Group exhibition
Lähellä, Lähelle - Passion Play
10.5.-2.6.2013

Passion Play is a painting exhibition in a space and for a space. It’s a group exhibition, which creates a situation for the painting and in the painting. It’s a corporeal experimentality, which moves toward a presence; and especially a presence together with a painting, which is in that particular place, there, in its own special way.

It’s not about a painting as an installation, neither about a site specific painting, but about the spatiality of the painting. It’s about a space and about situations, which we create in an encounter. And this is an encounter as a multiple event, where all the agents participate: the artist, the work, the place, the time, the space, the viewer, all these being entwined, forming one physical story full of mental pictures.

Passion Play presents three special agents, three painters who are brought together in a way that respects the privacy and the identity of each agent and each work. Spatially, this means a calm but intensive rhythm. It also means a surprisingness, which is achieved by small gestures, beautiful steps that are so typical of painting.

Eeva-Riitta Eerola (b. 1980 Siilinjärvi) graduated from the Finnish Academy of Fine Arts in 2010 and has also studied in France École nationale supérieure des Beaux-arts de Paris. In 2012 Eerola’s work was seen at Forum Box gallery. Her works are represented in Sara Hildén Art Museum, EMMA Espoo museum of modern art and Swanljung collection at Kuntsi Museum of Modern Art.

Jaana Laakkonen (b. 1985 in Joensuu) graduated from TAMK’s programme for visual arts in 2010 and is currently working on her master’s degree at the Finnish Academy of Fine Arts. Laakkonen’s work will during the spring also be presented at Forum Box gallery.

Kalle Leino (b. 1982 Jyväskylä) graduated from the Finnish Academy of Fine Arts in 2010. He has also studied at the Royal Institute of Art in Stockholm. Leino’s works have been seen in solo exhibitions for example at SPG gallery in Stockholm and recently at SIC gallery in Helsinki. Later in the spring Leino participates in a group exhibition at Malmö konsthall.

Lähellä, lähelle – Passion Play on maalausnäyttely tilassa ja tilaan. Se on ryhmänäyttely, joka luo tilanteen maalaukseen ja maalauksessa. Se on kehollinen kokemuksellisuus, joka liikkuu kohti läsnäoloa; ja nimenomaan läsnäoloa kera maalauksen, joka on siinä tietyssä paikassa, siinä sille tietyllä ominaisella tavalla.

Kyse ei ole maalauksesta installaationa, ei myöskään paikkasidonnaisesta maalauksesta, vaan maalauksen tilallisuudesta. Se on tilaa ja tilanteita, jotka luodaan kohtaamisessa. Ja se on kohtaaminen monikollisena tapahtumana, johon osallistuvat kaikki osapuolet: tekijä, teos, paikka, aika, tila, katsoja ja nämä kaikki yhteen kiedottuna, yhteen kerrottuna fyysisenä ja mielikuvastollisena tarinana.

Lähellä, lähelle – Passion Play esittelee kolme erityistä tekijää, kolme maalaria, jotka yhtäaikaisesti tuodaan yhteen ja kunnioitetaan kunkin tekijän, kunkin teoksen yksityisyyttä ja omaa identiteettiä. Tilallisesti se tarkoittaa rauhallista mutta intensiivistä rytmiä. Se tarkoittaa myös yllätyksellisyyttä, joka saavutetaan pienin elein, kaunein maalaukselle ominaisin askelin.

Eeva-Riitta Eerola (s. 1980 Siilinjärvellä) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2010 ja on opiskellut myös Ranskassa, École nationale supérieure des Beaux-arts de Paris:ssa. Edellisen kerran Eerolan teoksia nähtiin Forum Box galleriassa 2012. Hänen teoksiaan on Sara Hildénin taidemuseossa, EMMA Espoon modernin taiteen museossa ja Swanljungin kokoelmassa Kuntsin modernin taiteen museossa.

Jaana Laakkonen (s. 1985 Joensuussa) valmistui TAMK:n kuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2010 ja suorittaa parhaillaan kuvataiteen maisterin tutkintoa Kuvataideakatemiassa. Laakkosen teoksia nähdään keväällä Lähellä, lähelle näyttelyn lisäksi Helsingissä Forum Box galleriassa.

