In Hemingway's Garden
9.8.-1.9.2013
Helsinki Contemporary opens its autumn season with a solo show by photographic and video artist Heli Rekula.

In Hemingway’s Garden consists of photographs, vintage press photos and other archive material. The starting point of the new works is a single place and landscape, the garden in the Hemingway Home Museum in Key West, Florida.

Heli Rekula has previously exhibited photographs of landscapes and places, allowing the photographic records, or landscape memos, to tell their own stories. According to Rekula, the works were born of places life had taken her, of landscapes in which she was just a trespasser. The approach in this exhibition is different. Heli Rekula first visited the Hemingway Home Museum as a tourist. The place, the stories associated with it and the memories they evoked in her made Rekula return to the garden again and again.

Rekula posits Ernest Hemingway (1899–1961), one of the icons of American literature, as the reference point for works through which she explores absence, the longing to be elsewhere, and the recognition of failure. Setting photographic art alongside documentary and historical material, the exhibition as a whole is also an investigation of the functions ascribed to photography.

When Rekula was preparing the exhibition, the aesthetic of error emerged as a conceptual mainstay of the show. For Rekula, a photograph is a record of a real event. Consequently, a technical error represents a distillation of the imperfection of humanity and the world, of the incompleteness of life. Rather than a landscape, a picture is a reflection of a landscape.

Heli Rekula (b. 1963) is an visual artist of international acclaim who works with photography and the moving image. Since 2009, she has worked as Professor of Photography at the Bergen Academy of Art and Design, Norway. The exhibition In Hemingway’s Garden will later in the autumn be seen in Norway at Kabuso Art Centre and in the beginning of next year at Oslo Fine Art Society.
Helsinki Contemporary avaa syksyn näyttelyohjelmiston valokuva- ja videotaiteilija Heli Rekulan yksityisnäyttelyllä.

In Hemingway’s Garden -näyttely koostuu valokuvista, vanhoista lehdistökuvista ja muista arkistomateriaaleista. Uusien teosten lähtökohtana on yksi paikka ja yksi maisema, Hemingwayn kotimuseon puutarha Key Westissä, Floridassa.

Tähän asti Heli Rekula on esittänyt näyttelyissä valokuvia erilaisista maisemista ja paikoista. Näin hän on antanut valokuvauksellisten tallenteiden, maisemallisten muistiinpanojen kertoa omia tarinoitaan. Rekula kertoo teosten syntyneen paikoista, joihin elämä on häntä vienyt ja maisemista, joissa hän on ollut ikään kuin ohikulkumatkalla. Tässä näyttelyssä lähtökohta on toinen. Hemingwayn kotimuseossa Heli Rekula vieraili ensimmäisen kerran turistina. Paikka itsessään, siihen liittyvät tarinat ja niiden herättämät muistot saivat Rekulan palaamaan puutarhaan yhä uudelleen.

Rekula asettaa Ernest Hemingwayn (1899-1961), yhden amerikkalaisen kirjallisuuden ikoneista, viitteeksi teoksilleen, joiden kautta hän tutkii toisaalla olon kaipuuta, poissaoloa ja epäonnistumisen tunnistamista. Näyttelyn teoskokonaisuus pohtii myös valokuvalle osoitettuja päämääriä, asettaen valokuvataiteen dokumentaarisen ja historiallisen kuvamateriaalin rinnalle.

Näyttelyä työstäessä kantavaksi ajatukseksi nousi virheen estetiikka. Valokuva on Rekulalle tallenne todellisesta tapahtumasta, jolloin tekniseen virheeseen kiteytyy ihmisen ja maailman epätäydellisyys, elämän keskeneräisyys. Pikemminkin kuin maisema, kuva on heijastuma maisemasta.

Heli Rekula (s. 1963) on kansainvälisesti tunnustettu taiteilija, joka työskentelee valokuvan ja liikkuvan kuvan parissa. Hän on toiminut vuodesta 2009 valokuvataiteen professorina Bergenin taidekatemiassa, Norjassa. In Hemingway’s Garden -näyttely jatkaa syksyllä Norjaan Kunsthuset Kabusoon ja vuodenvaihteen jälkeen Oslo Kunstforeningeniin. In Hemingway’s Garden -kirja ilmestyy syksyllä. Teoksen julkaisutilaisuudesta tiedotetaan myöhemmin.
Helsinki Contemporary öppnar höstens utställningsprogram med en separatutställning av foto- och videokonstnären Heli Rekula.

