Helsinki Contemporary

Tuomas A. Laitinen

Maps and Mazes

30.11.-6.1.2013

Tuomas A. Laitinen’s solo exhibition takes us where ordinarily – both physically and mentally – we cannot, or dare not, look. Laitinen goes underground: to the extensive subterranean networks and spaces spread out beneath the city of Helsinki. The result is a version of reality that mirrors above-ground activities, while at the same time somehow always taking it somewhere else.

Laitinen’s discoveries in Helsinki’s underground world are both familiar and unknown. This world is not an ‘either/or’ phenomenon, but very much ‘both/and’ in nature – and in a unique way that carries us along with into something strange and different, even extraordinary. It is not a series of vulgar horror effects, not some childish, supposedly fright-inducing spectacle, nor is it a documentary charting underground passageways. It is something else entirely, something that very definitely delves deeper, something that is authentically more malignant, but also more interesting.

The main work in the Maps and Mazes exhibition is the video installation This Way. This totally re-constructs the gallery space, creating a situation in which viewers are enticed into a stage designed specifically for the work: into a space and a situation in which the underground world looks directly at us, confusing our sense of time and place.

“I have used the term ’in-between state’ to describe the feeling you get when your senses of time and direction become blurred. This state also allows for an acute focus on your own body and its pulses.” - Tuomas A Laitinen

Alongside the videowork, at the core of the exhibition are the light-box works, which he uses non-traditionally as a vessel for experiments. The light boxes reflect and display variations on the image world present in the videowork, stopping it very precisely and tellingly on certain visual details. These details bring out and give life to the beauty and magnificence of the underground world, its surprisingness and its mystery.

Maps and Mazes is part of Laitinen’s World Design Capital Helsinki 2012 project Helsinki Underground. The project as a whole has been produced by Kira Sjöberg and Johanna Wartio-McEvoy of ArtShortCut.

Helsinki Underground partners in collaboration: Curator Aura Seikkula, Helsinki City Rescue Department, P. Mutasen elokuvakonepaja, The Finnish National Theatre and Espoo City Theatre, Open House Helsinki and Flow Festival.

The project has been supported by: The Finnish Culture Foundation, Avek and the Arts Council of Finland

Tuomas A. Laitisen yksityisnäyttely hakeutuu sinne, minne me emme tavallisesti osaa tai uskalla katsoa – niin fyysisesti kuin mentaalisestikin. Laitinen menee maan alle: Helsingin alla avautuvien kattavien maanalaisten verkostojen ja tilojen luokse. Tuloksena on versio todellisuudesta, joka yhtä aikaa sekä toistaa maan päällistä toimintaa mutta samalla vie sitä aina jotenkin hieman muualle.

Mitä Tuomas A. Laitinen Helsingin maanalaisesta maailmasta löytää on tuttua ja tuntematonta. Se on luonteeltaan korostuneesti sekä-että – ja sitä ainutlaatuisella tavalla, joka ottaa meidät katsojina mukaan johonkin outoon ja erilaiseen, erikoiseenkin. Se ei ole sarja vulgaareja kauhuefektejä, ei lapsellista muka pelottelua, eikä myöskään maanalaisia käytäviä kartoittavaa dokumentarismia. Se on jotakin aivan muuta, jotakin tosiaankin syvemmälle luotaavaa, jotakin todellakin ilkeämpää mutta myös mielenkiintoisempaa.

Maps and Mazes näyttelyn keskeinen teos on videoinstallaatio This Way. Se rakentaa gallerian tilan aivan uudeksi; tilanteeksi, jossa katsoja houkutellaan sisään teosta varten suunniteltuun näyttämöön: tilaan ja tilanteeseen, jossa maanalainen maailma katsoo meitä suoraan kohti, sekoittaen ajan ja paikan tajun.