Kalle Leino (s. 1982 Jyväskylässä) valmistui Kuvataideakatemiasta 2010. Hän on opiskellut myös Kungliga konsthögskolanissa Tukholmassa. Leinon teoksia on nähty yksityisnäyttelyissä muun muassa SPG galleriassa Tukholmassa ja hiljattain Helsingissä SIC galleriassa. Myöhemmin keväällä Leino osallistuu ryhmänäyttelyyn Malmön taidehallissa.

Nära, närmare – Passion Play, är en måleriutställning i ett rum och för ett rum. Det är en grupputställning som skapar en situation för målningen och i målningen. Det är en kroppslig upplevelsemässighet som rör sig mot en närvaro; och i synnerhet närvaron tillsammans med en målning, som är på den där speciella platsen, där, på sitt eget speciella sätt.

Det är inte frågan om en målning som installation, inte heller om en platsbunden målning, utom om målningens rumslighet. Det är rum och situationer som skapas vid ett möte. Och det är ett möte som en flerfaldig händelse, där alla parter deltar: konstnären, verket, platsen, tiden, rummet, betraktaren, alla de här ihoptvinnade till en gemensamt berättad historia som är fysisk och full av sinnebilder.

Nära, närmare – Passion Play visar upp tre speciella konstnärer, tre målare som sammanförs samtidigt, med respekt för den privata sfären och den egna identiteten hos de enskilda verken och de enskilda konstnärerna. Utrymmesmässigt betyder det här en lugn och intensiv rytm. Det betyder också ett överraskningsmoment, som man når med små medel, med vackra steg som är typiska för måleriet.

Eeva-Riitta Eerola (f. 1980 Siilinjärvi) utexaminerades från Bildkonstakademin år 2010 och har också studerat i Frankrike vid École nationale supérieure des Beaux-arts de Paris. Senast sågs Eerolas verk på Forum Box galleriet år 2012. Hennes verk finns representerade i Sara Hiléns konstmuseum, EMMA Esbo moderna konstmuseum och Swanljungs samling i Kuntsi museum for modern konst.

Jaana Laakkonen (f. 1985 i Joensuu) utexaminerades från TAMK:s bildkonstprogram år 2010 och studerar för tillfället till magister i bildkonst vid Bildkonstakademin. Laakkonens verk ses på våren också på Forum Box galleriet.

Kalle Leino (f. 1982 i Jyväskylä) utexaminerades från Bildkonstakademin år 2010. Han har också studerat vid Kungliga konsthögskolan i Stockholm. Leinos verk har setts i separatutställningar bl.a. på SPG galleriet i Stockholm och nyligen vid SIC galleriet i Helsingfors. Senare i vår deltar Leino i en grupputställning på Malmö konsthall.

Jaana Laakkonen
Kalle Leino

Taustateksti Lähellä, lähelle – Passion Play näyttelyyn – Mika Hannula 

Käsitteet koostuvat kirjaimista - Maalauksen kehollisen kohtaamisen mahdollisuudet 

Mikä tahansa käsite ei ole valmis vaan se aina ja alati tehdään. Se on ajassa ja paikassa kiinni oleva aktualisointi, joka kyselee sen perään, mistä se tulee ja miettii samalla, mihin se on menossa. 

Käsite, kuten maalaus, ei ole itsessään mitään ilman syy ja seuraus yhteyttä. Kauniimmin sanottuna: se vaatii oman tekemisensä ympäristöä, sen suuntautuneisuutta ja suunnitelmia. Siis kontekstia, joka sekään ei ole annettu, ei neutraali, vaan osa kokonaisuuden arvosidonnaista hahmottamista – paikantumista ja paikallistumista. 

Käsitteen sisällön tekeminen, tuottaminen, uudistaminen ja ylläpitäminen kuin myös rikkominen ja torpedointi on teko. Se on osallistumista käsitteen määrittelyyn tavalla, joka ottaa ja antaa. Se pyrkii vaikuttamaan kysymyksiin miksi, missä ja miten. Jos ja kun mikä tahansa käsite on liikkeessä, kyse ei ole enää sen käsitteen pysäyttämisestä, pysäköimisestä tai panttaamisesta, vaan jostakin muusta. 

Mitä se voisi olla? 