Utställningen In Hemingway’s Garden består av fotografier, gamla pressbilder och annat arkivmaterial. Utgångspunkten för de nya verken är en plats och ett landskap, trädgården i Hemingways hemmuseum i Key West, Florida.

Hittills har Heli Rekula i sina utställningar visat fotografier av olika sorters landskap och platser. På det här sättet har hon låtit de fotografiska bilddokumenten, de landskapliga anteckningarna, berätta sina egna historier. Rekula berättar att verken har kommit till genom platser dit livet har fört henne, och landskap där hon så att säga har haft vägarna förbi. I den här utställningen är utgångspunkten en annan. Hemingways hemmuseum besökte Heli Rekula första gången som turist. Platsen i sig själv, de berättelser som hänför sig till den och de minnen som de väcker fick Rekula att återvända till trädgården på nytt och på nytt.

Rekula placerar Ernest Hemingway (1899-1961), en av ikonerna i den amerikanska litteraturen, som en referent till sina verk, genom vilka hon samtidigt utforskar längtan efter varandet, frånvaron och erkännandet av att ha misslyckats. Utställningens verkhelhet reflekterar också över de syften man tillskriver fotografiet, genom att man placerar fotokonsten parallellt med ett dokumentariskt och historiskt bildmaterial.

Under arbetet med utställningen blev den ledande idén felets estetik. Fotografiet är för Rekula ett dokument över en verklig händelse, där människans och världens bristfällighet, livets ofullständighet sammanbinds med det tekniska felet. Snarare än ett landskap är bilden en reflektion av ett landskap.

Heli Rekula (f. 1963) är en internationellt erkänd konstnär, som arbetar med fotografi och rörlig bild. Hon har sedan 2009 verkat som professor i fotografikonst vid Konst- och designhögskolan i Bergen, Norge. Utställningen In Hemingway’s Garden ses senare i höst i Norge på Kunsthuset Kabuso och i början av nästa år på Oslo Kunstforening. Boken In Hemingway’s Garden utkommer på hösten.

KESKUSTELU – HELI REKULA & MIKAELA LOSTEDT

Mikaela Lostedt: Ernst Hemingwayn kotimuseo Key Westissä Floridassa on yksi lähtökohta näyttelylle, milloin ja miten tutustuit paikkaan alun perin?

Heli Rekula: Turistina. Useimmat jotka menevät Key Westiin käyvät kotimuseossa, se on yksi turistinähtävyyksistä. Ei minulle ole muuta selitystä sille, olin utelias. Key West on pieni paikka, noin 5 km leveä. Se on ainoa kaupunki maailmassa jonka toinen reuna rajautuu Atlantin valtamereen ja toinen Meksikonlahteen.

ML: Iso osa näyttelyn teoksista on kuvattu Hemingwayn kotimuseon uima-altaan äärellä. Miten tämä paikka valikoitui?

HR: Museolla on oppaita jotka vetävät kierroksia talossa ja puutarhassa. Joihinkin kohtiin talossa liittyy enemmän tarinoita, näihin pysähdytään ja oppaat kertovat näitä tarinoita. Jokainen opas kertoo saman tarinan aina vähän eri tavalla. Kun kuljin talossa ja puutarhassa lyöttäydyin opastettuun kierrokseen mukaan, vaikka en koskaan osallistunut kokonaiseen kierrokseen.