”Olen käyttänyt termiä "välitila" kuvaamaan sitä tunnetta, joka syntyy silloin, kun ajan taju ja suuntavaisto hämärtyy. Tämä tila mahdollistaa myös syvätarkennuksen omaan kehoon ja sen pulsseihin.” - Tuomas A. Laitinen

Videoteoksen ohella näyttelyn keskipisteessä ovat Laitisen lanseeramat valokaappiteokset. Valokaapit seuraavat ja varioivat videoteoksessa läsnä olevaa kuvamaailmaa, pysäyttäen sen hyvin tarkasti ja tarkoituksenmukaisesti tiettyyn visuaalisiin yksityiskohtiin. Ne ovat yksityiskohtia, jotka tuovat näkyviin ja virittelevät eloon maanalaisen maailman kauneutta ja komeutta, sen yllätyksellisyyttä ja salaperäisyyttä.

Mika Hannula

Maps and Mazes on yksi osa Laitisen World Design Capital Helsinki 2012 -hanketta Helsinki Underground. Kokonaishankkeen on tuottanut ArtShortCut:in Kira Sjöberg ja Johanna Wartio-McEvoy.

Helsinki Underground yhteistyökumppanit: Kuraattori Aura Seikkula, Helsingin kaupungin pelastuslaitos, P. Mutasen elokuvakonepaja, Kansallisteatteri ja Espoon kaupunginteatteri, Open House Helsinki ja Flow Festival.

Projektin toteutusta ovat tukeneet: Suomen Kulttuurirahasto, Avek ja Taiteen Keskustoimikunta

Tuomas A. Laitinens separatutställning söker sig åt de håll dit vi i allmänhet inte kan eller vågar titta – såväl fysiskt som mentalt. Laitinen går under jorden: till de underjordiska nätverk och utrymmen som öppnar sig under hela Helsingfors. Resultatet blir en version av verkligheten, som på en gång både upprepar den verksamhet som pågår ovan jord, och samtidigt på något vis alltid för den i en lite annan riktning.

Vad Tuomas A. Laitinen hittar i Helsingfors underjordiska värld är någonting både känt och okänt. Det är till sin natur i uttalad mening både-och, och det på ett unikt sätt, som tar oss i egenskap av betraktare med till något underligt och annorlunda, rentav extraordinärt. Det är inte en serie vulgära skräckeffekter, inget barnsligt skrämmande, inte heller en kartläggande dokumentarism om underjordiska gångar. Det är någonting helt annat, någonting som faktiskt lodar djupare, någonting som faktiskt är mer elakt men också intressantare.

Det centrala verket i utställningen MAPS AND MAZES är videoinstallationen This way. Den bygger om galleriutrymmet till någonting alldeles nytt; till en situation där betraktaren lockas in på en scen som är speciellt planerad för själva verket: till ett utrymme och en situation där den underjordiska världen ser direkt på oss, och blandar bort känslan för tid och rum. ”Jag har använt termen ”mellantillstånd” för att beskriva den känsla som uppkommer när tidsuppfattningen och lokalsinnet blir diffusa. Det här tillståndet möjliggör också en djupobservation av ens egen kropp och dess pulser.”

Bortsett från på videoverket finns tyngdpunkten i utställningen på ljusskåpsverken som Laitinen har lanserat. Ljusskåpen följer med och ger variationer på den bildvärld som finns i videoverket, genom att stanna upp den mycket noggrant och målmedvetet vid särskilda visuella detaljer. De är detaljer som synliggör och väcker till liv den underjordiska världens skönhet och elegans, dess överraskande och hemlighetsfulla natur.

Mika Hannula

Maps and Mazes är en del av Laitinens projekt Helsinki Underground för World Design Capital Helsinki 2012. Helhetsprojektet har producerats av Kira Sjöberg och Johanna Wartio-McEvoy vid ArtShortCut.

Helsinki Undergrounds samarbetspartner: Kurator Aura Seikkula, Helsingfors stads räddningsverk, P. Mutanens filmmaskinverkstad, Finland Nationalteater och Esbo Stadsteater, Open House Helsinki och Flow Festival.

Projektets förverkligande har understötts av: Suomen Kulttuurirahasto, Avek och Centralkommissionen för Konst.