Liikkeeseen lähtöä, liikkeessä pysymistä ja siihen liikkumiseen osallistumista. Omakohtaisesti, omaehtoisesti ja kokemuksellisesti – ja kollektiivisesti, samaan ruutuun palaten ja sitä muokaten, muovaten, siinä konfliktit ja erimielisyydet kohdaten ja monikollista todellisuutta ylläpitäen. 

* * * * * 

Maalaus. Teko ja teon tulos, jolla on historiansa, nykyisyyden rajoitteet ja kova määrä mukana seuraavia ennakko-oletuksia. 

Mitä jos maalauksen hahmottaminen käsitteenä tapahtuisikin siten, että se kunnioittaisi ja ottaisi todesta käsitteen liikkumisen – ja ainaisen paikkasidonnaisen liikuttumisen? 

Mitä se voisi olla? Mitä jos se olisikin jotakin, joka olisi vain ja ainoastaan lainassa; odottamassa paluupostiin menoa, mutta kuitenkin, ja etenkin, siten että se on omaksi koettu, omaksi todettu, omaksi otettu. Taustalla ajatus siitä, että oleminen on aina olemista suhteessa ja se suhde on olemista kohti maailmaa, kehollisena, osallisena, näkevänä ja näkyvänä. 

Se olisi käsite, joka ei olisi niin hädissään siitä, saako se määritelmänsä sisään kaiken ja kaikkialla, vaan joka osaisi nauttia siitä, että se tosiaankin liikkuu ja että se ei sinänsä niinkään rajaa. Se avaa – tapoja olla ja elää sen kanssa ja tuottaa sen raamien sisään sisältöjä. 

Vastakohtia, rajoittamiseen pyrkiviä tapoja tehdä määrittelyjä on kartta ja pallo täynnä. On ihmeellistä, miksi esimerkiksi olisi mielekästä ja mielenkiintoista yrittää määritellä elokuvan (minkä tahansa ja missä tahansa tehdyn) olemus tavalla, joka käyttää diametrisesti poissulkevaa joko-tai-logiikkaa? Syytettynä, ja tästä saamastaan huomiosta täysillä nauttii ei sen kummallisempi tekijä kuin vakaaksi käsitteeksi muodostunut merkkisarja Deleuze. Takana kaksi klassikkoa, jotka kulkevat hauskasti nimillä Cinema I ja Cinema II. (Ks. Deleuze 1986, 1989) Ei niinkään hauskasti ne väittävät, että elokuva itsessään on ja tekee jotakin X, ei jotakin muuta esimerkiksi Y tai Z. Se mitä tässä tapauksessa kirjaimista mikä tahansa faktisesti yrittää väittää ja esittää, ei ole olennaista. 

Olennaista on joko-tai-logiikan lumo – ja sen aiheuttava vääristyvä humu ja sumu. Se estää liikkeen ja paikantumisen. Se estää sisällön kehittymisen. Mitä olisi siis määritelmä ja käsite maalauksesta, joka ei seisoisi tiellä, joka ei pelkästään väitä vastaan? Siis käsite, joka olisikin jonkin puolesta ja samalla jotakin lisäävää, jotakin tuottavaa ja kehittävää? Onko se mahdollista? Käsitteenä? Maalauksessa? Sen kanssa katsoen, kulkien, sen vierellä viipyillen. 

* * * * * 

Lähellä, lähelle – Passion Play yrittää. Ehkä se epäonnistuu, mutta se yrittää. Kärsivällisesti. Näyttelyä, kohtaamista kokemuksen paikkana. 

Lähestyä liikettä, liikkeellä oloa, sen nautintoa, sen riskejä, sen umpikujia ja hirveitä irvistyksiä. Poispyyhkimistä ja takaisin tuomista. 

Läsnäolo, hiljaisuus. Teon olemus, sen tilallisuus. Se tulee ulos, tykö – ja häipyy takaisin. Vaan se joka palaa ja palautuu, ei ole koskaan sama kuin se mikä lähti. Jotakin on tapahtunut, jotakin on muuttunut. 

Lähellä, lähelle – Passion Play on hiljaa, hiljaisesti. Ei ääneti, ei negaation kautta kulkien. Se on esillä. Monella tapaa, ja kolmen tekijän myötä – kohdaten. Mutta se tekee sen lähes eleettömästi. Se tarkoittaa vastakohtaa huutamiselle, runsaudelle, äkkipikaisille rinnastuksille ja täyteläisyydelle. 

