Five Space Helmets After Les Demoiselles d’Avignon
1.4.-30.4.2022

Ville Löppönen’s solo exhibition Five Space Helmets After Les Demoiselles d’Avignon will be on show at Helsinki Contemporary in April. It takes its starting point in two of Pablo Picasso’s cubist masterpieces, Les Demoiselles d’Avignon (1907) and Guernica (1937). Through these two works Löppönen has dealt with metamorphosis – transformation – both in his own art and in the surrounding world.

Löppönen’s production has long been characterized by working from a photograph, precisely imitating reality. His works were last shown in the gallery in spring 2019. It was then that his expression took its first steps in a more abstract, more expressive direction, and his working process drew inspiration from art history. Picasso’s cubist works have inspired Löppönen to change the way he paints for Five Space Helmets After Les Demoiselles d’Avignon. This new way of working has led to an accentuation of painterliness, to forms that are freer than before, and to more vigorous brushstrokes:

From the viewpoint of painterliness the topical aspect is linked to the transformation going on in my painting. This is a metamorphosis, or a reshaping of form. Cubism’s approach has interested me and given me room to look ahead at things through a multiplicity of viewpoints.”

Metamorphosis is also manifested in Löppönen’s new works in the fragmentariness and multiplicity of points of view characteristic of our time. He has observed the world from several different directions, as Picasso once did in the cubist Les Demoiselles d’Avignon. Löppönen’s paintings contain human figures and organic forms floating in a vacuum-like space, figures that seem to be in the grip of metamorphosis. The form may be more fragmented than before, but we can still find harmony and beauty in it.

Löppönen is fascinated by the idea of light as a creative force and as a driver of metamorphosis. Light is part of a painting’s colours and forms, but Löppönen has also contemplated the deeper nature of light – how it can change something that already exists and our interpretation of it.

 

Ville Löppönen (b. 1980, Savonlinna) graduated with a Master’s in Fine Arts in 2007 and a Master’s in Orthodox Theology in 2018. His works have been shown widely both in Finland and abroad, including in the North America and Australia. His works are in collections including those of Kiasma, Oulu Art Museum, and Turku Art Museum, in The Niemistö Collection, and in numerous private collections in Finland and abroad. Thank you to the Arts Promotion Centre Finland (Taike), VISEK Centre for the Promotion of Visual Art and People´s Cultural Fund for supporting the artist’s work.

Ville Löppösen yksityisnäyttely Five Space Helmets After Les Demoiselles d’Avignon nähdään Helsinki Contemporaryssa huhtikuussa. Näyttelyn lähtökohtana on kaksi Pablo Picasson kubistista merkkiteosta Avignonin naiset (1907) sekä Guernica (1937). Teosten kautta Löppönen on käsitellyt metamorfoosia, muodonmuutosta, omassa taiteessaan sekä ympäröivässä maailmassa.

Löppösen tuotannolle on ollut pitkään ominaista työskentely valokuvan pohjalta, todellisuutta tarkasti jäljentäen. Viimeksi hänen teoksiaan oli esillä galleriassa keväällä 2019. Tuolloin taiteilijan ilmaisu otti ensiaskeleensa abstraktimpaan ja ekspressiivisempään suuntaan ja työskentely haki innoitusta taidehistoriasta. Picasson kubistiset teokset innoittivat Löppöstä muuttamaan maalaustapaansa Five Space Helmets After Les Demoiselles d’Avignon -näyttelyä varten. Uusi työskentelytapa on johtanut maalauksellisuuden korostumiseen, aiempaa vapaampiin muotoihin ja voimakkaampiin siveltimenvetoihin: 

Ajankohtaisuus maalauksellisuuden näkökulmasta liittyy murrokseen, joka on meneillään maalaamisessani. Kyse on muodonmuutoksesta, tai muodon uudelleen muotoutumisesta. Kubismin näkökulma on kiinnostanut minua ja antanut tilaa katsoa asioita eteenpäin näkökulmien moninaisuuden läpi.”

