Helsinki Contemporary

Maiju Salmenkivi

Miten pyramidit rakennetaan

15.9.-22.10.2023

In Maiju Salmenkivi’s paintings, urban city silhouettes blend into nature and geometric gestures are combined with organic forms. The motifs’ scales in the Building Pyramids exhibition range from tiny cellular level to massive power plants, coal mountaintops, and architectural milestones. Salmenkivi has drawn inspiration from the similarities between the human body and architectural structures, the interweaving of minuscule elements, and the grandeur of pyramids.

Architecture, building interiors, and their relationship with the surrounding landscape have long intrigued Salmenkivi. The journey from factory buildings and coal heaps to pyramids unexpectedly emerged in the autumn of 2022. An excursion to the power plant in Hanasaari, Helsinki, proved pivotal, giving the exhibition its direction. The exhibition’s title in Finnish refers to sculptor Harry Kivijärvi’s book, Miten Pyramidit rakennettiin? (How Were the Pyramids Built?) (1990).

“To me, the Hanasaari power plant and coal heaps resemble the pyramids – hard to approach or enter, concealing secrets and treasures. They are products of the current civilisation, much like pyramids were in their time.” The construction of pyramids can also be seen as a metaphor for the artistic process; for Salmenkivi, painting is never straightforward, and it always includes a kind of mystery. The motifs often emerge from small observations and details that slowly begin to weave a narrative.

In Salmenkivi's new paintings, the transition of buildings from use to disuse and the changes occurring in the human body over a lifetime take center stage. Time and its finite nature are present in many ways. Carbon, the enabler of all life, acts as a unifying element in the exhibition – humans, too, are partly made of carbon compounds. An abstract painting titled Circle (cell) (2023) is linked with the bodily sensations of growing old, studying what happens to the body’s structures at the cellular level in the course of time. “I find images of cell structure captivatingly beautiful. Microscopic smallness and the entire universe are present at the same time.”

The two-part piece Imperial Perspectives (2023) is based on demolished hotels from Salmenkivi’s previous gallery exhibition and Frank Lloyd Wright’s drawings of Tokyo’s Imperial Hotel, which was also designed by him. Themes converged during the exploration of the Hanasaari power plant. Salmenkivi found similarities between the factory monitors’ device diagrams and Wright’s drawings. “A power plant is a like a grand mausoleum, containing its own organism: pipes, stairs, lifts, and coal that sticks to hands from the walls.”

Alongside paintings on canvas, the exhibition features works on paper using charcoal, ink, spray paint, and chalk, inviting the viewer to take a closer look. Mountaintops and prismatically radiant forms emerge when scratched into oil pastel surfaces. The color palette is a blend of neutral tones and intensive hues characteristic of the artist. Painting serves as a map to another world, where natural forces surge, rivers flood, trees sway, and wind stirs the pools of color across the canvas.

Maiju Salmenkivi (b. 1972), graduated from the Finnish Academy of Fine Arts in 2003, is a Helsinki-based visual artist known for her strong expressionist style and modern landscape paintings. Drawing inspiration from daily observations and global phenomena, Salmenkivi blends current events with her vibrant and intensely atmospheric artworks. Her colorful paintings engage in a captivating dialogue between urban environments and human figures, seamlessly merging fantasy and reality. Salmenkivi’s works have been on display in various solo and group exhibitions in Finland and abroad, including those at HAM Helsinki Art Museum (2022), Helsinki Contemporary’s Overlook exhibition (2020), Turku Art Museum (2019), and Landskrona Museum, Sweden (2017). Her works are represented in the collections of EMMA – Espoo Museum of Modern Art, Museum of Contemporary Art Kiasma, Saastamoinen Foundation, Amos Rex, HAM Helsinki Art Museum, Turku Art Museum, and the Jenny and Antti Wihuri Foundation. Thank you to the Finnish Cultural Foundation, Arts Promotion Centre Finland, and Alfred Kordelin Foundation for supporting the artist’s work.

