Helsinki Contemporary

Miikka Vaskola

Infinite Numbers of Tomorrow

27.10.-26.11.2023

“After all, the thought of endless tomorrows stretching on forever is bewildering and yet also rather beautiful.” – Miikka Vaskola

Miikka Vaskola’s approach to painting is similar to the way he perceives the passage of time: “Tomorrow isn’t just a certain day in the future, but an eternal canvas that is constantly being shaped by the paths we take and the choices we make today.” The abstract paintings and free-form sculptures featured in Infinite Numbers of Tomorrow – Vaskola’s forthcoming exhibition to be presented at Helsinki Contemporary in October and November – came together gradually through an evolving series of repeated actions within the organic continuum of his process.

Vaskola describes his method as a form of archaeology, a process of stratigraphic excavation into layers of time. By digging into familiar soil, he invariably discovers something new, deepening his understanding of his own process. Searching, combining and experimenting with new materials and techniques is another hallmark of his method. Through his sculptures and paintings, Vaskola seeks to unearth forms and expressions that challenge entrenched assumptions about what is natural and what is artificial.

Infinite Numbers of Tomorrow is built around a set of diptychs juxtaposing landscapes and maps. The paired images are conflated, yet without either being subordinated by the other. They are composed in such a way as to guide our gaze from the bottom to the top, from near to far, transforming the viewing experience into an event similar to reading a map. How we interpret what we see is determined by the imagined distance between ourselves and the object. Vaskola’s paintings have a well-nigh archaic quality – they seem to offer a glimpse of something ancient and eternal.

The title of the diptych Haru (2023) refers to the outer archipelago, an out-of-the-way place that is dear to the artist. For Vaskola, paddling an unsteady kayak to the remote island and gazing across the waves towards the distant horizon is the perfect way of living in the moment and absorbing everything around him. A sea kayaker must read the waves tirelessly; as one paddles, the perspective keeps changing ceaselessly. “When you glide past 3,000-million-year-old cliffs, you find yourself thinking about prehistoric timespans that you cannot fathom, but which nevertheless exist.”

In his most recent paintings, natural formations and human traces on the landscape are blended together, as they are on a map. The gestures imprinted on the canvas recall the shapes of ice-age meltwater basins, dune fields, mountain ranges or rainswept cliffs. By toggling our perspective, we might see either an aerial view of forest topography or a map of the seabed. The paintings are accented by metallic shades of bronze and copper, as well as earthy ochre and terracotta, patinated and oxidized by the passage of time.

Also featured in the exhibition are Vaskola’s “unearthings”, in which he employs his signature method of combining diverse materials. He collects different timber varieties from the forest and casts them in plaster and resin to create sculptural objects. “My sculptures were inspired by the achievements of modern geology and technology. The result is a grotesque hybrid of the natural and the synthetic.”

Miikka Vaskola (b. 1975) is a Helsinki-based artist who graduated from the Finnish Academy of Fine Arts in 2008. He is known for paintings and sculptures that straddle the borderlands between the organic, natural and cultural worlds in both their form and choice of materials. Vaskola has presented his work in numerous solo and group exhibitions in Finland and abroad, most recently in the Handle with Care group exhibition at Turku Art Museum (2023), at Akureyri Art Museum in Iceland (2022), Norrtälje Konsthall in Sweden (2022), Berg Contemporary in Iceland (2019), as part of the Hydra School Projects on the Greek island of Hydra (2019) and at EMMA – Espoo Museum of Modern Art (2018). His previous solo exhibition at Helsinki Contemporary, Shore to Shore, was in autumn 2020. Vaskola’s work is found in numerous major private and public collections, including HAM Helsinki Art Museum, Turku Art Museum, the Museum of Contemporary Art Kiasma, EMMA - Espoo Museum of Modern Art, the Heino Collection and the Jenny and Antti Wihuri Foundation Collection. We would like to express our thanks to the Arts Promotion Centre Finland (Taike) and the Swedish Cultural Foundation in Finland for supporting the artist’s work.

