Helsinki Contemporary

Hannaleena Heiska

Celestial Question Mark

13.9.-13.10.2024

Hannaleena Heiska’s new solo exhibition Celestial Question Mark presents the versatile artist’s new, radiantly hued paintings. Her colours derive their intensity both from their juxtapositions and from her way of using the whiteness of the chalk ground as a source of light, producing a kind of inner glow in the painting. Recurring universal shapes such as arcs, twists, and swirls run through her work, combined with colours that glow like bright stars.

Observatories formed a motif in Heiska’s earlier charcoal drawings. Working serially, she has also employed cinematic sci-fi imagery in her paintings to invoke reflections on human existence. Her latest exhibition directs our gaze again towards the cosmos, while at the same time plumbing the depths of the human mind and consciousness – places that are in many respects unknown frontiers just like distant celestial bodies.

The exhibition takes its name from a photo of a giant cosmic question mark captured by the James Webb telescope in 2023, which scientists believe to be a distant galaxy. In this exhibition, astronomy is one source of inspiration for Heiska, as are the photographs of electrical energy generated by the 19th century French astronomer Étienne Léopold Trouvelot.

One of Heiska’s new series of paintings is named after the classic theosophical treatise Thought-Forms (1901) by Annie Besant and Charles Webster Leadbeater, a book that has inspired many generations of artists in theorizing that ideas and emotions have shapes and colours. The paintings in Heiska’s Thought Forms series are more abstract than her other, previous work, enabling her to express ideas and feelings intuitively, freed of the constraints of the physical world. The paintings also invite the viewer to engage in a moment of introspection.

Today we have a vast amount of information readily available at our fingertips. In her essay Ognosia, the Polish Nobel laureate Olga Tokarczuk contemplates how this has, in fact, made our world smaller and more limited. Heiska for her part strives to visualize existence by painting the invisible phenomena that shape our daily reality, seeking the deeper connections and meanings between them.

The exhibition has been kindly supported by Arts Promotion Centre Finland.

Hannaleena Heiskan näyttely Celestial Question Mark esittelee monipuolisen kuvataiteilijan uusia maalauksia hehkuvissa väreissä. Värit saavat voimansa niiden keskinäisestä rinnastuksesta, mutta myös Heiskan tavasta käyttää liitupohjan valkoisuutta maalauksen valona, eräänlaisena sisäisenä hohteena. Teoksissa toistuvat universaalit muodot, kaarteet, nopeat kierteet ja pyörteet, sekä kirkkaiden tähtien lailla tuikkivat värit.

Sarjallisesti työskentelevä Heiska on aiemmin kuvannut hiilipiirustuksissaan observatorioita ja maalauksissaan mm. scifi-elokuvien kuvastoa, jotka ovat liittyneet pohdintoihin ihmisyydestä. Hänen uusin näyttelynsä suuntaa katseen jälleen kohti avaruutta, ja toisaalta myös ihmisen mieleen ja tietoisuuteen, paikkoihin, jotka ovat monelta osin yhtä tuntemattomia kuin kaukaiset tähdet.

Näyttely saa nimensä James Webb -teleskoopin vuonna 2023 avaruudesta löytämästä kysymysmerkkiä muistuttavasta muodosta, joka saattaa olla kaukainen galaksi. Tähtitieteen lisäksi Heiska on ammentanut innoitusta mm. 1800-luvun lopun ranskalaisen astronomi Étienne Léopold Trouvelot’n sähköpurkauksia esittävistä valokuvista.

Thought Forms -sarjan maalaukset saavat nimensä Annie Besantin ja Charles Webster Leadbeaterin teosofian klassikon Ajatusmuodot (1901) mukaan. Useita taiteilijasukupolvia inspiroinut kirja tutkii, miten tunteet ja ajatukset visualisoituvat erilaisina väreinä ja muotoina. Heiskan Thought Forms -sarjan abstraktimpi maalauksellinen ilmaisu mahdollistaa tunteiden ja ajatusten ilmaisemisen intuitiivisella tavalla, joka ei ole sidottu konkreettiseen maailmaan. Tämä voi avata katsojalle mahdollisuuden syvempään itsetutkiskeluun.