Maiju Salmenkiven maalauksissa urbaanit kaupunkisiluetit sulautuvat osaksi luontoa, geometriset eleet ja orgaaniset muodot yhdistyvät. Miten pyramidit rakennetaan -näyttelyssä aiheiden mittakaava vaihtelee solutasolta massiivisiin voimalaitoksiin, hiilivuorenhuippuihin ja arkkitehtuurin merkkipaaluihin. Näyttelyä työstäessään Salmenkivi on inspiroitunut erityisesti ihmiskehon ja arkkitehtonisten rakennusten yhtäläisyyksistä, mikroskooppisen pienten elementtien verkottumisesta sekä pyramidien majesteettisuudesta.

Arkkitehtuuri, rakennuksien sisätilat ja niiden suhde ympäröivään maisemaan on kiinnostanut Salmenkiveä pitkään. Reitti tehdasrakennuksien ja hiilikasojen kautta pyramideille löytyi yllättäen vuoden 2022 syksyllä. Tutkimusmatka Helsingin Hanasaaressa sijaitsevaan voimalaitokseen osoittautui ratkaisevaksi tekijäksi ja antoi nyt nähtävälle näyttelylle suunnan. Näyttelyn nimi viittaa kuvanveistäjä Harry Kivijärven kirjaan: Miten pyramidit rakennettiin (1990).

”Minulle Hanasaaren voimalaitokset ja hiilikasat näyttäytyvät eräänlaisina pyramideina, niihin ei pääse helposti lähelle eikä sisälle, ne kätkevät salaisuuksia ja aarteita. Ne ovat tämänhetkisen sivilisaation tuotteita, kuten pyramiditkin olivat aikoinaan.” Pyramidien rakentamisen voi nähdä myös vertauskuvana taiteelliselle prosessille; Salmenkivelle maalaaminen ei ole koskaan suoraviivaista, vaan siihen liittyy aina jonkinlainen mysteeri. Aihiot syntyvät usein pienistä havainnoista ja mieleen painuneista yksityiskohdista, jotka alkavat punoa hiljalleen juonta.

Salmenkiven uusissa maalauksissa rakennusten siirtymä pois käytöstä sekä ihmisen elinkaaren aikana kehossa tapahtuvat muutokset ovat keskiössä. Aika ja sen rajallisuus näyttäytyy monine eri ulottuvuuksineen. Hiili, kaiken elävän mahdollistaja, toimii näyttelyssä yhteisenä määrittäjänä – ihminenkin koostuu osittain hiiliyhdisteistä. Abstrakti maalaus nimeltään Circle (cell) (2023) kytkeytyy vanhenemisen aiheuttamiin kehollisiin tuntemuksiin, siihen mitä elimistön rakenteille solutasolla tapahtuu ajan myötä. ”Solun rakennekuva on mielestäni kiehtovan kaunis. Siinä on samanaikaisesti läsnä mikroskooppinen pienuus ja koko universumi.”

Kaksiosaisen teoksen Imperial Perspectives (2023) lähtökohtana on ollut Salmenkiven edellisen gallerianäyttelyn puretut hotellit ja Frank Lloyd Wrightin piirrokset hänen Tokioon suunnittelemastaan Imperial-hotellista. Tutkimusmatkalla Hanasaaren voimalaitoksessa teemat yhdistyivät. Tehdasmonitorien laite- ja kaavakuvista löytyi yhtäläisyyksiä Wrightin piirrosten kanssa. ”Voimalaitos on kuin suuri mausoleumi, jonka sisällä on oma organismi: putkia, portaita, hissejä ja käsiin tarttuvaa hiiltä.”

Kankaalle maalattujen teosten rinnalla näyttelyssä on esillä paperille hiilellä, musteella, spraymaalilla ja liidulla tehtyjä maalauksia, jotka kutsuvat katsojan lähietäisyydelle. Vuorenhuiput ja prismamaisen säteilevät muodot piirtyvät esiin rasvaliituun raaputettuina. Väriskaala rakentuu taiteilijalle tyypilliseen tapaan neutraalien sävyjen ja intensiivisten värien yhdistelmistä. Maalaus toimii kuin karttana toiseen maailmaan, jossa luonnonvoimat jylläävät, joet tulvivat, puut huojuvat ja tuuli tuntuu liikuttelevan värimassoja kankaan pinnalla.