Metamorfoosi ilmenee Löppösen uusissa teoksissa myös ajalle ominaisena sirpaleisuutena ja näkökulmien moninaisuutena. Hän on tarkastellut maailmaa useasta eri suunnasta, kuten Picassokin aikoinaan kubistisessa Avignonin naiset -teoksessaan. Löppösen maalauksissa on tyhjiön kaltaisessa tilassa leijuvia ihmishahmoja ja orgaanisia muotoja, jotka tuntuvat olevan muodonmuutoksen kourissa. Aiempaa pirstotummassa muodossa on kuitenkin löydettävissä harmoniaa ja kauneutta.

Löppöstä kiehtoo ajatus valosta luomisvoimana ja metamorfoosin liikuttajana.  Valo on osa maalauksen värejä ja muotoja, mutta taiteilija on pohtinut myös valon syvempää olemusta – kuinka valo voi muuttaa jo olemassa olevaa ja tulkintaamme siitä.

 

Ville Löppönen (s. 1980, Savonlinna) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi vuonna 2007 sekä ortodoksisen teologian maisteriksi vuonna 2018. Löppösen teoksia on ollut laajalti esillä sekä Suomessa että kansainvälisesti, muun muassa Pohjois-Amerikassa ja Australiassa. Hänen teoksiaan on muun muassa Kiasman, Oulun taidemuseon, Turun taidemuseon ja Niemistö-kokoelmassa, sekä lukuisissa yksityiskokoelmissa Suomessa ja ulkomailla. Kiitokset Taike, Visuaalisen taiteen edistämiskeskus VISEK ja Kansan Sivistysrahasto taiteilijan työn tukemisesta.

 

 

Ville Löppönens soloutställning Five Space Helmets After Les Demoiselles d’Avignon visas på Helsinki Contemporary i april. Utgångspunkten för utställningen är två viktiga kubistiska verk av Pablo Picasso, Flickorna från Avignon (1907) och Guernica (1937). Utifrån verken har Löppönen behandlat metamorfosen, omvandlingen, av såväl hans egen konst som den omgivande världens.

Länge har det utmärkande för Löppönens konst varit att arbeta utifrån fotografier, med noggrann avbildning av verkligheten. Senaste gången han ställde ut sin verk på galleriet var våren 2019. Då tog konstnären sitt första steg i riktning mot ett mer abstrakt och expressivt uttryck och arbetet hämtade han inspiration ur konsthistorien. Picassos kubistiska verk gav Löppönen impulsen att förändra sitt sätt att måla inför utställningen Five Space Helmets After Les Demoiselles d’Avignon. Det nya arbetssättet har lett till en betoning av det måleriska, friare former än förut och kraftfullare penseldrag.

“Det som är aktuellt ur målerisk synvinkel hänger samman med den omvälvning som är på gång i mitt måleri. Vad det handlar om är en metamorfos, eller en omvandling av formen. Kubismens perspektiv har väckt ett intresse hos mig och skapat utrymme för att blicka framåt utifrån många olika synvinklar.

I Löppönens nya verk ger metamorfosen också uttryck åt den splittring och det mångfald av synvinklar som utmärker vår tid.Han har undersökt världen från många olika håll, som Picasso på sin tid gjorde i sitt kubistiska verk Flickorna i Avignon. I Löppönens målningar svävar mänskogestalter och organiska former i ett vakuumliknande rum, och känns som om de håller på att genomgå en metamorfos. I den tidigare mörka formen som håller på att splittras finns det likväl harmoni och skönhet.

Löppönen fascineras av tanken på ljuset som skapande kraft och metamorfosen som drivande kraft. Ljuset utgör en del av målningens färg och form, men konstnären har även funderat över ljusets djupare väsen – hur ljuset kan förändra det som redan existerar och vår tolkning av det.

 

Ville Löppönen (f. 1980, Nyslott) utexaminerades som bildkonstmagister 2007 och magister i ortodox teologi 2018. Löppönens verk har visats i stor omfattning både i Finland och internationellt, bland annat i Nordamerika och Australien. Hans verk ingår bl.a. i samlingarna på Kiasma, Uleåborgs konstmuseum, Åbo konstmuseum och Samling Niemistö, samt i ett flertal privatsamlingar i Finland och utomlands. Vi tackar Centret för konstfrämjande TAIKE, Centralen för främjande av visuell konst VISEK och Folkets kulturfond för deras stöd till konstnären.