Nykyaikana kaikenlaisen tiedon löytäminen on nopeaa ja helppoa. Puolalainen Nobel-palkittu kirjailija Olga Tokarczuk pohtii Ognosia-esseessään, että tämä on itse asiassa tehnyt maailmastamme pienen ja rajatun. Heiska on pyrkinyt hahmottamaan olevaisuutta maalaamalla näkyväksi arkitodellisuutemme takana vaikuttavia ilmiöitä sekä löytämään yhteyksiä ja merkityksiä niiden välillä.

Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle näyttelyn tukemisesta.

Hannaleena Heiskas separatutställning Celestial Question Mark visar den mångsidiga bildkonstnärens nya målningar i glödande färger. Färgerna får sin kraft utifrån deras ömsesidiga parallellitet, men också från Heiskas sätt att använda kritgrundens vithet som ljus i målningen, som ett slags inre sken. I verken upprepas universella former, bågar, snabba spiraler och virvlar, samt färger glimmande som klara stjärnor.

Heiska, som arbetar seriemässigt, har i kolteckningar tidigare avbildat observatorier och i målningar bl.a. bilder från science fiction-filmer förknippade med reflektioner kring mänskligheten. Hennes senaste utställning riktar återigen blicken ut mot rymden, men även in mot människans sinne och medvetande, platser som i mångt och mycket är lika okända som avlägsna stjärnor.

Utställningen är döpt efter den om ett frågetecken påminnande form som James Webb-teleskopet upptäckte 2023 ute i rymden och som skulle kunna vara en avlägsen galax. Utöver astronomi har Heiska låtit sig inspireras av bl.a. den franska astronomen Étienne Léopold Trouvelots fotografier av elektriska urladdningar från slutet av 1800-talet.

Målningarna i serien Thought Forms har döpts efter Annie Besants och Charles Webster Leadbeaters teosofiska klassiker Thought-Forms (1901). Boken, som har inspirerat flera generationer av konstnärer, utforskar hur känslor och tankar visualiseras i olika färger och former. Heiskas mer abstrakta måleriska uttryck i serien Thought Forms gör det möjligt att uttrycka känslor och tankar på ett intuitivt sätt som inte är knutet till den konkreta världen. Det här kan ge betraktaren en chans till en djupare introspektion.

Nuförtiden hittar man all slags information snabbt och lätt. Den polska Nobelpristagaren Olga Tokarczuk reflekterar i sin essä Ognosia över att detta i själva verket har gjort vår värld liten och begränsad. Heiska söker tolka existensen genom att måla fram de fenomen som verkar bortom vår vardagliga verklighet, och hitta samband och betydelser mellan dem.

Tack till Centret för konstfrämjande för stöd till utställningen.

Hannaleena Heiska

Taiteilija & kuraattori -keskustelu

Taiteilija–kuraattorikeskustelu: Hannaleena Heiska & Mika Hannula

CELESTIAL QUESTION MARK

13.9.–13.10.2024

Mika Hannula: Näyttelyssä on useampi omakohtainen polku, suunta. Näistä yksi liittyy hyvinkin erityiseen lähtökohtaan, materiaaliin, joka tunnetaan Trouvelot’n astronomisina piirustuksina. Mistä tässä Trouvelot’n sarjassa on kyse, ja miten löysit sen?

Hannaleena Heiska: Maalausten lähtökohtana olleet kuvat ovat sähköön liittyviä kuvioita, jotka on nimetty ranskalaisen tähtitieteilijä Étienne Léopold Trouvelot'n mukaan. Ne liittyvät sähköpurkauksiin, joita voidaan havaita erityisesti korkean jännitteen sähkökentissä. Hän oli tunnettu aurinkopilkkujen ja pohjoisten revontulien havainnoista sekä kuvauksista 1800-luvun lopulla.

Pari vuotta sitten yöunilta herätessäni näin huoneessa leijuvan värikkään pyöreän ja väreilevän muodon. Kokemus oli outo ja jopa mystinen. Myöhemmin luin, että kyseessä oli valveuni eli hypnopompinen hallusinaatio, joka voi tapahtua heräämisen yhteydessä. Tällaiselle kokemukselle ominaista on, että se saattaa tuntua hyvin todelliselta ja sisältää visuaalisia, auditiiviisia, kinesteettisiä ja muita aistimuksia. Kokemukseni oli niin hämmentävä, että se sai pohtimaan tietoisuutta, erilaisia todellisuuksia ja aivojen toimintaa. Kokemus johdatti etsimään kuvia sähköstä, jolloin törmäsin Trouvelot’n kuvioihin.

