteet kuvaksi, siivittää mustalla huumorilla.

MH: Miten tällainen maalaus alkaa ja mihin se päättyy? Toisin sanoen mistä tiedät, että se on siinä, juuri niin kuin sen on tarkoituskin olla?

TM: Lähden aina tyhjästä liikkeelle. Todella harvoin on mitään selkeää kuvaa, miltä teos voisi lopulta näyttää. Ja silloinkin kun on, niin lopputulos on jotakin ihan muuta. Aloitan tekemällä eleitä kankaaseen, riippuen aika paljon mielentilasta millaisia ne ovat. Joskus jopa alkueleet ovat niin kiinnostavia, että ne kantavat pitkälle. Seuraan eleiden tuloa, tartun sattumiin ja hiljalleen alan näkemään asioita ja tarinoita. Kyseessä on tietynlainen dialogin ja tanssin sekasikiö, joka ohjaa minua oikeaan suuntaan. Näen kyllä valmiin työn, jos olen valppaana. Jos en ole, niin yleensä jatkan liian pitkään. Siinä tapauksessa lähden etsimään uutta loppua tarinalle. Joskus maalaus on valmiina pidemmän aikaa ennen kuin näen, ettei se olekaan niin vahva kuin olin aiemmin ajatellut, silloin jatkan maalaamista.

MH: Maalaus tekona on syventyvä jatkumo, käytäntö, joka tietysti lähtee kerta kerran jälkeen ns. tyhjästä, mutta joka ei elä ja ole tyhjiössä. Miten kuvailisit sitä kontekstia, johon koet maalauksessa kuuluvasi. Siis keitä ovat maalaukselliset ystäväsi?

TM: Koen tekeväni kuviksi asioita, joita täällä leijailee ja joihin ihmiset voivat samaistua. Jokainen tuttu, kohtaaminen ja näyttelyssä käyvä ihminen, joka pysähtyy vastaanottamaan teoksen, on maalauksellinen ystävä. Olen vain välittäjä asioille, joita me kaikki koemme.

MH: Entä jos käännetään suuntaa ja katsotaan sitä tai niitä tekijöitä, jotka haittaavat, seisovat maalauksen tiellä – mitä ne ovat mielestäsi?

TM: Ne ovat tekosyitä syvemmille mielen ja arjen ongelmille. Haluaisin olla todella tuottelias, että olisi aina tosi paljon sanottavaa, mutta ei sitä vaan aina ole. Joskus pitää ladata itsensä ja purkaa sitten, kun taas kykenee. Maalaamisessa on se ongelma, että jos on pitkään maalaamatta, niin siitä tulee vaikeaa. Edellisen kysymyksen vastaukseeni vielä lisäys, että onneksi on näyttelyitä ja deadlineja ja muita juttuja, jotka vievät prosessia eteenpäin. Jos ei olisi näyttelyitä, niin en keksisi tarpeeksi syitä näin täysipäiväiselle maalaamiselle, päästäisin itseni vähemmällä.

MH: Maalauksen elementit: kompositio, värit ja eleet. Aloitetaan maalauksen eleistä. Minkälaista on Teemu Mäenpään maalauksen kehollisuus, eleet tekona esimerkiksi teoksessa Elekieltä?

TM: Elekieltä on pienempi maalaus ja eleisiin on helpompi suhtautua pienemmässä koossa. Kuvaan ihmistä ja itseäni hyvin paljon ja kyseisessä teoksessa on kaksi kasvia, joista toinen olen minä. Tuntuu välillä helpottavalta käsitellä ihmistä huonekasvien kautta. Huonekasvit ovat melkein aina ikkunan edessä, takana on maailma, toisella puolella koti. Tunnen kasvini, tiedän milloin ne tarvitsevat vettä, milloin lannoitusta tai varjoisampaa paikkaa, ja no, joskus ne kuolevat käsiin. Maalausten kanssa se on hyvin samanlaista. Sen vain näkee, että tarvitseeko maalaus jotain lisää voidakseen paremmin. Tai vastaavasti, tarvitseeko maalaus jotain lisää, jotta minä voin paremmin. Teen mielellään isohkoja maalauksia, jotka jo koonkin puolesta tuovat kehollisuuden mukaan maalaamiseen. Tosiasiassa olen aika kömpelö maalari ja tarvitsen isomman tilan, jotta saan mahdutettua herkemmin asian ilmoille.