 

Artist-curator conversation
 
Ville Löppönen
Five Space Helmets After Les Demoiselles d’Avignon
1–30.4.2022
 
Ville Löppönen & Mikaela Lostedt
 

 

Mikaela Lostedt: This exhibition has two starting points in art history: Picasso’s Les Demoiselles d’Avignon and Guernica. Why these specific artworks?

Ville Löppönen: The works in question are topical with regard to their painterliness and the current world situation. The painterliness angle is linked to a breakthrough in my own working process. It’s a matter of metamorphosis, or of a reshaping of the form. Of switching from figurative expression to an abstract direction and abstract means. Of a need for renewal, or more like growth, in relation to my own painting. The various means of painting and especially cubism’s viewpoint interest me. It has given me room and opened up a channel for looking at things through multiple viewpoints. Cubism equally has links to this fragmentary age that we are living in. To a time when the diversity of viewpoints challenges but also supports us. As a consequence of the direction of developments the pressure to control and dominate is eased. Understanding that we need many people’s brains is increased, as is the sense of community. On the level of painting or in what the painter does it is not just about the fragmentation of things or of breaking up a form, but of seeing and understanding another kind of unity, while at the same time accepting the diversity, without trying to harmonize it. In other words, painting is liberated and finding your own expression is made possible specifically in multiplicity. Admittedly, that harmonization will occur inevitably. It is linked to the tradition in painting that I represent. For me, artworks need to have visual harmony and beauty. I find that being faced with something that is unfamiliar or alien to you increases sympathy and presence. The shared resonance is calming and boosts the ability to understand and see things clearly.

Viewed more broadly this is a matter of seeing hope through a painting in this transition phase in which the world is now, and also was at the time of the creation of Guernica and Les Demoiselles d’Avignon. From my point of view, the original works do not, however, represent our time, we have gone on from them. A painting cultivates humanity, compassion and presence. It teaches us slow looking, which helps us understand metamorphosis and renewal.

ML: Do you see this as an intervention, in which you want to study or comment on the original work, or did you start off from a desire to develop your own expression?

VL: It is about both an intervention and developing my own expression. I look at the works from out of our time and from my own personal viewpoint, while, at the same time, I am able to break away from the form of painting that is typical of me. This metamorphosis is also linked to a concentration on and a focussing of the diversity of means of painting. The intervention is the starting point by which I get to go forwards in a painterly sense and, at the same time, anchor the work in the present day, and through it I move towards something new situated between the challenges of the day.

ML: Does the use of two iconic paintings of the modern era come with any baggage, are they linked with a lot of external expectations?

VL: For some reasons I don’t feel any baggage or expectations. To me the works have been easily approachable and interesting to deal with. Of course, in retrospect, anything at all can come up, but that is not relevant right now. Through these works I have been able to go forwards. Picasso’s paintings have the emphasis on such different things from what I have done before that I somehow feel I have got more room, rather than expectations or baggage. I also understand the idea of large iconic paintings, but for me these works do not strike me as being such that I have to fear them or be shy of them. Nor do I try to remake them or compare myself with them. They just inspire me.

ML: In your earlier production the human figure has played a central role. It has also frequently been depicted very realistically. Is there anything left of the human figure in your new works?

VL: In some of the works the human figures are still there, in a portion of the works it looks as if they were on the verge of disappearing. I don’t know whether they will at some point, as it were, be born again. I have also painted flowers and they, too, are vanishing. That to my mind is about liberating the form. The need to formulate things is reduced, and what’s left in its place is a kind of potential that makes it possible for things to merge into each other and to take shape anew – metamorphosis. It’s a matter, as it were, of an ingredient that I see from my own starting points, and which is laden with some kind of experience or presence, with light. A space that is very open in a painterly sense, in which a small gesture can become very significant, even though I am not there yet. But I understand the potential of the space.

ML: How do you know that a metamorphosis has happened?

VL: A metamorphosis is a change in the painting. It is visible in the work and in the way it has turned into something else. It is also possible that the change is only apparent or formal, and the work will ultimately revert to its original state. But that is very unlikely. I believe that metamorphosis is a continual event and constantly in motion. But, from time to time, you still get condensation points where the change speeds up and is compressed. Distinct changes of form into something else occur.