”Onhan se nyt sumentava ja samalla aika kaunis ajatus, että huomisia on loputtomasti.” – Miikka Vaskola

Miikka Vaskola suhtautuu maalaamiseen samalla tavoin kuin hahmottaa ajan kulkua: ”Huominen ei ole vain yksi päivä tulevaisuudessa, vaan ikuinen kangas, jota jatkuvasti muokkaavat tässä hetkessä tekemämme valinnat ja kulkemamme polut.” Loka-marraskuussa Helsinki Contemporaryssa nähtävän Infinite Numbers of Tomorrow -näyttelyn abstraktien maalausten ja vapaamuotoisten veistosten kokonaisuus on syntynyt ajan myötä, toistuvien tekojen sarjana, osana orgaanista jatkumoa.

Vaskola kuvailee työskentelytapaansa eräänlaiseksi maalauksen arkeologiaksi, kenttätutkimukseksi, jossa ajalliset kerrostumat nousevat pintaan. Tuttua maaperää kaivamalla löytyy aina jotain uutta, ja ymmärrys omaan tekemiseen syvenee. Oleellista on myös uudenlaisten materiaalien ja tekniikoiden etsiminen, kokeileminen ja yhdistely. Tavoitteena on löytää veistosten ja maalausten kautta menetelmiä ja muotoja, jotka haastavat olettamuksen siitä mikä on luonnollista ja mikä keinotekoista.

Infinite Numbers of Tomorrow -näyttelyn ytimen muodostavat kaksiosaiset maalaukset, joissa rinnakkain ovat maisema ja kartta. Kuvat limittyvät keskenään olematta kumpikaan alisteinen toiselle. Teoksen rakenne ohjaa katsetta samanaikaisesti alhaalta ylös, lähelle ja kauas, jolloin katsomisesta tulee maastossa kartan lukemisen kaltainen tapahtuma. Kuviteltu etäisyys kohteeseen vaikuttaa tulkintaan. Lähes arkaaiset maalaukset välittävät häivähdyksen jostain muinaisesta ja samalla ikuisesta.

Diptyykki nimeltään Haru (2023) viittaa ulkosaaristoon, Vaskolalle läheiseen, mutta todellisuudessa kaukaiseen ja vaikeasti saavutettavaan paikkaan. Merimatkan taittaminen saareen kiikkerällä kajakilla, horisonttia kohti kelluen, on hetkessä olemista ja ympäristön havainnoimista parhaimmillaan. Merta on luettava herkeämättä ja näkökulma muuttuu alati meloessa. ”Kun lipuu 3000 miljoonaa vuotta vanhan kallion ohi, niin väkisinkin miettii ajanjaksoja, joita ei käsitä, mutta jotka kuitenkin ovat olemassa.”

Uusissa maalauksissa, kuten kartallakin, luonnon muodostelmat ja ihmistyön jäljet sulautuvat yhteen. Maalauspinnan eleitä ja piirteitä tutkiessa voi kuvitella jääkaudenaikaisia sulavesiuomastoja, dyynikenttiä, vuorijonoja tai sateenhuuhteleman kalliopinnan. Perspektiiviä vaihtamalla vaikutelma muuttuu ilmakuvasta korkeuseroineen ja puustoineen, syväluotaukseksi merenpohjan ulkokaarteista. Metalliset pronssin ja kuparin sävyt sekä toisaalta maanläheiset okra ja savi ovat ajan patinoimia ja hapettuneita.

Osana näyttelyä on esillä myös Vaskolan ainutlaatuisella menetelmällä, eri materiaalien yhdistelmistä alkunsa saaneita, esinelöydön kaltaisia veistoksia. Luonnosta kerätyistä puulajeista sekä hartsista ja kipsistä valettu massa muodostaa työstettynä plastisen kokonaisuuden. ”Veistosten idea on syntynyt modernin geologian ja teknologian aikaansaannoksien innoittamana. Lopputulos on luonnollisen ja synteettisen groteski hybridi.”