Maiju Salmenkivi (s. 1972) on Kuvataideakatemiasta vuonna 2003 valmistunut helsinkiläinen kuvataiteilija, joka tunnetaan vahvasta ekspressionistisesta ilmaisustaan ja modernista otteestaan maisemamaalaukseen. Salmenkivi ammentaa inspiraatiota päivittäisistä havainnoistaan ja globaaleista ilmiöistä, hyödyntäen ajankohtaisia tapahtumia teostensa taustalla. Hänen värikylläisissä ja tunnelmaltaan intensiivisissä maalauksissa kaupunkiympäristöt ja ihmishahmot asettuvat kiinnostavaan dialogiin keskenään, fantasia ja todellisuus sulautuvat yhteen ainutlaatuisella tavalla. Salmenkiven tuotantoa on nähty lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, muun muassa HAM Helsingin taidemuseossa (2022), Helsinki Contemporaryn Overlook-näyttelyssä (2020), Turun taidemuseossa (2019) ja Landskronan museossa, Ruotsissa (2017). Hänen teoksiaan lukeutuu muun muassa EMMA Espoon modernin taiteen museon, Nykytaiteen museo Kiasman, Saastamoisen säätiön, Amos Rexin, HAM Helsingin taidemuseon, Turun taidemuseon ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmiin. Kiitos Suomen Kulttuurirahastolle, Taiteen edistämiskeskukselle ja Alfred Kordelinin säätiölle taiteilijan työskentelyn tukemisesta.

I Maiju Salmenkivis målningar smälter urbana stadssilhuetter in i naturen och geometriska tecken och organiska former flyter samman. I utställningen Hur pyramider byggs varierar skalan i motiven från cellnivån till massiva kraftverk, kolbergstoppar och arkitektoniska landmärken. I utformandet av utställningen har Salmenkivi särskilt låtit sig inspireras av människokroppens och den arkitektoniska uppbyggnadens likheter, interaktionen mellan mikroskopiskt små element och storslagenheten hos pyramiderna.

Arkitekturen, byggnadernas inre rum och deras relation till det omgivande landskapet har sedan länge intresserat Salmenkivi. Vägen via fabriksbyggnader och kolhögar till pyramiderna dök oväntat upp hösten 2022. En forskningsresa till kraftverket på Hanaholmen i Helsingfors visade sig vara en avgörande faktor och gav riktningen till den utställning som visas nu. Utställningens titel refererar till skulptören Harry Kivijärvis bok: Miten pyramidit rakennettiin? (1990).

”För mig ser Hanaholmens kraftverk och kolhögar ut som ett slags pyramider, det är varken lätt att närma sig eller ta sig in i dem, de gömmer på hemligheter och skatter. De är produkter av den nuvarande civilisationen, precis som pyramiderna var på sin tid." Byggandet av pyramiderna kan också ses som en metafor för den konstnärliga processen; för Salmenkivi är måleriet aldrig något okomplicerat utan är alltid kopplat till mystik av något slag. Ämnena utvecklas ofta utifrån små observationer och detaljer som fastnat i sinnet, som sakta börjar flätas samman till en intrig.

I Salmenkivis nya målningar står den övergångsperiod som byggnader som tas ur bruk går igenom och de förändringar som äger rum i människans kropp under en livscykel i centrum. Tiden och dess begränsningar blir synliga ur många olika perspektiv. Kolet, som möjliggör allt liv, fungerar som en gemensam faktor i utställningen – människan består ju också delvis av kolföreningar. Den abstrakta målningen Circle (cell) (2023) refererar till de kroppsliga förnimmelser som åldrandet för med sig, till vad som händer med kroppens strukturer på cellnivå över tid. "Jag tycker bilden av cellens struktur är hänförande vacker. Det mikroskopiskt lilla och hela universum är samtidigt närvarande i den.”

Utgångspunkten för det tvådelade verket Imperial Perspectives (2023) var de rivna hotellen från Salmenkivis föregående galleriutställning och det av Frank Lloyd Wright ritade Imperial Hotel i Tokyo. På forskningsresan till Hanaholmens kraftverk flöt temana samman. Det fanns likheter mellan fabriksmonitorernas anläggnings- och schemabilder och Wrights ritningar. "Kraftverket är som ett stort mausoleum, med sin egen inre organism: rör, trappor, hissar och kol som fastnar i händerna."