ML: How has your painting process changed in conjunction with the metamorphosis of the painting? How does the change of subjects affect the technique?

VL: The painting process has speeded up and become lighter. The application of the paint and the pigment in particular is quicker. The looking is still slow. At the moment painting feels freer. The movement of the body and hand has become a significant part of the process. The change is affected by the painting’s size, but also by the way that the event of the painting does not attempt to go towards some predetermined form or image. The painting technique itself does not change, but rather the parallel proportions change and the centres of gravity vary. But, of course, the painterliness is partly accentuated, when the figurativeness gives way, then more value is left for the material, movement and gesture. The aspiration to illusion is not the central here, even if it still largely leads to that. The painting is, as it were, on the verge of a story and of narrative interpretation. A significant change is also leaving out the photograph as the work’s starting point. Previously photographs have played an important role. Now, the application of the paint has no connection with them.

ML: How has leaving out the photograph affected the works?

VL: Principally it has enabled movement. I use the tools of painting more physically, the making is closer to playing an instrument. The painting is played, if we can say that. The use of the tool of painting is given rhythm in a different way and the painted impression remains resonant, alive. In the work this can be seen as a change of form. Organicness has come into the painting. It is also interesting to bring the same means of painting to somewhere where they are not expected, for instance, when painting a figure, and to use them to make something quite different. The photograph has previously guided my painting process very strongly and the deviations from that starting point have mainly been small ones. Now, applying paint is no longer in the same way bound up with or refers to figurative reality, to imitation of it. The same incarnation of the image does indeed still occur, but as I mentioned above, the formulating is reducing. Breaking free of the photograph was a big, challenging process and, looking back, I realize that an important support in that has been the works I borrowed from Picasso.

ML: Light also has a central significance in the exhibition works, do you want to unpick that in a bit more detail?

VL: I thought about metamorphosis through the nature of light. How light is present and occurs in the painting, and how light creates something new or reshapes some that already exists into something else. My idea is: forwards through light and in light. How light and, above all, the light that arises in what happens in the painting, as the paint pigment, as the material, as colour and as form, shapes and at the same time changes our interpretation and our understanding. I am fascinated by the idea of light as a creative force and as a driver of metamorphosis.

 

Taiteilija-kuraattori-keskustelu
 
Ville Löppönen
Five Space Helmets After Les Demoiselles d’Avignon
1.-30.4.2022
 
Ville Löppönen & Mikaela Lostedt

 

 

Mikaela Lostedt: Tässä näyttelyssä on kaksi taidehistoriallista lähtökohtaa: Picasson Avignonin naiset ja Guernica. Miksi juuri nämä teokset?

Ville Löppönen: Kyseiset teokset ovat ajankohtaisia niiden maalauksellisuuden ja tämänhetkisen maailmantilanteen näkökulmasta. Maalauksellisuuden näkökulma liittyy murrokseen omassa työskentelyssäni. Kyse on muodonmuutoksesta, tai muodon uudelleen muotoutumisesta. Siirtymisestä esittävästä ilmaisusta abstraktin suuntaan ja keinoihin. Uudistumisen tai pikemminkin kasvun tarpeesta oman maalaamisen suhteen. Erilaiset maalauksen keinot ja erityisesti kubismin näkökulma kiinnostavat minua. Se on antanut tilaa sekä avannut väylän katsoa asioita moninaisten näkökulmien läpi. Kubismi liittyy yhtä lailla tähän fragmentaariseen aikaan, jota elämme. Aikaan, jossa näkökulmien moninaisuus haastaa, mutta myös tukee meitä. Kehityksen suunnan seurauksena paine hallita ja vallita hellittää. Ymmärrys monien aivojen tarpeellisuudesta lisääntyy, sekä yhteisöllisyyden tunne. Maalauksen tasolla tai maalarin toiminnassa ei ole kyse kuitenkaan pelkästään asioiden pirstomisesta tai muodon rikkomisesta, vaan toisenlaisen kokonaisuuden näkemisestä ja ymmärtämisestä, samalla hyväksyen moninaisuuden ja yrittämättä harmonisoida. Toisin sanoen maalaaminen vapautuu ja oman ilmaisun löytäminen mahdollistuu nimenomaan moninaisuudessa. Toki harmonisointia tapahtuu väistämättäkin. Se liittyy maalauksen traditioon, jota edustan. Mielestäni teoksissa on oltava visuaalista harmoniaa ja kauneutta. Koen, että se lisää myötätuntoa ja läsnäoloa kohdata itselle tuntematon tai vieras. Yhteissointi rauhoittaa ja lisää kykyä ymmärtää ja nähdä selkeästi.