Toinen merkityksellinen sysäys tälle työskentelyprosessille oli uutinen James Webb - teleskoopin avaruudesta löytämästä kysymysmerkistä (celestial question mark).

MH: Katse kohti taivasta, tässäkin. Vertaillaan hetki. Miten koet – suhteessa jatkumoon ja/tai irtiottoon nämä teokset, jos niitä katsotaan yhdessä observatorioita kuvaavaan teossarjasi kanssa? Hiili on vaihtunut väreiksi, niiden komeaksi kavalkadiksi, mutta mitä muuta on muuttunut – tai seurannut mukana?

HH: Temaattisesti kyse on jatkumosta, yrityksestä ymmärtää ihmisyyttä ja
todellisuutta, jossa elämme. Kirjoitin Shadows and Stardust -näyttelyni näyttelytekstissä vuonna 2015, että erään fysiikan teorian mukaan maailmamme on hologrammi, ikään kuin valkokankaalle heijastettu elokuva, jonka kautta myös yliluonnolliset, mystiset ja hengelliset kokemuksemme selittyvät. Tässä prosessissa olen yrittänyt hahmottaa olevaisuutta maalaamalla arkitodellisuuden takana vaikuttavia ilmiöitä.

MH: Kysymysmerkki avaruudessa – mitä se sinulle kertoo, merkitsee? Tai mistä on puhe, puutekin – kaukokaipuusta, eskapismista, toivosta jostakin muusta, meille vielä tuntemattomasta?

HH: Ajattelen, että kyse on enemmänkin sen toteamisesta, että olemme keskeneräisiä. Se ei ole pakenemista tai piiloutumista vaan tosiasioiden hyväksymistä. Yritämme vimmatusti tähyillä joka puolelle löytääksemme vastauksen, mutta ainoa vastaus jonka saamme, on kysymysmerkki avaruudessa.

Olga Tokarczuk kirjoittaa Ognosia-esseessään (suom. Tapani Kärkkäinen, julkaisija Särötär, 2023) kuinka maailmamme on käynyt pieneksi ja rajalliseksi, koska kaikki tieto on saatavillamme tässä ja nyt. Esseen kanteen hän on valinnut tuntemattoman tekijän puupiirroksen, jonka ranskalainen astronomi Camille Flammarion julkaisi kirjassaan 1888. Piirros esittää vaeltajaa, joka on päässyt maailman rajalle ja pistänyt päänsä taivaankannen läpi. Tein kyseisestä piirroksesta oman versioni seinämaalauksen muodossa Shadows and Stardust -näyttelyyni 2015.

Esseessä Tokarczuk, jolle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 2018, pohtii ihmisyyttä. Mikä ihminen lopulta on, kun ihmissoluja meissä on vain neljäkymmentäkolme prosenttia ja loput lihallisesta ruumistamme koostuu muista eliöistä, bakteereista, sienistä, viruksista ja arkeoneista. Kyse on enemmänkin siis kollektiivisesta toimijasta kuin erillisestä oliosta:

Ognosia keskittyy syy-seuraussuhteen ja logiikan ulkopuolisiin tapahtumaketjuihin ja eritoten ns. saumakohtiin, > siltoihin, > kertosäkeisiin, >synkronismiin. Ognosian esitetään usein liittyvän läheisestigMandelbrotin fraktaaliin ja > kaaosteoriaan. Sitä pidetään vaihtoehtoisena uskonnollisuutena eli > alt-religionina, joka ei etsi ns. kokoavaa voimaa yliluonnollisesta, vaan pikemminkin alemman tason “vähäarvoisista” olennoista ns. gontologisesta rihkamasta. (Olga Tokarczuk, Ognosia, suom. Tapani Kärkkäinen, julkaisija Särötär)

Jos ihminen kerran on kasa erilaisia eliöitä ja maapallo on käynyt rajalliseksi, niin mitä muuta vaihtoehtoa on kuin tähyillä syvälle omaan mieleen ja/tai toisiin todellisuuksiin, jos haluaa seikkailla?

MH: Entä materiaalisesti? Miten työprosessi muotoutuu eri lailla, jos, ja kun, vaihdat hiilestä väriin, paperista puulle?