Miikka Vaskola (s. 1975) on Kuvataideakatemiasta vuonna 2008 valmistunut helsinkiläinen kuvataiteilija. Vaskola tunnetaan maalauksista ja veistoksista, jotka liikkuvat materiaaleiltaan ja muotokieleltään orgaanisen, luonnosta ammentavan ja kulttuurisen välillä. Vaskolan teoksia on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, viimeisimpänä mm. Turun taidemuseon Handle with Care -ryhmänäyttelyssä (2023), Akureyri Art Museumissa Islannissa (2022), Norrtälje Konsthallissa Ruotsissa (2022), Berg Contemporaryssa Islannissa (2019), Kreikassa Hydran saaren Hydra School Projects -kokonaisuudessa (2019) ja EMMA – Espoon modernin taiteen museossa (2018). Hänen edellinen yksityisnäyttelynsä Helsinki Contemporaryssa, Shore to Shore, oli syksyllä (2020). Vaskolan teoksia lukeutuu merkittäviin yksityisiin ja julkisiin kokoelmiin, mukaan lukien HAM Helsingin taidemuseo, Turun taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Heinon taidesäätiön kokoelma ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelma. Kiitos Taiteen edistämiskeskus ja Svenska kulturfonden taiteilijan työskentelyn tukemisesta.

“Det är ju en oroande men samtidigt ganska vacker tanke att det finns ett oändligt antal morgondagar.” – Miikka Vaskola

Miikka Vaskola närmar sig måleriet på samma sätt som han uppfattar tidens gång: "Morgondagen är inte bara en dag i framtiden, utan en evig väv som oavbrutet formas av de val vi gör i ögonblicket och de banor längs vilka vi färdas." Utställningen Infinite Numbers of Tomorrow som visas på Helsinki Contemporary i oktober-november med abstrakta målningar och fritt formade skulpturer har skapats över tid som en serie upprepade handlingar, som en del av ett organiskt kontinuum.

Vaskola beskriver sitt sätt att arbeta som ett slags arkeologiskt måleri, som en fältstudie där de kronologiska skiktningarna kommer upp till ytan. När man gräver i den kända jordmånen hittar man alltid något nytt, och ens förståelse för vad man håller på med fördjupas. Det är också viktigt att söka efter, experimentera med och kombinera nya typer av material och tekniker. Målet är att genom skulptur och måleri finna metoder och former som utmanar antagandet om vad som är naturligt och vad som är konstgjort.

Kärnan i utställningen Infinite Numbers of Tomorrow består av tvådelade målningar, med ett landskap och en karta sida vid sida. Bilderna överlappar utan att vara underordnade varandra. Uppbyggnaden av verket styr blicken nerifrån och upp, på nära håll och långt bort, så att betraktandet blir en händelse som liknar kartläsning i terrängen. Det föreställda avståndet till målet påverkar tolkningen. De närmast arkaiska målningarna förmedlar en glimt av något urtida och samtidigt evigt.

Diptyken med titeln Haru (2023) refererar till en plats i yttre skärgården som ligger Vaskola nära, men som i verkligheten är långt borta och svår att nå. Att bege sig ut till ön i en rank kajak och glida över vattnet mot horisonten, det är att vara i nuet och det bästa sättet att observera omgivningen på. Man måste oavbrutet läsa av havet och perspektivet förändras ständigt när man paddlar. ”När man glider förbi en 3 000 miljoner år gammal häll kommer man osökt att tänka på tidsperioder som man inte begriper, men som ändå finns där."

I de nya målningarna, liksom på en karta, smälter naturens formationer och människoverkets spår samman. När man utforskar tecknen och formerna på målardukens yta kan man föreställa sig istida smältvattensdräneringsnät, dynfält, bergskedjor eller en klippyta som spolats av regnet. Ett perspektivbyte ändrar intrycket från en flygbild med höjdskillnader och träd till en djuplodning av havsbottens ytterkurvor. De metalliska nyanserna av brons och koppar, samt på andra ställen jordnära ockra och lera, är patinerade och oxiderade av tiden.

Som en del av utställningen visas även Vaskolas artefakt-liknande skulpturer som har sitt ursprung i hans unika metod att kombinera olika material. Den avgjutna massan bestående av olika i naturen insamlade träslag samt harts och gips bearbetas till en plastisk helhet. “Idén till skulpturerna kom till med inspiration från den moderna geologins och teknikens alster. Resultatet blev en grotesk hybrid av det naturliga och det syntetiska."