Laajemmin tarkasteltuna kyse on toivon näkemisestä maalauksen kautta tässä murrosvaiheessa, jossa maailma on nyt ja oli myös Guernican ja Avignonin naiset -maalauksen syntyvaiheessa. Alkuperäiset teokset eivät kuitenkaan minun näkökulmastani käsin edusta tätä aikaa, niistä on tultu eteenpäin. Maalaus kasvattaa inhimillisyyttä, myötätuntoa ja läsnäoloa. Se opettaa hidasta katselua, joka auttaa ymmärtämään metamorfoosia ja uudistumista.

ML: Onko tässä sinusta kyse interventiosta, jossa haluat tutkia tai kommentoida alkuperäistä teosta vai lähditkö liikkeelle halusta kehittää omaa ilmaisua?

VL: Kyse on sekä interventiosta, että oman ilmaisun kehittämisestä. Katson teoksia tästä ajasta ja henkilökohtaisesta näkökulmastani käsin ja samalla pystyn irtautumaan itselleni tyypillisestä maalauksen muodosta. Tähän muodonmuutokseen liittyy myös maalauksen keinojen moninaisuuden keskittäminen ja tarkentaminen. Interventio on lähtökohta, jonka myötä pääsen maalauksellisesti eteenpäin ja samalla kiinnitän teoksen nykyaikaan ja kuljen sen kautta ajan haasteiden lomassa kohti uutta.

ML: Onko kahden modernin aikakauden ikonisen maalauksen käytöllä painolastia, liittyykö niihin paljon ulkopuolisia odotuksia?

VL: En jostain syystä koe painolastia tai odotuksia. Minulle teokset ovat olleet helposti lähestyttäviä ja mielekkäitä käsitellä. Totta kai jälkikäteen voi tulla mitä vain vastaan, mutta se ei ole nyt ajankohtaista. Näiden teosten kautta olen päässyt eteenpäin. Picasson maalaukset ovat painottuneet niin eri asioihin kuin mitä olen aikaisemmin tehnyt, että jotenkin koen saaneeni ennemminkin tilaa kuin odotuksia tai painolastia. Ymmärrän myös ajatuksen suurista ikonisista maalauksista, mutta minulle nämä teokset eivät tule vastaan sellaisina, että niitä pitäisi pelätä tai arastella. En kuitenkaan yritä tehdä niitä uudelleen tai vertautua niihin mitenkään. Ne vain inspiroivat minua.

ML: Aiemmassa tuotannossasi ihmishahmolla on ollut keskeinen rooli. Se on ollut myös useimmiten hyvin realistisesti kuvattu. Onko ihmishahmosta mitään jäljellä uusissa teoksissa?

VL: Joissakin teoksissa ihmishahmot ovat mukana edelleen, osassa teoksista näyttää siltä, kuin ne olisivat juuri katoamassa. En tiedä syntyvätkö ne niin sanotusti jossain kohtaa uudelleen. Olen maalannut myös kukkia ja nekin ovat katoamassa. Tässä on kyse minun mielestäni muodosta vapautumisesta. Asioiden formuloinnin tarve vähenee ja tilalle jää jonkinlainen potentiaali, joka mahdollistaa asioiden toisiinsa sulautumisen ja uudelleen muotoutumisen, metamorfoosin. Kyse on ikään kuin aineksesta, jota katsotaan omista lähtökohdista käsin ja joka on ladattu jonkinlaisella kokemuksella tai läsnäololla, valolla. Maalauksellisesti hyvin auki oleva tila, jossa pienestä eleestä voi tulla hyvin merkittävä, vaikka en siellä nyt vielä olekaan. Mutta ymmärrän tilan potentiaalin.

