Kohtaamisia
7.2.-8.3.2020

Encounters with Anna Retulainen

Anna Retulainen’s latest exhibition is called Encounters (Kohtaamisia). Her new series of works consists of ten paintings of equal size (160x200), which initially appear to be more or less abstract, but on closer inspection reveal themselves to be figurative works depicting various spaces. Knowing the artist’s way of working, it is evident that these spatial encounters have occurred between her and her models. The external appearance of the paintings varies, since, at times, their surface is as if covered by a monochrome gauze and, at times, the view has become clear, when the mood and content of the space seem to be revealed.

We recognize Retulainen’s works, even if they can differ widely. Sometimes, there is a lot of paint, even a sedimentary mass. While, occasionally, she has polished and scratched off almost all the pigments and the painting ground is visible. A Retulainen painting can be almost monochrome or like a rainbow projected by a prism. Time and again, the colours and shapes together create a meaningful encounter that can be like a miniature chamber play or a spectacular musical. 

Encounters is also a title that epitomizes the artist’s entire way of working. Retulainen encounters issues, objects, places and spaces. After an encounter, she investigates it carefully, then paints her own experiences and memories. The “subject” of the painting and the artist’s interpretation of it are comparable to a musical score and a musical performance, respectively. A musical score can be read in various ways and nor does it resonate except for those with a coherent understanding of it. While a musical performance can range across all things between heaven and earth, it is always an experience for those who are unable to read the score, too.

In the encounter between the artwork and the art public a lot happens that can help viewers learn a variety of things about themselves and their capacity for envisaging them. I feel like I recognize the books in Retulainen’s paintings. Perhaps they interest both her and me. What else? In one painting there appears to be a human being on the floor? Could this be the artist herself? The new paintings contain quite many figurative forms, but they take time, since her works are not quickly exhausted, rather it is more that meanings emerge from them as if from a small, but seemingly bottomless pond, and from which more and more are bubbling up to the surface.

Recently, Anna Retulainen’s professional encounters have been significant and in a sense also surprizing, since her working process has expanded, for instance, into portrait painting,
and she has also taken part in a film project. Her works have been acquired to be the only contemporary artworks in the Presidential Palace. Retulainen has painted a portrait of the Governor
of the Bank of Finland, Erkki Liikanen, and taught Laura Birn, who plays the main character in Helene, a film directed by Antti J. Jokinen, how to paint, with Retulainen thoroughly exploring and immersing herself in Schjerfbeck’s art for the project. It is actually easy to notice that as an artist she is expanding her expression into new areas, regularly stepping outside her own comfort zone.

Encounters shows how Anna Retulainen creates tableaux vivants in painting form. When looking into them we can voyage into the past, present or future. We can be here or elsewhere. A painting is a site where colour, light and forms unfold majestically, as if creating a world. She takes viewers into the metaphysics of seeing, into a space where the experiences of looking, sensing, knowing and feeling are not distinct from each other. She takes us out of the oceanic moment and state towards the rudiments of seeing, and onto the first rungs of the ladder of understanding. In Encounters I see, as if for the first time, because I am looking at a vision created by Anna Retulainen.

Juha-Heikki Tihinen, PhD

 

Anna Retulainen (b. 1969) lives and works in Helsinki and Berlin. She has had numerous solo exhibitions and participated in group exhibitions in various parts of Europe since the mid-1990s. Retulainen was a candidate for the Carnegie Art Award in 1999 and 2014. Her works are, for instance, in the Museum of Contemporary Art Kiasma, Saastamoinen Foundation, Sara Hildén Art Museum, Gösta Serlachius Fine Arts Foundation and Jenny and Antti Wihuri Foundation collections, and in numerous corporate and private collections. In 2018, the Finnish Cultural Foundation gave Retulainen its annual 15,000 euro award, and in the same year, Retulainen's Metsä (Forest) paintings became the first contemporary artworks to be permanently sited in the Finnish Presidential Palace. Encounters is the artist’s fifth exhibition at Helsinki Contemporary.

 

Kohtaamisia Anna Retulaisen kanssa

Anna Retulaisen
uusin näyttely on nimeltään Kohtaamisia. Uusi teossarja koostuu kymmenestä samankokoisesta (160x200) maalauksesta, jotka näyttävät aluksi enemmän tai vähemmän abstrakteilta, mutta paljastuvat lähemmässä tarkastelussa esittäviksi maalauksiksi, joissa on kuvattu erilaisia tiloja. Taiteilijan työtavan tuntien tilallisia kohtaamisia on tapahtunut hänen ja mallien välillä. Maalausten ulkonäkö vaihtelee, sillä välillä niiden pinta kuin monokromaattisen harson peitossa ja välillä näky on seljennyt, jolloin tilan mieli ja sisältö tuntuu paljastuvan.