Tuomas A. Laitinen

Artist & Curator discussion

Discussion – Tuomas A Laitinen & Mika Hannula

SUBTERRANEAN LABYRINTHS

Mika Hannula: Your solo exhibition at Helsinki Contemporary, Maps and Mazes. What is it about?

Tuomas A Laitinen: The exhibition is part of a project in which the works have been created out of materials found and photographed beneath the ground in Helsinki. Two works from this long and arduous project have been shown before. One is the videowork Passage shown at the Flow Festival in Helsinki in August 2012, and the other is an underground concert performed at Helsinki’s Arabianranta, consisting of sound recordings made underground during the project. The video to be shown at Helsinki Contemporary is a continuation of the work seen at Flow. The project is part of the program for World Design Capital Helsinki 2012.

MH: Why this direction and orientation? What is it about things beneath the earth that interests you?

TAL: People have a constant need to investigate places behind closed doors. When I have been under the ground looking for material, I have noticed that my sense of time and place quite soon evaporates. This observation provided the basic starting point for the works. Helsinki is a good city for projects like this, since it has an extensive underground network. Helsinki has more than 50 population shelters, as well as numerous maintenance tunnels. According to Helsinki City Rescue Department, the entire population of the city could be moved underground, if necessary. But the works in the exhibition are still subjective. My idea is not to show subterranean spaces as such, but to investigate the features involved in experiencing the space and what this experience actually means. For me, it was fundamental that the exhibition would not be an information pack or documentation of Helsinki’s underground spaces, but more a mystifying, fictive labyrinth. I have used the term “’in-between state’ to describe the feeling you get when your senses of time and direction become blurred. This state also allows for an acute focus on your own body and its pulses. I wanted to make works for the exhibition that act as in-between states, challenging viewers to observe their surroundings, and our relationship with ourselves.

MH: Is there something special, something unique about beneath the earth specifically in Helsinki?

TAL: It was interesting to see how visible the city’s history is there under the earth. For example, rescue equipment has been stored there from different decades. One shelter has all of Helsinki’s voting booths. And one odd subterranean site was a practice range for golf. It looked like an absurd stage for some strange ghetto drama. On this general level I viewed the entire situation or the spaces, as it were, as stages, through which I then began thinking about ideas for works.

MH: And these in-between states? In-between in relation to what, or going from where to where? Is this the same in-between state as when we encounter an artwork?

TAL: This is a term that I often think about at the point when I am experiencing something, whether it is art or not. It is a kind of state between not knowing and understanding, which is constantly shifting. It is simultaneously a mental and a physical state, both at the same time, of course. Somehow, I also think about it at those moments when the lights unexpectedly go off and there is a brief instant when your eyes are getting used to the dark. When we were teenagers, we used to go off into the forest near Riihimäki at night. We walked right into it until we got lost. Then, the aim was to find our way back. That took quite a few hours. Somehow this project has re-awoken that image. I want to find and confront a state in which you feel you are lost. And then to try to understand that experience. And, of course, I also wondered, quite concretely, for this specific project, about the relationships between the above-ground and below-ground state, both the similarities and the differences.

MH: How will the exhibition be constructed in the gallery space?

TAL: The exhibition will include a site-specific video installation, This Way, which deals with positioning and the limits of sensory perceptions. It is a kind of film installation, which will also give shape to the actual experiencing of the gallery space. Also on display will be a series of light boxes, created by scanning and photographing material found underground. This will include, for instance, old institutional bedsteads, containing messages from the past, waste material and textures.

MH: A ‘film sculpture’ – What does that mean? And how long is the work?

TAL: My videoworks are generally filmic in their mode of execution. And the way that a video that flirts with the form of film is designed for a specific space, as a spatial experience, led to my using that term. The video goes from a texture to hints of narrative, but at no point does it set about bringing one particular story to a conclusion. The work is an approximately 12-minute loop.

MH: The light boxes? What interests you about them?