Vid sidan av verken målade på duk visar utställningen målningar gjorda på papper med kol, bläck, sprayfärg och krita som bjuder in betraktaren att komma och titta på nära håll. Bergstopparna och de prismatiskt strålande formerna avtecknar sig skrapade i oljekrita. Färgskalan är uppbyggd på konstnärens typiska sätt av kombinationer av neutrala toner och intensiva färger. Målningen fungerar som en karta till en annan värld, där naturkrafterna härjar, floderna svämmar över, träden vajar och vinden verkar förflytta färgmassorna över dukens yta.

Maiju Salmenkivi (f. 1972) är en Helsingforsbaserad bildkonstnär som utexaminerades från Konsthögskolan 2003 och hon är känd för sitt starka expressionistiska uttryck och sitt moderna förhållningssätt till landskapsmåleriet. Salmenkivi hämtar inspiration från sina dagliga observationer och globala fenomen och utnyttjar aktuella händelser som fond till sina verk. I hennes färgmättade och intensivt stämningsfulla målningar intar stadsmiljöerna och människofigurerna sin plats i en intressant dialog med varandra, fantasi och verklighet smälter samman på ett unikt sätt. Salmenkivis produktion har visats vid ett flertal solo- och grupputställningar i Finland och utomlands, bl.a. på HAM Helsingfors konstmuseum (2022), utställningen Overlook på Helsinki Contemporary (2020), Åbo konstmuseum (2019) och Landskrona museum, Sverige (2017). Hennes verk ingår i samlingarna på EMMA Esbo moderna konstmuseum, Museet för nutidskonst Kiasma, Saastamoinenstiftelsen, Amos Rex, HAM Helsingfors konstmuseum, Åbo konstmuseum och Jenny och Antti Wihuris stiftelse. Tack till Finska kulturfonden, Centret för konstfrämjande och Alfred Kordelins stiftelse för stödet till konstnärens arbete.

Maiju Salmenkivi

Taiteilija & kuraattori -keskustelu

Taiteilija–kuraattori-keskustelu

Maiju Salmenkivi: Miten pyramidit rakennetaan

15.9.–22.10.2023

Maiju Salmenkivi & Mika Hannula

MITEN PYRAMIDIT RAKENNETAAN

Mika Hannula: Uusi näyttely on kiinteä osa jatkumoa. Kuten on jo totuttu näkemään sinun kohdallasi, myös näissä maalauksissa yhdistyvät geometriset eleet ja orgaaniset osat. Miten vahvasti tai tarkasti suunnittelet maalausta ennen varsinaista tekemistä?

Maiju Salmenkivi: En juuri suunnittele maalauksia, tai suunnittelu tapahtuu maalatessa, pikkuhiljaa. Maalaus ja näyttelyn teemat syntyvät usein pienistä havainnoista ja kiinnostavista yksityiskohdista, jotka alkavat punoa maalauksien juonta. Yksi asia johdattaa toiseen ja kolmanteen – lopuksi olen luonut loputtoman kiinnostavien asioiden kartan, jossa yritän navigoida. Maalaaminen siis etenee sysäyksittäin. Olen oppinut luottamaan siihen, että jostain kulman takaa tulee aina joku asia, joka alkaa tuntua tärkeältä juuri sillä kyseisellä hetkellä.

MH: Mikä tai mitkä asiat ovat tällä kertaa nousseet erityisesti pintaan, tulleet läpi ja kohti itse maalausprosessia?

MS: Ehkä se, että maalausprosessille on annettava aikaa kypsyä. Kyllä vire tai halutunlainen maalausjälki lopulta tulee. Välillä vähän pakottamallakin, mikä tarkoittaa sitä, että työhuoneella pitää vaan jaksaa olla. Jonain päivänä asiat liikahtavat eteenpäin, vaikka usko on välillä vähän koetuksella. Olen halunnut, että maalauksissa on vihjeitä niistä asioista, jotka ovat olleet kiinnostuksen kohteita, ns. alkukuvia. Lähtökohdista tulee lopulta osa maalausta ja sen kieltä.