MH: Voiko maalauksesta huolehtia liikaa? Tai ehkä näin: miten saat etäisyyttä tekemiseen, jotta toisto on avaavaa, ei sumputtavaa?

TM: Teen vastapainoksi kaikenlaista muuta. Rakentelen mm. prätkiä ja käyn pitkillä retkillä. Tuntuu, että luonnossa yksin oleminen on juuri samaa touhua kuin maalaaminen, muttei ehkä niin väkivaltaista. Luonnossa koetan sulautua ympäröivään maailmaan, kun taas työhuoneella se on jotenkin toisinpäin.

MH: Entä värit – miten ja miten niin?

TM: En arkaile värien kanssa, mutta ne tuovat helposti ongelmia, koska tykkään käyttää värejä aika intuitiivisesti. Jotain kun laittaa tuonne, niin hups, tuo paikka huutaakin tuollaista ja kompositiot venyvät ja alkavat vaatia jotakin ihan muuta. Värienkäyttöni juontaa pitkälti graffiteista. Tykkään graffiteja tehdessäni ottaa mahdollisimman paljon jämäkannuja mukaan, jotta voin suihkia, mitä mieleen tulee. Tulee tehtyä paljon outoja väriyhdistelmiä ja keksittyä uusia tapoja viritellä niitä keskenään.Työhuoneella en pysty samanlaiseen vapauteen, koska maalatessa mukaan tulee niin paljon muita asioita liittyen miellyttämiseen ja yleisön mielipiteisiin. Toki ne ovat alitajuntaisia juttuja, mutta kuitenkin olemassa olevia.

MH: Graffiteista. Miten vahvasti niiden vaikutus on yhä läsnä maalauksissasi? Teetkö vielä graffiteja?

TM: Olen jo 46-vuotias ja tuo graffitiasia on kyllä jäänyt sellaiseksi, että on lähinnä kiva käydä jossain luvallisissa paikoissa kavereiden kanssa vaihtamassa kuulumisia. Graffiti on minussa läsnä aina, mutta onko se läsnä minun maalauksissani, on eri juttu. Se on läsnä tavassani tehdä maalauksia ja se on auttanut minua esimerkiksi päästämään irti asioista ja jyräämään omia teoksiani. Graffitissa on läsnä aina väliaikaisuus ja hetkellisyys, ja se on varmasti vaikuttanut tapaani maalata ja tuonut paljon rohkeutta tekemiseeni.

MH: Josta päästäänkin erikoiseen kysymykseen. Valkoinen kuutio – ärsyttääkö se vai jännittääkö, vai mitä?

TM: Maalauksilleni sopii hyvin, ettei tilassa ole mitään suurta ristiriitaa niiden kanssa. On ihanaa luoda maailma ja kokonaisuus mahdollisimman neutraaliin tilaan. Moni pikkujuttu nousee esiin, joita ei työhuoneen ahtaudessa huomaa.Koetan tehdä teosten pohjat myös aina niin, etteivät ne vie maalaukselta tehoa ja että ne olisivat niin hyvin tehtyjä, ettei niihin tarvitse kiinnittää huomiota.

MH: Ja se kompositio – suunniteltua, sattumanvaraista vai sekä–että?

TM: Sekä–että vahvasti. Paljon on sattumaa mihin tartun, mutta paljon on taustalla myös ajatustyötä, kenties enemmän kuin miltä saattaa näyttää ulospäin. Jos maalaus näyttää helpolta, niin siinä saattaa olla todella paljon juuri komposition kanssa käytyjä kamppailuja, mitkä olen onnistunut ratkaisemaan. Olen aika idiootti siinä mielessä, että joka ikisen maalauksen kanssa käyn samat taistelut. Luulisi, että sitä osaisi jo tässä vaiheessa käyttää hyväkseen opittuja keinoja maalauksen rakentamisessa, mutta ei, aina kamppailen ja pähkäilen samat asiat uudestaan ja uudestaan. Toki, jos maalaus tulisi helposti ja huomaisin toistelevani samoja asioita kerta toisensa jälkeen, niin varmaan lopettaisin, koska se tuntuisi huijaukselta katsojia kohtaan. Taiteen pitää olla uuden etsimistä.

MH: Aivan. Ja tästä tuleekin mieleen Sam Vannin aikoinaan lausuma tokaisu. Vanni oli seurannut oman aikansa taidekeskustelua ja totesi, että kyllä, tekeminen on etsimistä, mutta kyllä sitä aina silloin tällöin sopisi myös jotakin löytyvänkin. Mitä mieltä olet tästä Vannin lausahduksesta?