Retulaisen teoksen tunnistaa, vaikka ne voivatkin erota toisistaan melkoisesti. Välillä väriä on paljon, jopa sedimenttimäisenä massana. Toisinaan taiteilija on taas hionut ja raapinut väripigmentit melkein pois ja maalauspohja on näkyvillä. Retulaisen maalaus voi olla melkein monokromaattinen tai kuin prismaa heijasteleva sateenkaari. Värit ja muodot luovat kerta toisensa jälkeen keskenään merkityksellisen tapaamisen, joka voi olla kuin pienimuotoinen kamarinäytelmä tai spektaakkelinomainen musikaali.

Kohtaamisia myös on nimi, joka luonnehtii taiteilijan työskentelytapaa kokonaisuutena. Retulainen tapaa asioita, esineitä, paikkoja ja tiloja. Kohtaamisen jälkeen hän tutkii niitä huolellisesti, minkä jälkeen hän maalaa omat kokemuksensa ja muistonsa. Maalauksen ”aihe” ja taiteilijan tulkinta siitä ovat rinnakkaisia partituurille ja musiikkiesitykselle. Partituuria voi lukea erilaisilla tavoilla eikä se soi kuin niille, jotka asian hahmottavat. Musiikkiesitys voi taas vaihdella maan ja taivaan välillä, mutta se on aina kokemuksellinen myös niille, jotka eivät osaa lukea nuotteja.

Taideteoksen ja taiteen yleisön välisessä kohtaamisessa tapahtuu paljon sellaista, minkä avulla katsoja oppii itsestään ja hahmotuskyvystään erilaisia asioita. Koen tunnistavani Retulaisen maalauksista kirjoja. Ne ehkä kiinnostavat sekä häntä että minua. Mitä muuta? Eräässä maalauksessa lattialla näyttäisi olevan ihminen? Voisiko kyseessä olla taiteilija itse? Uudet maalaukset sisältävät esittäviä muotoja melkoisen paljon, mutta ne vaativat aikaa, sillä taiteilijan teokset eivät ole nopeasti tyhjentyviä, vaan niistä pikemminkin nousee esiin merkityksiä kuin pienestä, mutta pohjattomalta tuntuvasta lammesta, josta pulppuaa esiin lisää ja lisää.

Viime aikojen Anna Retulaisen ammatilliset kohtaamiset ovat olleet merkittäviä ja erässä mielessä myös yllättäviä, sillä hänen työskentelynsä on laajentunut muun muassa muotokuvamaalaukseen ja hän on ollut osallisena elokuvaprojektissa. Taiteilijan teoksia on hankittu Presidentinlinnaan ainoina nykytaideteoksina. Retulainen on maalannut Suomen pankin johtajan Erkki Liikasen muotokuvan ja opettanut Antti J. Jokisen ohjaaman Helene-elokuvan pääosan esittäjää Laura Birniä maalaamaan, minkä lisäksi Retulainen tutki ja uppoutui perusteellisesti Schjerfbeckin taiteeseen projektin yhteydessä. Onkin helppo huomata, että taiteilijana hän laajentaa ilmaisuaan uusille alueille ja kohtaa säännöllisesti omat mukavuusrajansa.

Kohtaamisia
näyttää, miten Anna Retulainen luo tableau vivanteja maalauksen muodossa. Niihin katsoessaan voi matkustaa menneeseen, olevaan tai tulevaan. Olla tässä tai muualla. Taiteilijan maalaus on tapahtumapaikka, jossa väri, valo ja muodot avautuvat majesteettisesti kuin maailmaa luotaessa. Hän vie katsojansa näkemisen metafysiikkaan, tilaan, jossa katsomisen, kokemisen, tietämisen ja tuntemisen kokemukset eivät ole eriytyneet toisistaan. Hän tuo meidät pois oseaanisesta hetkestä ja tilasta kohti näkemisen alkeita ja ymmärryksen ensimmäisiä portaita. Kohtaamisissa näen kuin ensimmäistä kertaa, koska katson Anna Retulaisen luomaa näkymää.

FT Juha-Heikki Tihinen

 

Anna Retulainen (s. 1969) asuu ja työskentelee Helsingissä ja Berliinissä. Hän on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin 1990-luvun puolivälistä lähtien eri puolilla Eurooppaa. Retulainen on ollut ehdolla Carnegie Art Award -palkinnon saajaksi kahdesti, vuosina 1999 ja 2014. Hänen teoksiaan löytyy mm. Nykytaiteen museo Kiasman, Saastamoisen säätiön, Sara Hildénin taidemuseon, Serlachiuksen taidesäätiön ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmista, sekä lukuisista yritys- ja yksityiskokoelmista. Vuonna 2018 Suomen kulttuurirahasto myönsi Retulaiselle vuosittaisen 15 000 euron palkintonsa ja samana vuonna taiteilijan Metsä-maalauksista tuli ensimmäiset Presidentinlinnaan pysyvästi sijoitetut nykytaideteokset. Kohtaamisia on taiteilijan viides yksityisnäyttely Helsinki Contemporaryssa.