MH: Näyttelyn teoksissa rakennetun ympäristön merkitys on ilmeinen – kuten myös rakennusten kesto, kaari ja samalla siirtymä pois käytöstä. Miten tämä teema on lähtenyt liikkeelle?

MS: Olen ollut aiemminkin kiinnostunut rakennuksista ja rakenteista, jotka ovat poistumassa käytöstä. Edellisessä näyttelyssäni Overlook (2020) se oli isoisäni vanha hotelli. Vuonna 2009 Kluuvin galleriassa, Pimeän päivä -näyttelyssä katsoin muuttuvaa kaupunkia Pasilassa. Kuljen usein Merihaassa ja Suvilahdessa, ohitan valtavat hiilikasat ja voimalaitoksen rakennukset. Ne ovat mittakaavaltaan kaupunkikuvassa hienot, majesteettiset. Keskustelin ystäväni Matin kanssa hänen työstään Hanasaaren voimalaitoksessa ja hän kertoi, että hänen tehtävänään on ”saattohoitaa” laitos pois käytöstä. Tämä lause jotenkin resonoi minussa, laitos on samanikäinen kuin minä. Täytin juuri 50 vuotta, mikä otti yllättävän koville. Huomaan iän tuomat rasitteet kehossa ja mielessä. Keski-ikäinen nainen on myös taiteen näkökulmasta aika epäkiinnostava, tai näin olen ainakin kokenut. Nuoruus ja vanhuus on kiinnostavampaa.

MH: Vastaavasti rakennusten iän ja kaaren myötä maalauksissa on läsnä aika, monine eri ulottuvuuksineen. Mikä on tai olisi maalaukselle ominainen aika, mikä on sen omakohtainen ajallisuus?

MS: Ajattelen rakennusta eräänlaisena symbolisena rakenteena, asiana mihin voin tarttua, olemassa olevina elementteinä, joita voin lähteä tutkimaan ja perkaamaan ja josta voin jossain vaiheessa päästää irti, kun on sen aika. Toisinaan myös palaan aiheeseen, kun löydän taas siihen uuden polun ja näkökulman.

Kysymykseen maalauksen ajasta – ehkä maalauksessa ja maalausprosessissakin on monta eri aikaa ja aikatasoa. On se aika, kun maalausta mietitään, tai pohditaan maalauksen ympärillä olevia kysymyksiä. Sitten on se aika, kun maalausta työstetään. Silloinkin tietysti sen ympärillä olevien probleemien kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Joskus öisinkin saattaa herätä miettimään, miten jonkun asian ratkaisisi. Ja tietysti on se aika, kun maalaus on valmis ja päästät sen käsistä. Välillä itse prosessiin menee fyysistä aikaa hyvinkin vähän, toisinaan saattaa mennä vuosia tai jopa vuosikymmeniä.

MH: Entä milloin maalaus on valmis? Milloin tiedät, että on aika antaa katsojalle roolia,

tilaa osallistua?

MS: Minulla on huono tapa jatkaa maalauksia aika pitkään, varsinkin silloin, kun ei ole näyttelyä mihin olen juuri tekemässä töitä. Kun näyttely alkaa tulla lähelle, niin on vähän pakkokin alkaa ratkaisemaan maalauksien ongelmia, jotta jää aikaa kuivumiselle. Deadline on hyvä tapa saada maalaukset valmiiksi.

MH: Kaksiosainen teos Imperial Perspectives (2023). Mistä siinä on kyse, mikä on maalausprosessin lähtökohta?

MS: Ihan ensimmäinen lähtökohta on ollut edellisen näyttelyni puretut hotellit. Toinen keskeinen taustavaikuttaja ovat kirjat. Minulla on kattava kokoelma Frank Lloyd Wrightin kirjoja ja hänen piirroksensa ovat todella hienoja. Tutkin Wrightin piirroksia jo puretusta Imperial-hotellista Japanissa ja lähdin tekemään kyseistä maalausta jo edelliseen näyttelyyni, mutta se ei koskaan valmistunut. Kuten mainitsin, tein tutkimusmatkan Hanasaareen ystäväni kutsumana. Matti kierrätti minua voimalaitoksen sisällä ja samalla nämä teemat ikään kuin yhdistyivät.