Uima-altaasta kerrottiin seuraavaa: Hemingway oli sopinut silloisen vaimonsa Pauline Pfeifferin kanssa, että Key Westin talon puutarhaan rakennetaan uima-allas. Työtä ei oltu ehditty aloittamaan ennen kuin Hemingway lähti raportoimaan Espanjan sisällissodasta. Hemingway oli silloin jo tavannut journalisti ja kirjailija Martha Gellhornin. Gellhorn oli aiemmin lähtenyt Espanjaan ja Hemingway päätti lähteä perässä. Pauline Pfeiffer ei pitänyt tästä ja kun Hemingway oli poissa, Pfeiffer aloitti uima-altaan rakentamisen. Ensimmäisen kerran kun kuulin tämän tarinan ymmärsin, että Hemingway ei ollut tiennyt uima-altaan rakentamisesta. Hemingwayllä oli ollut nyrkkeilykehä uima-altaan paikalla ja kehässä hän oli treenannut kavereidensa kanssa. Pfeiffer purki kehän ja tilalle tuli uima-allas, joka valmistuessaan oli Key-Westin suurin. Key-Westissä ei ollut makeaa vettä tarpeeksi, vaan Pfeiffer porasi maahan niin syvälle, että sieltä sai pumpattua suolavettä uima-altaaseen. Kun Hemingway palasi Espanjasta hän näki uima-altaan, joka oli siihen aikaan maksanut n. 20.000 dollaria, eli paljon enemmän kuin talo oli koskaan maksanut. Kaikki oppaat kertovat kuitenkin samaa tarinaa: Kun Hemingway palasi kotiin ja näki uima-altaan, hän kimmastui ja kaivoi taskustaan kuparisentin, kolikon, ja heitti sen Pfeifferin jalkojen juureen ja sanoi ”vie loputkin rahani”. Yleensä museovieraat tässä vaiheessa taputtavat ja nauravat, mutta minun mielestäni se oli todella surullista. Kuulin myöhemmin, että Hemingway lähti sen jälkeen lempibaariinsa Sloppy Joehun. Baari oli silloin muuttamassa paikasta toiseen ja Hemingway kantoi vanhasta Sloppy Joesta urinaalin Key Westin taloon ja heitti sen uima-altaaseen. Joidenkin oppaiden kertoman mukaan seuraavana aamuna, kun talon rouva heräsi, hän suuttui siitä, että hänen uima-altaassaan oli urinaali. Tähän Hemingway oli sanonut ”jos sinä rakennat tänne vesialtaan niin minä tuon myös puutarhaan omani”.

Kuuntelin uudelleen ja uudelleen tätä tarinaa, aina vähän eri tavalla kerrottuna ja ymmärsin tai kuulin eri asioita. Pikkuhiljaa siitä muodostui kuva. Tarina herätti minussa tunteen, en osannut yhtyä muiden museovierailijoiden ilonpitoon siitä, kuinka Ernest Hemingway oli heittänyt sen kuparisentin Paulinen jalkoihin. Minusta se oli jotenkin surullista. Totta kai se on yhdenlainen kertomus valtapeleistä ja ihmissuhteista. Silloin kuin Pfeiffer ja Hemingway menivät naimisiin, Hemingway oli pennitön ja Pfeiffer taas tuli vauraasta perheestä. Tarina herätti omat muistoni ja tarinani ihmisistä, ihmissuhteista ja valtapeleistä. Kaikki sympatiani oli Hemingwayn puolella.

ML: Asetat Ernest Hemingwayn viitteeksi teoksillesi, joiden kautta tutkit toisaalla olon kaipuuta, poissaoloa ja epäonnistumisen tunnistamista. Miksi juuri Hemingway?

HR: Se oli sattumaa. Kun matkustin Key Westiin, en ollut menossa tekemään mitään projektia. Se oli sattuma, että osuin sinne. Istuin siellä altaan reunalla ja kuuntelin niitä tarinoita ja tuijotin tuota heijastumaa vedessä. Minusta on aina kiinnostavaa tarkastella, mitä tapahtuu, tai mikä saa jonkun asian tarttumaan sillä tavalla, että siitä tekee projektin. Paikassa ja tarinoissa oli jotakin, josta liikutuin. Miksi liikutuin, ei ehkä ole kiinnostavaa, vaan kiinnostavaa on se, että liikutuin – jokin liikahti minussa, jokin herätti tunteita. Päätin seuraavana päivänä mennä takaisin kuvaamaan. Altaan veden pinta oli täysin tyyni ja siitä kuvastui sitä ympäröivät puut. Ja se oli se, mistä tämä projekti sai alkunsa. Matkustin paikalle toistamiseen vuoden päästä ja päätin käydä uudestaan museossa. Palasin samaan paikkaan, jota olin vuoden aikana miettinyt. Tilanne oli silloin ihan toinen, altaan vesi oli jatkuvassa liikkeessä. Minulla oli sillä reissulla mukana myös Super 8 kamera. Olin ajatellut, että kuvaan heijastusta kaitafilmille. Silloin ensimmäisellä vierailulla heijastus muuttui sitä mukaa kun auringon positio, heijastukset, varjot ja auringon kimallus muuttuivat. Olin ajatellut kuvata sitä Super 8 filmille, mutta kun asettelin kameraa puiselle jalustalle, hain kuvakulmaa ja tarkensin altaan pohjaan, tönäisin vahingossa kameraa sillä seurauksella, että se putosi altaaseen. En ole vielä kehittänyt kaitafilmiä, jos sille filmille ylipäätänsä mitään tarttui.