ML: Mistä tiedät, että metamorfoosi on tapahtunut?

VL: Metamorfoosi on maalauksen muutos. Se näkyy teoksessa ja siinä, kuinka se on muuttunut toiseksi. Mahdollista on myös, että muutos on vain näennäistä tai muodollista ja teos palautuukin lopulta alkuperäiseen tilaansa. Mutta se on hyvin epätodennäköistä. Uskon, että metamorfoosi on jatkuva tapahtuma ja alati liikkeessä. Aika ajoin tulee kuitenkin tiivistymiä, joissa muutos kiihtyy ja puristuu. Tapahtuu selkeitä muodon toiseksi vaihtumisia.

ML: Miten maalausprosessisi on muuttunut maalauksen metamorfoosin yhteydessä? Miten aiheiden muuntuminen vaikuttaa tekniikkaan?

VL: Maalaaminen on nopeutunut ja keventynyt. Erityisesti maalin ja väriaineen levittäminen on nopeampaa. Katsominen on edelleen hidasta. Tällä hetkellä maalaaminen tuntuu vapaammalta. Kehon ja käden liikkeestä on tullut merkittävä osa prosessia. Muutokseen vaikuttaa maalauksen koko, mutta myös se, että maalauksen tapahtuma ei pyri kulkemaan kohti jotain ennalta määriteltyä muotoa tai kuvaa. Maalaustekniikka ei sinänsä muutu, vaan rinnakkaiset määräsuhteet muuttuvat ja painopisteet vaihtuvat. Mutta tietenkin osittain maalauksellisuus korostuu, kun esittävyys väistyy jää materiaalille, liikkeelle ja eleelle enemmän painoarvoa. Pyrkimys illuusioon ei ole keskiössä, vaikka se siihen edelleen paljolti johdattelee. Maalaus on ikään kuin tarinan ja tarinnallisen tulkinnan rajoilla. Merkittävä muutos on myös valokuvan poisjääminen teoksen lähtökohtana. Aikaisemmin valokuvat ovat olleet tärkeässä roolissa. Nyt maalaaminen on niistä irrallista.

ML: Miten valokuvan poisjäänti on vaikuttanut teoksiin?

VL: Ensisijaisesti se on mahdollistanut liikkeen. Käytän maalausvälineitä kehollisemmin, tekeminen on lähempänä soittamista. Maalausta soittaa, jos niin voi sanoa. Maalausvälineen käyttö rytmittyy eri tavalla ja maalausjälki jää soimaan, elämään. Teoksessa se näkyy muodon muutoksena. Maalaukseen on tullut orgaanisuutta. On myös mielenkiintoista tuoda samoja maalauksen keinoja sinne, missä niitä ei odota, vaikka figuuria maalatessa, ja tehdä niillä jotain ihan muuta. Valokuva on aikaisemmin ohjannut hyvin voimakkaasti maalausprosessiani ja poikkeamat lähtökohdasta ovat olleet pääosin pieniä. Nyt maalaaminen ei ole enää samalla lailla sidottua tai viittaa esittävään todellisuuteen, sen jäljentämiseen. Sama kuvan lihaksituleminen tapahtuu toki edelleen, mutta niin kuin yllä mainitsin, formulointi vähenee. Valokuvasta irti päästäminen oli iso ja haastava prosessi ja jälkikäteen tajuan, että siinä tärkeänä tukena on toiminut Picassolta lainaamani teokset.

ML: Valolla on myös keskeinen merkitys näyttelyn teoksissa, haluatko avata sitä tarkemmin?

VL: Pohdin metamorfoosia valon olemuksen kautta. Kuinka valo on läsnä ja tapahtuu maalauksessa sekä kuinka valo luo uutta tai muokkaa olemassa olevaa toiseksi. Ajatukseni on, että valon kautta eteenpäin ja valossa. Kuinka valo ja ennen kaikkea maalauksen tapahtumassa syntyvä valo, maaliaineena, materiaalina, värinä ja muotona muokkaa ja samalla muuttaa tulkintaamme sekä ymmärrystämme. Minua kiehtoo ajatus valosta luomisvoimana ja metamorfoosin liikuttajana.

 

 

 

X