Voimalaitos on kuin suuri mausoleumi, jonka sisällä on oma organismi: putkia, portaita, hissejä ja käsiin tarttuvaa hiiltä. Ja vuotavia altaita, joita ei enää kannattanut korjata, koska laitoksen alasajo oli alkanut. Siellä on valtavat mittasuhteet. Kun katsoin Matin työmonitoria, niissä monitorin laite- tai kaavakuvissa oli jotain samankaltaisia Wrightin piirrosten kanssa. Tämän visiitin kautta maalaus lähti taas etenemään ja siihen tuli mukaan elementtejä vanhasta ja uudesta.

MH: Palataan hetkeksi Frank Lloyd Wrightin piirustuksiin. Mikä niissä kiinnostaa tai kiinnitti huomiosi? Josta tietysti seuraava linkki konnotaatioon. Mikä on suhteesi modernin perimään, ennen kaikkea sen monumentaalisiin nimiin?

MS: Arkkitehtuuri, erilaiset rakennukset ja sisätilat sekä niiden suhde ympäröivään maisemaan on kiinnostanut pitkään. FLW tuli isosti vastaan kymmenen vuotta sitten, kun olin residenssissä New Yorkissa. Ostin sieltä monta hänen arkkitehtuuriaan käsittelevää kirjaa ja MoMA:n näyttelykirjan, missä on hänen piirroksiaan. Ne tekivät ison vaikutuksen. Palaan siihen näyttelykirjaan vieläkin, kuten tälläkin kertaa. Koen, että myös maalaaminen on erilaisten tilojen luomista ja rakentamista. Tilat voivat olla konkreettisia, tai ne voivat olla esimerkiksi väritiloja tai tunnelmia.

Minulle arkkitehtonisten muotojen ja tilojen tuominen osaksi maalausta on yksi keino pysäyttää maalauksen liike tai saada maalaukseen sen tarvitsema tila. Teosten lähtökohtana voisi olla jotain muutakin, kuin suuria modernistisia nimiä, MoMA:n kirjassa on vaan niin hienot piirustukset, että välillä tuijottelen niitä työhuoneen sohvalla. Koetan muutenkin ympäröidä itseni erilaisilla kuvallisilla lähteillä, taidekirjoilla ja muilla kiinnostavilla kuvilla ja tavaroilla. Se on tärkeää varsinkin prosessin alkuvaiheessa, kun mietin maalauksia, värejä ja maailmoja, niin on mihin kiinnittyä. Etten pelkästään roiku Instassa ja löydä sieltä kaikkea, mihin hukkua.

MH: Selvä – vaan entä se pitkä kaari, moderni ja sen perimä maalauksessa? Taakka vai osa hedelmällistä vuorovetoa, kriittistä jatkumoa?

MS: Varmaan sekä–että, näyttelyn nimikin viittaa osittain tähän perimään. Miten pyramidit rakennettiin, miten sivilisaatiot rakennettiin, sehän kaikki tapahtuu aina edellisten pohjalle. Olen osa sitä klassista tai modernistista perimää. Olen saanut tietynlaisen taidekoulutuksen ja sen kautta tullut osaksi tätä taidemaailmaa, olen osa jatkumoa, vaikka kuinka yrittäisin sitä vastaan tapella. Tietysti välillä voin kommentoida asioita kriittisestikin tai lempeällä ironialla maalauksen kautta – onhan niissä monenlaisia tasoja.

MH: Entä maalauksen oma historiallinen sekä ajankohtainen konteksti? Mihin osaan tai tekijöihin kiinnityt, kokiessasi olevasi osa tätä jatkumoa?

MS: Lempimaalareita tulee ja menee, osa säilyy todella pitkään mukana matkassa, toiset jäävät taka-alalle. Maalarina väri ja tunnelma merkitsevät minulle paljon, taidehistoriassa jälki-impressionistit ja ekspressionistit ovat lähellä sydäntäni. Pyrin käymään katsomassa Helsingissä kaikki ajankohtaiset gallerianäyttelyt pelkästään senkin takia, että opetan Aalto-yliopistossa maalausta, ja minulle on tärkeää ohjata opiskelijat tuoreimman taiteen äärelle.