TM: Mielestäni, kun maalauksen saa valmiiksi, niin tietää löytäneensä myös jotain. Uuden etsiminen ei myöskään automaattisesti tarkoita uuden löytämistä, joten eiköhän se olennaisin ole se prosessi ja sen ylläpitoon vaadittavat elementit.

MH: Jatketaan maalauksella nimeltään Yours Truly. Miten monta kiertoa ja kulkua, uudelleen tekemistä ja tulemista tässä teoksessa on? Ja miten olennaista sinulle tämä jatkuva kierto ja uudelleen läpikäyminen on?

TM: Yours Truly teoksen kanssa olen elehtinyt kerran ja maalannut toisen kerran – niin sitä voisi luonnehtia. Teos saattaa valmistua nopeastikin, tai sitten se valmistuu kymmenen session jälkeen. Sisällöllisesti ei varmaan suuria tapahdu, mutta maalauksellisesti ja komposition kehittymiseksi se tarvitsee niitä kertoja. Kyllä minun mielestäni on usein hyvä asia, että maalauksia jatkaa, vaikka ne tuntuisivatkin olevan pitkällä. Koen sellaisia jes-elämyksiä aika ajoin teosten kanssa, jotka ovat olleet pitkään odotustilassa eivätkä etene. Vaikka minulla ei olisi aavistustakaan mitä tekisin, niin minulle käy niin, että pensseli vie miestä ja nautin äärettömästi. Ja niinhän se on, että kun nautin tekemisestä, niin se näkyy hyvänä jälkenä.

MH: Tässä maalauksessa, joskin hieman häivytettynä, näkyy teoksen nimi, sanat. Mikä merkitys sanoilla on maalauksessa, osana sitä?

TM: Maalaan tekstejä ja sitten koetan häivyttää niitä. Todella harvoin ne jäävät teoksiin. Ne ovat juuri niitä tärkeitä eleitä, joilla pääsen työskentelyssä eteenpäin, tietynlaisia muistilappuja, jotka pitää tuhota, ettei jää todistusaineistoa. En välttämättä tykkää siitä, mutta ne ovat olleet aina mukana luomisprosessissa – helpottavat ja toisaalta ahdistavat. Eli hyvin ristiriitaista toimitusta.

MH: Otetaan iso kysymys, vaikea sellainen, mutta olennainen. Maalauksen merkitys tässä ja nyt – ei yleisesti, vaan sinulle, henkilökohtaisesti?

TM: Tunnen olevani maalaamisessa hyvä ja omannäköinen. Kierrätän aiheita ja teemoja ja tiedän, että en ole keksinyt mitään uutta mihinkään suuntaan, mutta ajat ja ajatukset muuttuvat, ja näen itseni paljolti tekemisieni kautta. Keskustelen itselleni vaikeista asioista maalaamisen kautta. Enkä pelkästään vaikeista asioista. Tunnen olevani vahvemmin läsnä myös yhteiskunnassa, kun koen maalaamisen kautta saavuttaneeni jotain tässä elämässä, ja se kaikki myös jää tänne vaikka katoaisin. Ehkä tietynlainen kuolemattomuus.

MH: Ja sitten se viimeinen, ratkaiseva kysymys. Graffitien lisäksi taustaasi kuuluu olennaisesti musiikki, olet myös muusikko. Mitä musiikkia kuuntelet maalatessa?

TM: Löysin roskalavalta jokin aika sitten ison pahvilaatikollisen kasetteja. Aika kiinnostava hyppäys ja tutkimusmatka jonkun elämään ja myös toiseen aikakauteen. Ne ovat selvästi 1980–luvulta ja ysärin taitteesta. Tämä tyyppi on äänitellyt satoja kokoelmia ja sillä on vielä hyvä musiikkimaku, joten niitä olen nyt kuunnellut. Siellä on punkkia, new wavea, Beefheartia, Pelleä, diskoa, vaikka mitä. Muuten kuuntelen tosi laajasti kaikenlaista. En ole genrerajoittunut, joskus kuuntelin aika paljon John Frusciantea ja Roky Ericksonia, mutta huomasin, että se vaikutti synkästi omaan taiteeseen, joten synkistely on jäänyt vähemmälle.

Exhibitions

Works