HH: Pidin pitkän tauon öljyllä maalaamisesta, koska värit olivat liikaa. Hiilellä värit tulevat toisella tavalla, valöörien, erilaisten kerrosten ja hiiltyneen puun ominaisvärin mukaan. Hiilen maailma, varsinkin observatorioissa, on pelkistetty ja toisella tavalla keskittyneempi muotoon, kun väripigmentit eivät ole varastamassa huomiota. Hiili materiaalina on edelleen itselleni merkityksellinen ja observatorioissa liitän sen ihmisyyden ja näkymättömän etsimiseen. Tässä uudessa teoskokonaisuudessa puupohja ja sen historialliset merkitykset toimivat samaan tapaan.

MH: Teoksessa Trouvelot Figure I on läsnä erinomaisen kaunis, hämmentävä hohto, tietynlainen huokoinen täsmällisyys. Mikä tässä on taustalla?

HH: Hohto tulee monesta syystä, etupäässä tietysti värien rinnastuksesta, mutta myös pohjustuksesta. Tämän kyseisen teoksen pohjan tein reilu vuosi sitten konservaattori ja ikonimaalausopettaja Antti Narmalan kurssilla, jossa hän opetti tekemään pohjusteen, jota käytetään perinteisesti ikonipohjissa. Ikonit pohjustetaan liitu-jänisliimamassalla. Pohjustetta levitetään yleensä noin kymmenen kerrosta ja lopuksi pinta hiotaan aivan hienon hienolla hiomapaperilla. Ikonit maalataan yleensä temperalla, mutta valitsin öljymaalauksen, koska se on itselleni tärkeä tekniikka. Ero muovipohjusteeseen, siis kaupan gessoon, on maalaustuntumassa. Gessossa väri jää pohjusteen päälle, mutta ikonipohjassa se imeytyy pohjusteeseen.

Yksi syy hohtoon on myös se, että käytän pohjan valkoisuutta valona akvarellimaalauksen tapaan. Olen työskennellyt tällä periaatteella 2000-luvun alusta saakka, kun opiskelin vielä Kuvataideakatemiassa ja halusin opetella maalaamaan öljyllä ohuesti akvarellin tapaan. Valinta oli tietoinen vastavoima hallitsevalle maalaustavalle, jossa maalia levitettiin ekspressiivisesti paksuina kerroksina suurille maalauspohjille.

MH: Tämän ominaisen ”hohdon” lisäksi maalauksessa vetää, viehättää ja pitää otteessaan komposition ilmeisen yhtäaikainen orgaanisuus ja täsmällisyys. Liike on kova, mutta se on tihentyvä, sillä lailla maaginen että se avaa omaa salaisuuttaan, mutta ei kokonaan paljasta sitä. Miten lähdet hakemaan, työstämään tämänlaista jatkuvaa tasapainottelua? Tai miten teos on löytänyt minuutensa?

HH: Tämä teos on työskentelyprosessin ensimmäinen. Olin odottanut kuukausia, että
pääsen viimein maalaamaan itse tekemälleni liitupohjalle. Lopulta värien valinta tapahtui intuitiivisesti, vahva kontrasti punaisen ja sinisen välillä viehätti. Trouvelot’n kuviossa puolestaan kiehtoi sen fraktaalimaisuus. Alkuperäinen kuvio toimii yleensä enemmänkin vain lähtökohtana, jonka jälkeen maalaus menee omaan suuntaansa. Kyse on sen hetken tunteesta ja keskittymisestä. Myös sattumasta.

MH: Vaihdetaan kohdetta, siirrytään näyttelyn toiseen keskeiseen polkuun, maalauksiin, joissa on ominainen orgaaninen pyörre, sellainen hieno keskipakoinen, tasapainon tuolla puolen tapahtuva vetovoima, joka taatusti vie mukaansa. Tästä esimerkkinä maalaus nimeltään Thought Forms III: mikä tässä on lähtökohtana, suuntavaistojen koordinaattina?

HH: Thought Forms -maalausten innoittajana on Annie Besantin ja Charles
Webster Leadbeaterin kirja Ajatusmuodot vuodelta 1901, siinä käsitellään ajatusten
ja tunteiden vaikutuksia ympäröivään maailmaan ja niiden visuaalisia ilmentymiä.
Teoksen keskeinen idea on, että ajatukset ja tunteet luovat erityisiä energiamuotoja,
jotka voivat näkyä henkisessä tai astraalisessa maailmassa. Thought Forms III -maalauksessa pyrin intuitiiviseen, vaistonvaraiseen hetkellisen tunnelman esiintuomiseen muodoin ja värein. Liukuva maalausjälki ja vahvat kontrastit väreissä kuvaavat tätä tunnelmaa omalta osaltaan.