Juuri tällä hetkellä en oikein osaa nimetä yhtä tai kahta tärkeää maalaria, ikuisia lemppareita nykymaalareista on Cecily Brown (värit ja liike) ja Mamma Andersson (tunnelma). Kesän alussa oli hienoa nähdä Kööpenhaminassa Louisianassa Dana Schuztin retrospektiivinen näyttely, varsinkin vanhemmat teokset tekivät ison vaikutuksen. Malmön taidemuseossa oli Tal R:n ja Mamma Anderssonin yhteisnäyttely, arvostan Tal R:ää hänen omassa visiossaan (Tal R oli vieraileva professori, kun opiskelin Helsingin Kuvataideakatemiassa) – tosi reteää maalaamista. Olen itse maalarina ehkä vähän herkempi. Välillä innostun lapsellisen paljon joistakin tekijöistä ja taide menee niin sanotusta ihon alle.

MH: Pitkien, laajojen kaarien ja perspektiivien ohella näyttelyssä on mukana myös teoksia, jotka hakevat läsnäoloa hyvinkin vastakkaisesta näkökulmasta. Näistä esimerkkinä on työ nimeltään Circle (cell) (2022–2023), joka tarkentuu erittäinkin pieniin yksityiskohtiin. Mikä on tämän abstraktin teoksen lähtökohta ja tarina?

MS: Circle (cell) (2022–2023), liittyy enemmän kehollisiin tuntemuksiin ja siihen, mitä tapahtuu, kun keho vanhenee ja muuttuu. Mitä löytyy kehon tai ruumiin sisältä, kontra se mitä on rakennuksen sisällä. Mekin koostumme tietynlaisista rakennuspalikoista, soluissa on tumat, mitokondriot ja välikappaleet. Kävin läpi taas kuvamateriaaleja työhuoneella ja solun rakennekuva oli mielestäni kiehtovan kaunis. Jollain tapaa siinä on samanaikaisesti läsnä mikroskooppien pienuus ja koko universumi. Tästä lähtökohdasta syntyi sarja vähän abstraktimpia töitä, jotka lähtevät liikkeelle muodosta ja väristä.

MH: Materiaalit ja niiden vaihdokset, myös samanaikaisuus näyttelyssä. Mikä on erityistä tämän näyttelyn paperitöissä suhteessa kankaalle maalaamiseen?

MS: Paperityöt ovat olleet tärkeä osa tekemistäni jo pitkään. Vuonna 2017 Happy Garden

-näyttelyssäni ne oikeastaan aloittivat näyttelyprosessin tai puhkaisivat jonkun maalaukseen liittyvän jumin. Edellisessä yksityisnäyttelyssä (Overlook, 2020) paperityöt olivat lähinnä pieniä kollaaseja. Ne olivat prosessin kannalta tärkeitä pieniä aarteita.

Tällä kertaa paperityöt ovat kulkeneet kankaalle maalattujen töiden rinnalla. Niiden kautta olen voinut kokeilla eri mittakaavassa asioita. Niitä on ollut välillä helpompi työstää, kuin kangastöitä, sillä paperiin en lataa niin paljoa odotuksia. Olen myös voinut yhdistää erilaisia materiaaleja. Usein olen aloittanut musteella, jatkanut päälle spraymaalilla, erilaisilla kynillä ja liiduilla. Tätä voi tietysti tehdä kankaallakin, mutta se on silti erilaista. Olen tässä näyttelyssä halunnut kokeilla ja risteillä erilaisten materiaalien ja ajatusten välillä.

MH: Mitä tämä risteily eri materiaalien välillä konkreettisesti tarkoittaa?

MS: Esimerkiksi Black mountain (2022–2023) nimisessä teoksessa olen ensin maalannut pohjan akryylillä. Teoksessa on keskellä vuorenkaltainen musta elementti, jonka ympärillä on toisiaan dynaamisesti halkovia värikenttiä. Olen yrittänyt saada mukaan niin herkempää väriskaalaa kuin rajumpaa värien käyttöä, mikä on yleensäkin se asia mitä maalauksessa haen – neutraalimpien sävyjen ja muutamien hurjien värien komboa, jossa tapahtuu jonkinlainen itselle tärkeä värien harmonia.