Miikka Vaskola (f. 1975) är en bildkonstnär från Helsingfors som utexaminerades från Bildkonstakademin 2008. Vaskola är känd för målningar och skulpturer som rör sig när det gäller material och formspråk mellan det organiska, hämtat från naturen, och det kulturella. Vaskolas verk har visats på ett flertal separat- och grupputställningar i Finland och utomlands, däribland kan nämnas grupputställningen Handle with Care (2023) på Åbo konstmuseum, Akureyri konstmuseum, Island (2022), Norrtälje Konsthall, Sverige (2022), BERG Contemporary, Island (2019), sommarutställningen Hydra School Projects, Grekland (2019) samt EMMA - Esbo moderna konstmuseum (2018). Hans föregående separatutställning på Helsinki Contemporary, Shore to Shore, ägde rum hösten (2020). Vaskolas verk finns representerade i betydande privata och offentliga samlingar, däribland HAM Helsingfors konstmuseum, Åbo konstmuseum, Museet för nutidskonst Kiasma, EMMA - Esbo museum för modern konst, konststiftelsen Heino samt Jenny och Antti Wihuris konstsamling. Tack Centret för konstfrämjande centrum och Svenska kulturfonden för stödet till konstnärens arbete!

Miikka Vaskola

Taiteilija & kuraattori -keskustelu

Miikka Vaskola
Infinite Numbers of Tomorrow
Artist Statement

Onhan se nyt sumentava ja samalla aika kaunis ajatus, että huomisia on loputtomasti.

Ehkä se rohkaisee meitä omaksumaan muutoksen, näkemään arkipäiväisiä rutiineja pidemmälle ja tarttumaan hetkeen – katsomaan omassa mielessä äärimmäisen monen huomisen läpi ymmärtäen, että aina on olemassa mahdollisuus toimia ja tehdä toisin.

Tämän ajatuksia herättävän tematiikan myötä kuvittelen universumin, jossa huominen ei ole vain yksi päivä tulevaisuudessa, vaan ikuinen kangas, jota jatkuvasti muokkaavat kyseisessä hetkessä tehdyt valinnat ja kuljetut polut. Jokainen päätös ja käännös käynnistää ketjureaktion, joka avaa uusia mahdollisuuksia, haasteita ja kokemuksia.

Kokonaisuuden oivaltaminen pakottaa tunnustamaan, että tulevaisuus ei ole myöskään ennalta määrätty, vaan pikemminkin toimintamme ja aikomuksemme muovaama maisema. Jatkumon ja jatkuvuuden hyväksyminen edistää joustavuutta ja sitkeyttä, auttaa oppimaan virheistä ja sopeutumaan vastoinkäymisiin. Ja kyllä, rohkaisee myös arvostamaan nykyhetkeä, muokkaamaan sitä omilla teoillaan ja uskomaan jokaisen teoksen sisällä olevaan potentiaaliin.

Mutta tässä piilee hienovarainen varoitus – nykyhetken vaalimisen tärkeys, sen ensiarvoisuus. Vaikka tulevaisuus sisältää loputtomasti mahdollisuuksia, ainoa hetki, jonka voimme todella kokea, on nykyisyys. Kun lipuu 3000 miljoonaa vuotta vanhan kallion ohi, niin väkisinkin miettii ajanjaksoja, joita ei käsitä, mutta jotka kuitenkin ovat olemassa. Ne ovat olemassa arjessa, arjen käytännöissä.

Ne ovat läsnä varsinkin kajakilla aikaa viettäessä, kiikkerässä veneessä, jolla on erityinen ominaisuus muuttaa perspektiiviä yhtaikaa monella tasolla. Kelluessa kajakilla kohti horisonttia, on osattava lukea merta, olla hereillä siinä nimenomaisessa hetkessä. Katsomisen taso vaihtuu alati ylös ja alas, lähelle ja kauas.

Harusta

Yksi näyttelyn avainteoksista on kaksiosainen maalaus Haru (2023). Haru tarkoittaa japaniksi kevättä. Minulle se merkitsee paikkaa saaristossa, ulkoluotoa yleisesti, sekä tarkennettuna tiettyä kaukana merellä sijaitsevaa paikkaa, jossa käymme perheen kanssa usein kesäisin. Haru on alku sarjasta maalauksia, joissa katsotaan samanaikaisesti lähelle ja kauas.

Konkreettisesti se on paikka, missä ihminen on aina vain vierailemassa. Se on myös liikettä – ensin pois ja sitten takaisin, toiston kautta syvenevää, kerta kerralta hieman muuttuvaa paikantumista. Se on metafora ilmiöille ja asioille, jotka ovat samaan aikaan ulkona, muualla ja silti lähellä, lähestyttävissä. Hetkeksi, hetkessä. Haru muistuttaa siitä, että kiire on huono harrastus.