Se ei tarkoita ylevää välinpitämättömyyttä. Ei. Se ei tarkoita sitä. Se ei tarkoita myöskään sitä, että mitä haetaan ja mitä kohden pyritään liikkumaan olisi sanomatta selvä, tai että se muka paljastuisi rivien välistä. Sitä se ei ole, koska se mitä haetaan, se ei ole, vaan se täytyy tehdä – tapahtumaksi. (Hiljaisuudesta ja siitä miten ajattelu liikkuu ja kuljeksii kielessä, sen kokonaisliikkeessä, ks. Merleau-Ponty 2012, 265) 

Se on hiljaisuutta kuuntelemisena, antautumista sinulle tarjottuun, sinulle kerrottuun tarinaan. Sitä, että annetaan tilaa, tavalla joka viestii että ole hyvä, sinä ensin, minä odotan. 

Se tarkoittaa hiljentymistä, keskittymistä ja se tarkoittaa kohdentumista. Läsnäolon vastavuoroista hakemista ja hahmottamista keinoilla, jotka avautuvat omakohtaisesti ja omaehtoisesti. Tällä kertaa maalauksilla, joiden suhde sekä maalauksen perinteisiin että omaan artikulaationsa raameihin on vihjailevaa, odottavaista ja kuulostelevaa. Niitä pitää yllä, ne kokoaa yhteen sama asenne: tietty taipumattomuus ja sinnikkyys, kokemuksen äärellisyyden hyväksyminen. Yrittäminen ja yhä uudelleen yrittäminen. Se on eleganttia etsimistä, siis lopputuloksena. Tienä itsessään se on yhtä rupinen ja raskas kuin mikä tahansa kokeileva, epäonnistumisia ja epäonnea kaihtamaton etsiminen, mikä tahansa liikkuminen kohti jotakin, joka vaihtaa paikkaa ja tasapainoaan aina kun sitä lähestyy. 

Se eleganttisuus? Mistä se koostuu, mitä siihen kuuluu ja mistä sitä saa? Ei hätää, ei mitään. Kirjaimista sekin käsite rakentuu ja rakenteellistuu – hahmottaen todellisuutta ja sen raja-arvoja. 

* * * * * * 

Otetaan ja saadaan aikaan kaksi sarjaa. Toinen sarja alkaa s:llä, toinen i:llä. Sarjat s ja i. Eivät tuotesarjoja, vaan välineitä olla yhdessä, hahmottaa liikettä. Sitä välittämistä ja samanaikaista välittömyyttä, teoksen vaatimuksia ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. 

Se on s niin kuin sensuaalisuus, sensibiliteetti ja sensitiivisyys. 

Huomatkaa: tästä jäivät pois kaksi muuta s:ää. Ne ovat sentimentaalisuus ja seksuaalisuus. Ne jäivät pois, koska mitä niistä kulloinkin kannattaa yrittää pitää mukanaan, ne ovat jo sisällettyinä kolmeen edelliseen s:ään. 

Mutta eikö sensibiliteetti ja sensitiivisyys ole sama asia? Melkein mutta ei aivan. Sensibiliteetti suhteuttaa itsensä ja substanssinsa kohti arjen raameja ja rajoituksia, myös avauksia. Se on luonteeltaan yleistä avoimuutta, riskinottokykyä ja siitä nauttimista. Sensitiivisyys tapahtuu suhteessa yksittäiseen tekoon. Se on teko, joka voi hakeutua sekä sentimentaalisuuteen tai seksuaalisuuteen, mutta aina ja vain suhteessa teon sisältöön, ei kummankaan ulos jätetyn s:än etukäteen määräämänä, määrittelemänä. 

Ja se sensuaalisuus? Nautinto. Se nautinto, joka ei taivu yksiviivaiseksi suhteeksi ja tuotteeksi. Se on nautinto, joka perustuu jatkumoon ja suhteen kehittymiseen, sen syvenemiseen ja vuorovaikutteiseen keskinäiseen haastamiseen. 