 

Möten med Anna Retulainen
 
Anna Retulainens nya utställning har titeln Möten (Kohtaamisia). Den nya verkserien består av tio målningar, alla i samma format (160x200). De förefaller till en början mer eller mindre abstrakta men visar sig vid en närmare granskning vara föreställande målningar som skildrar olika sinnestillstånd. Med kännedom om konstnärens arbetssätt kan man se att rumsliga möten mellan henne och modellerna har ägt rum. Till det yttre är målningarna olika, för emellanåt förefaller ytan täckt av ett monokromatiskt flor, emellanåt åter är bilden klarare så att tillståndets själ och innehåll tycks blottas.

Retulainens verk är igenkännbara trots att de på många sätt kan avvika från varandra. Ibland har de rikligt med färg, rentav som ett slags sedimenterad massa. Ibland åter har konstnären slipat och nästan skrapat bort pigmenten så att målningens botten blir synlig. Retulainens målningar kan vara nästan monokromatiska eller alternativt liksom regnbågen reflektera hela prismat. Gång på gång skapar färgerna och formerna tillsammans ett betydelsefullt möte som kan likna ett litet kammarspel lika väl som en spektakulär musikal. 

Möten
är också ett namn som beskriver Retulainens arbetssätt i ett vidare perspektiv. Hon möter saker, ting, platser och rum. Efteråt studerar hon grundligt det hon mött och målar sedan sin egen upplevelse och minnesbild. Förhållandet mellan en målnings ”motiv” och konstnärens tolkning av det kan jämföras med förhållandet mellan ett partitur och själva musikuppförandet. Ett partitur kan läsas på olika sätt, men det klingar bara för den som kan tolka det. Musikuppförandet åter kan variera mellan himmel och jord, men det är alltid en upplevelse även för den som inte kan läsa noter.

I mötet mellan konstverket och konstpubliken inträffar mycket sådant som berikar betraktarens kunskap om sig själv och sin förmåga se och uppfatta. Jag tycker mig se böcker i Retulainens målningar. Kanske de intresserar både henne och mig. Vad mer? Står där en människa på golvet i en av målningarna? Kan det vara konstnären själv? De nya målningarna visar relativt många föreställande former, men de kräver tid eftersom konstnärens verk inte är snabbt uttömda; snarare växer där fram betydelser liksom ur en liten men till synes bottenlös tjärn, ständigt mer och mer.

På senaste tid har Anna Retulainens professionella möten varit betydelsefulla och i en viss mening även överraskande, eftersom hon införlivat bland annat porträttmåleri i sin repertoar och dessutom har medverkat i ett filmprojekt. Också Presidentens slott har förvärvat verk av Retulainen – de enda samtidskonstverken. Retulainen har målat ett porträtt av Finlands Banks generaldirektör Erkki Liikanen och lärt Laura Birn, huvudrollsinnehavare i Antti J. Jokinens film Helene, att måla. I det sammanhanget studerade hon dessutom i Schjerfbecks måleri som hon grundligt fördjupade sig i. Det är uppenbart att hon som konstnär vill bredda sitt uttryck till nya områden samtidigt som hon regelbundet utmanar gränserna för sin personliga bekvämlighetszon.

Möten
exemplifierar hur Anna Retulainen skapar tableau vivantes i form av målningar. När bi betraktar dem kan vi göra en resa till det förflutna, nuet eller det tillkommande. Finnas här eller någon annanstans. Konstnärens målning är en skådeplats där färg, ljus och form öppnar sig lika majestätiskt som då världar skapas. Hon ledsagar betraktaren in i metafysiken, ett tillstånd där upplevelserna av att se, erfara, veta och känna inte differentierats och fjärmats från varandra. Hon leder oss bort från det oceaniska ögonblicket och tillståndet mot seendets grunder och insiktens första trappsteg. I Möten ser jag liksom för första gången, för jag ser på en vy som Anna Retulainen har skapat.

Fil.dr Juha-Heikki Tihinen

 

Anna Retulainen (f. 1969) bor och arbetar i Helsingfors och Berlin. Hon har sedan mitten av 1990-talet hållit talrika separatutställningar och deltagit i grupputställningar runtom i Europa. Två gånger, åren 1999 och 2014, har hon kandiderat för Carnegie Art Award. Retulainens verk ingår i bl.a. Kiasmas, Saastamoinenstiftelsens, Sara Hildéns konstmuseums, Serlachius konststiftelses och Jenny och Antti Wihuris stiftelses samlingar samt i talrika företags- och privatsamlingar. År 2018 tilldelade Suomen kulttuurirahsto Retulainen sitt årliga pris på 15 000 euro, och samma år blev hennes målningar med titeln Metsä (Skog) de första permanenta samtidskonstverken i Presidentens slott. Möten är Anna Retulainens femte separatutställning på Helsinki Contemporary.

 

 

X