TAL: In its form, a light box is a kind of hybrid, which allows the use of elements from painting,photography, and also kinetics. For me, the most interesting works made in the form of light boxes are ones that, as it were, make it possible to play on things that the eye cannot see. The light in the work generally serves as an accent, rather than as something that illuminates everything equally. Originally, I also made works in which I tried to create the illusion of a moving image in the light box, but the switch to videoworks has reduced that particular avenue in my work.

MH: For example?

TAL: For this exhibition I have, for example, made some cupboards, in which I have used a straightforward process to scan materials that I have come across. The materials have been used to create compositions by gluing them together, first onto A4, and then they have been re-scanned. Placed in a light box, these change in a disturbing way into something else: into an in-between state, somewhere between recognizing a familiar, everyday material and the emergence of an image.

29.11.2012

Taiteilija & kuraattori -keskustelu

Keskustelu – Tuomas A Laitinen & Mika Hannula

Maa on voimaa

Mika Hannula: Yksityisnäyttely Helsinki Contemporaryssa, nimeltään Maps and Mazes. Mistä on kyse?

Tuomas A Laitinen: Näyttely on osa projektia, jonka teokset ovat syntyneet Helsingin maan alla kuvatuista ja löydetyistä materiaaleista. Tästä pitkäjänteisestä projektista on aiemmin esitetty kaksi teosta. Toinen oli Flow festivaaleilla elokuussa 2012 esillä ollut videoteos Passage ja toinen maan alla Arabianrannassa toteutettu konsertti, jossa soitettiin kappale, joka koostui projektin puitteissa maan alta tehdyistä äänityksistä. Galleriassa esitettävä video on jatkoa Flowssa näytetylle teokselle. Hanke on osa World Design Capital 2012 ohjelmaa.

MH: Miksi tämä suunta ja suuntaus? Mitä mielenkiintoista löytyy maan alta?

TAL: Ihmisellä on jatkuva tarve tutkia suljettujen ovien takaa löytyviä paikkoja. Kun olen ollut maan alla etsimässä materiaalia, olen huomannut, että ajan ja paikan taju häviää varsin nopeasti. Tämä havainto loi peruslähtökohdan teoksille. Helsinki on otollinen kaupunki tämän kaltaiselle projektille, koska täällä on laaja maanalainen verkosto. Helsingissä on yli 50 väestösuojaa ja sen lisäksi useita huoltotunneleita. Pelastuslaitoksen mukaan Helsingissä saataisiin koko väestö maan alle tarvittaessa. Näyttelyn teokset ovat kuitenkin subjektiivisia. Tarkoitukseni ei ole esitellä maanalaisia tiloja sinänsä vaan tutkia niitä seikkoja, joita tilan kokeminen ja "kokemuksellisuus" tarkoittaa. Minulle oli olennaista, että näyttelystä ei tule infopaketti tai dokumentaatio Helsingin maanalaisista tiloista, vaan enemmänkin hämmentävä fiktiivinen vyyhti. Olen käyttänyt termiä "välitila" kuvaamaan sitä tunnetta, joka syntyy silloin, kun ajan taju ja suuntavaisto hämärtyy. Tämä tila mahdollistaa myös syvätarkennuksen omaan kehoon ja sen pulsseihin. Halusin tehdä tähän näyttelyyn teoksia, jotka toimivat välitiloina, haastaen katsojaa havainnoimaan ympäristön ja itse itsemme suhdetta.

MH: Jotakin erityistä, erikoista maan alla nimenomaan Helsingissä?

TAL: Oli mielenkiintoista nähdä, miten kaupungin historia on näkyvillä siellä maan alla. Sinne on varastoitu eri vuosikymmeniltä esim. pelastustoimiin tarkoitettuja tavaroita. Yhdessä suojassa on Helsingin kaikki äänestyskopit. Ja yksi sellainen huvittava paikka maan alla oli harjoittelurata golfia varten. Se näytti absurdilta lavalta johonkin outoon ghetto-näytelmään. Noin yleisellä tasolla katsoin sitä koko tilannetta tai tiloja ikään kuin näyttämöinä, joiden kautta aloin miettiä teosideoita.