ML: Miten ryhdyit keräämään monimuotoista arkistomateriaalia jota on myös näyttelyssä esillä?

HR: Se on tullut pikkuhiljaa sen myötä, että sen ensimmäisen kerran kun olin talossa museovieraana ostin kirjakaupasta muutaman reprotun valokuvan Hemingwaystä miekkakalan kanssa ja joitain kirjoja. Ja sitä mukaa kun olen tähän Hemingwayn elämään ja maailman historiaan tutustunut, havahduin siihen tosiasiaan, että ulkomaiset lehtiarkistot myyvät pois vanhoja pressikuvia. Ensimmäinen vanha pressikuva, jonka ostin oli Hemingway ja Kuuban silloinen pääministeri Fidel Castro kuvattuna Havannassa vuonna 1960, 14 kuukautta ennen Hemingwayn kuolemaa. Hemingway ja Castro olivat kalakavereita ja kävivät Hemingwayn veneellä kalassa. Kuva on Associated Press -lehtikuva ja syy hankintaan oli kuvatoimittajan kuvateksti, jossa on kirjoitusvirhe. Virhe oli niin hauska, enkä netistä katsomalla voinut olla ihan varma, onko se virhe siinä vai eikö, ja kun lopulta sain kuvan ilmeni, että kyllä se virhe oli siinä. Jokainen voi itse katsoa minkälaisesta virheestä on kysymys. Tämä sai minut ajattelemaan itse omaa työtäni menneisyydessä. Olen tehnyt töitä freelancer kuvatoimittajana ja valokuvaajana ja tiedän, millä tavalla historia kirjoitetaan. Siellä on aina ihmiset asioiden takana, jotka tekevät virheitä. Sama pätee museokokemukseen ja oppaiden tarinoihin. Museo on rakennettu ja ihan vilpittömin mielin tehty antamaan kuva Hemingwayn ja hänen toisen vaimonsa elämästä, mutta ajan myötä museo ja tarinat muuttuvat. Kaiken takana ovat ihmiset persoonineen.

ML: Olet sanonut, että yksi näyttelyn kantavista ajatuksista on virheen estetiikka, kertoisitko siitä lisää?

HR: - Se on juuri sitä, kun puhuin historiasta, että ihmiset ovat luomassa historiaa, kirjoittamassa sitä ja kirjaamassa ylös. Tai tarinoiden kertominen, esimerkiksi museokokemus ja se, miten yksi opas kertoo samaa tarinaa aika eri näkökulmalta kuin toinen. Ja sitten virhe siinä, kuinka yritän kuvata sitä 8 mm filmiä ja ensimmäiseksi pudotan kameran veteen. Siinä tuli sellainen olo että ahaa, näin sen piti ollakin – valitettavaa kylläkin, mutta näin se nyt meni. Samoin kun skannasin ensimmäisen matkan jälkeen filmejä, joissa on kuvattu heijastus veden pinnassa, tein toistuvasti virheen skanneria käyttäessäni. En ymmärtänyt ollenkaan, mistä punainen väri tuli. Jossain vaiheessa ajattelin vain, että näin sen pitää sitten mennäkin. Minusta siitä tuli esteettisesti mielenkiintoinen, koska minun silmissäni punainen veren väri linkittyi maailman historiaan, ensimmäisen ja toiseen maailmansotaan, verenvuodatukseen ja väkivaltaan. Mutta eihän nämä kuvat ole kuitenkaan väkivaltaisia. Punaisessa värissä on niin paljon assosiaatioita ja se liittyy myös omaan henkilökohtaiseen menetykseen. Samalla viikolla kun virhe toistuvasti tuli kuviin olin saanut kuulla, että isäni oli kuollut. Elämässä tapahtuu asioita ja joko niihin tarttuu tai sitten ne jättää. Nämä ovat asioita, jotka ovat tapahtuneet ilman ennakkosuunnittelua ja olen niihin tarttunut. Ja valokuvassahan on aina kyse näkemisestä ja tallentamisesta.

X