Maalauksista

Uusissa maalauksissa toteutuu yhtäaikainen katsominen – alas karttaan ja kohti maisemaa. Tapahtuman ja kokemuksen konkretisoituminen. Lopputuloksena huokoisesti aktivoitu tilanne, jossa on samanaikaisesti kaksi eri katseen ja katsomisen suuntaa yhdessä teoksessa. Kun ne sommitellaan vierekkäin, tapahtuu jotakin erityistä, yllätyksellistä ja toivottavasti myös kaunista.

Ajattelen tätä laajana kaarena ja prosessina, sellaisena kokonaisuutena, joka on yhtäaikaisesti, mutta ei tietenkään symmetrisesti yhtä ja samalla jotakin muuta. Kyseessä on tekojen sarja. Tarkoittaen sitä, että tässä katsotaan ja tutkitaan kuvaa kuvassa, yksi kuva limittyy ja näkyy toisessa kuvassa. Kumpikaan kuvista ei ole alisteinen toiselle vaan ne ovat keskinäisriippuvaisia.

Onhan se myös erinomaisen hauska fiilis olla umpiluonnossa, joka on suojeltu sitä varten, että ihminen ei jättäisi sinne jälkiään, ja samalla kuitenkin käsittää kaikki ne ihmisen tekemät jäljet. Katsot karttaa alueesta, jossa juuri silloin olet osana, osallisena.

Omalla tavallaan kiinnostavia ovat myös tuulikartat. Ne esittävät jotain mitä ei voi silmin havaita, mutta kartta antaa silti aika tarkan tilannekuvan koko hommasta. Tuulikartta kietoo yhteen siinä ja silloin historian, nykyhetken ja tulevaisuuden. Tämä tapahtuu käytännöllisesti ylhäältä käsin, ei siis päin pläsiä, niin kuin tuuli tuulee. Ehkä tässä kaikessa on kyse jonkinlaisesta indikaattorien etsimisestä. Hakeutumisesta kohti, säilyttäen avoimuuden sekä tietoisuuden suunnasta, sekä tavoitteesta olla läsnä – maalauksissa, veistoksissa, arjessa.

Maalauksen arkeologiasta

Maalaaminen on näkemistä, joka vahvistaa paikkamme ympäröivässä maailmassa. Kyseessä on tarkka ja samalla herkkä, liikkeessä tapahtuva havainto. Jälkikäteen selitämme tuota maailmaa sanoilla ja symboleilla, mutta sanat ja symbolit, kuten kartta, eivät koskaan voi kumota sitä tosiasiaa, että olemme hetkellisen näkemisen ympäröimiä. Näkeminen kulkee sanojen edellä.

Maalauksen arkeologia on jatkumo, se on ominainen ja omaehtoinen työskentelytapa suhteessa omiin töihin, menneeseen ja tulevaan. Kun kaivaa omia kangaskasoja, se antaa mahdollisuuden syventyä aiheeseen perusteellisesti ja luoda laajemman näkökulman tekemiseen. Samalla se tuo uudenlaista ulottuvuutta ja syvyyttä. Etsivä löytää.

Veistoksista

Veistoksiani varten keräilen luonnosta eri puulajeja sekä hartsia, ja valan niistä kipsin kera massan, jota lähden sitten työstämään. Lähtökohtana on tuttu tapahtuma, jossa eri materiaalit yhdistyvät uudeksi omalaatuiseksi kokonaisuudeksi, plastiseksi olemukseksi. Veistoksissa kerään ja koaguloin erinäisiä aineita yhteen.

Idea on syntynyt modernin geologian ja teknologian aikaansaannoksien innoittamana.

Yritän löytää muotoja, joiden kautta haastan olettamuksen siitä, mikä on luonnollista ja mikä keinotekoista. Veistosteni ja maalauksieni kautta käyn läpi ja käytän samaa ajattelua. Etsin, yhdistelen ja kokeilen eri tekniikoita ja materiaaleja sopiviksi näihin ajatuksiin. Lopputulos on luonnollisen ja synteettisen groteski hybridi.

Exhibitions

Works