Se on mitä se on, kokemuksellista. Sinä katsot ja se mitä katsot, se katsoo takaisin. Ja se katsekontakti, edestakainen liike vaikuttaa siihen, mitä ja miten nähdään ja kuka se on joka näkee, myös siihen vaikutetaan. Se ei muuta katsojaa, ei takaisin katsottavaa miksikään valmiiksi annetuksi, ei edes unelmien prinssiksi/prinsessaksi, saati rupisammakoksi. Se muuntaa katsojan ja teoksen välistä suhdetta ja niiden yhdessäolon oletuksia ja arvoituksia. Se tekee tilaa, tilaisuuksia. 

Ja se toinen sarja, se sarja i. Se on i niin kuin integriteetti ja intensiteetti. Molempia tarvitaan ja molempia kaivataan, etsitään ja hukataan – jatkuvasti. 

Integriteetti. Tekee sitä minkä tärkeäksi, parhaaksi ja olennaiseksi näkee ja kokee. Ei ilmassa, ei ilmasta, vaan osana kontekstia, osana vaikutushistoriallista tietoisuuden aktualisoitumista (Ks. Hans-Georg Gadamer 2004, 299) . Siis osana vuorovaikutusta, jossa se mikä syntyy on jotakin muuta, jotakin jota ei enää voi vain palauttaa takaisin lähtökohtiin, ei katsojaan, eikä siihen joka katsoo takaisin. Se välillisyys, siitä välittäminen on radikaalia singulaarisuutta. 

Intensiteetti on puolestaan sitä, että teon suunta – sekä mistä se tulee ja mihin se menee – aktualisoituu tässä ja nyt. Se on syventymistä, perälle, sinne ihan perälle, kauas pleksin taakse antautumista, sinne kurkottamista ja sieltä takaisin tulemista ja taas uudelleen syventymistä. Intensiteetti joka tulee teoksi siinä ja silloin, kun teon olemus kiteytyy. Se ei levene ja se ei laajene, vaan se kykenee jälleen kerran pääsemään hieman lähemmäksi sitä miksi sitä kyseistä tekoa tehdään ja mitä sillä siinä ja juuri silloin halutaan ilmaista, kertoa. 

Intensiteetti, joka ei huuda, ei melskaa. Se ei mene määrän, ei volyymin ehdoilla. Se menee teon sisäisen logiikan, teon osa-alueen tekemisen onnistumisen ja siihen liittyvän epäilyksen ja arvaamattomuuden ehdoilla. Se liikkuu kohti nautintoa. 

* * * * * * * 

Ja tällöin, tällöin saamme mahdollisesti, siksi hetkeksi, vain sillä rajatulla hetkellä, aikaan tilan ja tilanteen, joka ei kokemuksellisena kohtaamisena katso ylös, ei alas. Se katsoo kohti, ja se katsoo takaisin. Yhä takaisin, aina takaisin. Palaten, uudistuen, palaten. 

Se on, mitä se on. Se on, mitä se haluaa olla. Se on, mitä se yrittää olla. Se on, mihin se pyrkii ja se on sitä täysin tiedostaen, halukkaasti tiedostaen, että se ei sitä koskaan täydellisesti saavuta. Samaan hengenvetoon se saavuttamattomuus on jotakin, joka kulkee mukana. Se on osana liikkeessä olemisen edellytyksiä ja ensiarvoisuuksia. 

Se on maalauksen kehollisuus. Sen arvaamaton arvoituksellisuus, joka ei koskaan valmistu, ei vaikene, ei jäykisty, vaan joka aina antaa mahdollisuuden olla ja osallistua – yhdessä ja erikseen, yhdessä ja erikseen. Kehona, kehossa – kehosta, osallistuvana ja altistuneena katseena maalaukseen ja takaisin. 

Mika Hannula 

Kirjallisuus 

Gilles Deleuze, Cinema 1: The Movement-Image, University of Minnesota Press 1986 
----------------- : Cinema 2: The Time-Image, University of Minnesota Press 1989 
Hans-Georg Gadamer, Truth and Method, Continuum 2004 
Maurice Merleau-Ponty, Filosofisia kirjoituksia, toimittaneet ja suomentaneet Miika Luoto ja 
Tarja Roinila, Kustannusosakeyhtiö Nemo 2012

X