Olen jatkanut tätä kunnes olen maalannut öljyväreillä abstraktimpaa kuviota työn reunoille käyttäen teippiä sapluunana. Välillä tykkään hyödyntää jämämaaleja paperitöihin. En halua heittää maaleja pois vaan hyödynnän niitä mahdollisimman hyvin putsaamalla pensselit esimerkiksi pohjustettuun paperiin. Jatkoin työn maalaamista ja tuntui, että siinä on orastavia aihioita moneen suuntaan. Jossain välissä prosessia otin käteen rasvaliidut ja aloin levittää työhön mustaa rasvaliitua. Musta liitu tuntui tosi hyvältä, jatkoin liidun levittämistä ja raaputin välillä sitä pois, lisäsin ja jatkoin raaputtelua. Lopulta alta alkoi paljastua myös vanhemmat kerrostumat. En ollut aluksi ajatellut asiaa, mutta prosessin myötä mustasta alueesta alkoi muodostua vuorimuotoja, jotka alkoivat tuntua hiilikasoilta. Eli jossain takaraivossa on ollut Hanasaaren hiilikasat. Lapseni kysyi työn nähdessään, että onko siinä Mount Everest. Toisaalta ne vuoret ja värikkäät taustat voivat olla vaan muotoja ja värejä sommiteltuna paperille.

MH: Mistä näyttelyn nimi tulee ja mitä se sinulle merkitsee?

MS: Ihan konkreettisesti nimi tulee Harry Kivijärven kirjasta, Miten pyramidit rakennettiin (1990). Siinä Kivijärvi tutkii pyramidien rakentamisen metodeja. Kivijärvi oli pitkän linjan kuvanveistäjä ja kirja tarttui mukaani kirjastoreissulla, kun kävin pläräämässä taidekirjahyllyjä. Kivijärvi on suunnitellut edesmenneen isoäitini hautakiven, käyn siellä säännöllisesti repimässä haudalla kasvavat kortteet pois.

Kirjan nimi alkoi tuntua hyvältä, siinä tuntui olevan sopivia elementtejä, suomenkielinen ehdotus asialle, joka antaa tulkinnan vapauden moneen eri suuntaan. Minulle Hanasaaren voimalaitokset ja hiilikasat näyttäytyvät eräänlaisina pyramideina, niihin ei pääse helposti lähelle tai sisälle, ja ne kätkevät sisäänsä salaisuuksia ja aarteita. Ne ovat tämänhetkisen sivilisaation tuotteita, kuten pyramiditkin olivat. Nyt kasat ovat jo lähteneet ja pitää jännittää puretaanko rakennukset vai tuleeko sisälle esimerkiksi taidemuseo.

Pyramidien rakentamisen voi nähdä myös anekdoottina maalauksen tekemiselle. Maalauksen tekeminen ei ole minulle koskaan suoraviivaista, vaan siihen liittyy jonkinlainen mysteeri, kuljen kohti maalauksen salaisuuksia ja selvittelen maalausprosessin kautta erilaisia tapoja rakentaa omia pyramideja.

MH: Ja sitten vielä lopuksi, mahdotonta olla kysymättä, kerro nyt, miten ne pyramidit rakennetaan?

MS: Hitaasti, pikkuhiljaa, työtunteja säästämättä. Välillä tulee sivupolkuja, mutta kyllä ne maalaukset/pyramidit rakentuvat, kunhan tulee tunne siitä, että työskentely on itselle tärkeää ja merkityksellistä. Ja samalla tietysti toivoen, että tämä merkityksellisyys avautuu myös katsojalle ja kokijalle. Jossain välissä maalauksia työstäessä mietin myös DIY-skeittiparkin tekijöitä Suvilahdessa, miten he ovat pikkuhiljaa rakkaudesta lajiin rakentaneet superhienon paikan, jota uhkaa nyt purkaminen. Skeittiparkkikin pääsi osaksi maalauksia juuri tästä syystä, ihmisten rakkaudesta tehdä itselle ja muille merkityksellisiä asioita.

Exhibitions

Works