MH: Entä nämä välitilat? Suhteessa mihin, tai liikkeessä mistä mihin? Onko kyseessä sama välitila kuin taideteoksen kohtaamisessa?

TAL: Se on termi, jota mietin usein siinä vaiheessa, kun koen jonkun asian, oli se sitten taidetta tai ei. Se on jonkunlaisen epätietoisuuden ja ymmärtämisen välinen tila, joka on jatkuvassa liikkeessä. Se on samanaikaisesti mentaalinen ja fyysinen tila, molempia totta kai. Jotenkin ajattelen sitä myös sellaisena hetkenä kun napsauttaa valot yllättäen pois päältä ja sen jälkeen seuraa hetki, jossa silmät totuttautuvat pimeyteen. Kun olimme teinejä, meillä oli tapana mennä yöllä Riihimäen läheisiin metsiin. Kävelimme sinne keskelle niin pitkälle, että eksyimme. Sen jälkeen tarkoitus oli löytää takaisin. Siinä meni aika monta tuntia. Jotenkin tämä projekti on herättänyt kyseisen mielikuvan eloon. Halun löytää ja kohdata tila, jossa tuntee olevansa hukassa. Ja sen jälkeen sitten yrittää ymmärtää kyseistä kokemusta. Ja tietysti mietin sitä myös ihan konkreettisesti, tämän projektin kohdalla, maanpäällisen ja maanalaisen välisen tila suhteita, niin yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksiakin.

MH: Miten näyttely rakentuu galleriatilassa?

TAL: Näyttelyyn sisältyy tilallinen videoinstallaatio NIMI, joka käsittelee paikannusta ja aistihavaintojen rajoja. Se on jonkinlainen elokuvainstallaatio, joka myös tulee muovaamaan itse galleriatilan kokemista. Esillä on myös valokaappisarjoja, jotka ovat syntyneet skannaamalla ja kuvaamalla maan alta löytynyttä materiaalia. Mukana on mm. vanhojen laitossänkyjen pohjia, jotka sisältävät viestejä menneisyydestä, jätemateriaalia ja tekstuureja.

MH: Elokuvaveistos – mitä se tarkoittaa? Ja niin, miten pitkä teos on?

TAL: Videoteokseni ovat yleensä elokuvallisia toteutustavaltaan ja se että elokuvan muodon kanssa flirttaileva video suunnitellaan tilaan, tilalliseksi kokemukseksi johti tuohon termiin. Video liikkuu tekstuurista kerronnallisiin vihjeisiin, mutta missään vaiheessa ei lähdetä viemään yhtä tiettyä tarinaa loppuun saakka. Pituudeltaan teos tulee on noin 12 min. Luuppi.

MH: Valokaapit? Mikä niissä kiinnostaa? TAL: Valokaappi on muodoltaan sellainen hybridi, joka mahdollistaa sen, että voi käyttää elementtejä maalauksesta, valokuvasta ja myös kinetiikasta. Minulle kiinnostavimmat valokaapin muodossa tehdyt teokset ovat sellaisia, jotka ikään kuin mahdollistavat pelaamisen siellä, minne silmä ei näe. Valo toimii teoksissa yleensä aksenttina, eikä kaikkea tasaisesti valaisevana seikkana. Alunperin tein myös teoksia, jossa yritin luoda valokaappiin illuusion liikkuvasta kuvasta, mutta videoteosten pariin siirtyminen on vähentänyt tätä haaraa työskentelyssäni.

MH: Esimerkki?

TAL: Tähän näyttelyyn olen tehnyt esimerkiksi muutaman kaapin, joissa olen skannannut suoraan prosessin kautta käsille osuneita materiaaleja. Materiaaleista on tehty liimaamalla kompositioita ensin A4:lle ja sen jälkeen ne on skannattu uudestaan. Valokaappiin asetettuna nämä muuttuvat häiritsevällä tavalla joksikin muuksi: tutun, arkipäiväisen materiaalin tunnistamisen ja kuvan syntymisen välitilaksi.

29.11.2012

Exhibitions

Works