MH: Myös tässä polussa liikkeelle sysäävä voima, sen konteksti, on ajallisesti osa meitä, mutta silti kaukana. Miten itse koet tämän jatkumon modernin sisällä, sieltä 1800-luvun päädystä tähän hetkeen? Menetettyjä mahdollisuuksia, vai vielä useita vähälle huomiolle jääneitä potentiaalisia tapoja olla ja elää, virittää ja välittää?

HH: Ajatusmuodot-kirjassa esitetään, että ihmisen mieli on voimakas luova voima, joka voi vaikuttaa niin omaan elämään kuin ympäröivään maailmaan. Kirja on vaikuttanut moniin esoteerisiin ja henkisiin liikkeisiin, ja sitä pidetään tärkeänä teoksena teosofian historiassa. Se on myös innoittanut monia taiteilijoita kautta historian.

Jos kirjaan ei suhtaudu liian vakavasti, voi sen hienoista mielikuvituksellisista maalauksista nauttia. Jos haluaa etsiä kirjan edustaman maailman oikeutusta nykyajassa, voisi sitä pohtia vaikka itsensä kehittämisen, avoimuuden ja sivistämisen kautta. Toinen mahdollinen oikeutus liittyy kuluttamiseen, sillä henkisyys on usein nähty luonnon ja eläinten oikeuksien kannalta suotuisana. Eräänlaisena vastavoimana loputtomalle luonnonvarojen kuluttamiselle.

Yhtäläisyyksiä tähän aikaan voi siis helposti löytää. Nykyhetki on haastava ja vaatii erityistä joustavuutta ja tyyneyttä kohdata uutiset päivittäin. Tuntuu, että todellisuus on vääristynyt ja absurdi. Mieli hakee ajasta selitystä tai yhtymäkohtia ja silmukoita, jotka tuntuvat toistuvan. Ehkä tällaisessa ajassa mielikuvitus on yksi tärkeimpiä selviytymiskeinoja. Ei eskapistisesti, vaan enemmän luovan ajattelun kautta, sillä maalausprosessi on kuin ognosia, näennäisesti toisistaan riippumattomien asioiden yhdistelyä ja pieniä yksityiskohtia.

MH: Jos vertaamme teosta Trouvelot Figure I tähän Thought Forms III:een, maalauksen liike on jo värimaailmaltaan eri. Minkälainen siirtymä näiden eri polkujen, teosten, välillä tapahtuu materiaaleissa ja kompositiossa?

HH: Molemmissa liike lähtee kuvion keskeltä, mutta Trouvelot Figure I:ssa sinkoilee ja iso kuvio kertautuu pienemmissä. Thought Forms III:ssa liike on vyöryvämpää ja värimateriaali liukuvaa. Maali kulkee pohjusteen päällä sulavasti ja yhtenäisesti. Maalaaminen tuntuu palaavan aina hetkellisyyteen ja läsnäoloon. Keskittyneisyyteen, joka ilmenee intuitiivisen kädenliikkeen kautta.

MH: Entä maalauksen aika? Mikä on sen suhde, ylipäätään ja yksityiskohtaisesti, nykyhetken hektisyyteen, digitaalisen ajan vain tässä ja nyt tapahtuvan korostumiseen? Selkokielellä: mitkä ovat maalauksen mahdollisuudet tässä ja nyt?

HH: Maalaaminen ikivanhana tekniikkana mahdollistaa kiinnostavalla tavalla kaikkien aikakerrosten yhtäaikaisen läsnäolon, eräänlaisen eternalismin. Maalauksessa(kaan) aika ei ole absoluuttinen, vaan suhteellinen.

Maalaus paljastaa usein enemmän katsojastaan kuin itsestään. Kaikki tulkinnat ja se aika, jonka katsomiseen käyttää tai on elämässään käyttänyt, on paljastavaa. Sama koskee myös maalauksen tekijää. Kaikki se aika, jonka on elämässään käyttänyt värin levittämiseen pohjalle, näkyy armottomasti.

Exhibitions

Works